Onko vaatteilla viimeistä käyttöpäivää?


Teksti ja kuvat: Oona Uski

Hyvien materiaalien merkitys korostuu karsitussa vaatekaapissa.

Toinen viikko seitsemällä vaatteella on alkanut. Alkuviikon viihdyn tunikassa ja housuissa ja kokeilen erilaisia meikkityylejä asun piristykseksi. Kylmä ilma pakottaa suojautumaan kaikin keinoin, joten suosikkihuivi pysyy tiukasti kaulassa. Hyvä takki, pipo ja hansikkaat ovat myös ehdottomat. Onneksi uskolliset maiharit kestävät talvikelejä.

Kovat pakkaset saapuvat viikon puolivälin paikkeilla, ja lämpimänä pysymisestä tulee ykköstavoite. Torstaiaamun pimeydessä puen päälleni mustan trikoopuseron, suosikkivillapaidan ja mustat farkut. Asusteiksi käyvät reppu ja maiharit, kuorikerros koostuu toppahousuista ja lämpimästä takista. Jäätävässä viimassa vastaani tarpoo tyttö muotitakissa ja pää paljaana. Heinäkuun keleihin sopivat kangastennarit ovat lintallaan. Hajoavatkohan ne ennen kesää?

Huonojen materiaalien vuoksi moni vaate tai asuste päätyy roskiin ennen aikojaan. Ratkenneen sauman voi aina parsia, mutta nyppyinen tai virttynyt kangas tekee pukineesta käyttökelvottoman. Ärsyttää, kun bongaan nukkahahtuvia villapaitani kainalossa. Myös vuoden vanhojen farkkujen kangas alkaa pettää.

Välillä tuntuu siltä, että vaatteille suunnitellaan viimeinen käyttöpäivä huonojen materiaalien avulla. Trendivaihtelut edesauttavat epäekologisuutta. Jos vaate on yhden kesän hitti, kankaan tarvitsee kestää vain elokuuhun, sillä sen jälkeen suuntana on roskis. Ei näin!

Hyviä materiaaleja käyttämällä kaatopaikalle päätyisi paljon vähemmän vaatejätettä. Toivottavasti aito ekologisuus nousee tavoiteltavaksi arvoksi myös vaatevalmistajien mielestä ja merkit alkavat tuottaa kestäviä ja ajattomia pukineita. Kestävyys voisi olla suomalaiselle vaateteollisuudelle keino kasvaa ja erottua markkinoilla.

Viikonloppuna viihdyn lähinnä kotivaatteissa. Takki on helppo heittää yöpuvun päälle pikaista kauppareissua varten. Sunnuntain elokuvatreffeille puen ainoat haastevaatteet, joita en ole vielä käyttänyt. Kirpparipusero ja punainen neuletakki ovat kivaa vaihtelua, joten taidan pukeutua niihin myös maanantaina. Viimeinen haasteviikko alkaa pian! Sunnuntai-iltana näprään nyppyjä irti villapaidastani ja toivon, ettei se ole vain yhden talven vaate.

Vähemmän vaatteita -juttusarjassa Oona Uski elää kolme viikkoa seitsemän vaatteen varassa.

 

Apua, villapaita nukkaantuu!

 

 

Talveksi kestävää ja ajatonta muotihepenien sijaan.

 

 

 

KATSO MYÖS