Nuorten Luonto

Luonto-Liiton talvipäivät 2015 Saaristomerellä

Julkaistu: 12.3.2015

Luonto-Liiton legendaariset talvipäivät herätettiin viime vuonna Helsingin Meriharjussa, ja tälle vuodelle järjestämisvuoron nappasi itselleen Varsinais-Suomen piiri, VASP.

Talvipäivät järjestetään tänä vuonna maaliskuun 20.–22. maailman kauneimmalla Saaristomerellä, kansallispuiston yhteistoiminta-alueella. Tarkka saari pysyy vielä toistaiseksi salaisuutena, sillä lopullisen kohteen sanelee talven jäätilanne. Eri vaihtoehdot sijaitsevat kuitenkin kaikki ulkosaaristossa, missä luontoliittolaiset pääsevät vastaanottamaan kevätpäiväntasauksen huikeissa maisemissa. Samoilla saarilla seikkailivat nuoret luontoliittolaiset jo 25 vuotta aiemmin vuonna 1990 järjestetyillä liiton kesäpäivillä.

Talvipäivät on luontoliittolaisten väentapaaminen, jonne ovat tervetulleita kaikki jäsenet, uudet sekä vanhat, aktiivit ja passiivit. Talvipäivillä on vuoden kärkikampanjan mukaisesti metsäteema. Teema näkyy työpajojen aiheissa sekä vapaa-ajan ohjelmassa. Lisäksi talvipäivillä tietenkin retkeillään ja juonitaan toimintaa tulevaisuudelle. Toki aikaa jää myös yhdessäololle sekä saunomiselle ja perinteiselle talvipäivien iltaohjelmalle.

Talvipäiville järjestetään Helsingistä Kemiönsaarelle Kasnäsiin kaikille luontoliittolaisille ilmainen yhteiskuljetus -biokaasubussilla tietenkin! Turusta pääsee myös julkisen liikenteen linjoilla Kemiönsaaren Taalintehtaalle, mistä on yhteiskyyti Kasnäsiin. Kaikille osallistujille korvataan matkakulut

Majoittautuminen tapahtuu sisätiloissa, mutta mukaan otetaan varmasti myös yksi kamiinalla varustettu puolijoukkueteltta. Myös omassa teltassa tai muussa majoitteessa saa yöpyä.

Ilmoittaudu vuoden varmasti parhaaseen Luonto-Liiton tapahtumaan nyt! Talvipäiviä alkukevään harmonisessa saaristossa et halua missata. Ilmoittautumisohjeet löydät nettisivuilta www.luontoliitto.fi/talvipaivat2015.

Lisätietoja talvipäivistä: ville.laitinen[ät]luontoliitto.fi, www.luontoliitto.fi/talvipaivat2015

Viime vuonna talvipäiviä vietettiin Helsingissä Pauligin huvilalla.

Katse taivaalle, kohta ropisee pisteitä!

Julkaistu: 6.3.2015

Aloitin vuodenvaihteessa uuden harrastuksen, ekolintubongauksen eli ekopinnakisaamisen. Idea on lyhykäisyydessään se, että valitaan kotipesä, joka useimmiten on oma koti. Omasta kotipesästä voidaan liikkua omalla lihasvoimalla keräämään pisteitä. Liikkuminen tapahtuu siis kävellen, juosten, pyöräillen, soutaen tai uiden. Jokaisesta uudesta nähdystä lintulajista saa yhden pisteen.

Kevään aikana elämäni on avartunut. Kun aikaisemmin kuljin samoja tuttuja teitä ja polkuja, on pisteahneus saanut minut nyt liikkumaan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Helsingin luonnon monimuotoisuus ihastuttaa, ja aivoni kiittävät reittimuutoksista ja elämän yllätyksellisyydestä. Kaupunki tarjoaa suojaa ja kotipesän monelle pikku asukille. Katseeni ei suuntaa enää viistosti alas, vaan tähyilee taivasta kohti. Voi mikä ilon pilke läikähtää sisälläni, kun sydäntalven päivänä työkeikalla ollessani havaitsen spontaanisti hippiäisen keltaisine suippohattuineen.

Kaksi silmäparia on aina parempi kuin yksi. Toinen katsastelee maatasoa ja puiden alaosia, ja toinen taasen tähyää taivaalle. Jo tammikuun ensimmäisenä päivänä pistesaldoon kilahti komeat 17 pistettä. Pisteiden sijaan puhun toki mieluummin siitä, miten ihanasti palokärki kaivelee murkinaa männynrungon kaarnasta tai kuusitiainen kirjaimellisesti sahaa äänellään kuusipuuta halki.

Ekolintubongaus on parhaimmillaan meditaatiota. Tehdään havainnointia arvostelematta ja arvottamatta. Hyväksytään se mitä on. Ajatukset ovat ihanasti tässä hetkessä. Ruovikossa rasahtaa, siellä se peukaloinen lennähti. Kun aiemmin liikuin kotoa työhön, harrastuksiin tai ystävien luo, saatoin päässäni käydä kuumeisesti läpi kaikenmaailman murheita. Märehdin turhaan. Nykyisin ajatukseni täyttää esimerkiksi se, miten erottaa varpunen pikkuvarpusesta tai voiko Hietaniemen hautausmaan kuusikoissa tavata hömötiaista. Linnut ovat lentäneet elämääni ja sulattaneet sydämeni. Katse taivaalle, kohta ropisee pisteitä.

Lisätietoa esimerkiksi Tringan ekopinnaskabasta.
Muita ekopinnakisoja hakusanalla ekopinnakisa löytyy täältä.

Luonto-Liitto on monien taitojen järjestö

Julkaistu: 3.3.2015

Luonto-Liiton työntekijät kirjoittavat Nuorten Luonnon blogiin noin kerran kuussa omasta työstään, Luonto-Liitosta ja itseään kiinnostavista asioista.

Luonto-Liiton talousjohtaja Tarja Karppinen kertoo Luonto-Liiton keskustoimiston toiminnasta taloustoimiston näkökulmasta. Yhteen järjestöön mahtuu monenlaista toimintaa ja sitä tekevät erilaiset ammattilaiset ja taitavat vapaaehtoiset.

Luonto-Liiton toimistossa ensimmäiset valot syttyvät jo seitsemän aikaan aamulla, kun taloustoimiston ihmiset tulevat töihin. Taloustoimistossa käsitellään kaikki Luonto-Liiton palkat, maksetaan laskut ja seurataan taloutta eri tavoin.

Koska talous on mukana jollakin tavalla lähes kaikessa toiminnassa, on aina uuden hankkeen ja toiminnon myötä syytä keskustella taloustoimiston kanssa yhteistyöstä. Vaikka aikataulumme ovat joskus kiireisiä, välillä taloustoimiston puolella myös hullutellaan ja otetaan rennommin.

Myös varainhankinta tapahtuu pääosin taloustoimistossa. Sieppo-lehden ilmoitusmyynnin henkilö on yhteydessä päivittäin moniin yrityksiin ja yhteisöihin erilaisin tavoin. Taloustoimistosta organisoidaan myös järjestön päivätyökeräys sekä kaksi kertaa vuodessa tapahtuvat korttikampanjat, jotka tuottavat varoja koko Luonto-Liiton toimintaan ja tuovat näkyvyyttä koko järjestölle.

Luonto-Liitossa tapahtuu monenlaista

Muualla toimistossa valmistellaan jäsenlehtiemme Siepon ja Nuorten Luonnon aineistot, järjestön tiedotus ja muu viestintä sekä ympäristökasvatukseen, kouluvierailuihin ja kerhoihin liittyvät asiat.

Näiden lisäksi toimistolla on metsävastaava, joka on mukana järjestämässä tänä vuonna järjestön kärkikampanjaksi valittua Lähimetsät haltuun! -kampanjaa. Sen myötä järjestetään koko vuoden ajan erilaisia metsään liittyviä tapahtumia ympäri Suomen.

Toimistolla työskentelee myös susikampanjavastaava, jonka apuna on erittäin aktiivinen susiryhmä. He julkaisevat Suden aika -lehteä ja järjestävät paljon erilaisia tapahtumia suurpetoteeman ympärille.

Keväisin alkaa Luonto-Liiton Kevätseuranta, joka on vakiintunut ja laajaa julkisuutta saanut kampanja. Toimistolla on myös muita kausittaisia hankkeita ja tapahtumia, joista esimerkiksi Älä osta mitään -päivä on järjestetty vuosittain.

Toimistolla on usein myös harjoittelijoita, jotka tulevat hankkimaan työyhteisötaitoja ja saamaan käytännön kokemusta omasta tulevasta ammatistaan. Luonto-Liitolle nämä harjoittelijat ovat arvokas lisä työyhteisöön ja antavat niin työpanoksensa kuin uusia, virkistäviä ideoitakin työyhteisön käyttöön.

Iltaisin Luonto-Liiton toimiston täyttävät erilaiset, vapaaehtoisista koostuvat toimintaryhmät ja jaostot, jotka toimivat työntekijöiden apuna erilaisissa hankkeissa. Henkilöt jaostoon valitaan vuosittain ja kukin jaosto toimii koko vuoden suunnitellen toiminnanalansa toimintaa.

Kaiken toiminnan takana on erittäin vahvoista ammattilaisista koostuva työntekijöiden joukko, joka ohjaa, valvoo ja organisoi toimintaa. Toimiston väki on verkostojensakin takia jatkuvasti ajan tasalla muuttuvassa maailmassa ja lainsäädännön ja yhteiskunnan toiminnoissa. Toimistolla laaditaan Luonto-Liiton kannanotot ja toisinaan järjestetään vaikkapa mielenosoitus yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa.

Luonto-Liitto on usein esillä erilaisissa tapahtumissa. Kuva Maailma kylässä -festivaaleilta 2014.

Jäsenet, vapaaehtoiset ja rahoitus toiminnan tukena

Monet toiminnot saavat toimintaansa tukea myös yrityksiltä tai muista erilaisista rahoituskanavista. Tämän lisärahoituksen myötä rahoituksen saanut toiminta laajenee merkittävästi. Esimerkiksi koulukiertue, kerhotoiminta, sekä suurpetotoiminta ovat saaneet lisärahoituksia toimintaansa. Tämän lisäksi erilaisia ympäristökasvatuksen materiaaleja on tehty rahoituksen turvin.

…ja joskus luontoliittolaiset ovat aivan banaaneina. Kuvassa keskellä myös talousjohtaja Karppinen.

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten järjestö, jossa toimii suuri määrä erilaisia aktivisteja ja vapaaehtoisia toimijoita. Voin ilolla todeta, miten moni nuori saa varmuutta toimimiseen niiden monien mahdollisuuksien kautta, jotka hän on tämän harrastuksensa myötä saanut. Erilaisiin ryhmiin ilmoittautunut nuori oppii ja uskaltaa vähitellen ottaa enemmän vastuuta ryhmän toiminnasta. Toiminnassa on mukana hyvin eri-ikäisiä ja paljon erilaista kokemusta omaavia ihmisiä, mikä omalta osaltaan rikastuttaa Luonto-Liiton toimintaa.

Jäsenet ovat Luonto-Liitolle ensiarvoisen tärkeitä. Jäsenten edustajana arkisessa toiminnassa toimii hallitus, sen puheenjohtaja sekä kaksi kertaa vuodessa kokoontuva valtuusto. Parasta tässä kaikessa on se voima, jonka me kaikki, palkatut ja vapaaehtoiset yhdessä, saamme aikaan. Asioita voi muuttaa yksi asia kerrallaan, päivä kerrallaan ja yhdessä.

Tarja Karppinen
talousjohtaja, Luonto-Liitto

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jossa nuoret saavat päättää asioista itse.
Liity Luonto-Liittoon ja tule mukaan toimintaan!

Talvivaaran miehet äänessä

Julkaistu: 24.2.2015

Kaivosteollisuus on lähtökohtaisesti karkeaa, tavallaan jopa väkivaltaista toimintaa. Vaikka kaivos toimisi täysin suunnitellusti ja sääntöjen mukaan, ainakaan perinteisessä mielessä kaunista jälkeä se ei tuota.

Talvivaaran miehet -dokumenttielokuvan kohteena on suomalainen kaivosyhtiö, joka on tullut tunnetuksi kaikin puolin epäonnistuneena projektina. Elokuvan pohjavire on siis jokseenkin ankea, paikoin jopa synkkä.

Talvivaaran miehet seuraa pääosin sisältä käsin Sotkamossa sijaitsevan Talvivaaran nikkelikaivoksen matkaa kriisistä toiseen. Pääosassa ovat kaivoksen työntekijät, jotka kertovat kameran edessä yllättävänkin avoimesti työpaikkansa ongelmista. Dokumentissa kuvataan myös erilaisia haastavia tilanteita, joista välittyy kuva kokonaisuudessaan heikosti hoidetusta yhtiöstä. 

Elokuva alkaa traagiseen sävyyn yhden työntekijän kuolemaan johtaneesta tapaturmasta. Etualalle nousevat kuitenkin julkisuudessakin suurimman huomion saaneet vakavat ympäristöhaitat. Erityisesti laajoja vesistöpäästöjä aiheuttaneet kipsisakka-altaan vuodot ovat lamauttaneet kaivoksen toimintaa merkittävästi. Käy kuitenkin selväksi, että vuodot ovat vain yksi seuraus jo kaivoksen perustamisvaiheessa tehdyistä virheistä.

Talvivaaran ylintä johtoa elokuvassa ei juuri näy. Työntekijöitä ja keskijohtoa seuraavasta näkökulmasta muodostuukin selkeä perusasetelma: kaivoksen ongelmat ovat huonon johtamisen ja vajavaisen suunnittelutyön seurausta. Julkisuudessa Talvivaaran pahamaineisuus on kiteytynyt toimitusjohtaja Pekka Perän hahmoon, mutta dokumentaristille hänellä ei ole sanottavaa.

Elokuvan näkökulma onkin sen selkein vahvuus. Vaikka Talvivaaran miehet ei suoraan pyri valistamaan katsojaansa, se avaa mielenkiintoisen näkymän kaivoksen sisälle. Näkymä vahvistaa kuvaa, jonka on uutisoinnin perusteella voinut aiemmin muodostaa yhtiön toiminnasta, mutta työntekijöiden omat kokemukset Talvivaaran kriiseistä ovat sinänsä kiinnostavaa kuunneltavaa. Kaivostyöläisten puheissa kuuluu ammattiylpeys ja halu tehdä hyvää tulosta, toisaalta taas kielteisen julkisuuden tuottama häpeä ja jatkuvien vastoinkäymisten aiheuttama turhautuminen. Keskeisenä aiheena esillä on myös huoli työpaikkojen säilymisestä jatkuvasti epävarmassa tilanteessa.

Myös ne Talvivaaran edustajat, jotka joutuvat vastaamaan tehdyistä virheistä ympäristöaktivisteille ja paikallisille ympäristönsä pilaantumisesta huolestuneille ihmisille, näyttäytyvät elokuvassa ensisijaisesti työntekijöinä, jotka ovat joutuneet erittäin hankalaan asemaan. Talvivaaran vesienhallintajohtajana hetken aikaa toiminut Maija Vidqvist pohtiikin kameran edessä avoimesti, olisiko kaivos ollut parempi jättää kokonaan rakentamatta.

Tyylinsä puolesta elokuvasta jää hieman kaksijakoinen vaikutelma, sillä inhimillisten henkilö- ja tilannekuvausten lomaan on leikattu tieteiselokuvamaisia otoksia kaivosalueen karuista maisemista. Yhdistelmä ei ole täysin saumaton, mutta maisemafiilistely on vaikuttavaa ja antaa katsojalle tarpeellista tilaa sisäistää koko Talvivaaran kaivoshankkeen hurja ja monitasoinen mittakaava.

Tieteiselokuvasta kriisien todistajaksi

Voima-lehden järjestämän ennakkonäytöksen jälkeen pidettiin keskustelutilaisuus, jossa olivat puhumassa elokuvan ohjaaja Markku Heikkinen, tuottaja Hannu-Pekka Vitikainen ja kaivosaktiivi, Sodankylän kunnanvaltuutettu Riikka Karppinen.

Ohjaajan ja tuottajan puheenvuoroista kävi ilmi, että aiheensa mukaisesti elokuvan tuotanto ei ole säästynyt vaikeuksilta. Alunperin sen oli ollut tarkoitus keskittyä kaivoksen tuotantoprosesseihin, jolloin elokuvasta olisi tullut kliinisempi, enemmän nyt välikuvien roolissa nähtävien maisemaotosten tyylinen. Kaivoksen tapahtumien ja rahoitusneuvottelujen edetessä Talvivaaran miehet sai vähitellen lopullisen muotonsa yhtiön kriisiytymistä seuraavana dokumenttina.

Elokuvan tekijät sanoivat myös olleensa itse yllättyneitä siitä, kuinka avoimesti Talvivaara salli kuvaajien työskennellä kaivosalueella. Kuvamateriaalia paikan päältä kertyi kymmenien tuntien verran, eikä aineistoa juurikaan sensuroitu, vaikka yhtiö varasikin siihen oikeuden. Ohjaajan sinnikkyyden ansiosta moni kaivostyöläinen saatiin puhumaan kameran edessä avoimesti, mutta kommentin saamiseen toimitusjohtaja Perältä se ei ollut aivan riittänyt.

Keskustelutilaisuudessa puhuttiin myös politiikkaa. Heikkisen mielestä olennainen kysymys on, kuinka Talvivaaran kaltaisia suuria hankkeita pystytään valvomaan tehokkaasti. Kaivoksen ympäristöhaittojen tultua ilmi käytiinkin paljon aiheellista keskustelua valvontaviranomaisten aseettomuudesta jatkuvien räikeiden luparikkomusten edessä. Myös Karppinen piti kysymystä tärkeänä todeten, että kaivosteollisuudelle annetaan päästöluparajoissa paljon anteeksi. Tämä antaa hänen mielestään vaarallisen signaalin, joka voi johtaa laajemminkin rajoituksista piittaamattomaan toimintaan.

Karppinen totesi olevansa kaivosaktivistien edustajana tyytyväinen elokuvaan, ja piti tärkeänä myös työntekijöiden näkökulman tuomista esille, sillä kaivoksen tilanne on ollut selvästi vaikea kaikille osapuolille. Hänen mukaansa oli kuitenkin hyvä, että elokuvaan oli saatu mukaan myös paikallisväestön ja viranomaisten reagointia kaivoksen ongelmiin. Heikkinen kommentoi pyrkineensä välttämään elokuvassa vastakkainasettelun korostamista; kun homma ei toimi, huoli on kuitenkin kaikkien yhteinen.

Tuottaja Vitikainen piti joka tapauksessa hyvänä asiana, että nikkelikaivos on Suomessa, sillä nyt voimme hänen mukaansa kohdata kaivosteollisuuden tuottamat ongelmat omalla maallamme. Ympäristötuhoista jossain kaukaisessa kehitysmaassa emme välttämättä edes kuulisi.

Talvivaaran miehet -elokuvan ensi-ilta oli Finnkinon teattereissa 20.2.

Epämiellyttävä totuus

Julkaistu: 20.2.2015

We Animals -näyttely ja The Ghosts in Our Machine -elokuva tekevät tarkkoja mutta hiljaisia huomioita ihmisen suhteesta hänen käyttämiinsä eläimiin.

Jo-Anne McArthur on kanadalainen valokuvajournalisti, joka on tullut tutuksi tunteita herättävästä We Animals -projektistaan sekä hänen työtään esittelevästä The Ghosts in Our Machine -elokuvasta.

McArthur kiertää kevään ajan Pohjois-Eurooppaa keskustelutilaisuuksissa, Suomessa valokuvaaja on parhaillaan. Kiertueen aikana järjestetään näyttelyitä We Animals -kirjan kuvista Helsingissä ja Turussa, lisäksi Helsingin keskustelutilaisuuden yhteydessä nähtiin The Ghosts in Our Machine -elokuva.

Herätys todellisuuteen

Espresso Edge -kahviossa kahvi maistuu, mutta seinille ripustetut kuvat vievät asiakkaan hänen huomaamattaan kauas herkullisen juoman luomasta lämpimästä maailmasta. Kohti kylmää todellisuutta, jossa kertomukset laiminlyödyistä ja hyväksikäytetyistä eläimistä saavat katsojan havahtumaan.

The Ghosts in our Machine on elokuva Jo-Anne McArthurin tekemästä työstä kuvaajana ja aktivistina, ja sen kertomus kuljettaa kahvilaan ripustettuja kuviakin syvemmälle. Se saa katsojan kavahtamaan tajunnan rajamailta kumpuavia kysymyksiä, jotka ovat kuitenkin sellaisia, joista katsoja ymmärtää olevansa jo tietoinen.

Kuinka suurella tuskalla päivittäin ahmimani liha on ostettu?

Kenen turkista tai nahasta pukemaani takkiin käytetty materiaali on revitty irti?

Mikä saa ihmisen ajattelemaan, että hänet on oikeutettu kohtelemaan eläimiä täysin niiden hyvinvoinnista piittaamattomalla tavalla?

Elokuvan herättämät oivallukset ja kaunistelemattomat kuvat ovat varmasti useille liikaa, ja se saa ehkä monet sulkemaan mielensä siltä tuskalta, miltä lihatuotanto-, turkis-, ja koe-eläimet eivät voi mitenkään välttyä pelkästään silmiään ummistamalla.

Ei pelkkää epätoivoa

The Ghosts in Our Machine tasapainottelee synkkyydestään huolimatta onnistuneesti loppuun saakka eläinten kohtaaman jokapäiväisen kurjuuden ja sen toivon pilkahduksen välillä, mitä ihmisten ja eläinten yhteiselosta saattaisi vielä joskus tulla.

Elokuvassa käsitellään myös sitä, että jokainen sitä haluava voi epätoivoisesta tilanteesta huolimatta vaikuttaa eläimiin kohdistuvaan epäoikeudenmukaisuuteen pelkästään miettimällä, mitä ruokaa milloinkin suuhunsa tunkee sekä harkitsemalla sitä, mistä ja millä tavalla valmistettuja vaatteita hän ostaa. Hylättyjä eläimiä voi myös esimerkiksi adoptoida vastasyntyneen ja myyntiin kasvatetun pennun ostamisen sijaan.

Asiat eivät tule muuttumaan kokonaisuudessaan yhdessä yössä, mutta pitkäjänteisyydellä ja ihmisten yhdistetyllä tahdonvoimalla voimme luoda planeettaamme asuttavalle eläinkunnalle mahdollisuuden paremmasta huomisesta.

Jo-Anne McArthur – We Animals -näyttely:

Helsingissä Espresso Edgessä (Liisankatu 29) 27.helmikuuta saakka.

Turussa Galleria Martissa (Stälarminkatu 3) 8. maaliskuuta saakka.

Jo-Anne McArthur on myös tavattavissa Turussa lauantaina 21. helmikuuta Galleria Martissa kello 11–13 ja Turun pääkirjaston Studiossa kello 14–16.

Lisätietoa Facebookista.

Kuva yllä: Yksi monista koe-eläimenä käytetyistä Beagleista. Kuva: Jo-Anne McArthur / We Animals

Samantha-lammas. Kuva: Jo-Anne McArthur / We Animals

Pieni puvusto on kiirepäivän ilo

Julkaistu: 19.2.2015

Minivaatekaapista löytyy aina sopiva asu. Kuurin loppuminen tuntuu silti hyvälle.

Viimeinen viikko vaatekuuria alkaa kiireellä. Onneksi minipuvuston osat ovat pestyinä kaapissa! Päivät ja puserot vilisevät silmissä: käytän kirpparipaitaa, punaista neuletakkia, villapaitaa, tunikaa… Mustat farkut jalkaan ja menoksi!

Tohinan keskellä en ajattele asujani. Huomaan, että vaatekuurilla voin valita pukineet kaapistani sokkona ja aina löytyy päälle pantavaa. Toivon kuitenkin, että kuuri loppuu pian. Eräänä kiireaamuna huomaan, kuinka muut vaatteet odottavat rekillä kutsuvasti. Tekisi mieli repiä vanhat suosikit henkareistaan ja halailla pehmoisia kankaita.

Kuuntelen luentoa yritysvastuusta, ja vaatevalmistajat vastuuraportteineen nousevat keskustelussa esille. Olen yrittänyt tavata läpi massavaatettajien vastuuraportteja ja tiedotteita, mutta välillä kirjoitukset tuntuvat epäluotettavilta. Tiedän, kuinka helposti tilastot saadaan hyvännäköisiksi.

Halpavaatefirmat ovat edistyneen ekologisuudessa hieman, mutta vaatteita tuotetaan edelleen liikaa. Viikoittain vaihtuvat trendit pilaavat asiakkaan harkintakyvyn. Kulutan itsekin massavaatettajien tuotteita, mutta ostan uutta vain tarpeeseen. Asuvarastoja kannattaa täydentää enemmin vaikka kirppareilta.

Suurten vaatevalmistajien olisi hyvä saada kritiikkiä, mikäli laatu on huonoa tai tuotantoketju epäilyttää. Mitä useampi kuluttaja kritisoi kestämätöntä valmistusta, sitä paremmin viesti menee perille. Yrityksiä kannattaa lähestyä rohkeasti, sillä ilman kuluttajien vaatimuksia mikään ei muutu.

Arkipäivät kuluvat hujauksessa, ja viikonloppuna voin keskittyä vaatekuuriin loppumiseen. Heittelen likaisia asuja pyykkikoriin ja päätän pärjätä koko viikonlopun suosikkivillapaidassa ja farkuissa. Olen päässyt yli paidan nukkahahtuvista, mutta tulevaisuudessa aion olla yhä tarkempi ostoksissani. Suhtautumiseni kuluttamiseen ja pukeutumiseen on muuttunut kestävämpään suuntaan, ja uskon jatkavani jonkinlaista vaatekuuria. Project 333? Ihan mahdollista!

Sunnuntai-ilta on kutkuttava. Hypistelen suosikkiraitapaidan hihaa ja valmistelen kirpparijakkua maanantaihin. Omassa vaatekaapissa on ihanaa shoppailla.

Vaihtelunhalu ja pieni summa hintalapussa houkuttelevat ostamaan uutuuksia. Hanki välillä käytettyjä vaatteita.

Haasteviikko on lopuillaan ja pyykkikasa kasvaa.