Nuorten Luonto

Julkaistu: 18.5.2015

Kuva: Hannu Huhtinen kirjassa Satakieli – lehdon ja lemmen laulaja

Sokea tietokirjailija Hannes Tiira uppoutuu kevätkesäisin mestarilaulajien maailmaan.

Toukokuussa muut työt saavat jäädä, kun porilainen Hannes Tiira suuntaa yöllisille linturetkille. Useimmiten mukaan lähtee vaimo tai joku muu lintujen ystävä. Tällöin sokean lintuharrastajan ei tarvitse miettiä oikean suunnan löytämistä.

– Lintuharrastus on minulle hyvä tapa rauhoittua ja nauttia luonnosta. Äänimaisema antaa paljon, vaikka itse visuaalista maisemaa en voikaan havainnoida. Kun lintujen tarkkailu on vain kuulon varassa, ei näköaisti pääse häiritsemään keskittymistä, Tiira kertoo.

Neljän kuukauden ajaksi lintumiehen elämänrytmi muuttuu täysin, sillä paras aika yölaulajien tarkkailuun on klo 3-4 aamuyöllä. Toukokuun alussa on alkanut satakielen, tuon yöllisen taiturin, laulukausi. Sitä ennen ääneen ehtivät kaulushaikara, luhtahuitti ja luhtakana, joiden ääniä voi kuulla jo huhtikuun öinä. Lisää yölaulajia, kuten kerttusia, saapuu kesäkuun alkuun saakka, ja valoisina kesäöinä lehtimetsät täytyvät äänistä.

Lintutuntemusta opitaan yhdessä

Tiiran lintuharrastus alkoi vasta myöhemmällä iällä sokeutumisen jälkeen. Tärkeänä apuna olivat muut lintuharrastajat, joiden kanssa lintujen eri äänet tulivat tutuiksi.

– Lintutuntijan kanssa retkeily ei ole mielestäni paras, vaan ainoa tapa oppia todella tuntemaan eri lajien ääntelyä. Harrastuksen alkuun pääsee kyllä helposti. Esimerkiksi peipon ja pajulinnun voi oppia erottamaan ilman opastusta tai kummoistakaan sävelkorvaa. Myöhemmin opettelu vaikeutuu, sillä samalla lajilla voi olla laulun lisäksi useita kutsu-, kerjuu ja -varoitusääniä, joita ei löydy nauhoitettuna. Kyllä yhdessä luonnossa liikkuminen opettaa, Tiira sanoo.

Kun yökonsertit juhannuksen jälkeen hiljenevät, alkaa lintuharrastajan hiljaiselo. Laulukauden loppu voi vetää mielen matalaksi, sillä ilman näköaistia kiikareista ei ole hyötyä ja lintujen tarkkailu saa odottaa seuraavaa vuotta.

– Muutamat lajit, kuten pöllöt, ääntelevät milloin vain, mutta muuten on hiljaista. Laulukauden ulkopuolella ehtii keskittyä kirjoitustyöhön. Ja voihan laulukautta venyttää matkustelemalla.

Tutkimusmatka laulumestarin maailmaan

Tiira on havainnoinut satakieltä lintuharrastuksensa alusta 1980-luvulta lähtien. Hänen kotikaupunkinsa Pori onkin yksi Suomen parhaita satakielikeskittymiä. Karjalankannaksen harvinaisuudesta on vähitellen tullut yleinen laji useissa asutuskeskuksissa kuten Haminassa, Helsingissä ja Lappeenrannassa. Kirjoittaessaan uusinta kirjaansa Satakieli – lehdon ja lemmen laulaja Tiiran eteen tuli monia uusia puolia tutusta laulajasta.

– Yllätyin siitä, että satakielinaaratkin voivat laulaa lyhyitä säkeitä muninnan aikana. Tyypillisestihän vain koiraat ovat äänessä. Harvinaista naaraan laulu kuitenkin on, sillä en ole todistanut sitä koskaan, vaikka kuulen satojen yksilöiden laulua kesässä.

– Myös satakielen laulun voimakkuus yllätti, sillä parhaimmillaan jopa 95 desibelin raja voi mennä rikki. Jo 85 desibelissä tehdastyöläisten on käytettävä kuulosuojaimia.

Ei siis ihme, että joukko satakielikoiraita voi peittää laulullaan muiden yölintujen äänet tai aiheuttaa univaikeuksia.

Satakieli – tunteiden tulkki

Satakieli yhdistetään usein kauneuteen, herkkyyteen, rakkauteen ja yön romanttisiin hetkiin.

– Tämä kertoo varmasti ihmisten halusta löytää luonnosta vertauksia kauneimmille inhimillisille tunteille. Toisaalta se kertoo siitä, että lintujen elämää tunnetaan huonosti, Tiira pohtii. Todellisuudessa koiraiden laulu on raskasta työtä, joka vie paljon energiaa ja altistaa saalistajille. Sen tarkoituksena on suojella reviiriä ja houkutella kumppania.

Jo kuusitoista tietokirjaa kirjoittanut Tiira sai kimmokkeen kirjaan satakielestä, sillä maineestaan huolimatta ihmisillä on vaihtelevia näkemyksiä lajista. Siispä suomalaiselle kirjalle oli tilausta.

– Vaikka satakieli on ihmisille tuttu kirjallisuudesta ja kielikuvista, se saattaa helposti sekoittua muihin lajeihin, kuten laulurastaaseen. Vetämilläni linturetkillä olen huomannut, että satakielen kuuluisuus antaa ihmisille tarttumapintaa ja saa heidät kiinnostumaan lajista. Olisi hienoa, jos muut taitavat laulajat, kuten viita- ja luhtakerttu, herättäisivät yhtä paljon innostusta. Ne ansaitsisivat myös ehdottomasti omat runonsa ja vertauksensa.

Entä mikä lintu saa kirjailijan oman sydämen sykähtämään?

– Lempilintuni on satakielen sukulainen etelänsatakieli, jota tavataan harvoin Suomessa. Toista sen vertaista laulajaa ei löydy, lintumies kertoo.

 

Kirjavinkki:
Suurennuslasin alla maineikas satakieli

Hannes Tiira: Satakieli – Lehdon ja lemmen laulaja
Auditorium 2015, 208 s.

Satakielen nimi tuo mieleen kuulaassa kesäyössä kajahtavan taidokkaan laulun. Hannes Tiiran tietokirja valottaa tämän vaatimattoman näköisen pikkulinnun elämän eri puolia pintaa syvemmältä.

Kirja tarjoaa perusteellisen katsauksen lajin biologiaan ja merkityksiin eri kulttuureissa. Tarina kulkee satakielen laulun anatomiasta aina pesueen perustamiseen ja muuttomatkaan asti. Huomiota saavat satakielen lisäksi sen lähisukulaiset sekä muut alkukesän öinä laulavat lajit. Oma osionsa on pyhitetty satakielelle kirjallisuudessa ja musiikissa sekä satakieliksi kutsutuille ihmisille. Nämä osiot syventävät kokonaisuutta.

Kirjoittajalla on selvästi läheinen suhde kohdelajiin ja tekstistä välittyvä innostus lintuharrastusta kohtaan on tarttuvaa. Teosta värittävät omakohtaiset kokemukset suviyössä ja kirjoitustyyli on eloisa. Teksti olisi kuitenkin kaivannut huolellisempaa oikolukua.

Näin keväällä on paras hetki tutustua yölaulajien maailmaan. Tästä kirjasta on hyvä aloittaa.