Nuorten Luonto

Luontopiha loistaa lajikirjollaan

Julkaistu: 17.6.2019

Luonnon monimuotoisuus on ahtaalla. Ilmastonmuutoksen vanavedessä tehomaatalous ja -metsäteollisuus köyhdyttävät lajistoa ja rajaavat niiden elinympäristöjä. Luontopiha voi tarjota sekä lajien selviytymisen kannalta olennaisen turvasataman että mahdollisuuden osallistua hiilen sidontaan.

Teksti: Aino Huotari. Kuvitus: Matleena Kehus

Positiivista liikehdintää kohti monimuotoista pihanhoitoa on havaittavissa. Kaupunki- ja palstaviljely kasvattaa suosiotaan, villiyrtit ovat palanneet ihmisten lautasille ja pölyttäjien merkityksestä uutisoidaan ahkerasti. Kaupunkialueiden yhteiset pihat, rivi- ja omakotitalojen tontit, puistot ja jopa taajamien joutomaat voivat kaikki herätä henkiin luonnonmukaisen hoidon myötä. Pienimmätkin parvekkeet tarjoavat mahdollisuuden lisätä asuinympäristön kasvillisuutta ja eliöstöä.

Luontopiha on termi, jota biologi ja ympäristökysymyksiin erikoistunut toimittaja Riku Cajander käyttää monimuotoisesta ja ympäristöystävällisestä puutarhasta kirjassaan Luontopiha: Ympäristöystävällinen piha ja puutarha. Kasvustoltaan ja elinympäristöltään monimuotoinen luontopiha viehättää maan pieneliöstöä mikrobeista hyönteisiin, kuten päivä- ja yöperhosiin. Runsaslukuiset hyönteiset ja pieneläimet houkuttelevat paikalle puolestaan lintuja ja nisäkkäitä. Luonnonmukaisen puutarhanhoidon kautta voi syventää lajitietämystään ja torjua ilmastonmuutosta kasvattamalla omaa viherkämmenjälkeään.

Vähitellen villimmäksi

Oman pihan muuttaminen luontopihaksi on helppoa, ja muutoksia voi tehdä pikkuhiljaa.

Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Uskin mukaan alkuun pääsee istuttamalla puita, pensaita, perennoja ja yksivuotisia kasveja yhtenäiseksi ryhmäksi. Myös jonkinlainen vesiaihe kuuluu olennaisena osana luontopihaan. Maa-aineksen luonnollista puhdistumista voimakkaista lannoitteista voidaan tukea.

– Keinotekoiset lannoitteet poistuvat maaperästä, mutta niiden haittavaikutuksia voidaan ehkäistä parantamalla maata kompostilla tai muulla orgaanisella aineella. Näin saadaan mikrobikasvustoa elpymään ja kasvamaan.

Luontopihaa suunnitellaan elonkirjo edellä – ajatukset ovat ensisijaisesta kasvien ja eliöiden hyvinvoinnissa. Uskin mukaan on hyvä, jos pihalta löytyy eläimille piiloja ja pesintäpaikkoja, kuten linnunpönttöjä ja risu- ja lehtikasoja. Oleellista on myös, ettei ravintoketju katkea.

– Ruokaa on löydyttävä erilaisissa muodoissa. Lajiston tulee tarjota mettä, siitepölyä, marjoja, lehtiä ja hyönteisiä. Osan pihasta saa jättää hyvinkin luonnonmukaiseksi, lähes koskemattomaksi. Jos pihalla on kanto tai kaatunut puunrunko, ne saavat olla paikoillaan mahdollisimman pitkään.

Eroosion torjumiseksi ja maaperän rikastuttamiseksi Uski suosittelee erilaisten katteiden käyttöä sekä monikerroksisen puutarhan rakentamista. Esimerkiksi perennaistutuksia voi käyttää maanpeite- ja katekasveina. Maan humuspitoisuuden lisääminen on myös tärkeää.

Vaikka luontopihaa suunnitellaan lajien tarpeet edellä, Uski muistuttaa, että esimerkiksi merkittävien maisemaan vaikuttavien puiden kaataminen on luvanvaraista toimintaa. Muita lupaa vaativia muutoksia voivat olla kaavaan merkityt, aidoissa käytettävät kasvi- ja puulajit.

Luontopihan hyödyt

Syitä siihen, miksi luonnonmukaisista puutarhoista ollaan näkyvistä hyödyistä huolimatta siirrytty rajummin muokattuihin pihapiireihin, on varmasti monia. Uski arvelee vastauksen löytyvän esteettisistä mieltymyksistä ja pyrkimyksestä vaivattomaan puutarhanhoitoon.

– Monivuotista ja vapaammin kasvavaa pihaa voidaan pitää hoitamattomana ja epäsiistinä. Myös pihasuunnittelun erilaiset muoti-ilmiöt voivat vaikuttaa siihen, millaisia lajeja pihoille valitaan ja miten ympäristöä muokataan.

Monet puutarhanhoitotrendit keinotekoisine torjunta-aineineen, laajoine nurmikenttineen ja symmetrisine pensasaitoineen saattavat kuitenkin supistaa lajistoa. Pelkistetty piha ei tarjoa eläimille suojaa, eivätkä kaikki näyttävimmätkään kasvit tarjoa hyönteisille ravintoa. Huoliteltu puutarha saattaa olla myös suuri ilmastopäästöjen lähde. Uski korostaa, että luontopihalla torjutaan lajikadon lisäksi ilmastonmuutosta.

– Puuvartiset kasvit sitovat tehokkaasti ilman hiilidioksidia sokeriksi, kuiduksi ja selluloosaksi. Osa hiilestä vapautuu takaisin ilmakehään kasvien lahotessa, osa menee mikrobien hyötykäyttöön. Perustamalla esimerkiksi niityn tai monivuotisia sekakasvustoja, joiden kasvualoja ei tarvitse pöyhiä ja muokata, hiili sitoutuu ja pysyy maaperässä, ja kasvit käyttävät sen hyödykseen.

Luontopihan puutarhurin viherkämmenjälki kasvaa silmissä, kun nurmikenttää ei tarvitse jatkuvasti tasoittaa bensaleikkurilla ja paljon hiilidioksidipäästöjä aiheuttavat keinotekoiset lannoitteet vaihtuvat luonnollisiin lannoitteisiin tai oman kompostin tuotoksiin. Luontopihalle voi istuttaa uuden puun, joka sitoo kasvaessaan hiiltä ilmakehästä ja vähentää varjollaan maa-alan kastelutarvetta. Valintoja ohjaavat vahvasti luonnon monimuotoisuuden kunnioittaminen ja halu osallistua ilmastonmuutoksen hillintään. Mukavana bonuksena luontopihan puutarhurille tulee kaikkia aisteja hellivä värikäs, runsas ja eläväinen pihapiiri.

Tervetuloa monimuotoisuustalkoisiin!

Helli hyönteisiä

Runsaskukkaisten luonnonniittyjen katoaminen sekä tehomaatalouden lisääntynyt torjunta-aineiden käyttö uhkaavat erityisesti monia pölyttäjiä. Pihapiirissä pölyttäjiä voidaan auttaa muun muassa rakentamalla hyönteishotelli helpottamaan yksittäisten hyönteisten asuntopulaa. Mitä enemmän kukkia pihalta löytyy, sitä parempi. Myös marjapensaat ja omenapuut tarjoavat pölyttäjille ravintoa.

Perhosbaarit toimivat tankkauspaikkoina syksyisin muuttonsa aloittaville vaeltajaperhosille ja hyvänä energialähteenä myös muille siivekkäille. Sopivan sekoituksen baariin saa sekoittamalla yhteen käymisprosessin kautta valmistunutta tuoksuvaa viiniä, etikkaa ja siirappia tai ykkösolutta, siirappia ja hyvin kypsynyttä banaania. Juoma kannattaa imeyttää pesusienen tai vaahtomuovin palaseen, joka asetetaan purkkiin suojaiseen paikkaan. Raaka-aineeksi sopivat myös ylikypsät hedelmät, käyneet marjat taikka mehun valmistuksesta jäävä marjamäski yhdessä sokerin, hiivan ja viinin kera. Baareja kannattaa sijoitella ympäri pihaa, osa keinovalojen ääreen perhosten seuraamisen helpottamiseksi.  Perhoslajeja tarkkailemalla voi lukea luonnon viestiä monimuotoisuuden tilasta – yksipuolistuva lajisto voi kertoa ympäristön kohtaamista ongelmista.

Huom! Alaikäiset valmistavat alkoholipitoisen perhosbaarin juoman yhdessä aikuisen kanssa.

Monimuotoinen perenna

Erilaisia kasveja ja kukkia voi istuttaa luontopihaan sen mukaan, millaista ravintoa ne tarjoavat eri lajeille. Useat suositut ja näyttävät puutarhakasvit eivät välttämättä tarjoakaan otollisia suojapaikkoja tai ravinnonlähteitä.

Koristekasveista kallionauhus ja punahatut houkuttelevat luokseen erilaisia päiväperhosia. Sikuri on perinteisistä maatiaiskasveista varsinainen monitaituri, joka kiinnostaa niin mehiläisiä, kimalaisia, kovakuorisia ja lintuja, ja jonka varret ja lehdet aktivoivat ja tehostavat kompostien hajoitusprosessia. Rohtosuopayrtti tunnetaan vanhan kansan perinteisenä saippuakasvina ja on oiva lisä monimuotoiseen puutarhaan tarjoten paikan yöperhosille ja kiitäjille. Erilaiset mintut ovat syötäviä lääkekasveja, jotka ilahduttavat tuoksullaan ja tarjoavat mettä hyönteisille. Viherminttu on toimelias hyötypuutarhan asukki, joka karkottaa tuhojaan tekeviä muurahaisia ja kirvoja. Lipstikka koreilee maineellaan hyvänä yrttinä luontopuutarhassa. Luonnonkasveista valkomesikkä on erinomainen kasvi mehiläisille ja muille hyönteisille, jonka lisäksi se toimii viherlannoittajana parantaen maan laatua. Jopa tuhannelle hyönteislajille hyödyksi oleva jaakonvillakko sopii melkeinpä mihin tahansa maaperään. Tehomaataloudesta kärsivät päivänkakkara ja käenkukka ovat oiva lisä monimuotoiseen luontopihaan. Yksivuotisista kesäkukista päiväperhosille otollinen kasvi varsinkin loppukesästä on jättiverbena.

Hyödynnä rikkakasvit

Luontopihassa kannattaa muistaa myös kotimaiset syötäviksi kelpaavat villiyrtit. Esimerkiksi ravinnerikasta nokkosta, vuohenputkea ja voikukkaa puutarhasta tai kukkapenkistä kitkiessä voi kasvit kerätä talteen ja hyödyntää niiden mahdollisuudet ruoanlaitossa. Hyötypuutarha saa aivan uuden ulottuvuuden, kun viheliäiset rikkaruohot muuttuvat silmissä kotikokin raaka-aineiksi. Luonnonkasveista ihmisen ravinnoksi sopiva isomaksaruoho tarjoaa elinympäristön myös erittäin uhanalaiselle apolloperhoselle, joten sen poimintaa kannattaa harjoittaa maltillisesti. Muista tutustua luonnonkasvien oikeaoppiseen käyttöön ja tunnistamiseen ennen niiden hyödyntämistä ravinnoksi. Osalla villiyrteistä on myrkyllisiä näköislajeja. Keräämisessä tulee muistaa myös jokamiehenoikeudet.

Risukasat ja komposti

Puiden ja pensaiden leikkuusta syntyvää kookkaampaa aineista kannattaa monimuotoisessa pihassa hyödyntää eläinten ja hyönteisten suojana ja lisääntymispaikkana. Pihapiiriin sijoitettu avokomposti tuottaa loppukesästä kompostimultaa, joka tarjoaa monelle hajottajaeliölle kodin ja ravintolähteen linnuille ja pieneläimille. Avokomposti on esimerkiksi siilien mieleen, joille kannattaa muistaa kuumina kesinä tarjota myös juomapiste. Lannoitteena ja kasvualustana kompostimulta on erinomainen, samoin hyvää katetta yrteille, koristekasveille ja marjapensaille. Avokompostille käypä vaihtoehto on kasata syksyn lehdet yhteen kasaan odottamaan seuraavaa kesää, jolloin lahonneesta aineksesta syntyy jälleen lisää monimuotoisen luontopihan pienelinympäristöjä.

Lue lisää:
Cajander, Riku: Luontopiha. Ympäristöystävällinen piha ja puutarha (2010). Minerva kustannus.

Seuraa somessa:
@perhospuutarhuri & perhospuutarhuri.fi: erikoistunut kasveihin, jotka lisäävät luonnon monimuotoisuutta.

@ullamaijatakkunen: pyrkii tukemaan luonnon monimuotoisuutta puutarhassa vaalien kaikkea elollista permakulttuurin periaatteita lempeästi seuraillen.

@florafaunafinland/annanyman.fi: englanninkielinen tili, jota ylläpitää biologi ja ympäristökasvattaja Anna Nyman. Valokuvia ja tietoa Suomen kasveista, eläimistä ja sienistä sekä huomioita siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa lajistoomme.

Linkkejä:
Hyötykasviyhdistys on Suomen suurin puutarhayhdistys, joka syntyi alunperin halusta auttaa kaupunkilaistuvia ihmisiä solmimaan uudelleen yhteydet luontoon. Yhdistys vaalii luonnonmukaista viljelytapaa, suosii perinnelajeja, tukee ja opastaa monimuotoiseen sekaviljelyyn, konsultoi ja järjestää kursseja.

hyotykasviyhdistys.fi

Puutarhaliitto ry:n mukaan halua viherryttää ja aktivoida taloyhtiön yhteisiä alueita löytyy. Puutarhaliito ohjeistaa ottamaan puutarha-asiat puheeksi vaikka taloyhtiökokouksissa.

puutarhaliitto.fi

Maiseman kolmet kasvot

Julkaistu: 17.6.2019

Kävelet metsässä, puut ovat suuria ja naavaisia. Kuusta ja mäntyä, jokunen lehtipuu. Aurinko siivilöityy latvuston väleistä saaden maannoksen tuoksumaan neulasille. Äänimaisema on selkeä: linnunlaulua ja vierellä virtaava viileä puro, omat askeleet metsäpolulla. Polku jatkuu kauempana häämöttävän kukkulan taakse.

Teksti: Johanna Jämsä. Kuvat: Susanna Soisalo ja Aino Huotari

Tutkimusten mukaan ihmisen silmää miellyttävät eniten maisemat, joissa on monimuotoista luontoa. Erilaisia ja eri ikäisiä puita ja kasveja. Olennaista hyvää tekevässä maisemassa ovat myös vesistöt, jotka ovat ihmislajin selviämisen kannalta välttämätön elementti. Lisäksi tietynasteinen mysteerin tuntu kuuluu asiaan – ihminen nauttii, kun on jotain uutta löydettävää. Polun jatkuminen kukkulan taakse herättää kulkijassa alkukantaista tutkimisen tarvetta.

Mutta mitä kulkija tuntee, jos kukkulalta aukeaa näkymä hakkuuaukiolle tai säntillisin välein istutettuun mäntytaimikkoon? Onko maisema hänestä silloin kaunis tai lataava?

Kenen silmin maisemaa katsotaan?

Aikoinaan ihmisellä on ajateltu olevan erillinen kauneusaisti, jonka kautta hän hahmottaa, mikä maailmassa on esteettisesti miellyttävää. Esteettisessä kokemuksessa tosiaan tuntuu olevan jotain vaistonvaraista, sillä se ei synny järkeilemällä. Se, miten kulkija maiseman näkee riippuu kuitenkin “silmälaseista”, joiden läpi hän sitä katselee. Ihmisillä on erilaisia luonnon tulkitsemistapoja. Voimme tarkastella luontoa esimerkiksi taloudellisten ja ekologisten silmälasien läpi tai ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Taloudelliset silmälasit

Ihmisen muokkaama metsä näyttää puukaupasta elantonsa saavalle todennäköisesti paremmalta kuin vanha metsä, jonka puut ovat jo osin kelottuneet. Hoidettu metsä symbolisoi hänelle hyvinvointia ja turvattua tulevaisuutta. Taloudellisesta näkökulmasta maisemaa katsottaessa korostuu siis sen välinearvo. Selkeä ja kontrolloitu metsärakenne saattaa myös luoda turvallisuuden ja hallinnan tunteen. Luonto on suuruudessaan pelottava. Sen edessä ihmisellä saattaa herätä toive hallita edes omaa metsäpalstaansa. Toisaalta myös metsänomistaja voi tuntea surua puiden kaatamisesta.

Ekologiset silmälasit

Suurimmalla osalla meistä on tänä päivänä tietty määrä ekologista ymmärrystä. Ilmastonmuutoksesta puhutaan mediassa päivittäin, eikä tarvitse olla ympäristöalan asiatuntija tietääkseen metsien toimivan hiilinieluina ja lajien monimuotoisuuden olevan uhattuna Suomessakin.

Luonnonmaisemaa katsoessamme emme pysty sivuuttamaan tietoamme, vaan se ohjaa katsettamme. Linnunpesä ei ole vain linnunpesä, vaan paikka, jossa hoivataan uutta sukupolvea. Se symbolisoi elämän jatkuvuutta. Samoin monimuotoinen luonnonmaisema tuntuu hyvältä, kun ymmärtää, että hyvinvoiva luonto on myös meidän ihmisten elämän edellytys.

Luontoa sen itseisarvon ja monimuotoisuuden takia arvostava voi katsoa voimakkaasti hoidettua metsää surullisena. Hänelle se voi näyttäytyä tylsänä, liian kontrolloituna maisemana. Tasalaatuisella puustolla ei välttämättä ole luonnon ihailijalle merkitystä, vaan hän näkee tällaisen metsän puupeltona, jonka kasvua ja kehittymistä ihminen liiaksi ohjaa.

Ihmisen hyvinvoinnin silmälasit

Luonnon hyvinvointivaikutuksia tutkittaessa yksi keskeisimpiä kysymyksiä on ollut se, millainen maisema tukee parhaiten ihmisen hyvinvointia. Kirjoituksen alussa kuvailtu maisema tukee tutkimusten mukaan ihmisen hyvinvointia parhaiten. Luonnon monimuotoisuus kuuluu siihen kiinteänä osana, sillä ihminen viehättyy vehmaista näkymistä. Maisemista, missä puiden oksilla kasvaa naavaa ja puut, pensaat sekä pienemmät kasvit ovat kasvaneet muotoonsa vuosikymmenien, jopa satojen vuosien aikana. Maisemasta on tullut kokonaisuus, jonka osaset istuvat erottamattomasti yhteen. Vanha metsä on monen mielestä kaikkein kaunein.

Haltioituminen ja lumoutuminen ovat sanoja, joita käytetään usein kuvaamaan ihmisen kokemusta luonnon kauneuden edessä. Ympäristöpsykologiassa puhutaan eheytymisestä. Terveysmetsä-kirjassa pohditaan vanhojen ja kuolleiden puiden läsnäolon viestittävän ihmiselle, ettei hänenkään tarvitse olla aina tehokas ja hyödyllinen. Kun “tehottomia yksilöitä” ei ole poistettu maisemasta, suorituskeskeisyys ja riittämättömyyden tunne saattavat vaimentua.

Tutkimuksissa on huomattu, että usein eheyttävästi toimivassa maisemassa on kohtuullisesti tai ei ollenkaan ihmisen jättämiä jälkiä. On kuitenkin suhteellista, voidaanko ihmisen vaikutuksesta vapaita maisemia kuvitella vielä olevan. Ihmisen vaikutus ulottuu nykypäivänä joka puolelle vähintään ilmassa kulkeutuvien saasteiden muodossa.

Lisääntyvä ekologinen tietämys ohjaa meitä kokemaan miellyttävänä monipuolisen maiseman, jossa lajit elävät lajityypillistä elämää. Tällainen tieto saattaa myös muuttaa meidän kauneudentajuamme. Metsään lojumaan jätetyt kaatuneet puut saattavat näyttäytyä sotkuisina, tai kulkemista hankaloittavina, kunnes opimme, miten tärkeän elinympäristön ne muodostavat lukemattomille metsälajeille.

Lukemista:

Leppänen & Pajunen: Terveysmetsä (2017). Gummerus.

Sepänmaa, Heikkilä-Palo & Kaukio (toim.) Maiseman kanssa kasvokkain (2007). Maahenki.

Minä, Akseli ja törrösara

Julkaistu: 17.6.2019

Perinnemaisemissa matkailu tutustuttaa alueen historiaan ja luonnon monimuotoisuuteen. Monissa kohteissa on mahdollista osallistua myös vapaaehtoistoimintaan.

Teksti ja kuva: Aino Saarenmaa

Linja-auto jättää minut Sääksmäen tienhaaraan. Hieron pölyä silmistäni, enkä ole yhtään vakuuttunut siitä, että tämä on se paikka, johon Akseli Gallen-Kallela aikanaan ihastui.

Jossain ihan lähellä on kuitenkin Rapolanharju ja sen arvokkaat kulttuurimaisemat ja perinnebiotoopit. Suunnistan ohi vanhan kivikirkon ja kohti kartanon maita. Harjumetsään vievää polkua noustessani tiedän olevani perillä.

Rapolanharjulla kasvaa 150 vuotta vanhaa ikimetsää. Aarnikuusikko tarjoaa ainutlaatuisen kodin monille kasveille ja eläimille. Pystyyn lahoavissa puissa elää kovakuoriaisten toukkia, jotka harvinaistuvat ja lopulta katoavat yhdessä ikimetsien kanssa. Linnuista esimerkiksi kanahaukka kaipaa kodikseen koskematonta metsää.

Ensimmäiset asukkaat saapuivat alueelle jo rautakaudella. Eri aikakausien asutus on jättänyt kerrostumia myös luontoon. Lintujen ja oravien mukana lähialueilta on levinnyt metsään muun muassa vaahteraa ja tammea. Harjulla kasvaa myös keltamoa, jota on jo satoja vuosia sitten käytetty rohdoskasvina.

Harjupoluilla joudun kasvokkain heikon lajintunnistukseni kanssa. Sinivuokon ja sitruunaperhosen sentään tunnistan, mutta muuten tekee tiukkaa. Ties vaikka eteen lepattaisi erittäin uhanalainen paahdekiiltokääriäinen. Kesällä Rapolanharjun kalmistoalueella voi nähdä monia muitakin harvinaisia ja uhanalaisia lajeja, kuten hakara- ja törrösaraa ja ketokäenminttua. Silloin perinnemaisemaa hoitavat karja ja lampaat. Nimenomaan karjanlaidunnus on saanut aikaan perinnemaisemia, joilla yhä kasvaa laitumilla viihtyviä kasvilajeja.

Kun istun syömään eväitä harjun laelle, aurinko työntyy esiin pilvien takaa. Muistikirjallani kävelee leppäkerttu, takin hihassa kipittää pieni hämähäkki. Kärpäset pörräävät ympärilläni ja pari perhostakin on jo lähtenyt lentoon. En ihmettelisi, jos muutkin metsän eläimet kerääntyisivät ympärilleni lämmittelemään kevätauringossa.

Takana metsää, alla harjun rinteet ja edessä Vanajavesi – okei Akseli, nyt näyttää paremmalta. Luen opastaulusta, että Gallen-Kallela rakastui Rapolassa asuneeseen Mary Slööriin, josta sittemmin tuli hänen vaimonsa. Ehkä he istuivat täällä yhdessä katselemassa Vanajavedelle. Ei hullumpi paikka treffeille.

Tee matkailusta ekoteko

Myös monet maatalousyrittäjät ovat ottaneet matkailun osaksi toimintaansa. Ylä-Tuuhosen maatila Ruovedellä on ollut isännän suvussa jo ainakin 1600-luvun alkupuolelta asti. Tällä hetkellä tilalla viljellään pääasiassa ruista ja kauraa. Sikojakin on joskus ollut, mutta pienen sikalan pitäminen ei ole enää taloudellisesti kannattavaa. Matkailutoiminnan Ylä-Tuuhoset aloittivat 1980-luvulla.

— Matkailu on meille sivuelinkeino. Matkailusta saaduilla tuotoilla olemme kunnostaneet vanhoja käyttämättömiä rakennuksia, Irma Ylä-Tuuhonen kertoo.

Ylä-Tuuhosen maatila on yksi Suomen luomumatkailuyhdistyksen noin 20 jäsenestä. Yhdistyksen jäsenet ovat toiminnassaan sitoutuneet edistämään paikallisluonnon hyvinvointia ja monimuotoisuutta. Luonnonsuojelua yrittäjät edistävät esimerkiksi hoitamalla perinnemaisemia ja ylläpitämällä lintujen ja hyönteisten pesimäalueita. Kulttuuriperintöä vaalitaan kasvattamalla perinnekasveja ja suomalaisia alkuperäisrotuja. Maatiloilta voi löytyä esimerkiksi suomenhevosia tai lapinlehmiä. Useat tilat järjestävät myös erilaisia kursseja, retkiä ja talkoita.

Vaikka perinnemaisemat eivät ole syy, jonka perässä matkailijat osaisivat tulla Ylä-Tuuhosen tilalle, moni huomaa ohimennen kauniit näkymät. Niityillä viihtyy muun muassa rauhoitettu valkolehdokki, jonka huumaava tuoksu houkuttelee paikalle myös yöperhosia. Kesäisin perinnebiotooppeja hoitavat lampaat.

— Lampaat hoitavat homman paremmin kuin ihmiset, Ylä-Tuuhonen kehuu.

Rapolanharju on yksi Metsähallituksen ylläpitämistä retkikohteista. Kansallispuistoissa ja muissa retkikohteissa eri puolilla Suomea on monia mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan. Talkoissa muun muassa niitetään, raivataan, hävitetään vieraslajeja ja korjataan lammasaitoja.

Tiedon Metsähallituksen ja sen yhteistyökumppanien järjestämistä tapahtumista löydät luontoon.fi-sivustolta. Myös monet Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset järjestävät erilaisia talkoita. Niistä löydät tiedon Suomen luonnonsuojeluliiton tapahtumakalenterista osoitteessa sll.fi.

Luomumatkailuyrittäjiin voi tutustua osoitteessa luomumatkailu.fi

Mummoillen: Helpot vegaaniset juhlakakut

Julkaistu: 17.6.2019

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka.

Juhlavalmistelut vievät aikaa, mutta näillä ohjeilla voi oikaista hieman ainakin kakkuosastolla. Vaihtamalla viljatuotteet gluteenittomiin vaihtoehtoihin kakut sopivat useimmille vieraille, ja tuskinpa kukaan edes tunnistaa näitä vegaanisiksi. Testaa vaikka!

Minttusuklaamoussekakku (12–15 herkkusuulle)

Pohja:

• 200 g keksejä, esim. kaura- tai oreo-keksejä
• 50 g margariinia

Täyte:

• 4 dl soija- tai kauravispikermaa
• 1 prk vegaanista tuorejuustoa
• 250 g tummaa suklaata
• ½ dl kaakaojauhetta
• 1,5 dl Marianne-rouhetta

Kuorrutus:

• 1 dl soijavispiä
• 50 g tummaa suklaata

Koristeluun: syötäviä kukkia ja suklaarouhetta

Tee ensin pohja. Murskaa keksit joko kulhossa survimella painellen tai tehosekoittimessa. Sulata margariini ja sekoita keksimurujen joukkoon. Painele muruseos irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjalle tasaisesti. Laita hetkeksi jääkaappiin kovettumaan.

Tee sitten täyte. Paloittele ja sulata suklaa varovasti joko mikroaaltouunissa tai liedellä vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki. Vaahdota kasvikerma. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, siivilöity kaakaojauhe, sulatettu suklaa sekä Marianne-rouhe. Huomaa, että seos alkaa jähmettyä ja muuttua moussemaiseksi välittömästi, mutta se ei vaikuta kakun rakenteeseen. Kaada seos irtopohjavuokaan murupohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin kuorrutteen tekemisen ajaksi.

Tee kuorrute. Sulata kerma ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Kaada valmis suklaakuorrute jähmettyneen, irtopohjavuoasta irrotetun kakun päälle, valuta kuorrutetta hieman reunan yli. Koristele suklaarouheella ja kukilla.

Voileipäkakku (25 vieraalle)

• 24 palaa isompaa paahtoleipää
• 3–4 dl kauramaitoa kostutukseen

Täyte 1: paprika-hummus

• 1 prk (275 g) maustamatonta hummusta
• 1 keltainen paprika

Hienonna paprika ja sekoita hummuksen joukkoon.

Täyte 2: tomaatti-papu

• 1 prk (230 g) säilöttyjä, käyttövalmiita kidneypapuja
• 4 aurinkokuivattua tomaattiviipaletta öljyssä + purkin öljyä
• Rouhittua mustapippuria

Saksi tomaatit huuhdottujen papujen joukkoon, lisää hieman öljyä. Hienonna ainekset sauvasekoittimella tahnaksi, lisää tarvittaessa öljyä notkistamaan tahnaa. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa ripauksella suolaa.

Täyte 3: Kurkku-tuorejuusto

• 2 prk vegaanista kurkkutuorejuustoa (tai esim. yrtti)
• 1 tuore kurkku

Leikkaa kurkku pitkittäin halki ja neljään osaa. Poista vetinen keskus eli siemenet. Hienonna kurkku pieniksi paloiksi ja sekoita tuorejuuston joukkoon.

Pinnalle ja koristeeksi:

• 2 dl vegaanista majoneesia
• 3 dl Kaurafraichea tai -tuorejuustoa
• Persiljasilppua (1 persiljaruukku)
• Itu- tai minisalaattisekoitusta tai villiyrttejä kuten vuohenputken ja maitohorsman nuoria versoja
• Pikkutomaatteja
• Retiisejä
• Suolapähkinöitä

Valmista ensin täytteet ja laita ne jääkaappiin odottamaan kakun kokoamista. Leikkaa paahtoleipäviipaleiden kovat reunat pois.

Aseta aina kuusi viipaletta tiiviisti vieri viereen per kerros. Kostuta jokaisen kerroksen leipäviipaleita erityisesti niiden reunoilta: sivele kasvimaitoa sudilla tai lusikalla. Voileipäkakun tulee olla mehevä, vaikka se imeekin kosteutta täytteistä. Vuorottele leipä- ja täytekerroksia, päällimmäiseksi tulee leipäkerros. Levitä täytettä aina niin, että reunaan jää vajaa sentti ilman täytettä, näin se ei pursua painon alla pois. Kun kaikki kerrokset on koottu, kostuta vielä päällimmäiset leivät, aseta kakun ympärille foliota tai muovipussi sekä tasainen paino. Laita kakku muutamaksi tunniksi tai yön ajaksi jääkaappiin.

Jos kakun reunat ovat ennen koristelua epätasaiset, leikkaa ne tasaiseksi sahateräveitsellä. Myös välistä pursuavaa täytettä voi tasoittaa. Tee kuorrute: sekoita fraiche ja majoneesi keskenään ja levitä tasaisesti voileipäkakun reunoille ja päälle. Painele persiljasilppu varovasti reunoille ja koristele haluamallasi tavalla.

DIY: Virkkaa verkkoa

Julkaistu: 17.6.2019

Verkkokassissa kamppeet kulkevat rannalle ja muihin rientoihin! Tarkista kolmen perussilmukan ohjeet netistä.

Teksti: Vilma Tammelin. Kuvat: Sofia Bister

Tarvikkeet:

puuvillalankaa, koukku (koko 3–4)

1. Kassin suu: Virkkaa 100 ketjusilmukkaa (kjs). Sulje ketju 1. silmukkaan piilosilmukalla (ps). Huolehdi, ettei aloitusketju jää kierteelle.

2. Virkkaa 1 kjs ja jokaiseen 1. kerroksen kjs:aan 1 kiinteä silmukka (ks) eli 100 ks. Toista kierros 2–3 kertaa.

3. Verkko-osa: Virkkaa 10 kjs sekä 1 ps edellisen kerroksen 5. silmukkaan. Tee näitä 10 kjs:n lenkkejä joka 5. silmukkaan (yht. 20 kpl). Siirry seuraavalle kerrokselle kiipeämällä 5 ps:lla 1. lenkin keskikohtaan. Virkkaa 10 kjs ja kiinnitä lenkki seuraavan lenkin keskelle. Tee noin 10 lenkkikerrosta.

4. Kuro pohja kiinni 20 ps:lla: Kiipeä taas 1. lenkin keskikohtaan. Tee ps jokaiseen lenkkiin sekä viimeinen ps kerroksen aloituskohtaan. Päättele huolellisesti.

5. Kahvat: Virkkaa kaitaleet (kiinteitä silmukoita kjs-ketjuun) tai tee kahvat vanhasta vyöstä, kuten kuvassa!

Rakkaudesta Luontoon

Julkaistu: 14.3.2019

Vedenneito-elokuvan tekijätiimiä Petteri, Emika ja Antti Saariota yhdistää uteliaisuus ja pohjaton rakkaus luontoa kohtaan. Elokuvateattereissa huhtikuun alussa ensi-iltansa saava Vedenneito kannustaa lapsia ja nuoria luonnon ääreen tekemään ja olemaan.

Teksti: Emilia Raunio. Kuva: Vedenneito-elokuva

Sydäntalven pakkasilla kenkien alla käy mukava narskunta, ja koivujen oksien päällä lepäävä lumi luo taianomaisen silhuetin Kiialan kartanolle johtavan puukujan varrelle. Kartanon sisään astuessa avautuu toisenlainen maailma. On sukelluspulloja, kameroita, droneja eli kuvauskoptereita, tietokoneennäyttöjä ja lisää kameroita.

– Kun talvella valoisaa aikaa on niukasti, tehdään enemmän leikkaustöitä, ja kesällä taas ollaan ulkona tekemässä ja kuvaamassa, Antti Saario toteaa.

Tuotantoyhtiö DocArtin tiloissa on valmisteltu myös huhtikuussa ensi-iltansa saavaa Vedenneitoa, joka on nuorten näkökulmasta kerrottu ja kuvattu luontoelokuva.

Isältä pojalle

Antin isä Petteri Saario on pitkän linjan ammattilainen luontoelokuvan saralla.

– Olen joskus sanonut, että luonnossa olen kotona ja sisällä kylässä, Petteri hymyilee.

Antin ylioppilaslahjaksi saama drone on kantanut pitkälle. Lähes koko elämänsä Petterin mukana kuvaamassa kulkeneen 24-vuotiaan Antin kuvaamaa materiaalia on päätynyt useaan luontoelokuvaan, ja hän on kuvannut myös Vedenneidon taivaskuvat. Nyt tuo drone on ripustettu hauskaksi muistoksi Antin työhuoneen seinälle.

– Luontokuvaus on hyvin erilaista kuin minun aloittaessani. Tekniikka kehittyy hurjaa vauhtia, ohjelmistot ja laitteet vaativat jatkuvaa päivitystä, ja Antti on tässä roolissa erityisen taitava, Petteri kertoo.

Yhteistyö isän ja pojan välillä on antoisaa. Kuten muita luontoelokuvan tekijöitä, tätäkin kaksikkoa yhdistää syvä rakkaus luontoon ja halu suojella sitä.

Luontoelokuva kannustaa lähtemään liikkeelle

Alan pohtia, milloin olen edellisen kerran nähnyt nuoren näkökulmasta tehdyn luontoelokuvan, eikä mieleeni nouse mitään erityistä.

– Laadukkaista lapsille ja nuorille suunnatuista luontoelokuvista on todella pula. Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten luonnossa vietetty aika on romahtanut viime vuosina. Samaan aikaan tutkimuksissa on todettu, että luonnossa olo on hyväksi ihmiselle, Petteri vertailee.

Alamme miettiä yhdessä, miten tähän on päädytty. Pohdimme muun muassa kaupungistumisen vaikutusta, virtuaalimaailman sokkeloita ja vanhempien sekä läheisten esimerkkien vaikutusta luonnossa liikkumisen vähenemiseen.

– Aikuisille ja vanhemmille soisi enemmän rohkeutta päästää lapset luontoon kokemaan ja tekemään. Kuten Emika sanoi elokuvassa, luonnossa ei ole koskaan tylsää, uusia ihmeitä avautuu joka kulmasta, Antti muistuttaa.

Erilaisuus kuuluu asiaan

Millaistahan värikkäällä mandariinisorsalla mahtaa olla vaatimattomasti pukeutuneiden sinisorsien joukossa ja kiusataankohan sitä, Emika pohtii elokuvassa. Emika on itse kahden kulttuurin lapsi ja ollut onnekas, koska häntä ei ole kiusattu.

– Kiusaamisessa ei ole yhtään mitään järkeä, se on todella turhaa. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja se pitää hyväksyä. Kukaan ihminen ei ole parempi kuin joku muu, kaikkien tulisi olla tasa-arvoisia. Vaikka olemmekin erilaisia, niin kaikilla on kuitenkin paljon yhteistä, esimerkiksi kaikilla on tunteet ja olemme kaikki ihmisiä. Kaikkia pitäisi arvostaa ja kunnioittaa, Emika miettii.

Luonto on lähellä

Elokuvassa Emika puhuu myös siitä, kuinka suurin osa hänen kavereistaan asuu kaupungissa.

– Joskus tuntuu, että mun ikäisiltä jää paljon kokematta ja näkemättä, kun ne on koko ajan snäpissä tai chatissa. Olisi kiva, jos kaikki pääsisi luontoon, toteaa Emika elokuvassa.

Petteri painottaa, ettei luontoon lähtemisen tarvitse tarkoittaa sen kummempaa ponnistusta ja säätämistä. Lähiluontoon voi hänen mukaansa lähteä sen ihmeellisemmin suunnittelematta. Samaa mieltä on Emika.

– Luonnossa voi keksiä ihan mitä vain tekemistä, yksin tai vaikka kaverin kanssa. Ulkona luonnossa on raikas ja puhdas ilma, tulee hyvä mieli. Ikinä ei tiedä mitä luonnosta löytyy, mitä sieltä kuuluu tai mitä siellä näkee. Jos on huono päivä, voi mennä kävelylle lähimpään metsään ja tulee heti parempi mieli. Jos on hyvä päivä, niin silloinkin voi mennä kävelylle metsään, koska silloin tulee vielä parempi mieli.

Soljuessaan elokuvassa Saimaan kesäisessä järvimaisemassa vedenneito kiteyttää osuvasti ihmisen ja luonnon välisen suhteen.

– Me kaikki ollaan osa luontoa ja meillä on vastuu luonnonsuojelusta. Kun me suojellaan luontoa, niin me suojellaan myös ihmisiä.

Kotimatkalla Porvoosta Helsinkiin ihailen hymy huulilla hiljaista lumimaisemaa. Huomenna haen sukset varastosta, pakkaan eväät reppuun ja lähden kiitollisin mielin Taivallahden jäälle nauttimaan upeasta ja virkistävästä lähiluonnosta.

Elokuvan ensi-ilta on 5.4.
Katso myös:
www.vedenneito.fi