Katse taivaalle, kohta ropisee pisteitä!


Teksti: Emilia Raunio, kuva: Jaakko Raunio

Aloitin vuodenvaihteessa uuden harrastuksen, ekolintubongauksen eli ekopinnakisaamisen. Idea on lyhykäisyydessään se, että valitaan kotipesä, joka useimmiten on oma koti. Omasta kotipesästä voidaan liikkua omalla lihasvoimalla keräämään pisteitä. Liikkuminen tapahtuu siis kävellen, juosten, pyöräillen, soutaen tai uiden. Jokaisesta uudesta nähdystä lintulajista saa yhden pisteen.

Kevään aikana elämäni on avartunut. Kun aikaisemmin kuljin samoja tuttuja teitä ja polkuja, on pisteahneus saanut minut nyt liikkumaan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Helsingin luonnon monimuotoisuus ihastuttaa, ja aivoni kiittävät reittimuutoksista ja elämän yllätyksellisyydestä. Kaupunki tarjoaa suojaa ja kotipesän monelle pikku asukille. Katseeni ei suuntaa enää viistosti alas, vaan tähyilee taivasta kohti. Voi mikä ilon pilke läikähtää sisälläni, kun sydäntalven päivänä työkeikalla ollessani havaitsen spontaanisti hippiäisen keltaisine suippohattuineen.

Kaksi silmäparia on aina parempi kuin yksi. Toinen katsastelee maatasoa ja puiden alaosia, ja toinen taasen tähyää taivaalle. Jo tammikuun ensimmäisenä päivänä pistesaldoon kilahti komeat 17 pistettä. Pisteiden sijaan puhun toki mieluummin siitä, miten ihanasti palokärki kaivelee murkinaa männynrungon kaarnasta tai kuusitiainen kirjaimellisesti sahaa äänellään kuusipuuta halki.

Ekolintubongaus on parhaimmillaan meditaatiota. Tehdään havainnointia arvostelematta ja arvottamatta. Hyväksytään se mitä on. Ajatukset ovat ihanasti tässä hetkessä. Ruovikossa rasahtaa, siellä se peukaloinen lennähti. Kun aiemmin liikuin kotoa työhön, harrastuksiin tai ystävien luo, saatoin päässäni käydä kuumeisesti läpi kaikenmaailman murheita. Märehdin turhaan. Nykyisin ajatukseni täyttää esimerkiksi se, miten erottaa varpunen pikkuvarpusesta tai voiko Hietaniemen hautausmaan kuusikoissa tavata hömötiaista. Linnut ovat lentäneet elämääni ja sulattaneet sydämeni. Katse taivaalle, kohta ropisee pisteitä.

Lisätietoa esimerkiksi Tringan ekopinnaskabasta.
Muita ekopinnakisoja hakusanalla ekopinnakisa löytyy täältä.

KATSO MYÖS