Nuorten Luonto

Uhanalaiset metsälajit: Vanhojen sekametsien liitelijä

Julkaistu: 5.5.2017

Askeleet kulkevat metsässä katse kartassa. Vanhasta suuresta haavasta tippuu pienenpieni vihertävä papana maahan. Käsi nostaa sen lähempään tarkasteluun. Mitään ääntä ei kuulu kuitenkaan mistään. Katse nousee ylös puuta pitkin. Hännänpää näkyy vilahtavan sisään vanhaan tikankoloon. Sinne se sujahti. Lämmin ja kesäinen tuuli havisuttaa haapoja tavallista lujempaa.

Liito-orava painaa vain noin 100–200 grammaa. Turkki on hopeanharmaa. Silmät ovat suuret ja tummat. Liito-orava on hyvin ketterä kiipeilijä ja hyvä liitäjä. Tiesitkö, että se voi liitää lähes 80 metriä etu- ja takajalkojen välissä sijaitsevan kalvomaisen ihopoimunsa avulla? Silmut, lehden siemenet ja norkot ovat liito-oravan pääravintoa. Liito-orava on yöeläin, eikä se nuku talviunta, vaikka talvella se pääasiassa oleilee pesässään.

Liito-orava on yksi 816 uhanalaisesta lajista, joiden ensisijainen asuinpaikka on metsä. Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa liito-orava pudotettiin virheellisesti pois uhanalaisten lajien joukosta ja luokiteltiin silmälläpidettäväksi (NT). Liito-oravan kannanarvioinnista vastanneen Ilpo K. Hanskin ­mukaan laajemman ja ­uudemman aineiston perus­teella liito-oravan kanta on kuitenkin ­vähentynyt vuosina 2006–2016 noin 35 prosenttia. Näin ollen liito-oravan oikea uhanalaisuusluokitus on VU, uhanalainen vaarantunut. EU:n alueella liito-orava esiintyy Suomen lisäksi vain Virossa. Suomella onkin EU:n erityisvastuu huolehtia lajista.

Liito-orava on taigametsien eli pohjoisen havumetsävyöhykkeen peruslaji. Liito-oravat suosivat siis vanhoja kuusivaltaisia sekametsiä.  Liito-orava valitsee mielellään pesäkseen tikankolon, jopa linnunpöntön tai risuista tehdyn oravan pesän. Suurissa haavoissa olevat kolot ovat erityisesti sen mieleen. Liito-oravalla on yhtä aikaa useita pesiä lähekkäin eri puissa.

Kolopuiden, erityisesti vanhojen haapojen väheneminen metsätalouden seurauksena uhkaa liito-oravaa. Uhanalaisuuden syy onkin esiintymisalueiden pirstaloituminen ja metsähakkuut. Liito-orava on EU:n luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain perusteella suojeltu eläin. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on lailla kielletty.

Toukokuu parasta aikaa havainnointiin

Haluaisitko nähdä salaperäisen liito-oravan? Paras aika sen bongaamiseen on juuri nyt, toukokuun loppuun asti. Jäljille pääsee parhaiten sen papanoista. Papanoita voi nähdä helpoiten puun juurilla lumien sulettua. Kevään edetessä aluskasvillisuus peittää lopulta papanat, jotka ovat vain riisinjyvän kokoisia ja vihertäviä. Talviaikaan papanat ovat hangella kullankellertäviä. Muistathan kuitenkin liito-oravan jälkiä etsiessäsi, että laissa on kielletty sen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymisaikaan!

Lämmin ja kesäinen tuulenpuuska heittää sammaleelle lasketun kartan lentoon. Samalla hetkellä vanhasta tikankolosta liitää suloinen pieni asukas seuraavaan haapaan. Hetki on taianomainen ja lumoava. Aavistus liito-oravasta on todettu varmaksi. Käsi kaivaa puhelimen taskusta. Havainto lähtee matkaamaan ELY- keskuksen kautta monimutkaiseen suojelujärjestelmään. Aina kuitenkin kannattaa yrittää.

Teksti: Riina Pippuri
Kuva: Pasi Parkkinen / Vastavalo.fi

Uhanalaiset metsälajit: Pikkuruiset ja pelottomat metsätiaiset

Julkaistu: 6.4.2017

Hömötiainen ja töyhtötiainen kuuluvat metsätiaisiin, jotka luokitellaan nykyisin vaarantuneiksi lajeiksi. Syynä on voimakas metsätalous, joka vaikuttaa luonnontilaisten metsien määrään. Tämä näkyy lahopuita suosivien metsätiaisten, töyhtötiaisen ja hömötiaisen pesimäkannan vähenemisessä. Muutos on ollut nopeaa: lajit määriteltiin elinvoimaiseksi vielä vuonna 2010 Suomen uhanalaisten lajien listalla (Suomen lajien uhanalaisuus − Punainen kirja 2010). Hömötiaisen kanta on romahtanut reilussa vuosikymmenessä yli 40 %. Töyhtötiaisella romahdus on ollut vielä nopeampaa: vastaavassa ajassa töyhtötiaiset vähenivät alle puoleen.

Metsätiaiset ovat vilkkaita, pieniä ja usein pelottomia metsän asukkaita. Metsätiaiset ovat kolopesijöitä, joten luonnontilaiset metsät, joissa on runsaasti lahopuuta, ovat niiden tärkeimpiä elinympäristöjä. Töyhtötiaisen ja hömötiaisen ravinto koostuu hyönteisistä ja siemenistä. Talviaikaan näitä pieniä kavereita voikin tavata lintulaudoilla nakertamassa talipalloja. Tiesitkö, että metsätiaiset varastoivat ruokaa talveksi jäkäliin ja puiden koloihin?

Moi! Olen töyhtötiainen ja kuulun 816 uhanalaiseen ensisijaisesti metsässä elävään lajiin. Minut erottaa parhaiten nimeni mukaisesta töyhdöstä päässä. Suurin uhka minulle on voimakas metsätalous. Enää ei löydy niin helposti lahopuita, joihin voisin tehdä pesäni. Joskus minulle kelpaavat pesäkoloiksi myös linnunpöntöt. Paikkalintuna minut voi tavata ympäri vuoden. Viihdyn parhaiten havumetsissä, etenkin karuissa männiköissä ympäri Suomen.

Kuva: Susanna Soisalo

Moi! Olen hömötiainen, yksi Suomen 816 uhanalaisesta metsälajista. Minut erottaa parhaiten mustasta päälaesta ja leukalapusta. Myös minua uhkaa voimakas metsätalous, joka on johtanut luonnontilaisten metsien ja erityisesti lahopuiden vähenemiseen. Minä pesin lahopökkelöihin, joihin teen yleensä itse kolon. Minut voi tavata havu- ja sekametsissä ympäri Suomen. Paikkalintuna minä vietän myös talveni täällä, lukuun ottamatta satunnaisia vaelluksia, jotka eivät kuitenkaan yllä merta pidemmälle.

Kuva ja tekstit: Riina Pippuri

Mummoillen: Syödään yhdessä

Julkaistu: 23.3.2017

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Mummoilu on mielentila ja elämäntyyli, iloa kotoilusta ja kohtuullisuudesta. Tällä palstalla kaakut ja kasvikset keitellään nostalgisella otteella, kukkasia ja kattausta unohtamatta.

Syödään yhdessä!

Usein kuulee tuskailua siitä, että pitäisi laittaa ruokaa seurueelle, jossa noudatetaan useaa eri ruokavaliota. Olisi mukavaa jakaa ja syödä yhdessä samaa ruokaa, tai kokin kärsivällisyys ei riitä valmistamaan jokaiselle erillistä annosta. Toisaalta huolettaa, mitä sekasyöjät ajattelevat vegaanisesta ruuasta (etenkin ne konservatiiviset seniorit!). Tarvetta maistuvalle, ”matalan kynnyksen” vegaaniselle ruualle siis on. Ja kynnyshän madaltuu ovelasti lapsuusnostalgiaan, maalaismummolaan ja 60-luvun ruokakomeroihin vetoamalla. Kuka voisi vastustaa perunamuusia ja lihapulliksi naamioituneita härkäpapupyöryköitä?

Sekasyöjänkin sekoittavat, mukavan pehmoiset härkäpapupyörykät

1 paketti (250 g) härkäpapuvalmistetta*

1 dl vettä

1 keitetty ja muussattu peruna

0,8 dl (gluteenittomia) korppujauhoja

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä 

1 tl juustokuminaa

1 tl chilijauhetta tai -hiutaleita

1 tl timjamia

1,5 tl pizzamaustetta

1,5 tl jauhelihamaustetta

3 rkl tomaattisosetta (pyreetä tai ketsuppia)

(suolaa)
(savuaromia)

1 rkl öljyä

Pane härkäpapuvalmiste, vesi, peruna ja korppujauhot tehosekoittimeen tai jauha ne sileähköksi massaksi tehokkaalla sauvasekoittimella. Silppua sipulit. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit; lisää mausteet ja tomaattisose. Kuumenna sekoitellen 1 minuutti, varo polttamasta. Lisää sipuliseos taikinaan. Anna maustua jonkin aikaa ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Pyörittele massasta pienehköjä pyöryköitä. Paista pyöryköitä öljyssä muutama minuutti käännellen, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

Huom. Pyörykkätaikina on helposti murenevaa, joten pyöryköitä kannattaa käsitellä pannulla varovasti.

* Esimerkiksi Härkis. Huom. Valmistajan mukaan tuote on käytännössä gluteeniton, mutta sisältää pienen määrän ohramallasta. Soveltuvuus keliaakikolle kannattaa siis vielä tarkistaa.

Perunamuusi

1 kg (jauhoisia) perunoita

vettä

1 tl suolaa

noin 1–1,5 dl soijamaitoa tai perunoitten keitinvettä

(suolaa, margariinia)

Pese, kuori ja lohko perunat. Lisää ne kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä rauhallisella lämmöllä kannen alla puolisen tuntia, kunnes perunat ovat pehmeitä. Kaada vesi pois ja soseuta perunat survimella tai sähkövatkaimella. Lisää maitoa (tai talteen otettua keitinvettä), kunnes sose on sopivan sakeaa. Tarkista maku ja lisää halutessasi ripaus suolaa ja nokare margariinia.

—Tähteeksi jääneestä muusista voit valmistaa samana iltana tai seuraavana päivänä perunalepuskoita eli rieskoja eli limppuja. Rakkaalla läpyskällä on monta nimeä.

Perunalepuskat

2,5 dl notkeaa perunamuusia

2 dl jauhoja (perinteisesti ohrajauhoja, mutta mm. vehnä, speltti tai gluteeniton jauhoseos toimivat myös oikein hyvin)

(suolaa)

Sekoita muusi ja jauhot tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina pellille leivinpaperin päälle halkaisijaltaan n. 15-senttisiksi, ohuiksi (0,5–1 cm) rieskoiksi ja pistele ne haarukalla. Paista 225–250 asteen lämmössä 10–15 minuuttia ruskeapilkullisiksi. Tarjoa heti lämpimänä tai kietaise seuraavana päivänä lepuskan sisään esimerkiksi punajuuripestoa ja pari härkispalleroa.

—Talven selän taittuessa ekologisia kierroksia lisätään vähentämällä ruokahävikkiä ja hyödyntämällä komeroista ja kellareista pussin- ja purkinpohjat. Klassisia jämäruokia ovat esimerkiksi pizza, sosekeitot, smoothiet, puurosämpylät, runebergintortut (niihin murskataan viimeiset joulupiparit tai kuivakakut!) sekä Amerikan herkku Rocky Road.

Soratie eli Rocky Road

200–300 g tummaa suklaata TAI vanhoja konvehteja ja suklaanjämiä

pieni pala margariinia tai kookosöljyä/rasvaa

OMAVALINTAISET TÄYTTEET:

Suolapähkinöitä

Pähkinöitä 

Muroja

Vaahtokarkkeja (vegaanisia myy mm. Vegekauppa)

Pipareita ja keksejä

Popcorneja

Marmeladinpaloja

Jne.

Huom. Tarkista tuotteiden vegaanisuus ja gluteenittomuus kaikille sopivaan versioon.

Sulata pilkotut suklaat ja rasva mikrossa. Anna jäähtyä hetki ja sekoita suklaasulaan sopivan pieniksi paloitellut täytteet. Täytteitä kannattaa laittaa sellainen määrä, että suklaa riittää sitomaan ne kunnolla yhteen. Vuoraa pieni uunivuoka (15×15 cm) leivinpaperilla ja levitä massa tasaisesti vuokaan. Halutessasi voit laittaa vielä pinnalle vaahtokarkkeja tai nonparelleja. Nosta vuoka jääkaappiin jähmettymään. Voit nopeuttaa jähmettymistä laittamalla vuoan hetkeksi aikaa pakastimeen. Leikkaa terävällä leipäveitsellä suklaalevy pieniksi neliöiksi. Säilytä Rocky Road -palat jääkaapissa.

Protect Our Winters: Yhdessä talviemme puolesta

Julkaistu: 23.3.2017

Onko aika kullannut muistomme vai satoiko Suomessakin ennen runsaammin lunta? Yhdysvalloista alkunsa saaneen, sittemmin kansainväliseksi ilmiöksi kasvaneen Protect Our Winters –ilmastoliikkeen talviurheilijat eivät ole jähmettyneet kysymyksen äärelle vaan koonneet voimansa pelastaakseen talvet.  

Talviurheilijoiden ilmastoliike Protect Our Winters sai alkunsa vuonna 2007, kun ilmastonmuutoksen vaikutukset talvilajeihin iskivät rajusti yhteen lumilautailun ammattilaisista. Yhdysvaltalainen Jeremy Jones havahtui kiihtyvällä tahdilla hupenevaan lumeen; useille hänen laskemilleen vuorille ei yhtäkkiä päässytkään laskemaan surkean lumitilanteen takia. Jonesin näkökulmasta ympäristöjärjestöjen kentältä puuttui yhteisö, joka kannustaisi juuri talviurheilijoita toimimaan lajiensa elinehtojen, lumen ja talven, puolesta.

Suomessa POW on toiminut talvesta 2015 ja sen sanansaattajina toimivat talvilajien ja ympäristöaktiivien parista kerätyt lähettiläät. Yle Puheen haastattelussa ilmastoliikkeen Suomeen tuonut Niklas Kaskeala painotti taannoin, ettei nykytilanteessa oikeastaan kellään ole varaa olla olematta ilmastoaktiivi.

Vaikka toimiin on syytä ryhtyä nyt eikä huomenna, POWin aktivismi välttää ihmisten syyllistämistä ja korostaa päämäärätietoista, positiivisen kautta tapahtuvaa toimintaa. Ennen kaikkea tarkoitus on olla matalan kynnyksen ilmastoliike. Jos omat keinot vielä hakevat muotoaan, on POW koonnut listan, jolla pääsee hyvin alkuun vaikuttamisen tiellä.  

Ilmastokysymys on poliittinen

POW peräänkuuluttaa suoraa toimintaa päättäjien suuntaan ja äänestämistä, sillä suurten muutosten aikaansaamiseksi tarvitaan poliittisia ja lakisääteisiä linjauksia. Tähän uskoo myös lumilautailija Siv Knudsen:

– Yksilön vaikutusmahdollisuuksia ei kannata vähätellä. Kansanedustajille voi lähettää sähköpostia ja vaatia heiltä ilmastotekoja. Me olemme heidät sinne äänestäneet, ja silloin heidän on myös kuunneltava meitä.

Esimerkkiä voi ottaa vaikka rapakon takaa, josta POWin pääkonttorista kantautui vuoden alussa viesti, joka kehotti ihmisiä synnyttämään Twitter-lumimyrskyn, jonka tarkoitus oli muistuttaa Donald Trumpia pitämään kiinni Pariisin ilmastosopimuksesta.

Opiskelun kautta ymmärrystä

Joskus luotettavan tiedon puute tai ristiriitaisia tuloksia esittävät uutiset saavat pään pyörälle. POW muistuttaakin ohjeissaan opiskelun ja koulutuksen tärkeydestä. Vapaalaskija Paul Siljama halusi ottaa selvää ilmastonmuutoksesta huomattuaan lumitilanteen ailahtelevuuden laskureissuillaan.

– Aloin miettiä, mistä ilmiö johtuu ja käymään yhä enemmän insinööritieteiden sivuaineina ympäristöön liittyviä kursseja. Kaikki opiskelu johtaa yleisen kriittisyyden lisääntymiseen.

Suomessa ilmastoasioista on mahdollista saada helposti tietoa laadukkaan ja ainakin vielä verrattain tasavertaisen koulujärjestelmän ansiosta. – Kannattaa lukea ja opiskella enemmän, opiskelu on jees. Ja se on täällä Suomessa ilmaista, Siljama painottaa.

Puhu ja hyödynnä omat vahvuutesi

Jokaisen panos on tärkeä riippumatta siitä, oliko ammattiurheilija, yritysjohtaja tai perheensä nuorin. Kaikissa on potentiaalia, ja vaikuttamismahdollisuuksia on yhtä paljon kuin on vaikuttamaan ryhtyviä ihmisiä. Juuri tähän luottaa myös lumilautailija Enni Rukajärvi.

– Tosi pieniä juttuja voi tehdä: säästää energiaa mahdollisimman monella eri tavalla, ottaa kimppakyydin mäkeen ja äänestää vaaleissa ehdokasta, joka vie ilmastoasioita eteenpäin.

Yhtenä vaikuttamisen muotona on POWin listalla ilmastonmuutoksesta puhuminen. Yhdessä luonnossa liikkuessa voi hauskanpidon ohella ottaa välillä vakavampia asioita esille. Freeski-laskija Jussi Mononen vaikuttaa nuoriin ammattinsa kautta.

– Teen töitä nuorten kanssa ja yritän saada heidät tietoisiksi siitä, että he voivat vaikuttaa siihen, minkälainen maapallo tänne jää.

Muutos lähtee myös yrityksistä ja yhteisöistä

Tähän mennessä järjestön näkyvin projekti on tänä talvena lanseerattu sähkökampanja, jonka pyrkimys on saada mahdollisimman moni suomalainen hiihtokeskus siirtymään SLL:n ympäristösertifikaatilla varustettuun uusiutuvaan energiaan. Tähän mennessä keskuksia on lähtenyt mukaan viisi.

Toiveena on tavoittaa myös yksittäisiä kuluttajia, joilla on konkreettinen valta ohjailla rahavirroillaan yritysten toimintaa kestävämpään suuntaan. Telemark-laskija Jani Johanssen uskoo oman esimerkin ja yksilön voimaan.

– Pelastetaan talvet -kampanjassa aion ottaa yhteyttä kaikkien niiden hiihtokeskuksien päättäjiin, missä käyn ja kehottaa heitä vaihtamaan EKOenergiaan. Omalla esimerkillä ja liikunnan kautta voi saada aikaan paljon.

POW on mukana myös Luonto-Liiton Talviseurannassa, jonka tarkoitus on innostaa ihmisiä tarkkailemaan talvea ja raportoimaan sen ilmiöistä kuten lumesta ja jäästä. Havainnot ovat arvokasta dataa pohjoisessa tapahtuvien ilmastonmuutoksen vaikutuksien tutkimiseen. Talvilajien harrastajat liikkuvat luonnossa aktiivisesti ja heille kertyy sen kautta käsitys luonnon tilasta pidemmältäkin aikaväliltä. Voisi ajatella, että juuri jo vuosia tehdyn talvien seurannan takia talviurheilijat havahtuivat ilmastonmuutokseen ja ilmastoliike sai alkunsa.

Ilon kautta

Talviemme pelastamisessa on lopulta kyse siitä, että oivallamme luontomme ja ilmastomme positiivisen merkityksen ja arvon ja tämän ilon kautta innostumme itsekin toimimaan arjessamme parhaamme mukaan.

Yksi tapa muistuttaa itseään tästä on kenties nauttimalla annos lasten aitoa iloa talvesta. Hyvänä esimerkkinä on lumilautailija Miikka Hastin jälkikasvunsa kanssa jaettu talvihetki.

– Olimme tyttäreni kanssa tänä talvena Rukalla. Hän oli lautani päällä jalkojeni välissä. Ainoa, mitä kuulin hänen huudostaan, oli: Hauskaa! Lisää!

Teksti ja kuvat: Aino Huotari

Uhanalaiset metsälajit: lahokaviosammal

Julkaistu: 15.3.2017

Teksti ja kuva Laura Vuoksenmaa

Äärimmäisen uhanalainen (CR, critically endangered) lahokaviosammal on eriskummallinen ilmestys: lähes tohjoksi lahonneesta puuaineksesta kohoaa vankkojen perien päissä pulleita, kirkkaanvihreitä itiöpesäkkeitä. Lehtisammaliin kuuluvan lahokaviosammalen voikin löytää pelkästään itiöpesäkkeiden tai niiden perien perusteella, sillä lahopuun sisällä suikertava huomaamaton verso ei ole käytännössä juuri havaittavissa. Punaruskea itiöpesäkkeen perä on karhea ja punaruskea, itse pesäke vihreä, puikea ja ”nipukallinen”. Pesäke perineen on 1–2 cm korkea. Vanhemmiten itiöpesäkkeet rusehtuvat ja kurtistuvat.

Lahokaviosammalen elinympäristöjä ovat havumetsät ja lehtomaiset paikat. Se nauttii kosteasta pienilmastosta ja vaatii pitkän lahopuujatkumon. Todennäköisimmin lahokaviosammal elää pitkälle lahonneella havupuulla, mutta sen voi tavata myös lehtipuualustalta. Kannot ja lahopuun murtumapinnat ovat lahokaviosammalelle erityisen mieluisia kasvupaikkoja.

Lahokaviosammalen levinneisyys on eteläinen: sitä esiintyy harvinaisena Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Pohjoisin lahokaviosammal on löytynyt Pirkanmaalta.

Lajin uhanalaisuuteen on vaikuttanut metsänkäsittely ja rakentaminen. Etelä-Suomi on tiheästi asutettua aluetta, jonka metsät ovat muuhun maahan verrattuna erityisen pienialaisia ja pirstaloituneita. Hakkuut ja metsänhoitotoimet vaikuttavat lahokaviosammalelle elintärkeän lahopuujatkumon lisäksi myös kosteuteen ja varjoisuuteen, joita sammal vaatii menestyäkseen. Kannoilla viihtyvää lahokaviosammalta uhkaa myös kantojen nosto.

Kuitenkin lahokaviosammal on myös EU:n luontodirektiivin II-liitteen laji sekä erityisesti suojeltava laji, minkä takia sen kasvupaikat ja niiden lähiympäristöt on jätettävä lain mukaan metsänhoitotoimien ulkopuolelle. Erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikkaa ei saa hävittää tai heikentää, joten sellaisen löytyminen voi estää hakkuiden toteutumisen! Lahokaviosammalen elinympäristöt ovat yleensä monilla tavoin luontoarvoiltaan merkittäviä paikkoja, mikä onneksi edistää lajin säilymistä.

Tällä hetkellä suurin osa lahokaviosammalen tunnetuista esiintymistä sijaitsee erilaisilla suojelualueilla.

Tiesitkö, että Suomen metsissä elää 816 uhanalaista lajia? Tänä vuonna Luonto-Liiton tavoitteena on kerätä yhtä monta uutta jäsentä. Tule mukaan, suojellaan yhdessä arvokasta metsäluontoamme! Liity jäseneksi: luontoliitto.fi/liity

DIY: Hedelmäkori sähköjohdoista

Julkaistu: 16.2.2017

Tähän hauskaan hedelmäkoriin voit punoa vaikkapa rikkinäisten jouluvalojen johdot ja vanhat kaapelit ja piuhat, joille ei enää ole käyttöä.

Tarvikkeet: tarpeettomia sähköjohtoja, rautalankaa, leikkuripihdit, muotiksi kulho (esim. mikrokupu), maalarinteippiä

1. Leikkaa johdoista irti ylimääräiset osat, kuten töpselit. Jos paksussa johdossa on rinnakkain kaksi johtoa, vedä ne erilleen, niin saat enemmän punottavaa ja työskentely on helpompaa. Suunnittele, missä järjestyksessä aiot punoa johdot koriin.
   
2. Tee kehikko: Kumoa kulho ja väännä 4–8 rautalanganpätkää ristikkäin sen päälle. Rautalankojen tulee riittää paitsi korin yläreunaan saakka, myös päättelemiseen, joten leikkaa reilut pätkät. Kiinnitä langat kulhon reunaan teipillä ja sitten risteyskohdasta toisiinsa kiinni rautalangalla. Tämän jälkeen tarvitset kehikkoon vielä yhden, muita puolet lyhyemmän rautalangan, jotta määrä on pariton ja punominen onnistuu. Kiinnitä tämä lanka keskiosan solmukohtaan.
   
3. Aloita sähköjohdolla punominen keskeltä, korin pohjasta. Pujota johto vuorotellen rautalangan yli ja ali. Kun vaihdat johtoa, voit kiinnittää vanhan ja uuden johdon teipillä yhteen niin, että ne ovat päällekkäin 10 cm matkalta. Puno johdot tiukasti muotin ympärille.
   
4. Kun kori on tarpeeksi korkea, on päättelemisen aika. Poista muotti, käännä rautalangat korin reunan yli ja päättele pujottelemalla ne samaa tietä mistä ne ovat tulleetkin, mutta ristikkäin. Tämä vahvistaa koria. Pujota johtojen päät sopiviin väleihin mahdollisimman huomaamattomasti ja leikkaa ylimääräiset päät pois.

   

   1.

   

   2.

   

   3.

   
   

   

   4.

   

   5.