Nuorten Luonto

Mummoillen: Sadonkorjaajan teehetki puutarhassa

Julkaistu: 12.10.2017

Syyskesän aamuna mummoilija tekee lähimetsäkierroksen kantarelli- ja mustikkapaikoille, mukaan kerätään myös pieni paperipussillinen kanervankukkia. Rantalepikosta taitetaan muutama mesiangervonkukka. Luonnonystävä varoo poimimasta kukkahämähäkin kotikukkaa. Niitynpientareelta saadaan mukaan siankärsämöitä. Puutarhasta napataan vielä sipuli varsineen, pari kesäkurpitsaa ja sekalaisia yrttejä. Tervehditään kyläilemään tulleita naapurin kissoja ja ryhdytään keittiöhommiin. Iltapäivällä kutsutaan ystäviä käymään ja maistellaan tuoreita satoherkkuja omenapuun alla.

Kantarelli-kesäkurpitsaset (G)

10 kpl

Pohja

2 pienehköä kesäkurpitsaa

2 (keitettyä) perunaa

½ pkt vegaanista mozzarella-juustoa (esim. Chicca)

½ dl perunajauhoja

½ dl silputtua sipulinvartta tai ruohosipulia

persiljaa, oreganoa tai muita tuoreyrttejä maun mukaan

1-2 tl (yrtti)suolaa

mustapippuria

Täyte

3 dl kantarelleja

1 pieni sipuli

margariinia paistamiseen

1 dl vegaanista pestoa

½ pkt vegaanista mozzarellaa

Raasta kesäkurpitsat ja perunat, murustele mozzarella joukkoon, kippaa sekaan perunajauhot, sipulisilppu ja mausteet, sekoita massa, tarkista maku ja suola. Levitä pellille ohuita, noin puolen sentin paksuisia ja aluslautasen kokoisia lättyjä. Esipaista pitsapohjia 225°C:ssa 10–15 minuuttia. Paista sieniä ja sipulirenkaita pannulla, kunnes neste on haihtunut sienistä. Levitä esipaistetuille pitsoille täytteet: reilu teelusikallinen pestoa joka pohjalle, sieni-sipulipaistosta sekä murusteltua mozzarellaa. Paista uunissa vielä sen aikaa, kunnes juusto on sulanut.

Mustikkamurumuffinit

10 kpl

Taikina

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl sokeria

1 dl soijajugurttia

½ dl rypsiöljyä

½ tl jauhettua kardemummaa

1-2 dl mustikoita

Muruseos

1 dl mantelijauhoja

1 dl fariinisokeria

½ dl kaurahiutaleita

30 g vegaanista margariinia

Sekoita yhdessä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja kardemumma, toisessa sokeri, jugurtti ja öljy. Yhdistä ainekset ja sekoita nopeasti, varo vatkaamasta liikaa. Lusikoi taikina kymmeneen muffinivuokaan (paperisiin tai muffinipellille), ripottele päälle mustikoita. Tee muruseos. Sekoita keskenään pehmeä margariini, mantelijauho, kaurahiutaleet ja fariinisokeri. Murustele seos nokareiksi muffinien päälle. Paista 200°C:ssa 20–25 minuuttia.

Mesiangervo-kaurapitsit

(Ohje Katariina Vuoren kirjasta Kukkaisruokaa (2016).)

10 kpl

60 g margariinia

1–2 rkl tuoreita tai kuivattuja, silputtuja mesiangervon kukkia

1 dl sokeria

2 dl kaurahiutaleita

3 rkl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

Sulata margariini kulhossa mikrossa ja sekoita kaikki aineet yhteen. Jaa pellille noin ruokalusikan kokoisia taikinanokareita, tasoita hieman. Jätä väliin reilusti tilaa, sillä taikina leviää uunissa laakeiksi kekseiksi. Paista keksejä 180-asteisessa uunissa 6-8 minuuttia kunnes niiden reunat ovat hieman ruskettuneet.

Luonnonkukkatee ja jäätee

Talvea varten kannattaa kerätä teeyrttejä. Hyviä perusteekasveja ovat muun muassa siankärsämö, kanerva ja nokkonen, ensin mainituista kerätään kukat, nokkosesta tuoreet versot ja nuoret lehdet. Ne kuivataan varjoisassa sisätilassa joko kimppuina tai lakanalle levitettynä. Lääkinnällisistä ominaisuuksistaan tunnettuja yrttejä, kuten mäkikuismaa ja mesiangervoa, kannattaa käyttää varoen. Mustaherukan ja mintun lehdet ovat hyvänmakuisia myös kuivattuina, mikäli niitä palstalta tai puutarhasta löytyy. Kuivatut kukat ja lehdet säilytetään erillisissä paperipusseissa tai purkeissa, niistä voi talven mittaan tehdä erilaisia teesekoituksia.

Poimittavaksi suositellaan nuoria, tuoreita ja hyväkuntoisia kasveja. Kerää villeinä kasvavia rauhoittamattomia kukkia ja kasveja puhtaalta ja mahdollisimman luonnolliselta paikalta. Kasvin kannalta on tärkeää kerätä samasta paikasta vain rajallinen määrä, jotta kasvu ei häiriinny. Kukat kerätään juuri niiden puhjettua kukkaan aurinkoisena, kuivana aamuna.

Tuoreet kukat silputaan ja haudutetaan kuumassa vedessä muutaman minuutin ajan. Juoman voi siivilöidä. Kuivattuja yrttejä haudutetaan 10–15 minuuttia. Sopiva annostus on ruokalusikallinen kuivattua yrttiteesekoitusta yhtä teekupposta kohti, tuoretta voi käyttää runsaammin.

Mainion janojuoman saat, kun jäähdytät hunajalla tai sokerilla makeutetun kukkaisteen (1 rkl/litra) ja nautit sen jääkaappikylmänä vaikkapa jääpalojen, sitruunaviipaleen tai tuoreen mintun kera.

Kiinnostavaa lisätietoa kasvien käytöstä: www.yrttitarha.fi

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Ekaa kertaa vaeltamassa

Julkaistu: 12.10.2017

Teksti: Maija Kaunismaa
Kuvat: Maija Kaunismaa (Pinjan kuvat) ja Noora Kaukinen

Luonto-liiton Varsinais-Suomen piiri järjesti kesällä 2016 vasta-alkajien vaelluskurssin. Kurssi sisälsi kolme luentokertaa, harjoitusretken Turun lähimaastossa sekä viiden yön vaelluksen Pallakselta Hettaan syyskuun alussa. Yksi kurssilaisista oli ysiluokkalainen Pinja Ahlbom, joka lähti piirin kanssa vaeltamaan ensimmäistä kertaa elämässään.

– Olin jo pitkään halunnut oppia pärjäämään luonnossa. Etsiskelin tovin tällaista kurssia, johon alaikäiset pääsisivät mukaan, Pinja kertoo.

– En meinannut uskoa todeksi, kun törmäsin Luonto-Liiton kurssiin, joka oli kaiken lisäksi ilmainen. Ilmoittauduimme heti pikkusiskoni kanssa mukaan. Erityisen innoissani olin mahdollisuudesta päästä Lappiin.

Ennen kurssia monet vaellukseen liittyvät asiat askarruttivat mieltä. Vaikka Pinja on joskus ollut pari vuotta partiossa, kaikki suunnistamisesta teltan pystyttämiseen oli vierasta. Luennoilla käytiin läpi reitin suunnittelua, retkiruokailua, vesihuoltoa ja varusteita. Pinja sanoo, että ilman kurssia hän ei olisi lähtenyt yksin patikoimaan.

– Nyt uskaltaisin jo lähteä yksinkin vaellukselle, ainakin pienelle.

Rinkka selkään ja matkaan

Ennen Lapin vaellusta Pinjaa jännittivät käytännön asiat, kuten rinkan kantaminen ja se, kestääkö takki vettä. Vähän myös pelotti, että ei pärjäisikään mukana pitkällä vaelluksella. Jännityksestä huolimatta hän päätti lähteä, ja harjoitusretkellä yön yli Pinja pärjäsi siinä missä muutkin ryhmäläiset. Rahanmenostakaan ei tarvinnut huolehtia, kun selvisi, että varusteita saa lainaan Luonto-Liiton kautta.

– Kaikki oli tosi hyvin järjestetty, eikä äitiäkään lopulta jännittänyt päästää meitä, kun oli aikuisia mukana. Koulusta sai helposti vapaata, ja viikon rästihommat sai kuitenkin nopeasti kiinni, ysiluokkalainen toteaa.

Rinkastakin tuli lopulta kuin rakas ystävä.

– Vaelluksen lopussa en olisi enää halunnut luopua rinkasta, olin jo tykästynyt sen kantamiseen.

Vaelluksella Pallakselta Hettaan oli mukana kaksi ohjaajaa ja 10 hengen ryhmä. Puhtaan luonnon ja jylhien maisemien lisäksi parasta vaelluksella olivatkin muut ihmiset.

– Pääsimme siskon kanssa helposti mukaan porukkaan, vaikka olimmekin paljon muita nuorempia. Kaikki olivat samanhenkisiä ja kaikkien kanssa oli helppo tulla toimeen. Kun tutustuu uusiin ihmisiin, tutustuu samalla myös itseensä, Pinja pohtii.

Uni maittoi vaeltajalle

Teltassa Pinja nukkui hyvin. Vain ekana yönä oli vähän kylmä, kun lämpötila laski pakkaselle. Muuten uni maittoi aina päivän päätteeksi, kun tunturimaisemissa tuli käveltyä kymmenisen kilometriä päivittäin. Vaikeinta vaelluksella olikin herääminen ja aamurutiinit.

– Kotona voin käyttää heräämiseen monta tuntia, mutta vaelluksella piti olla aamuisin tehokas, jotta päästiin ajoissa liikkeelle.

Ruoatkin onnistuivat Pinjan omien sanojen mukaan yllättävän hyvin. Reseptit löytyivät netistä. Pinja oli kuivattanut kasviksia itse, mutta oli mukana pari pussipastaakin. Kasvisruoka on hänen mielestään helpointa retkiruokaa.

Vaelluskurssille lähteminen ei Pinjan mielestä vaadi muuta kuin kiinnostusta.

– Kyllä kurssille voi tulla kuka tahansa, joka pystyy kävelemään rinkka selässä. Vaellukselle lähteäkseen ei edes tarvitse omistaa mitään ihmeellisiä varusteita. Halvemmatkin versiot riittävät, ja varusteita saa helposti lainaan.

Pinja aikoo lähteä pian uudestaan vaeltamaan. Luonnossa tärkeintä hänelle on koskemattomuus ja rauha.

– Luonnossa on niin erilainen energia kuin kaupungissa. Ihmismieli rauhoittuu luonnossa.

Pinjan vinkit muille nuorille ensikertalaisille:
1. Jos kiinnostaa lähteä, niin lähde! Käytä hyväksi mielenkiinto, luontoon on aina hyvä lähteä.
2. Kannattaa pyytää apua ja kysellä: muut yleensä tietävät, vaikkei itse tietäisi. Ei kannata stressata liikaa.
3. Jos et heti uskalla olla yötä metsässä, niin lähde päiväretkelle vaikka sienestämään. Voit aloittaa pienestäkin.
4. Varusteiden hankinta voi olla kaoottista, kannattaa aloittaa pikkuhiljaa ja hyödyntää kirpputoreja ja lainausmahdollisuuksia.
5. Kunnon eväillä retkestä tulee paljon kivempaa, kun ei väsy. Mieluummin evästä mukaan liikaa kuin liian vähän.

Hiljaisia kohtaamisia pinnan alla

Julkaistu: 12.10.2017

Sanotaan että Itämeri on lajistoltaan niukka. Eläin- ja kasviyksilöitä ja eloperäistä ainesta löytyy kuitenkin paljon. Matalan suolapitoisuutensa vuoksi meressämme elää niin makean kuin suolaisen veden lajeja. Moni laji elää sietokykynsä rajoilla ja on erityisen haavoittuvainen ihmistoiminnan vaikutuksille. Sukella kanssamme pinnan alle lillumaan rasvakalan kanssa sekä leijumaan korvameduusan kera.

Lounatuuli puhaltaa väkevästi Itämeren rannikolla ja aallon harjat pärskyvät merenkävijää uhmaten. Hurjimmankin syysmyrskyn aikaan pinnan alla vallitsee hiljaisuus.

Rasvakala (Cyclopterus lumpus)

Kun kerran pääsee rasvakalan läheisyyteen, jättää se mieleenpainuvan muiston kohtaamisesta. Tätä merenpohjassa hyllyvää palleroa ei voi sekoittaa mihinkään muuhun lajiin. Kalan ruotsinkielinen nimi sjurygg viittaa kalan selkään ja kyljissä sijaitseviin kolmeen luukyhmyjen muodostaman harjanteeseen, jotka antavat kalan ruumiille seitsenkulmaisen vaikutelman. Vaikka rasvakalaa tavataan koko Itämeren alueella, sitä harvemmin näkee, sillä se nauttii hiljaisesta elosta yleensä pohjakiviin vatsapuolella sijaitsevalla imukupillaan kiinnityneenä.

Kutuaikaan rasvakala kuitenkin lähtee matalampiin vesiin lisääntymispuuhiin. Koiras muuttaa värinsä kokonaan komean punaiseksi, ja kutu tapahtuu matalampaan rantaveteen touko-kesäkuussa. Sitten koiras jää mätimunia tuulettelemaan muutamaksi kuukaudeksi, kunnes poikaset kuoriutuvat ja kiinnittyvät imukupeillaan vesikasvien suojaan. Syksyn saapuessa rasvakalakoiras siirtyy taas viileisiin vesiin.

Korvameduusa (Aurelia aurita)

Meressä hiljalleen leijaileva meduusa aiheuttaa helposti pelkoa. Suomen rannikko- ja saaristovesissä loppukesästä ja alkusyksystä sykkivää korvameduusaa ei kannata säikähtää. Se ei aiheuta ihmisen iholle palamisen kaltaista reaktiota Valtamerissä tavattavien polttiaiseläimiin lukeutuvien meduusojen tapaan.

Meduusat kasvavat suolapitoisuuden mukaan, joten saaristomeressä tavattavat meduusat jäävät läpimitaltaan vaatimattomiksi 10–15 sentin kokoisiksi. Eteläisemmällä Itämerellä suolapitoisuuden kasvaessa voidaan tavata jo 30 cm levyisiä yksilöitä. Valtameren meduusat leijuvat suurimmillaan jopa yli kahden metrin mittaisina.

Meduusat liikkuvat lähinnä tuulten ja merivirtojen mukana ajelehtien, mutta voivat myös uimakelloaan vuoroin supistaen ja ojentaen ohjata kulkuaan.

Suomen rannikoilla korvameduusat elävät elinmahdollisuuksiensa äärirajoilla. Ne ovat aitoja merieläimiä ja lisääntyvät vain lounaisimmilla rannikoillamme.

Lisääntymiseen vaaditaan hämmästyttävän monimutkainen tapahtumasarja. Neljä kaarevaa muodostumaa, jotka kuultavat korvameduusan pinnan läpi ovat eläimen sukuelimet. Koirailla sinipunaiset ja naarailla vaaleanpunaiset. Loppukesästä koiraat päästävät siittiönsä veteen. Hedelmöittyneet munat kehittyvät naaraan sisällä vapaana uiviksi toukiksi ja kiinnittyvät aikanaan kiinteälle alustalle. Vedessä toukka kasvaa polyypiksi ja kuroutuu nivelikkääksi. Lopulta polyypista irtautuu levymäisiä noin millimetrin kokoisia pikkumeduusoita, jotka kasvavat ja erilaistuvat uusiksi korvaeduusoiksi. Polyyppivaihe voi kestää useampiakin vuosia, kun taas meduusavaihe vain yhden kesän.

Se joka todistaa syksyllä korvameduusojen vaellusta, saa nähdä erikoisen näytelmän. Korvameduusat muodostavat yhtenäisen lautan, jossa yksittäiset kellot sykkivät. Kohtaamisesta tulee merellinen tanssi. Aallot eivät tunnu pinnan alla. On hiljaisuus ja rauha. Hetkeksi kaikki pysähtyy.

DIY: Solmeile t-paita seinälle

Julkaistu: 12.10.2017

Makramee-solmeilulla vanha t-paita tai muu trikoovaate muuntuu sisustuselementiksi. Jo yhdellä perussolmulla ja sen muunnelmilla saat monenmoista jälkeä aikaan!

Tarvikkeet: tarpeeton trikoovaate, sakset, kuiva puunoksa, (helmiä)

Tee näin:

1. Leikkaa vaate 1–2 cm leveäksi kaitaleeksi. Trikoo rullautuu pyöreäksi kuteeksi vetämällä nauhaa pituussuunnassa. Pätki kude vähintään metrin mittaisiksi paloiksi – mitä pidemmät pätkät, sitä korkeamman työn saat tehtyä. Saumakohdat eivät rullaannu, joten katkaise pätkät niiden kohdalta tai ompele kohdat parilla pistolla rullalle.
2. Kiinnitä parillinen määrä kuteenpätkiä puunoksaan kuvan 2 osoittamalla tavalla. Tällöin puusta roikkuu neljällä jaollinen määrä yksittäisiä naruja. Ripusta oksa seinälle erillisellä narulla solmimista varten.
3. Sitten solmimaan! Kuvissa 3–5 on kuvattu tasosolmun tekeminen: ota työn neljä reunimmaista narua ja solmi reunanarut kahden keskimmäisen ympäri kaksi kertaa. Solmua kiristämällä ja hölläämällä saat siitä pienemmän tai suuremman. Voit tuplata solmun koon käyttämällä 8 narua (ks. pinkki työ). Verkkomainen kuvio syntyy, kun teet 2. kerroksen reunimmaisen tasosolmun reunasta laskien naruilla 3–6, ja seuraavan, kuten 1. kerroksella.
4. Muuntelet koristetta helpoiten solmittavien pätkien määrällä ja pituudella. Voit myös punoa keskelle letin (musta työ), solmia kuteiden päihin solmut, pujottaa solmujen väliin helmiä tai leikata roikkuvat pätkät muotoon (pinkki työ). Lisää solmuja ja ideoita löydät somesta hakusanoilla makramee ja macrame!

Mikromuovien mysteeri vie tutkijan Itämeren pohjamutiin

Julkaistu: 12.10.2017

Teksti ja kuvat Aino Huotari

Ravinnekuormituksen ja raskaan liikennöinnin aiheuttamien ongelmien kanssa kamppailevassa Itämeressä piilee lähes näkymätön ongelma. Vielä vähän tutkittua mikromuovia löytyy meriveden ja meren eliöiden lisäksi pohjan sedimenttikerroksista. 

Tvärminnen Helsingin yliopiston eläintieteellisellä tutkimusasemalla Itämeri on kosketusetäisyydellä – tutkimusmaljoissa, mikroskooppien alla ja tutkijahuoneista ulos astuessa. Täällä Itämeren tilaa tutkii joukko alan asiantuntijoita ja opiskelijoita. Pinja Näkille biologin ammatti oli nuoresta asti selvä valinta, mutta tutkijan ammattiin ja meriin hän kiintyi vasta Australiassa vaihto-oppilaana ollessaan. Näkki opiskeli meribiologiaa ja pääsi kosketuksiin koralliriuttojen kanssa. Australiassa hän innostui merestä ja sen eliöistä aivan uudella tavalla.

– Tajusin, että tutkijana minun ei tarvitse vain luottaa muiden tarjoamaan tietoon, vaan pääsen itse tuottamaan sitä ja kyseenalaistamaan jo olemassa olevaa, Näkki painottaa.  

Vaihdon jälkeen Näkki haki merentutkimukseen liittyvää harjoittelupaikkaa. Paikka löytyi Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) merikeskuksesta, jossa tarkoitus oli tutkia vieraslajeja Itämerellä. Toisin kävi.

– Aloittaessani sain kuulla, ettei vieraslajien parissa ollutkaan juuri silloin meneillään tutkimusta. Ohjaajani ilmoitti, että voisin alkaa sen sijaan katsella roskia. Alun pettymys kääntyi pian palavaksi innostukseksi ja roskista tuli kaikista kiinnostavin asia työssäni, Näkki kuvailee.

Mikä ihmeen mikromuovi?

Mikromuoveiksi luetaan alle 5 millimetrin kokoiset muovikappaleet. Vaikka jätevedenpuhdistamoissa mikromuoveista saadaan talteen iso osa, muovia irtoaa ja kulkeutuu vesistöihin huomattavia määriä jätevesien volyymien vuoksi esimerkiksi päivittäin käyttämistämme hygieniatuotteista, keinokuituvaatteita pestäessä, laivaliikenteestä, vesiviljelystä, sekä kaupunkien hulevesien mukana. Myös mereen päätyneet isommat muoviroskat hajoavat UV-säteilyn, virtauksien ja aaltojen voimasta muodostaen mikromuovia.

Lisääntyvästä tiedosta huolimatta mikromuovi on haastava ongelma. Näkin mukaan aiheesta on vaikea puhua, sillä kyseessä on tuore tutkimusala. Menetelmiä ei ole standardoitu ja siten eri maissa tehtyjä tutkimuksia on vaikea verrata keskenään. Mikromuovit tuntuvat olevan myös lainsäädännön ulottumattomissa. Niiden käyttöä kosmetiikassa ei esimerkiksi Suomessa ole rajoitettu lainsäädännöllisin toimenpitein.

Oman lisänsä tuo muovien alkuperän määrittämisen haastavuus.

– On lähes mahdotonta selvittää jälkikäteen, mikä on merestä löydetyn mikromuovin alkuperä. Nykyteknologia mahdollistaa muovityypin tunnistamisen, ja sen avulla voidaan päätellä, voisiko muovikappale olla peräisin esimerkiksi pakkausmateriaaleista tai kalastusvälineistä, Näkki kertoo.

Mikromuovitutkimus Itämerellä

Maailmalla mikromuoveista on puhuttu jo pidempään, sillä kokonaisten maiden kokoisia muoviroskakeskittymiä kelluu esimerkiksi Tyynellä valtamerellä. Vuonna 2008 EUn alueella astui voimaan meristrategiadirektiivi, jonka tavoitteena on Itämeren hyvä tila vuoteen 2020 mennessä. Hyvän tilan mittareina toimivat erilaiset indikaattorit, joista yksi on meriroska, johon mikromuovikin lukeutuu.

Itämeressä olevan mikromuovin määrää, levinneisyyttä ja vaikutuksia ei vielä tunneta täysin, mutta sen tutkimiseen tarvittavia menetelmiä kehitetään jatkuvasti. Tutkimus on tärkeää, jotta myös roskaantumisen vähentämiseksi tehtäviä toimenpiteitä voidaan suunnitella ja niiden tehokkuutta arvioida.

Näkki on tähän mennessä tutkinut sitä, miten Itämeren pehmeillä pohjilla elävät selkärangattomat kuten simpukat, monisukasmadot ja katkat vaikuttavat mikromuovin hautautumiseen meren pohjan sedimentissä eli veden vaikutuksesta kerrostuvassa maa-aineksessa. Tutkimuksessa selvisi, että eläimet kuljettavat mikromuovia sedimentin pinnalta syvempiin kerroksiin. Parhaillaan hän selvittää sitä, jääkö muovi syvempiin sedimenttikerroksiin vai tuovatko eläimet sitä myös takaisin sedimentin pinnalle.

– Kysymys on siis siitä, toimiiko merenpohja ”mikromuovinieluna” haudaten mikromuovit lopulta eläinten ulottumattomiin vai jäävätkö mikromuovit kiertämään sedimentin pintakerrokseen. Näin ne ovat saatavilla niitä mahdollisesti syöville eläimille ja voivat ehkä sitä kautta kulkeutua ravintoketjussa ylemmäs, Näkki sanoo.

Mikromuovi sitoo itseensä haitta-aineita ja myrkkyjä

Mikromuovilla on kyky sitoa ympäristöstään itseensä vaarallisia aineita. Tästä syystä Näkki on kiinnostunut myös sedimentteihin vuosien saatossa hautautuneista haitallisista aineista ja niiden vaikutuksista. Hänen mukaansa merivedessä mikromuovien on havaittu konsentroivan itseensä haitallisia aineita, kuten PCB-yhdisteitä, paljon suuremmissa pitoisuuksissa kuin mitä näitä aineita on vapaana vedessä.

– Pyrkimyksenäni on selvittää, tapahtuuko samanlaista ilmiötä sedimenteissä, joihin viime vuosikymmeninä on hautautunut kaikenlaisia haitta-aineita, Näkki kertoo.

Uhkana on, että mikromuovi keräisi itseensä haitta-aineita, jotka muovia syövien eläinten mukana rikastuisivat ravintoverkossa. Lisäksi muovi sisältää jo valmiiksi erilaisia haitallisiksi luokiteltuja aineita, joita lisätään muoviin sen valmistusvaiheessa sen ominaisuuksien parantamiseksi. Muovin hajotessa haitta-aineiden pelätään vuotavan mereen ja sen pohjan sedimenttikerroksiin. Tietoa asiasta ei kuitenkaan vielä juurikaan ole, joten tässä vaiheessa tutkijat voivat vain arvailla, millaisia vaikutuksia mikromuoveilla on ekosysteemissä.

Toiveikkaana tulevaisuuteen

Itämeren kohtaamista ongelmista huolimatta Näkki kertoo olevansa tulevaisuuden suhteen toiveikas.

– Olen idealisti ja uskon, että suunta on parempaan, sillä Itämeren tilaan on herätty. Toivon, että tiedostavien kuluttajien määrä kasvaa ja painetta muovin käytön vähentämiseksi päättäjien suuntaan lisätään kansalaisten toimesta. Muovin karsiminen arjestamme on asia, johon me kaikki voimme vaikuttaa, Näkki peräänkuuluttaa.

Biologian opettajana Näkki on nähnyt, miten aihetta on otettu yhä aktiivisemmin esille kouluissa. Merten roskaantumisesta puhutaan oppikirjoissa ja Itämerta tuodaan esille tarjoten vaikutusmahdollisuuksia ja ratkaisuja. Osallistava näkökulma on Näkin mukaan kaiken a ja o.

Lopulta tärkeää on se, miten Itämerestä puhumme ja millaista henkeä rakennamme Itämeren pelastamiseksi. Ennen ensimmäistä tutkimussukellustaan Näkki kertoi kuulleensa lähinnä siitä, miten tylsät näkymät Itämeressä on. Sukellus pinnan alle oli myönteinen yllätys.

– En voinut uskoa, kuinka kaunista pinnan alla oli! Katselin, kuinka auringon valo siivilöityi veden läpi ja kasvit heiluivat sen liikkeiden tahtiin. Sukellus oli hyvä muistutus siitä, että moni asia on syytä kokea ja tutkia itse, Näkki pohtii.

Näkki käyttää tutkimuksissaan erivärisiä ja -kokoisia Legoista raastettuja mikromuovikappaleita. 

Tulevaisuudessa Näkin aikomuksena on selvittää, heikkeneekö pohjaeläinten kunto ja toimintakyky Itämeressä mikromuovin syömisen seurauksena. HELCOM on arvioinut, että noin 70 prosenttia mereen päätyvästä roskasta uppoaa meren pohjaan ja pinnan alla olevasta roskasta lähes 90 prosenttia on muovia. 

Uhanalaiset metsälajit: Vaarantunut kolopesijämme

Julkaistu: 22.9.2017

Teksti ja kuva: Antti Salovaara

Suomalainen metsäluonto ei ole entisensä. Järisyttävän rakennemuutoksen taustalta löytyy viimeistään 1960-luvulta lähtien kiihtynyt tehometsätalous, ja kärsijöiksi ovat joutuneet muiden ohella linnut. Esimerkiksi aikanaan yleiset töyhtö- ja hömötiainen luokitellaan nyt kansainvälisen luonnonsuojeluliiton kriteerein vaarantuneiksi (VU). Se tarkoittaa kannan pienentymistä hälyttävästi. Syykin on selvillä.

Metsälintujen elinympäristövaatimukset eivät sovi yhteen nykymetsätalouden tavoitteiden kanssa. Moni lintu tarvitsee elinympäristökseen vanhan, luonnontilaista muistuttavan metsän. Monimuotoinen metsä tarjoaa järeitä pesäpuita päiväpetolinnuille ja pienemmille pökkelöitä koloineen. Lahopuu – erityisesti laho lehtipuu – on ratkaisevaa metsäluonnon elinvoimaisuudelle.

Lahopuuta tarvitsee myös uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi (VU) luokiteltu valkoselkätikka. Tämä näyttävä valoisien lehti- ja sekametsien tikka tunnetaan erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomesta, mutta nyt pesintöjä on varmistunut niin Keski-Suomesta kuin pitkään valkoselättömästä lännestäkin. Valkoselkätikan tilanne oli kuitenkin vielä hetki sitten kriittinen.

Laji luokiteltiin vuoden 2000 pohjalukemissa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR), ja vuoden 2010 arviossa erittäin uhanalaiseksi (EN). Vuonna 2015 luokitus oli jo pykälää parempi, VU, ja kannan on arveltu kääntyneen hitaaseen kasvuun. Taustalla on paitsi Suomen kantaa vahvistanut tikkavaellus Venäjältä myös pitkäjänteinen elinympäristöjen suojelu. Ympäristöjärjestöillä ja luontoharrastajilla on ollut tärkeä rooli suojelutoimien aikaansaamisessa. Nykyään moni metsänomistajakin antaa valkoselkätikalle arvon ja pyrkii säästämään lehti- ja lahopuita maillaan.

Kuten tarkka lukija huomaa, luokitus vaarantuneeksi kertoo, ettei valkoselkätikka ole vielä turvassa. Vaikka kanta ei välttämättä tällä hetkellä pienene, määrät ovat edelleen vaatimattomia. Pesintöjä varmistuu nykyisellään noin 150, mutta tämä on vain murto-osa 1900-luvun puolivälin tilanteesta. Valkoselkätikka tarvitsee siis vielä apuamme. Huolimaton metsätalous voi helposti tehdä menestyksekkään suojelutyön tyhjäksi.

Tiesitkö, että Suomen metsissä elää 816 uhanalaista lajia? Tänä vuonna Luonto-Liiton tavoitteena on kerätä yhtä monta uutta jäsentä. Tule mukaan, suojellaan yhdessä arvokasta metsäluontoamme! Liity jäseneksi: luontoliitto.fi/liity