Yölaulajien pauloissa

Julkaistu: 18.5.2015

Kuva: Hannu Huhtinen kirjassa Satakieli – lehdon ja lemmen laulaja

Sokea tietokirjailija Hannes Tiira uppoutuu kevätkesäisin mestarilaulajien maailmaan.

Toukokuussa muut työt saavat jäädä, kun porilainen Hannes Tiira suuntaa yöllisille linturetkille. Useimmiten mukaan lähtee vaimo tai joku muu lintujen ystävä. Tällöin sokean lintuharrastajan ei tarvitse miettiä oikean suunnan löytämistä.

– Lintuharrastus on minulle hyvä tapa rauhoittua ja nauttia luonnosta. Äänimaisema antaa paljon, vaikka itse visuaalista maisemaa en voikaan havainnoida. Kun lintujen tarkkailu on vain kuulon varassa, ei näköaisti pääse häiritsemään keskittymistä, Tiira kertoo.

Neljän kuukauden ajaksi lintumiehen elämänrytmi muuttuu täysin, sillä paras aika yölaulajien tarkkailuun on klo 3-4 aamuyöllä. Toukokuun alussa on alkanut satakielen, tuon yöllisen taiturin, laulukausi. Sitä ennen ääneen ehtivät kaulushaikara, luhtahuitti ja luhtakana, joiden ääniä voi kuulla jo huhtikuun öinä. Lisää yölaulajia, kuten kerttusia, saapuu kesäkuun alkuun saakka, ja valoisina kesäöinä lehtimetsät täytyvät äänistä.

Lintutuntemusta opitaan yhdessä

Tiiran lintuharrastus alkoi vasta myöhemmällä iällä sokeutumisen jälkeen. Tärkeänä apuna olivat muut lintuharrastajat, joiden kanssa lintujen eri äänet tulivat tutuiksi.

– Lintutuntijan kanssa retkeily ei ole mielestäni paras, vaan ainoa tapa oppia todella tuntemaan eri lajien ääntelyä. Harrastuksen alkuun pääsee kyllä helposti. Esimerkiksi peipon ja pajulinnun voi oppia erottamaan ilman opastusta tai kummoistakaan sävelkorvaa. Myöhemmin opettelu vaikeutuu, sillä samalla lajilla voi olla laulun lisäksi useita kutsu-, kerjuu ja -varoitusääniä, joita ei löydy nauhoitettuna. Kyllä yhdessä luonnossa liikkuminen opettaa, Tiira sanoo.

Kun yökonsertit juhannuksen jälkeen hiljenevät, alkaa lintuharrastajan hiljaiselo. Laulukauden loppu voi vetää mielen matalaksi, sillä ilman näköaistia kiikareista ei ole hyötyä ja lintujen tarkkailu saa odottaa seuraavaa vuotta.

– Muutamat lajit, kuten pöllöt, ääntelevät milloin vain, mutta muuten on hiljaista. Laulukauden ulkopuolella ehtii keskittyä kirjoitustyöhön. Ja voihan laulukautta venyttää matkustelemalla.

Tutkimusmatka laulumestarin maailmaan

Tiira on havainnoinut satakieltä lintuharrastuksensa alusta 1980-luvulta lähtien. Hänen kotikaupunkinsa Pori onkin yksi Suomen parhaita satakielikeskittymiä. Karjalankannaksen harvinaisuudesta on vähitellen tullut yleinen laji useissa asutuskeskuksissa kuten Haminassa, Helsingissä ja Lappeenrannassa. Kirjoittaessaan uusinta kirjaansa Satakieli – lehdon ja lemmen laulaja Tiiran eteen tuli monia uusia puolia tutusta laulajasta.

– Yllätyin siitä, että satakielinaaratkin voivat laulaa lyhyitä säkeitä muninnan aikana. Tyypillisestihän vain koiraat ovat äänessä. Harvinaista naaraan laulu kuitenkin on, sillä en ole todistanut sitä koskaan, vaikka kuulen satojen yksilöiden laulua kesässä.

– Myös satakielen laulun voimakkuus yllätti, sillä parhaimmillaan jopa 95 desibelin raja voi mennä rikki. Jo 85 desibelissä tehdastyöläisten on käytettävä kuulosuojaimia.

Ei siis ihme, että joukko satakielikoiraita voi peittää laulullaan muiden yölintujen äänet tai aiheuttaa univaikeuksia.

Etelänsatakieli (Luscinia megarhynchos). Kuva: Flickr / Petra & Wilfried CC BY 2.0

Satakieli – tunteiden tulkki

Satakieli yhdistetään usein kauneuteen, herkkyyteen, rakkauteen ja yön romanttisiin hetkiin.

– Tämä kertoo varmasti ihmisten halusta löytää luonnosta vertauksia kauneimmille inhimillisille tunteille. Toisaalta se kertoo siitä, että lintujen elämää tunnetaan huonosti, Tiira pohtii. Todellisuudessa koiraiden laulu on raskasta työtä, joka vie paljon energiaa ja altistaa saalistajille. Sen tarkoituksena on suojella reviiriä ja houkutella kumppania.

Jo kuusitoista tietokirjaa kirjoittanut Tiira sai kimmokkeen kirjaan satakielestä, sillä maineestaan huolimatta ihmisillä on vaihtelevia näkemyksiä lajista. Siispä suomalaiselle kirjalle oli tilausta.

– Vaikka satakieli on ihmisille tuttu kirjallisuudesta ja kielikuvista, se saattaa helposti sekoittua muihin lajeihin, kuten laulurastaaseen. Vetämilläni linturetkillä olen huomannut, että satakielen kuuluisuus antaa ihmisille tarttumapintaa ja saa heidät kiinnostumaan lajista. Olisi hienoa, jos muut taitavat laulajat, kuten viita- ja luhtakerttu, herättäisivät yhtä paljon innostusta. Ne ansaitsisivat myös ehdottomasti omat runonsa ja vertauksensa.

Entä mikä lintu saa kirjailijan oman sydämen sykähtämään?

– Lempilintuni on satakielen sukulainen etelänsatakieli, jota tavataan harvoin Suomessa. Toista sen vertaista laulajaa ei löydy, lintumies kertoo.

Kirjavinkki:
Suurennuslasin alla maineikas satakieli

Hannes Tiira: Satakieli – Lehdon ja lemmen laulaja
Auditorium 2015, 208 s.

Satakielen nimi tuo mieleen kuulaassa kesäyössä kajahtavan taidokkaan laulun. Hannes Tiiran tietokirja valottaa tämän vaatimattoman näköisen pikkulinnun elämän eri puolia pintaa syvemmältä.

Kirja tarjoaa perusteellisen katsauksen lajin biologiaan ja merkityksiin eri kulttuureissa. Tarina kulkee satakielen laulun anatomiasta aina pesueen perustamiseen ja muuttomatkaan asti. Huomiota saavat satakielen lisäksi sen lähisukulaiset sekä muut alkukesän öinä laulavat lajit. Oma osionsa on pyhitetty satakielelle kirjallisuudessa ja musiikissa sekä satakieliksi kutsutuille ihmisille. Nämä osiot syventävät kokonaisuutta.

Kirjoittajalla on selvästi läheinen suhde kohdelajiin ja tekstistä välittyvä innostus lintuharrastusta kohtaan on tarttuvaa. Teosta värittävät omakohtaiset kokemukset suviyössä ja kirjoitustyyli on eloisa. Teksti olisi kuitenkin kaivannut huolellisempaa oikolukua.

Näin keväällä on paras hetki tutustua yölaulajien maailmaan. Tästä kirjasta on hyvä aloittaa.

Villi luonto lautasella: Voikukka

Julkaistu: 15.5.2015

Villivihannesten kerääjä ei tunne käsitettä rikkaruoho. Kun aavikkonurmen ylläpitäjä kiroaa keltaista kukkaa pihallaan, näkee hortoilija ruokaa edessään ja poimii kukan leivän päälle, siman mausteeksi ja salaattia värittämään. Vaikka voikukkaa (Taraxacum sp.) vainotaan ympäri maailmaa, sitä myös viljellään esimerkiksi Keski-Euroopassa ja Amerikassa salaattikasvina.

Voikukka on sikurikasveihin kuuluva monivuotinen juurensa ja siementensä avulla leviävä kasvi. Pelkästään Suomessa tavataan jopa 500 voikukkalajia. Kasvin varsi on 10–60 cm korkea ja varren päässä on keltainen mykerökukinto, joka sulkeutuu yöksi.

Voikukka on oiva mauste ja ravintopommi salaatteihin. Se sisältää muun muassa C- ja A-vitamiinia, kalsiumia, rautaa ja muita hivenaineita. Nuoria lehtiä voi käyttää rucolan tapaan salaatteihin, ja auenneiden kukkien terälehtiä voi käyttää vaikka kakun koristeluun. Kukista voi valmistaa myös herkullista simaa. Kansanperinteen mukaan voikukalla on hoidettu sappi- ja maksavaivoja, keltatautia sekä ruoansulatusvaivoja.

Poimin voikukan keltaisen mykerön leivän päälle ja hauskuutan itseäni ajatuksella, että tuolla kukalla on juuri tepastellut hentoa hennompi perhonen pikku jaloillaan.

Viikonloppuretkellä teerien mailla

Julkaistu: 12.5.2015

Kurjenrahkan kansallispuisto on yksi Varsinais-Suomen hienoimpia luontokohteita. Sen hyviin puoliin lukeutuu moninaisten luontoarvojen ohella myös oivallinen sijainti suhteessa asutuskeskuksiin.

Kansallispuiston erämaisessa hiljaisuudessa ei tunne olevansa valtatien varressa tai kenenkään takapihalla, mutta esimerkiksi Turusta on kuitenkin vain puolen tunnin bussimatka Kuhankuonon pysäkille, josta on hyvä aloittaa retki kansallipuistoon.

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin järjestämälle viikonloppuretkelle Kurjenrahkaan huhtikuun puolivälissä osallistui yhdeksän henkilöä. Retkeläisistä neljä tuli Hämeestä, loput Turun seudulta. Mukana oli niin ensikertalaisia kuin kokeneempiakin retkeilijöitä.

– Hyvin järjestetylle retkelle oli mukava osallistua. Lainavarusteiden ja tarkan ennakko-ohjeistuksen avulla kokematonkin pääsi helposti mukaan, sanoo ensimmäistä kertaa viikonloppuretkellä ollut piiriaktiivi Sofia Latvala.

Retken päämääränä oli päästä havainnoimaan teerien soidinta, mutta myös muiden kevään merkkien tarkkailemiselle sekä kansallispuiston vaikuttavasta luonnosta nauttimiselle riitti mahdollisuuksia leppoisassa aikataulussa. Teeriretken tekeminen on myös yksi Luonto-Liiton luonnonharrastusmerkki Pihkan tehtävistä, joten tälle retkelle osallistumalla sai helposti kerättyä tähtiä Pihkaan.

Linnunlaulua ja teerien pulinaa aamuhämärässä

Liikkeelle lähdettiin lauantaina iltapäivällä Kuhankuonon parkkipaikalta kohti Töykkälän laavua. Keväisen leppeä sää vaihtui pian tihuttelevaan sateeseen, mutta loppumatka laavulle saatiin taas kulkea ilta-auringossa. Yöksi leiriydyttiin laavun ympäristöön ja iltaruuat kokkailtiin retkikeittimillä. Yönsä osa porukasta vietti laavussa, osa teltassa.

Aamuhämärä on paras aika teerien soidinmenojen tarkkailuun. Retkiseurue heräilikin jo puoli neljältä, pakkasi teltat ja lähti pimeän metsän läpi kohti Koivusaaren lintutornia.

Teerien soidinääntelyä kuultiin jo matkalla tornille. Ääni tuntui jäävän etäämmäs, kun lähestyttiin tornia, mutta soidintavia teerikukkoja päästiin kuitenkin näkemään. Melko kaukana aukealla suolla pöyhistelevät kukot saatiin yksi kerrallaan haettua kaukoputkeen.

– Lintutornilla tuli hyvä fiilis, kun olimme tarponeet sinne pilkkopimeässä ja perillä alkoi jo aamu sarastaa. Näimme muutamia teeriä ja kuulimme useampia, kertoo retkelle osallistunut Vaspin hallituksen jäsen Emma Hietaniemi.

Hietaniemelle retkeily on jo tuttu harrastus, mutta Kurjenrahkassa hän ei ollut vielä aiemmin ehtinyt käydä. Ensimmäinen vierailu kansallispuistossa teki vaikutuksen.

– En ole vähään aikaan retkeillyt suoympäristössä, joten tämä oli oikein virkistävää. Maisemat olivat välillä sellaisia, ettei uskoisi paikan olevan Varsinais-Suomessa! Menen varmasti toistekin käymään.

Aamun aikana suolla havaittiin teerien ohella muun muassa yksinäinen kurki ja töyhtöhyyppiä. Laulavia lintuja oli myös paljon äänessä.

Aamuisen suon äänimaisema, teerien puputus ja kaikki se lintujen laulu, ilman raikkaus ja suon tuoksu oli ihanaa ja piristävää. Enää ei haitannut ollenkaan, että oli herännyt jo ennen neljää aamulla.

Vasp järjestää nuorille suunnattuja luonnonharrasusretkiä säännöllisesti läpi vuoden. Heinäkuun 12.–19. päivä retkeillään ja vaelletaan Inarin Lapissa luonnonharrastusleirin yhteydessä. Heinä-elokuun vaihteessa suunnataan Saaristomeren kansallispuistoon viikonlopuksi, ja syyskuussa on jälleen seuraavan telttaretken aika. Lisäksi luvassa on lyhyempiä päiväretkiä lähikohteisiin. Tutustu retkitarjontaan ja lähde mukaan: www.luontoliitto.fi/vasp

Kirjavinkki: Hulluna hortaan

Julkaistu: 12.5.2015

Hulluna hortaan, Raija Kivimetsä ja Jouko Kivimetsä, Mividata Oy 2013.

On ilo lukea kirjaa, josta loistaa tekijöiden innostus, asiantuntemus ja omistautuneisuus aihetta kohtaan. Raija ja Jouko Kivimetsä ovat pakanneet kauniisiin kansiin vuosien kokemuksen ja tietotaidon luontomme tarjoamista villiyrteistä. Villiyrtti-innostus on tullut molempien elämään kuin äidinmaidossa menneiden sukupolvien viisailta miehiltä ja naisilta. Kirja kertoo luonnonvaraisten kasvien hyötykäytön historiasta niin Suomessa kuin Kreetallakin. Se opastaa hortoilun aloittamiseen, antaa ohjeita säilöntään, tarjoaa maukkaita reseptejä, kertoo yrttien terveysvaikutuksista ja ravintoarvoista sekä esittelee yleisimmät luonnonvaraiset kasvimme selkeillä kuvilla. Kasvissyöjä voi soveltaa reseptejä käyttämällä esim. munien sijaan kikhernejauhoja ja hirvenjauhelihan sijaan soijarouhetta. Vegaaniselle hortakirjalle olisi selvästi kysyntää!

Kirjaa voi suositella kaikille luonnonvaraisista kasveistamme, niiden hyötykäytöstä sekä ulkoilusta kiinnostuneille. Teos on aina ajankohtainen, varsinkin keväisin sitä on hyvä lueskella ja palauttaa mieleen kerättävien kasvien ulkomuoto, nimet ja terveyshyödyt.

Katso myös hortoilu.fi-sivusto, jossa kuvia, tietoa, reseptejä ja kaikkea inspiroivaa villivihanneksiin liittyen.

Tiesitkö? Hortoilu-termi on Raija ja Jouko Kivimetsän keksimä vuonna 2001. Horta-sana pohjautuu kreikan kieleen, ja tarkoittaa kaikkea villiä vihreää luonnosta löytyvää syötävää.

Teksti: Emilia Raunio

Katso myös hortoilu.fi-sivusto, jossa kuvia, tietoa, reseptejä ja kaikkea inspiroivaa villivihanneksiin liittyen.

Viipurin kaduilla

Julkaistu: 11.5.2015

Viipurin kaduilla vaeltelee paljon kodittomia koiria, ja niitä hylätään Venäjällä vuosittain suuria määriä. Koirat lisääntyvät nopeasti, koska ne ovat usein steriloimattomia. Venäjän koiratarhoilla on pulaa melkein kaikesta, kuten työvoimasta, tilasta, lääkkeistä, ruoasta, pannoista, koirien leluista, sekä hihnoista, eli oikeastaan kaikesta.

Ennen katukoiria oli laillista ampua vesikauhuepidemian kitkemiseksi. Uusien säädösten mukaan koirat pitäisi kuitenkin ottaa ensiksi kiinni ja sijoittaa kunnalliseen löytöeläinpaikkaan, jossa niitä on lain mukaan pidettävä hengissä puolen vuoden ajan. Jos eläimille ei löydy määräaikaan mennessä kotia, ne lopetetaan.

Kodittoman koiran adoptoimisessa onkin tärkeää ottaa selvää, että se on peräisin viralliselta koiratarhalta eikä pentutehtaalta. Parhaiten se onnistuu, kun asioi jonkin virallisen yhdistyksen kanssa Suomessa. Koiran alkuperä ei luonnollisesti vähennä yksilön arvoa millään tavalla, mutta surullinen tosiseikka on, että koiran hankkiminen epäeettiseltä pentutehtaalta tukee toimintaa, jolla ei ole mitään tekemistä eläinten hyvinvoinnin kanssa.

Yksi venäläisiä koiria Suomeen tuova yhdistys on Viipurin koirat ry, joka järjesti hyväntekeväisyysruokakeräyksen huhtikuussa Vantaalla. Tapahtuma keräsi paikalle noin sata ihmistä ja 40 koiraa, jotka olivat muuttaneet Suomeen Viipurin Koirat -yhdistyksen kautta.

Viipurin koirat -yhdistykseen voit tutustua täällä.

Ruokaa, ei rakettitiedettä: Soijabologese ja hernekeitto

Julkaistu: 8.5.2015

Vegaaniruuan ei tarvitse olla vaikeaa, sillä se syntyy siinä missä muukin ruoka. Ruokaa, ei rakettitiedettä -sarjassa esitellään helppoja vegaanisia ruokia, jotka eivät vie liikaa aikaa, rahaa tai hermoja.

Ensimmäisessä osassa pyöräytetään helppo ja maukas soijabolognese sekä lämmittävä hernekeitto.

Soijabolognese

• 2 dl tummanruskeaa soijarouhetta
• 4 dl vettä
• sipuli pilkottuna pieneksi
• porkkana raastettuna
• tölkki tomaattimurskaa
• 3 valkosipulin kynttä murskattuna
• 3 rkl soijakastiketta
• 3 rkl pizzamaustetta (oreganoa, basillikaa ja ripaus mustapippuria)
• öljyä paistamiseen
• ripaus chiliä
• ripaus suolaa
• kirsikkatomaatteja ja tuoretta basillikaa koristeluun.

Kuullota sipulit öljyssä. Kun sipulit ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä lisää porkkanaraaste, mausteet, soijarouhe ja vesi sekä lopuksi tomaattimurska. Anna hautua 15 minuuttia. Lisää lopuksi silputtu basillika ja koristele halkaistuilla kirsikkatomaateilla. Tarjoa nauhaspagetin kanssa.

Hernekeitto

• 500 g kuivattuja herneitä
• 2 1/2 vettä
• 1/2 ­ 1 dl tummaa soijarouhetta (+ puolet vettä)
• 2 pientä porkkanaa
• 1 iso keltainen sipuli
• 1 tl kuivattua meiramia
• 2 tl suolaa.

Huuhtele herneet ja liota yön yli runsaassa vedessä. Kaada vesi pois ja lisää vettä niin, että herneet peittyvät. Anna kiehua n. tunti. Lisää soijarouhe, pilkottu sipuli, viipaloidut porkkanat ja mausteet ja anna hautua vielä puolisen tuntia. Mitä kauemmin keitto hautuu, sen maukkaampi siitä tulee.

Koristele esim. kaurajogurtilla ja sinapilla sekä auringonkukansiemenillä.