Nuorten Luonto

Matkaillaan kestävämmin

Julkaistu: 26.6.2018

Luontokohteistaan ja alkuperäiskulttuuristaan tunnetut paikat vetävät matkailijoita puoleensa yhä kasvavin määrin. Yksi kuva sosiaalisessa mediassa voi tehdä tuntemattomasta paikasta himotun kohteen. Jos turismi kasvaa holtittomasti, vaarana ovat ympäristön rasittuminen ja paikallisväestön epäoikeudenmukainen kohtelu. Kasvavat kävijämäärät peräänkuuluttavat vastuuntuntoisia matkailijoita ja yhä kestävämmin rakennettua luontomatkailualaa.

Teksti ja kuvat: Aino Huotari

Lähdin vaihto-oppilaaksi Reykjavíkiin vuoden 2009 syksyllä. Elettiin aikaa ennen Instagramin reaaliaikaista kuvavirtaa. Islanti oli eksoottinen, juuri talouskriisistä takaisin jaloilleen kapuava piskuinen saarivaltio, jonka retkeilymahdollisuudet kutkuttivat. Paikan päällä ostin vaelluskengät ja yhdessä vaihto-oppilaskavereiden kanssa suuntasimme useana viikonloppuna saaren helposti tavoitettaviin retkikohteisiin. Vesiputouksilla, jäätiköiden reunamilla ja mustilla hiekkarannoilla sai silloin kameroineen olla rauhassa.

Vajaassa kymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut radikaalisti. Tilastojen mukaan vuonna 2016 Islannissa kävi 1,8 miljoonaa ulkomaalaista turistia. Vertailukohtana tässä mainittakoon, että saaren asukasluku on vajaat 340 000. Turismin räjähdysmäiseen kasvuun on reagoitu laajasti mediassa. Useat lehdet ovat kirjoittaneet ilmiöstä ja herätelleet keskustelua siitä, miten suositut kohteet kestävät turismia. Etenkin Reykjavíkin alueella tiet kuluvat ja käymälöistä on puutetta. Paikalliset ovat huolissaan siitä, tullaanko Islantiin vain tiettyjen nähtävyyksien, kuten revontulien, tulivuorien ja jäätiköiden suorittamiseksi ja osaavatko kävijät oikeasti arvostaa saaren luontoa ja kulttuuria.

Turismilla on vaikutuksia myös paikallisväestön sosiaaliseen asemaan ja taloudelliseen tilanteeseen. Islannin pääkaupunkiseudun asuntotilanne on huolestuttava, sillä turismi on ajanut paikalliset pois Reykjavíkista. Suurin osa kaupungin asunnoista on vuokrattu turisteille majoituspalveluiden kautta. Ihmisiä on jopa häädetty asunnoistaan vuokranantajien hoksattua mahdollisuutensa ansaita enemmän rahaa vuokraamalla asuntonsa turisteille.

Turismin edesauttama taloudellinen kasvu on vuoden 2008 talouskriisin jälkeen synnyttänyt maahan lisää työpaikkoja. Työttömyys on Islannissa laskussa, mutta samalla palkat ovat vajonneet. Tämä on vaikuttanut paikalliseen työvoimarakenteeseen. Islantilaisten sijaan työmarkkinoilla ovat itäeurooppalaiset, jotka ovat paikallisille yrityksille edullisempia työntekijöitä esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alalla.

Massojen vaikutus

YK:n Maailman matkailujärjestön mukaan kestävän turismin voi määritellä turismiksi, joka ottaa täyden vastuun sen tämänhetkisistä ja tulevaisuuden taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristöä koskevista vaikutuksista ottaen huomioon sekä kävijöiden, matkailualan, ympäristön ja paikallisten yhteisöjen tarpeet.

Etenkin luontomatkailu on kovassa nosteessa ympäri maailmaa, mutta infrastruktuuri ja palvelut eivät aina ehdi tai pysty kasvamaan tarvittavaa vauhtia vastatakseen kävijöiden perustarpeisiin. Ympäristön kuormittamisen ja muokkaamisen lisäksi kasvava turismi ravistelee alueiden sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia rakenteita.

Yksittäinen matkailija ei vielä ympäristöä pilaa, mutta massaturismilla voi olla vakavia seuraamuksia, erityisesti silloin, kun ihmisjoukot löytävät luontokohteen, jota ei ole suunniteltu ottamaan vastaan suuria määriä ihmisiä.  

Heinäkuussa 2017 Helsingin Sanomat uutisoi Norjan läntisen saariryhmän, Lofoottien, huolestuttavasta tilanteesta. Saarilla asuu keskimäärin 25 000 ihmistä, mutta matkailusesongin aikaan alueen kävijämäärä moninkertaistuu. Paikallisten mukaan saarten infrastruktuuri ei enää kestä nykyistä kävijämäärää.

Lofooteilla sijaitsevaa suosittua retkeily- ja surffauskohdetta Unstadia riivaa erityisesti käymälöiden puute, joka on saanut turistit keksimään omia käymäläratkaisuitaan. Unstad on muutaman kymmenen talon rauhallinen kyläyhteisö vuorten keskellä, josta näkymät avautuvat Jäämerelle. Kylässä on pientä majoitustoimintaa, mutta pääosin retkeilijät yöpyvät rannan tuntumassa teltoissa ja asuntoautoissa.

Olimme ystävieni kanssa olleet juuri samana kesänä parin viikon mittaisella surffireissulla Lofooteilla – siis osana lehdessä kuvailtua ongelmaa. Julkisia käymälöitä ei Unstadissa kesällä 2017 vielä ollut. Vaikka yksittäiset vessakäynnit kiven takana eivät tuolloin tuntuneet suurilta ympäristörikoksilta, niistä syntyy nopeasti ongelma, kun saman tekevät kauden aikana tuhannet ihmiset.

Helsingin Sanomien haastattelemat paikalliset kuvailivat, miten alueella on iljettävää liikkua, sillä ihmisten jätöksiä oli siellä täällä. Lofooteilla ongelmaan on onneksi vähitellen herätty paikallisella tasolla ja ratkaisuja etsitään aktiivisesti.

Paratiisilaakso

Puutteellisten käymälöiden lisäksi roskaaminen ja riittämätön jätehuolto ovat vakavia ongelmia. Eteläisessä Marokossa parin tunnin ajomatkan päässä Agadirista sijaitseva, kallioiden välistä joen uomaa mukaileva retkeilykohde Paradise Valley on tunnettu palmujen ja oliivipuiden reunustamista kauniista kallioista ja pienistä vesiputouksista. Paikka nousi yleiseen tietoisuuteen 1960-luvulla. Sen jälkeen alueelle ovat virranneet niin paikalliset kuin ulkomaalaiset turistit.

Nimi antoi odottaa paljon. Reitin alussa muutamat roska-astiat ja kyltit kannustivat kävijöitä huolehtimaan roskansa roskiin, mutta parkkipaikalta alkava reitti aina kallioiden keskelle sijoittuvalle luonnon muovaamalle uimapaikalle asti oli hävytön näky.

Yksittäisiä roskia oli siellä täällä, kallioiden kupeessa niitä oli kasattuna suuremmiksi kasoiksi. Uimapaikalla tapaamamme paikallinen mies kertoi keräävänsä talteen lasia ja metallia. Lasista hän saa 10 dirhamia ja metallista 30 dirhamia kilolta. Miehen mukaan lasi on alueella vaarallinen, sillä auringonvalon läpäisemänä se toimii kuten suurennuslasi ja aiheuttaa kuivalla alueella metsäpaloja. Kanjonista sai tiukasti rajaamalla yhä katsetta miellyttävän kuvan palmupuineen ja ilta-aurinkoineen, mutta päällimmäiseksi matkamuistoksi seurueellemme jäivät verkkokalvoille piirtyneet jätekasat.

Etelä-Marokossa turismi kasvaa kohisten. Surffirantojen viereen kohoaa hotelleja toinen toisensa perään. Turismin ja puutteellisen jätehuollon jäljet näkyvät rannalla nousu- ja laskuveden tuoman roskan muodossa. Agadirissa sijaitsevan ympäristöjärjestön Surf Rider Foundation Marocin viestintävastaava Rkia Drouiche kertoo jätteenkeräyksen ja -käsittelyn olevan Marokossa lapsen kengissä.

– Maaseudun ja suurten kaupunkien välillä on suuria eroja. Osa jätteestä kerätään ja poltetaan, pieni osa uusiokäyttöön kelpaavasta materiaalista kierrätetään. Osa paikallisista on tottunut heittämään roskat maahan, josta seuraavan sateen odotetaan vievän roskat mereen. Lapsia ja nuoria kouluttamalla pyrimme lisäämään ympäristötietoisuutta. Muutoksen aikaansaamiseksi pitää sekä lasten, vanhempien että yhteiskunnan pelata yhteen. Kehittyvissä maissa ympäristönsuojelua ei välttämättä nähdä prioriteettina, sillä maassa on paljon muitakin epäkohtia Drouiche muistuttaa.

Saamelaisten mailla

Ympäristön hyvinvoinnin lisäksi kestävä matkailu ottaa huomioon alkuperäiskansojen ja -kulttuurien oikeudenmukaisen kohtelun. Suomalaiset matkailuyrittäjät ovat markkinoineet Lappia vuosikymmenten ajan saamelaisten kulttuuria hyväksikäyttäen. Saamelaisilla on harvoin itsellään ollut valtaa vaikuttaa tapaan, jolla tämä tehdään tai saada osansa syntyneistä taloudellisista hyödyistä. Tämän seurauksena saamelaiset ovat kokeneet, että kuva heidän kulttuuristaan on vääristynyt ja sitä on tuotteistettu välittämättä esimerkiksi käsitöiden, perinteiden ja tapojen aitoudesta ja alkuperäisyydestä.

Utsjoella sijaitsevaa Lomakeskus Vallea johtava saamelainen Petteri Valle hämmästelee edelleen, miksi suomalaiset haluavat käyttää matkailuvalttinaan alkuperäiskansan kulttuuria.

– Suomalaisillahan on omat kansallispuvut ja maassa on paljon alueellisia eroja. Näitä eivät suomalaiset ole matkailualalla vielä näkyvästi hyödyntäneet. Onneksi tiedon lisääntyessä näitä tapauksia on harvemmin. Mielestäni saamelaisilla yrittäjillä pitäisi olla yksinoikeus kulttuurinsa käyttöön, Valle painottaa.

Utsjoen alueella matkailuyrittäjistä saamelaisia on noin 90 prosenttia. Valle kertoo paikallisten suhtautumisen turismia kohtaan muuttuneen vuosien varrella.

– Ennen turismi nähtiin enemmänkin harrasteluna, mutta nykyään se nähdään ihan varteenotettavana elinkeinona. Matkailuala elvyttää saamelaiskulttuuria ja luo työpaikkoja, minkä seurauksena myös nuorten on helpompi jäädä kotiseudulleen.

Utsjoella ei Vallen mukaan vielä kärsitä massaturismista. Vallen yrityksessä matkailijat viedään oppaiden ohjeistuksella oikeisiin paikkoihin ja vierailijoille kerrotaan saamelaiskulttuurista, saamelaisten puvuista ja perinteistä. Vallen poika vetää poro-ohjelmia, joissa esimerkiksi saamelaisten kädentaidot ovat esillä porojen varusteissa paraatipaikalla. Lomakeskuksella toiminnassa suositaan slow down -mentaliteettia ja ympäristön kannalta kestäviä valintoja.

– Me emme järjestä kelkkasafareita tai mönkijäajeluita, vaan viemme turistit luontoon suksilla, lumikengillä tai kävellen. Rakennuksemme ovat puusta ja hirrestä, meillä on maalämpö, huolehdimme kierrätyksestä ja olemme suunnitelleet myös aurinkoenergian käyttämistä tulevaisuudessa, Valle listaa.

Kysymys Jäämeren radasta

Suomen ja Norjan valtioiden yhteisen suunnitteilla olevan Saamenmaata halkovan Jäämeren radan rakentamisaikeet ovat viime aikoina olleet esillä mediassa. Yksi ratavaihtoehdoista kulkisi Kirkkoniemelle Inarin ja Etelä-Lapin alueita halkoen. Liikenneministeriön selvityksessä todetaan, että tällä ratavaihdolla olisi merkittäviä vaikutuksia arktiseen luontoon ja selviä vaikutuksia alkuperäiskansoihin ja heidän elinkeinoihinsa, kuten porotalouteen.

Oheisvaikutuksista huolimatta rata nähdään selvityksessä strategisena teollisuuden tarvitsemana liikenneyhteytenä, joka voisi tarjota myös vähäpäästöisen kulkumuodon pohjoiseen matkaaville. Matkailualalla radassa nähdään myös mahdollisuuksia. Valle suhtautuu suunniteltuun rataan pohdiskelevasti.

– En tiedä, kannattaako tällaista kehitystä jarruttaa vai onko se väistämätöntä. Jos saamme turistit kulkemaan pohjoiseen raiteita pitkin, eikö se olisi parempi kuin lennättää heitä tänne, Valle puntaroi.

Useat saamelaiset ja ympäristöjärjestöjen edustajat ovat ratahanketta vastaan. Saamelaisaktiivit korostavat, että Suomen ja Norjan valtioiden ratahanke luo aidon uhkan arktiselle luonnolle ja mahdollistaa kaivoshankkeita, jotka havittelevat Saamenmaan luonnonvaroja ja uhkaavat alkuperäiskansan elinkeinoja ja ihmisoikeuksia, puhumattakaan hankkeiden pitkän aikavälin ilmastovaikutuksista.

Myös Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Päivi Lundvall painottaa, että kaivos-, öljy- ja metsäteollisuuden tarpeisiin rakennettu rata lähinnä edesauttaisi ilmastonmuutosta. Ilmasto- ja ympäristöhaittojen sekä alkuperäiskansan elämää vaarantavien seikkojen lisäksi konsulttiyritys Rambollin selvityksen mukaan jäämeren rata on tiedossa olevien kuljetustarpeiden perusteella lisäksi luultua kustannustehottomampi.

Sekä epäselvyydet radan todellisista vaikutuksista Saamenmaahan, että sen epävarma taloudellinen kannattavuus ovat perusteltuja syitä vaatia lisäselvityksiä radan kannattavuudesta.

Luonto- ja kulttuurimatkailun tulevaisuus

Suomi tunnetaan maailmalla puhtaasta luonnosta, jonka lisäksi turisteja tänne houkuttelee hiljaisuus ja rauha. Jos Islannin tilanteen kopioisi Suomeen, tarkoittaisi se noin viisinkertaista määrää ihmisiä väkilukuumme nähden, noin 25 000 000 kävijää vuosittain. Tällöin luontokohteidemme kantokyky olisi viety äärimmilleen, luultavasti ylitetty moninkertaisesti.

Onneksi kasvavaan kiinnostukseen voidaan varautua. Keskustelu ja tietoisuus kestävästä luontomatkailusta ja kulttuurisesti reilusta matkailusta on lisääntynyt. Luontokohteiden sivuilla matkailijoille avataan kestävän luontomatkailun periaatteita ja vinkkejä oman retkeilyn roskattomuuteen ja asialliseen luonnossa liikkumiseen. Kysynnän mukaan retkeilyalueiden infrastruktuuria kehitetään. Yhä useampi välttää lentämistä, valitsee mahdollisuuksien mukaan suorat lennot ja suosii vähäpäästöisempiä matkustusmuotoja. Matkoja voi tehdä kauas harvemmin ja viipyä paikalla pidempään. Lähimatkailu nostaa näyttävästi päätään.

Ulkomailla voi puolestaan tehdä vapaaehtoistöitä paikallisten ympäristöjärjestöjen projekteissa. Ympäristöjärjestöjen työ on tärkeää, sillä yhä useammin päätöksenteon vahtikoirina ympäristöasioissa toimivat järjestöjen asiantuntijat. Tiedon ja koulutuksen määrää lisäämällä ja tarjoamalla sitä sekä matkailuyrittäjille että matkailijoille ehkäistään sekä luonnon että alkuperäiskulttuurien epäoikeudenmukaista kohtelua.

Varmin tapa tutustua reilusti alkuperäiskansoihin ja heidän kulttuuriinsa on valita heidän omia matkailupalvelujaan ja matkamuistojaan. Alkuperäiskansojen oikeuksia ja itsemääräämisoikeutta tukemalla voi vahvistaa heidän ääntänsä ja aktiivista rooliaan valtamediassa ja päätöksentekoprosesseissa. Saamelaisten viestintäkanavia seuraamalla saa tietoa siitä, minkälaisina he kokevat Suomen valtion tekemät, alkuperäiskansoja koskevat päätökset.

Mitä tehdä, kun luonnossa pelottaa?

Julkaistu: 26.6.2018

Vinkit luonnossa liikkujalle pelon hallitsemiseen

Teksti: Sini Malminiemi, kuva: Antti Salovaara

Moni kertoo pelkäävänsä luonnossa. Jopa kokeneet erämaavaeltajat kokevat joskus pelkoa retkillään.
Usein kuulee pelättävän suurpetoja, eksymistä ja loukkaantumista, mutta myös pimeää, muita liikkujia, omaa mielikuvitusta ja jopa pelkoa itsessään. Pahimmillaan pelot saattavat estää koko retkelle lähtemisen.

Pelko on yksi ihmisen kuudesta perustunteesta, jotka tunnetaan ympäri maailmaa. Tunne itsessään ei ole haitallinen. Kuten muillakin tunteilla, sillä on ollut hyödyllinen tehtävä eloonjäämisessä. Pelko ohjaa meitä välttämään vaarallisia tilanteita ja toisaalta valmistaa kohtaamaan haastavan tilanteen, josta selviytyäkseen täytyy olla varuillaan.

Hyvin usein luontoon ja retkeilyyn liittyvät pelot ovat kuitenkin aiheettomia ja rasittavat turhaan retkeilijän mieltä. Miten pelkoja sitten voisi vähentää?

Pelon ennaltaehkäiseminen

Monia retkeilyyn liittyviä pelkoja voi vähentää hankkimalla tietoa ja valmistautumalla hyvin. Voi esimerkiksi miettiä läpi kaikki pahimmat skenaariot ja tehdä oman turvallisuussuunnitelman.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta asia on usein päinvastoin. Kun toimintasuunnitelma uhkaavien tilanteiden varalta on tiedossa, tilanteet pelottavat huomattavasti vähemmän.

Erityisesti pelkoa aiheuttavista eläimistä kannattaa hakea mahdollisimman paljon tietoa. Eläimen elinkaareen ja käyttäytymiseen tutustuessa oppii ymmärtämään eläintä, mikä tekee siitä vähemmän pelottavan.

Mahdollisia vaaratilanteita ei pidä väheksyä vaan niitä tulee pyrkiä ennakoimaan. Pelkojen kanssa pitää kuitenkin aina pitää myös maalaisjärki mukana. Tilanteen paisuttelusta ei ole koskaan mitään hyötyä.

Tiedonhaun lisäksi retkelle tulee varustautua asianmukaisesti. Seuraavaksi on lueteltu muutamia yleisimpiä retkeilyyn liittyviä pelkoja ja niihin varustautumista.

Eksyminen

Tutustu retkikohteeseen jo kotona karttojen avulla. Tee reittisuunnitelma ja kerro se myös jollekulle kotiin jäävälle.

Opettele lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia sekä puhelimen GPS-sovelluksia. Maastossa pidä puhelin pois päältä akun säästämiseksi.

Jos huomaat eksyneesi, pysähdy. Istu hetkeksi alas, juo vettä ja haukkaa evästä. Mieti, missä kohtaa käännyit harhaan. Tarkista oikea ilmansuunta kompassista. Palaa mahdollisuuksien mukaan omia jälkiäsi pitkin takaisin tai ainakin niin pitkälle, että olet jälleen kartalla.

Terveysongelmat

Älä lähde puolikuntoisena maastoon. Retkellä pidä huoli hygieniasta ja varmistu käyttämäsi juomaveden puhtaudesta. Maastosta kerätyn veden puhdistusta varten on olemassa esimerkiksi suodattimia ja puhdistustabletteja.

Älä poimi äläkä syö kasveja tai sieniä, joita et varmasti tunnista.

Varaa ensiapulaukkuun ainakin särkylääkettä, laastareita, ensi- ja ideaaliside. Väsyneenä loukkaat helpoimmin itsesi. Tarkkaile omaa oloasi äläkä lähde puskemaan yli rajojesi. Juo tarpeeksi vettä, syö eväitä ja lepää.

Uupuminen ja kylmettyminen

Suunnittele maltilliset päivämatkat ja muuta suunnitelmaa lennosta, jos sille on tarvetta. Älä pakota itseäsi jatkamaan liian pitkälle.

Pukeudu sään- ja maastonmukaisesti ja varaa mukaasi tarpeeksi vaihtovaatetta. Suosi kerrospukeutumista ja vaihtele vaatekerroksia tarpeen mukaan.

Suojaa itsesi auringolta. Käytä päähinettä, peittäviä vaatteita, suojavoiteita ja aurinkolaseja. Juo säännöllisin väliajoin vettä ja syö suolaista ja makeaa energiatason ylläpitämiseksi. Lepää varjoisissa paikoissa. Kuuntele omaa kehoasi.

Erityisesti kylmällä vältä kovaa hikoilua ja kastumista. Suojaa myös muut varusteesi kastumiselta. Tankkaa tarpeeksi energiaa ja pysy liikkeessä.

Varusterikko

Tutustu varusteisiin kotona ennen maastoon lähtöä. Tutustu rinkan säätöihin ja opettele kasaamaan teltta ja retkikeitin.

Vaella mielellään vain niiden varusteiden kanssa, joihin luotat. Jos olet kokematon retkeilijä, varmista ennen lähtöä, että varusteet ovat ainakin ehjiä. Älä lähde maastoon rikkinäisen tai puutteellisen varusteen kanssa!

Varaa mukaasi korjausvälineitä, esimerkiksi monitoimityökalu, rautalankaa, ilmastointiteippiä, parsinneula ja lankaa.

Ukkonen

Tarkista säätiedotus ennen lähtöä ja tarvittaessa myös maastossa päivittäin. Pyri ennakoimaan sään muutosta muuttamalla esimerkiksi etenemissuunnitelmaa.

Myrskyn yllättäessä suojaa itsesi ja varusteesi nopeasti kastumiselta. Hakeudu suojaisaan paikkaan ja pystytä majoite. Kovassa tuulessa kiinnitä varusteet hyvin. Odota sään parantumista.

Ukonilmalla pysyttele poissa järviltä, avokallioilta ja tunturin rinteiltä. Varmista, ettet itse tai telttasi ole maaston korkein kohde. Älä myöskään seiso aivan korkeiden puiden vieressä.

Vältä hosumista, sillä sohlaamalla saa vain rikottua asioita tai itsensä.

Käärmeet

Suomen käärmeistä ainoastaan kyy on myrkyllinen, vaikka muutkin käärmeet voivat toki purra. Pue jalkaan pitkävartiset kengät. Kulje raskaasti tömistellen ja tarkkaile, mihin astut. Kyyt viihtyvät runsaassa aluskasvillisuudessa, mutta voivat etsiytyä lämmittelemään avoimelle pinnalle, kuten tielle ja kalliolle.

Kyyn purressa vältä purema-alueen, esim. raajan, turhaa liikuttelua. Hakeudu mahdollisimman nopeasti lääkäriin.

Punkit

Varaa retkelle mukaan pinsetit tai erityisesti punkin poistoon tarkoitetut punkkipihdit ja harjoittele niiden käyttöä jo ennen maastoon lähtöä. Estä punkin iholle pääsy käyttämällä pitkälahkeisia housuja ja vetämällä sukanvarret lahkeiden päälle. Kierrä tihein aluskasvillisuus.

Tee joka päivän päätteeksi punkkitarkastus. Käy tarkastuksessa läpi koko keho, erityisesti taipeet ja karvoitus.
Punkin purtua tarkkaile puremakohtaa ja omaa oloasi. Jos puremakohta punoittaa tai sinulle tulee oireita, hakeudu lääkäriin.

Suuret eläimet

Isossa ryhmässä liikuttaessa eläimiä ei juuri näe. Jos liikut yksin, voit ottaa etukäteen selvää, minkälaisia eläimiä reittisi alueella liikkuu. Voit kysyä tätä vaikka paikallisilta.

Mikäli et halua törmätä metsäneläimiin, laula tai juttele kovaäänisesti kulkiessasi, jotta eläimet tietävät sinun olevan tulossa. Voit myös kiinnittää rinkkaasi niin sanotun karhukellon.

Jos kohtaat suurpedon, pysy rauhallisena. Tarkkaile, käyttäytyykö eläin uhkaavasti. Älä lähde juoksemaan vaan peräänny rauhallisesti pois tilanteesta.

Pelon hallinta

Kaikesta valmistautumisesta huolimatta retkellä voi silti alkaa pelottaa. Useimmiten pelko nousee mieleen auringon laskettua. Tuttu maisema, jossa juuri äsken puuhaili päivänvalossa muuttuu vieraaksi ja mystiseksi. Tämä johtuu siitä, että varaamme niin paljon näköaistin varaan. Kun hämärästä metsästä ei saakaan enää tarpeeksi aistihavaintoja, on olo turvaton.

Esimerkiksi tällaisessa tilanteessa pelon tunteet kumpuavat omasta epävarmuudesta. Tästä kertoo esimerkiksi se, että monesti pelot nousevat esiin juuri ollessa yksin.

Kaverin kanssa retkeillessä ei pelkää satuolentoja tai eksymistä. Se on toisaalta hieman ristiriitaista, sillä mitä apua kaverista edes on satuolentoja vastaan tai jos molemmat ovat yhtä eksyksissä?

Jos pelko kaikesta huolimatta valtaa mielen, miten taistella sitä vastaan? Pelot voi yrittää unohtaa keskittymällä tekemään muita juttuja, jotka vievät huomion ja ajatukset muualle. Voi esimerkiksi lukea kirjaa, kirjoittaa päiväkirjaan tai laulaa itselleen.

Toinen vaihtoehto on, ettei pelkoa yritä paeta. Tunnetta voi tarkastella hyväksyvästi kasvattamatta sitä paniikiksi. Voi rauhoittua kuulostelemaan, missä kohtaa kehoa se tuntuu ja miltä se tuntuu. Alkaako pelätessä esimerkiksi vaistomaisesti pidätellä hengitystä tai hengittää nopeasti ja pinnallisesti.

Tunteisiin ei voi tietoisesti vaikuttaa. Sen sijaan niiden aiheuttamiin fyysisiin reaktioihin, kuten kohonneeseen hengitystiheyteen, voi. Ottamalla hengityksen haltuun, hengittämällä tietoisesti syvään, vie samalla pelkotilalta voimaa vaikuttaa. Kun hyväksyy tunteen läsnäolon yllyttämättä sitä, se laimenee itsestään ja menee aikanaan ohi.

Mummoillen: Eväsretkellä

Julkaistu: 26.6.2018

Kesänhaistelu-pyöräretki, nuotioretki, yölaulajaretki, telttaretki, veneretki saareen, keppienkeruuretki, mustikka-kantarelliretki, pöllöretki, hiidenkirnuretki, rantamudantonkimisretki, retki omituisen paronin villiin metsäpuutarhaan, hiihtoretki jääpuikkoputouksille…

Teksti ja kuvat Kaisa Illukka

Mikään ei piristä niin kuin retket, ja aina löytyy hyvä syy lähteä tutkailemaan jotain juttua tai paikkaa. Retkiin liittyy oikeastaan aina toiveikas repliikki: ”Joko syödään eväät!?” (tai: ”Nyt maistuisi kahvit!”) Retkelle onkin parempi ottaa liikaa kuin liian vähän evästä, koska jano tai äkisti notkahtanut verensokeri pilaavat helposti myös aikuisen ihmisen tunnelman ja mielenkiinnon. Retki saattaa myös kestää suunniteltua kauemmin, koska yllättäviltä tutkimuskohteilta ja houkuttelevilta sivupoluilta ei voi välttyä. Mutta koska ruoka maistuu ulkoilmassa aina paremmalta, extempore-eväsretken voi tehdä myös takapihalle tai lähimetsään!

Klassikko: ruokaisa levypiirakka (tästä tulee monta palaa)

1 pkt (800 g) isoja lehtitaikinalevyjä (paketissa on kaksi isoa levyä)

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 kevätsipuli

1 pkt Härkistä (BBQ tai original)

2 dl suolasieniä TAI kuivattuja suppilovahveroita liotettuna

1,5 dl puuroriisiä TAI ohrasuurimoita

1 prk (2 dl) kaurakermaa

Kuivattua timjamia ja oreganoa

Mustapippuria

Suolaa

Öljyä paistamiseen

Sulata taikinalevyt huoneenlämmössä. Keitä puuroriisi tai ohrasuurimot pakkauksen ohjeen mukaan tai käytä tähteitä, piirakkaan tarvitaan noin 3 dl keitettyä riisiä tai ohraa. Silppua sipulit ja kuullota tilkassa öljyä. Lisää hienonnetut sienet (myös pakastetut sienet käyvät) ja paista, kunnes neste on haihtunut. Lisää Härkis ja ruskista hieman.

Sekoita joukkoon kypsä riisi tai ohra sekä kaurakerma ja mausta seos. Riisi ja ohra imevät suolaa ja makuja, joten lisää mausteita pikkuhiljaa ja maista välillä! Kaaviloi levyt uuninpellin kokoisiksi, toinen vähän suuremmaksi. Levitä pienempi levy pellille leivinpaperin päälle. Levitä täyte tasaisesti pohjalle. Nosta toinen taikinalevy päälle ja painele reunat tiukasti kiinni esimerkiksi haarukan tai lusikankärjen avulla. Pistele haarukalla reikiä piirakan pintaan.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa 30-40 minuuttia. Nosta lopuksi piirakkaa hieman lastan avulla ja tarkista, että pohjakin on paistunut eli hieman ruskettunut.

Sima

Sima ei ole vain vappujuoma, vaan maukas virvoke läpi kesän!

4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
2 luomusitruunaa
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)

Pullotukseen: sokeria, rusinoita

Makuvaihtelua:

Inkiväärisimaan: 2–3 cm:n pala inkivääriä kuorittuna ja pilkottuna

Rosmariinisimaan: 5 tuoretta rosmariininoksaa

Minttusimaan: nippu tuoretta minttua

Pese sitruunat lämpimän veden alla harjaamalla ja kuori niistä keltainen osa. Poista sitruunoista kuoren valkoinen osa ja leikkaa hedelmäliha viipaleiksi (valkoinen osa antaa kitkerää makua). Pane sitruunaviipaleet ja -kuoret sekä sokerit isoon kattilaan tai sankoon (vähintään 6 l). Jos haluat simaan makuvaihtelua, lisää tässä vaiheessa joukkoon esimerkiksi hienonnettua tuoretta inkivääriä tai rosmariininoksia.

Kiehauta puolet vedestä ja kaada sitruuna-sokeriseoksen päälle. Lisää loput vedestä kylmänä, jolloin seoksesta tulee haaleaa (tarkista, että seos on kädenlämpöistä). Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita joukkoon. Jätä sima vuorokaudeksi huoneenlämpöön käymään.

Pane puhtaisiin muovi- tai lasipulloihin muutama rusina ja ripaus sokeria. Siivilöi sima pulloihin ja korkita löyhästi, jotta paine pulloissa ei kasva käymisen aikana liian suureksi. Anna käydä viileässä muutama päivä. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan.

Pakurijuomasta puhtia

Pakuri eli pakurikääpä-lahottajasienen teettämä kasvannainen puussa sisältää huomattavan paljon antioksidantteja. Pakurin sanotaan muun muassa parantavan vastustuskykyä, lievittävän tulehduksia ja auttavan iho-ongelmissa ja vatsavaivoissa. Pakurista tulikin joitakin vuosia sitten superfood-muotiaines ja sen kilohinta kaupasta ostettuina jalosteina nousi korkeaksi, mutta pakuria voi löytää luonnosta toki itsekin.

Pakurin keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Se kasvaa kiinni puussa, yleensä koivussa. Parhaat pakurit saa elävistä puista varovasti kirveellä irrottamalla. Jo yksi pakuri on riittoisa, koska sen palasia voi keittää ja käyttää useamman kerran. Pakurimötikkä kannattaa pilkkoa noin 5 x 5 cm palasiksi, joiden annetaan kuivua huoneenlämmössä tai kasvikuivurissa. Kuivatun pakurin voi myös jauhaa jauheeksi tai pilkkoa vähän pienemmiksi paloiksi. Pakurin sanotaan säilyvän noin vuoden verran keräämisestään.

Pakuriteetä varten yhtä-kahta pakurinpalaa keitetään pari-kolme tuntia 3 litrassa vettä hiljaisella lämmöllä kattilassa kannen alla. Nesteen väri muuttuu ruskeaksi ja maku hennon sienimäiseksi. Pakurikeitettä voi jatkaa vedellä tai maustaa makeutusaineella makunsa mukaan. Myös kahvin voi suodattaa veden sijasta pakurikeitteeseen, jolloin peruskahvista tuleekin pakurikahvia! Pakurikeitettä voi käyttää myös keittopohjiin, leipätaikinaan tai mihin vaan tykkää.

DIY: Istuinalusta virkkaamalla

Julkaistu: 26.6.2018

Kiinteä silmukka

Virttynyt lakana muuntuu retkillä kulkevaksi istuinaluseksi, jonka voi pestä. Aloittelevan virkkaajan kannattaa ottaa rennosti ja tehdä mieluummin löysiä kuin kireitä silmukoita!

Teksti ja ohjeet: Vilma Tammelin, kuvat: Matilda Saarikoski

Tarvikkeet: lakana, sakset, koon 8–10 virkkuukoukku, virkkausohjeet netistä (esim. Virkkauksen perussilmukat – Novita: aloitussilmukka, ketjusilmukka kjs, piilosilmukka ps, kiinteä silmukka ks)

1. Leikkaa lakana 2–3 cm leveäksi matonkuteeksi.
2. Tee aloitussilmukka. Virkkaa 5 kjs ja yhdistä lenkiksi tekemällä ps aloitussilmukkaan. Virkkaa lenkin ympärille 14 ks (1. krs).
3. Virkkaa seuraavat kerrokset edellisen kerroksen silmukoihin:

• 2. krs: joka toiseen silmukkaan 2 ks (lisäys), muuten 1 ks.
• 3. krs: joka kolmanteen silmukkaan 2 ks (lisäys), muuten 1 ks.
• 4. krs: jokaiseen silmukkaan 1 ks.

Jatka näin: tee kolme lisäyskerrosta, joilla lisäyksen (2 ks) väli suurenee aina yhdellä (esim. 5. krs: joka neljänteen 2 ks), ja sitten yksi 4. kerroksen kaltainen välikierros. Kerroksen vaihtumiskohdan näkee aloitushännän paikasta.

    4. Kun ympyrä on sopivankokoinen, tee kerros loppuun ja viimeistele 1 ps:lla seuraavaan silmukkaan. Vedä lankalenkki pitkäksi ja katkaise kude. Päättele hännät silmukoiden väliin.

Vinkki: Vettä pitävän istuinalusen saa tehtyä muovikuteesta.

Suomen kalliomaalaukset – tarinoita menneestä

Julkaistu: 26.4.2018

Maailman vanhimmat tiedetyt maalaukset ovat jopa 40 000 vuotta vanhoja luolamaalauksia. Suomesta suuret luolat puuttuvat, mutta meiltäkin voi löytää vuosituhansia vanhoja maalauksia kallioseinämien ja siirtolohkareiden pinnoilta.

Suomen kalliomaalaukset keskittyvät etenkin vesistöjen läheisyyteen. Eniten niitä on Kaakkois-Suomessa, muinaisen Suur-Saimaan ja Päijänteen alueella. Muutamia maalauksia löytyy toki muualtakin. Esimerkiksi Helsingin seudulla Kirkkonummella ja Vihdissä on pieni keskittymä.

 – Vesistöt ovat olleet tärkeitä kulkureittejä ja niiden varrella on ollut paljaita kallioita, joihin tehdä maalauksia, arkeologi ja tietokirjailija Tuija Wetterstrand kertoo.

 Laskentatavasta riippuen kalliomaalausten määrä maassamme on reilu 100. Ne sijaitsevat yleensä hieman sisäänpäin kaltevilla kalliopinnoilla ja siirtolohkareilla, joissa ne ovat säilyneet suojassa kuluttavilta luonnonvoimilta, kuten vedeltä ja lumelta. 

 – Maalausten säilyminen on hyvin sattumanvaraista. Niitä on ollut varmasti paljon enemmänkin, mutta ne säilyvät vain tietynlaisilla pinnoilla, joissa olosuhteet ovat optimaaliset, Wetterstrand sanoo.

 Osana muinaista pohjoista yhteisöä

Maalausten tekemiseen on käytetty punamultaa, johon on luultavasti sekoitettu jotain orgaanista ainetta, kuten rasvaa, tasaisen ja tarttuvan maalin aikaansaamiseksi. Osa maalauksista on jo haalistunut niin epäselviksi, että on vaikea sanoa mitä ne esittävät.

Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän alueen kalliokuvat ovat hyvin samantyyppisiä. Ne muodostavat oman yhtenäisen kuvatyylinsä.

 – Suomessa on punamullalla tehtyjä kalliomaalauksia paljon suhteessa muihin maihin. Norjassa ja Ruotsissa on puolestaan enemmän kiveen hakattuja kalliopiirroksia eli petroglyfejä. Suomesta ei ole toistaiseksi löydetty yhtään kalliopiirrosta, Wetterstrand sanoo.

 Suomen kalliomaalaukset ovat 3000–7000 vuotta vanhoja ajoittuen kivikaudelle. Koska suurin osa maalauksista löytyy vanhojen vesireittien varrelta, voidaan niiden ikä päätellä Suomen geologiaa tarkastelemalla.  

– Tiedämme esimerkiksi muinaisen Saimaan vedenpinnan korkeuden ja Vuoksen kanavan puhkeamisen ajankohdan. Oletuksena on, että maalaukset on tehty veneestä tai jäältä seisten, Wetterstrand kertoo.

Rannansiirtymisen ja maankohoamisen nopeudesta voidaan karkeasti päätellä maalausten ikä.

 – Periaatteessa olisi mahdollista tutkia ikää myös radiohiiliajoituksella tai uraani-toriumajoituksella, mutta toistaiseksi näistä ei ole julkaistua tutkimustietoa saatavilla, Wetterstrand sanoo.

Shamanismia ja metsästysmagiaa

Maalauksissa esiintyvät ihmishahmot ovat hyvin tikku-ukkomaisia. Myös kaloja, käärmeitä ja kädenkuvia on tunnistettu niistä. Vitträskin kuuluisa maalaus Kirkkonummella esittää jonkinlaista verkkokuviota. Maalausten epäselvyys vaikeuttaa usein kuvien tulkitsemista.

Tarkkaan emme voi tietää, kenen jäljiltä maalaukset ovat, mutta niiden ajoitus paljastaa jotain tekijän taustoista.

 – Ne ovat selkeästi kivikauden metsästäjä-keräilijä yhteisön tekemiä ja niissä korostuu yleensä ihminen ja hirvi, Wetterstrand sanoo.

 Kivikaudella ihmiset olivat riippuvaisia luonnon antimista. He metsästivät riistaa, keräsivät kasveja, marjoja ja sieniä. Yksi tulkinta maalauksille on metsästysmagia, eli niillä taattaisiin metsästysonni.

 Toinen vaihtoehto on shamanistinen tulkinta. Kuvat voisivat kertoa elämän kierrosta ja yhteydestä toiseen maailmaan.

 – Kirkkonummen Juusjärven maalauksessa esiintyy kaatuva hahmo, jota kohti ui kala. Eläinten esiintyminen tukisi shamanistista teoriaa, sillä kala, käärme ja hirvi olivat yleisiä apuhenkiä muinaisille shamaaneille matkalla aliseen ja yliseen maailmaan, Wetterstrand pohtii.

 Viimeisimmät kalliomaalaukset tehtiin kivi- ja pronssikauden taitteessa. Siirtyminen maanviljelykseen, ilmaston muuttuminen ja uudet uskonnot syrjäyttivät metsästäjä-keräilijäyhteisöjen elämäntavan ja sen mukana myös perinteen maalata kuvia kallioille.

Haastava harrastus

Kalliomaalaukset ovat mielenkiintoinen harrastus, jonka voi yhdistää myös muuhun luontoharrastukseen. Niiden löytäminen voi olla kuitenkin haastavaa. 

 – Suomessa kalliomaalaukset sijaitsevat nykyreiteistä kaukana. Jotkut niistä voi saavuttaa vain kanootilla, Wetterstrand muistuttaa.

 Harrastus kannattaakin aloittaa helpoista ja näkyvimmistä kohteista, kuten Hossan kansallispuiston värikalliosta.

 Myös uusia maalauksia löydetään varsin tasaiseen tahtiin

 – Viime vuonna julkistettiin yksi maalaus Raaseporista, Wetterstrand sanoo. 

Kaikki maalaukset ovat muinaismuistolain perusteella suojeltuja.

Useissa maalauskallioissa on havaittavissa antropomorfisia eli ihmismäisiä muotoja. Iitin Konniveden Haukkavuoren kallion peikkomainen profiili erottuu parhaiten kaukaa vedestä käsin. Nyrkkisääntönä vi sanoa, että kallioiden muodot ja ympäristö erttuvat parhaiten kesällä, maalaukset sen sijaan parhaiten talvella. Kuva: Jukka Parkkinen ja Tuija Wtterstrand kirjassa Suomen kalliomaalaukset – Bongarin käsikirja. SKS 2013.

Teksti Heikka Marttila-Tornio. Kuvat Jukka Parkkinen ja Tuija Werrestrand.

Luonto-Liiton ja Sitran hanke innostaa kiertotalouden maailmaan

Julkaistu: 26.4.2018

Kiertotalous on vastaisku aikamme luonnonvarojen ylikulutukselle. Luonto-Liiton tuoreen hankkeen tarkoituksena on viedä kiertotalouden sanomaa kouluihin yli kouluainerajojen. Luonto-Liiton maksuttomia kouluvierailuja tukee Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.

Teksti ja kuva: Aino Huotari

Kiertotaloudessa kulutus pohjautuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen eli jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Jätteen minimoimiseksi kiertotaloudessa keskitytään myös tuotteiden elinkaaren kehittämiseen ja luonnonvarojen kestävään, resurssiviisaaseen käyttöön.  Aatteen mukaista toimintaa voi harjoittaa niin yksilö- kuin yritystasolla.

On aika toimia

Tulevaisuudessa kiertotalous on elinehtomme ja keskeinen elämäntyyli yhä useammalle. Kiertotaloushankkeen projektisuunnittelijana toimivan Leena Koivulan mukaan kiertotalouden aika on juuri nyt.

– Ylikulutamme maapallon luonnonvaroja ja se ei voi enää jatkua. Kiertotalous pyrkii omalta osaltaan ratkaisemaan syntynyttä ongelmaa. Nuorten innostaminen kiertotalousajatteluun on tulevaisuuden ja ympäristön kannalta todella tärkeää. Mitä useamman nuoren saamme innostettua kiertotaloudesta, sitä parempi mahdollisuus meillä on ratkaista maapalloa kohtaavat ongelmat.

Koivulan mukaan perusopetuksen opetussuunnitelmassa näkyy vahvana teemana ympäristökasvatus, minkä vuoksi kiertotaloudesta puhuminen on ajankohtaista ja luontevaa.

– Kestävä elämäntapa läpileikkaa opetussuunnitelman ja eri oppiaineet, joten kiertotalousteema on erittäin ajankohtainen. Koulut ovat olleet hanketta kohtaan uteliaita. Luonto-Liiton pitämä kiertotalouden oppitunti tarjoaa mahdollisuuden ottaa ympäristökasvatus mielekkäällä ja oppilaita kiinnostavalla tavalla esille monissa eri aineryhmissä.

Sitran kiertotalousasiantuntija Riitta Silvennoinen painottaa koulutuksen merkitystä ajatusmallien ja käyttäytymisen muuttamisessa. Tärkeää on ymmärtää kokonaiskuva.

– Motivaatio muuttaa elämäntapojamme lähtee usein siitä, että ymmärrämme, miksi muutos on välttämätön ja mitä se oikein tarkoittaa. Ei riitä, että laissa määrätään lopettamaan muovikassien käyttö, jos emme ymmärrä, miksi se on tarpeellista ja mikä olisi parempi vaihtoehto. Huonossa tapauksessa saattaa käydä niin, että esimerkiksi kangas- tai paperikassien kulutuksen kasvu vesittää koko ilmastohyödyn muovikassikiellosta.

Yhdessä oppilaiden ja opettajien kanssa

Luonto-Liiton hanke tarjoaa kiertotalousaiheisia kouluvierailuja yläkoululaisille. Kouluvierailut pyörähtävät käyntiin helmikuussa ja niitä pidetään koulujen kesälomiin asti. Koivula kertoo, että vierailuiden ideana on antaa nuorille mahdollisuus ideoida ja käyttää luovuuttaan sekä innostaa nuoria tutustumaan kiertotalouteen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

– Vierailuilla pidettävä oppitunti kannustaa oppilaita tekemään ja pohtimaan asioita itse. Tehtävien suunnittelussa huomioitiin nuorten mielipide, koska on tärkeää, että nuoret pitävät oppituntia kiinnostavana ja motivoivana.

Oppilaiden lisäksi opettajat ovat hankkeen kannalta avainasemassa. Koivula painottaa, että juuri heidän kauttaan sanomaa saadaan kouluihin ja oppilaille asti. Vuorovaikutus opettajien kanssa on tärkeää hankkeen kehittämisen kannalta.

– Pyrimme saamaan opettajilta palautetta tehdyistä vierailuista, jotta voimme kehittää toimintaa ja materiaalia eteenpäin. Opettajat ovat tärkeässä roolissa monesta näkökulmasta katsottuna.

Uuden sukupolven kiertotalousnatiivit

Tietoisuus ilmastonmuutoksesta on kasvanut lasten ja nuorten keskuudessa. Tutkijoiden ennusteet maalaavat huolestuttavaa kuvaa maapallosta, joka on jäämässä nyt kasvavalle sukupolvelle. Monet ovat syystä huolissaan omasta tulevaisuudestaan. Silvennoisen mukaan juuri kiertotalous tarjoaa työkaluja ja esimerkkejä uudesta ja kestävämmästä elämäntavasta.

– Lapset ja nuoret osaavat myös ajatella vapaammin kuin monet aikuiset ja keksivät helpommin uusia tapoja toimia ja tehdä yhteistyötä. Juuri ennakkoluulottoman yhteistyön tuloksena syntyy uusia ideoita ja lisää kiertotalousliiketoimintaa. Jo leirikoulujen rahankeräykset ja kesätyöpaikat voivat tarjota hyvän tilaisuuden kokeilla uusia kiertotalousideoita: vaatteiden tuunauspalveluita, urheiluvälineiden vuokrausta, yhteiskäyttöisiä polkupyöriä ja skeittilautoja tai vaikka hävikkiruokakahvilan ravintolapäivään. 

Nuorena sisäistetty kiertotalouden ajattelumalli on tulevaisuudessa valttikortti, sillä kiertotalous on läsnä yhä vahvemmin myös työelämässä. Silvennoisen mukaan lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet ovat jo nyt isot perheiden valintojen kautta, mutta vielä suuremmat heidän siirtyessään työelämään ja äänestäjiksi.

– Työelämä tarvitsee kiertotalousosaajia kipeästi jo nyt, mutta muutamien vuosien päästä kiertotalouden osaaminen on toivottavasti jo itsestäänselvyys. Tavoitteena onkin, että lapsista ja nuorista tulee ”kiertotalousnatiiveja”, joille kiertotalouden ratkaisut ovat arkipäivää. 

Suunnittele kiertotalouskylä ja osallistu kilpailuun

Luonto-Liitto järjestää kiertotalouskilpailun 13–16-vuotiaille nuorille. Suunnittele yksin tai yhdessä ryhmäsi kanssa kiertotalouden periaatteita noudattava kylä. Voittajat palkitaan upeilla palkinnoilla! Lisätietoa kiertotaloudesta sekä tarkemmat tiedot kilpailusta löytyvät verkosta hankkeen omilta nettisivuilta. 

www.kiertotalousnetti.fi