Nuorten Luonto

Kissanpäivien turvaaja

Julkaistu: 3.1.2015

Gili Trawanganin saarella Indonesiassa ei ole autoja eikä koiria. Mutta kissoja, niitä siellä on. Suomalainen Susanna Pätäri muutti saarelle ja aloitti kissoihin keskittyvän eläinsuojeluprojektin, Cats of Gilin.

Paratiisisaaren kiertää kävellen reilussa tunnissa, hevoskärryillä tai pyörällä nopeammin. Valkoinen hiekka ja turkoosi meri kohtaavat saaren jokaisella reunalla, eikä ole vaikeaa nähdä, miksi joku haluaisi jäädä sinne pysyvästi.

– Kävin täällä lomailemassa jo vuosia sitten ja tykästyin. Kun kolme vuotta sitten lähdin pitkälle reppureissulle, oli pakko päästä saarelle takaisin, Susanna Pätäri kertoo.

Hän palasi saarelle yhä uudestaan ja huomasi pian kutsuvansa paikkaa kodikseen. Kun reppureissun loppu alkoi häämöttää ja edessä oli paluu Suomeen, hän päättikin jäädä.

– Saari on minulle koti, paikka jossa viihdyn paremmin kuin missään muualla.

On ilmeistä, että Pätäri on kissaihmisiä. Hän kertoo, että tällä hetkellä hänen kanssaan asuu 22 kissaa, jotka ovat kaikki tarvinneet apua ja lopulta jääneet hänen hoiviinsa. Hän kertoo olleensa aina eläinrakas ja pitävänsä monesti eläimistä enemmän kuin ihmisistä.

Susanna Pätäri löysi Gilin saarelta kodin ja elämäntehtävänsä.

Kissanaisen klinikat

Saari on täynnä kissoja. On pieniä ja suuria, toisilla on raitoja ja toisilla täpliä. Kissat nauttivat auringosta ja maukuvat kovaan ääneen turisteilta silityksiä ja herkkupaloja.

– Hoivasin täällä kissoja alusta saakka. Jo silloin, kun olin vain lomailemassa.

Hän käynnisti kissojen hyvinvointiin keskittyvän Cats of Gili -projektin heinäkuussa 2013, kun oli päättänyt jäädä saarelle pysyvästi. Projekti toimii paikallisen Gili Eco Trust -ympäristöjärjestön alaisuudessa.

– Saarella on niin paljon kissoja, että tällaiselle projektille oli todellakin tarvetta.

Cats of Gili -projekti järjestää muutaman kerran vuodessa kissaklinikoita, joilla vapaaehtoiset eläinlääkärit sterilisoivat parin viikon aikana niin monta kissaa kuin ehtivät. Tällä pyritään rajoittamaan kissojen holtitonta lisääntymistä ja suomaan niille mahdollisuus nauttia kissanpäivistä ilman jatkuvia kosintamenoja tai pentujen hoivaamista.

Erilaisissa lainatiloissa järjestetyt klinikat eivät maksa mitään, ja vapaaehtoisia lääkäreitä saapuu aina Kanadasta ja Australiasta asti. Pätäri kertoo, että hänen kotinsa on toiminut milloin kissanpentujen kasvatuslaitoksena, milloin sairaiden hoitolana.

– Minusta on tullut saaren yleisesti tunnettu hullu kissanainen, jolle voi soittaa, kun tarvitaan apua. Minulla on varastossa yleisimpiä lääkkeitä, ja neuvon esimerkiksi orpojen kissanpentujen hoitamisessa, hän selittää.

Madoista ja kirpuista kärsineestä Heikistä on sittemmin tullut oikein ponteva pullukka.

Unelmana pysyvä eläinlääkäriasema

Kun Pätäri käynnisti kissaprojektinsa, oli hänellä haaveissa vielä joskus saada pysyvä klinikka, ei vain väliaikaisratkaisuja. Nyt hänen unelmansa on käymässä toteen.

– Eräs kissoista pitävä ranskalainen ravintolan omistaja otti minuun yhteyttä viime heinäkuussa, koska hän halusi rakentaa kissoille klinikan.

Nyt klinikka alkaa olla jo varustelua vaille valmis. Se on Pätärin mukaan pieni ja yksinkertainen, mutta täysin kelvollinen kissaprojektin tarpeisiin. Vapaaehtoiset eläinlääkärit voivat tästä lähtien saapua auttamaan silloin kuin he haluavat.

Pätärin suunnitelmissa on tehdä projektista täysipäiväinen ja elantoa tuottava työpaikka. Klinikkatilan valmistuttua hän aikoo tehdä siitä sekä pysyvän eläinlääkäriaseman että yleisen infopisteen ja kissakaupan.

– Tähän asti kissaprojektini ei ole elättänyt minua, vaan olen tehnyt tätä lähes täysin hyväntekeväisyyspohjalta. Minun on kuitenkin elätettävä itseni, jotta myös projekti voisi jatkua. Voisiko olla siis parempaa ratkaisua kuin tehdä kissaprojektista itselleni oikea työpaikka!

Tärkeä työ luo onnellisuutta

Projekti on Pätärin mukaan selkeästi tuottanut tulosta ensimmäisen vuotensa aikana. Kissanpentujen määrä on laskenut huomattavasti, joka on karvakorvien valtaamalla saarella pelkästään positiivinen asia.

Hänen oma kotinsa on toiminut näyttämönä monille selviytymistarinoille. Esimerkiksi Heikiksi nimetty pieni rääpäle oli täynnä kirppuja ja matoja, mutta on Pätärin hoivan ansiosta nyt täysin terve.

Toinen tarina kertoo kissasta, jonka koko takapää oli palanut, mutta hellän hoivan ja erään amerikkalaisen sairaanhoitajan avun ansiosta kissa parani entiselleen.

– Kaikkia surkeita tapauksia en kuitenkaan pysty pelastamaan. Pihani on täynnä kissojen hautoja. Aiemmin meillä ei ollut rokotteita esimerkiksi kissaruttoon, mutta nyt onneksi on.

Miltä kissanaisen tulevaisuus sitten näyttää? Pätäri aikoo pysyä saarella. Siitä on muodostunut koti niin hänelle kuin niille 22 kotona hyörivälle kissallekin.

– Olen täällä onnellisempi kuin missään muualla. Koen ensimmäistä kertaa elämässäni, että teen jotain oikeasti järkevää ja tärkeää.

Seuraa Cats of Giliä Facebookissa.

Ei enää hiljaista hyväksyntää

Julkaistu: 3.1.2015

Juho Räty haluaa kannustaa kaikkia nuoria välittämään muista ja osallistumaan aktiivisesti oman elämänsä tapahtumiin.

Tamperelainen lukiolainen Juho Räty, 19, nousi julkisuuteen sen jälkeen, kun hän puuttui kiusaamiseen linja-autossa. Rädyn mielestä voimme yhdessä tehdä töitä mukavamman maailman puolesta ja olla kiusaamista vastaan.

– Kun kiusaamisesta puhutaan avoimesti, annetaan viesti, että sitä ei hyväksytä. Se, että uskaltaa avata suunsa ja sanoa jotain muutakin kuin ”ihan sama”, on hieno työ nuorelta.

Lukiolaisten liiton #kutsumua-haasteen käynnistäneen Rädyn tarina on kiertänyt mediassa, ja monet ovat inspiroituneet hänen toiminnastaan.

Sittemmin jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi julkisuudessa kiusaamisteemaa. Kiusaamista ei kannata ohittaa olankohautuksella, sillä sen negatiiviset vaikutukset voivat näkyä vielä aikuisuudessakin

Kuinka auttaa kiusattua?

Räty itse puuttui tilanteeseen, jossa neljä nuorta tuuppi ja kiusasi yksin liikkeellä ollutta poikaa ensin bussipysäkillä ja sen jälkeen bussissa. Kukaan ympärillä olijoista ei sanonut mitään. Rätyä kiusaaminen alkoi ärsyttää, joten hän yksinkertaisesti pyysi poikia lopettamaan.

– Voi tehdä muutakin kuin vain tuijottaa eteensä ja olla puuttumatta. E  halunnut olla enää hiljainen hyväksyjä. Kiusaamista ei tarvitse sietää ja siitä kannattaa kertoa jollekin, jotta asian kanssa ei jäisi yksin.

– Kerro vanhemmille, opettajalle, koulukuraattorille, psykologille tai kaverille. Voit myös soittaa auttavaan puhelimeen. Asiasta voi myös puhua vaikka sosiaalisessa mediassa.

Jos itse epäilee, että kaverilla ei ole kaikki kunnossa, kannattaa kysyä suoraan.

Hyvää tehdään yksin ja yhdessä

Rädyn mielestä voimme tehdä kouluista ja koko Suomesta mukavamman paikan, kun uskallamme puuttua ja vaikuttaa ympärillä oleviin asioihin.

– En puhu vain koulukiusaamisesta, vaan ylipäänsä siitä, että uskaltaa olla mukana porukassa, joka tekee muutoksia. Isoja ja pieniä. Räty kannustaa miettimään omaa käyttäytymistään ja valintojaan arkisissa tilanteissa.

– Jos esimerkiksi kadulla tulee vastaan kaksi miestä käsi kädessä, niin miten katsomme heitä? Entä sanommeko kiitoksen paikassa, jossa sitä ei yleensä sanota? Esimerkiksi bussikuskia voi kiittää, kun poistuu bussista.

Suurempien muutosten kannalta Räty haluaa korostaa yhteisön vaikutusta. Yksin on hankalampi saada muutosta aikaan.

– Asiaa voi ajatella vaikka niin, että kun janottaa, haluaa juoda vettä. Jos hanasta tuleekin vain yksi vesitippa, se ei riitä sammuttamaan janoa. Jos hanasta tulee valtavasti vesitippoja, lasi täyttyy ja janon saa sammutettua. Ihmisten kanssa on samoin. Tarvitaan paljon ihmisiä, jotta saadaan muutosta aikaan.

Mielimaisemat tuntureilla

Juho Räty valmistuu lukiosta joulukuussa. Sen jälkeen hän lähtee armeijaan. Intti tuo tervetullutta vaihtelua opiskeluun ja järjestötyöhön, jotka ovat vieneet valtaosan Rädyn ajasta.

– Ja saahan siellä olla luonnossakin.

Myös luonnolla on merkitystä nuorisoaktiiville, joka on tullut tutuksi aivan muista yhteyksistä. Siinä missä kaupunkia pidetään tekemisen ja kiireen paikkana, voi luonnossa rauhoittua ja irtautua arjesta, kiireestä ja sosiaalisesta mediasta.

– Olen käynyt paljon isän kanssa vaeltamassa Lapissa, joten erityisesti pohjoinen Suomi, Lappi ja tunturit ovat rakkaita.

Ekokuluttaminen on hankalaa ja tylsää?

Julkaistu: 2.12.2014

Näin mietin vielä viime talvena. Mutta kun keväällä tein useita kirpparivaatelöytöjä, mieli muuttui ja luonnon puhtaudesta tuli tärkeä asia.

Huomasin, että ekologisuus ei vaadikaan tuhottomasti aikaa tai rahaa, vaan arjen pienillä päätöksillä voi vaikuttaa ympäristöön. Muutamilla valinnoilla jokainen aloitteleva ekoilija pääsee aiheeseen kiinni. Keräsin joukon vinkkejä, jotka auttavat uudessa elämäntavassa eteenpäin.

Lue ja opiskele

Tiedätkö oikeasti, miten Aasian halpatuotanto rasittaa paikallista luontoa ja mitkä kemikaalit kertyvät vesistöihin? Itse aloitin tiedonkeruun kirjoista, joten piipahda kirjastoon. Kannattaa suosia ajantasaista ja asiantuntijoiden kirjoittamaa tietoa.

Perustele ostoksesi

Jos laukkuja on jo vaikka kuinka, uutta veskaa ei tarvitse. Välillä on viisasta jättää ihanuudet kauppaan ja miettiä syitä kulutukselle. Ostohimon ainainen tyydyttäminen ei ole ekologista.

Silloin kun ostat, hanki käytettyä

Kirpparit ovat minulle paras shoppailukohde, sillä haluan erottuvia vaatteita pintamuodin sijaan. Vaatteet, lehdet ja astiat ovat helppoja kierrätyshankintoja, mutta nettikirppareilta ja isoista keskuksista voi saada vaikka koulupöydän tai lipaston. Kotonani on käytettyjä tavaroita aina tuoleista mattoihin, ja ne palvelevat erinomaisesti.

Suosi suomalaista

Kotimaisissa tavarankuljetuksissa päästöt ovat pieniä verrattuna kaukomailta saapuviin lasteihin. Myös työllistämisvaikutus on tärkeä.  Suosittelen varmistamaan, että tuote on todella valmistettu Suomessa, sillä pelkkä hintalappujen kiinnitys ei tee tuotteesta aidosti kotimaista.

Vältä roskaamista

Itse olen huono kierrättämään, joten yritän minimoida roskan tuottamisen. Esimerkiksi oma kankainen ostoskassi vähentää muovipussien jatkuvaa hankkimista.

Annetaan itsellemme armoa ja aikaa

Uudenlaiset kulutustottumukset vaativat aikaa juurtuakseen. Kukaan ei ole super-ekoilija syntyessään, mutta jo muutaman tavan muuttamisella on merkitystä.

Supereko

Julkaistu: 26.9.2014

Elämäntapaekoilija nauttii itsensä haastamisesta ekologisiin kokeiluihin. Lue ekosankarin vinkit ekologisempaan elämään! 

Helsingin Oulunkylässä asuva 23-vuotias Ronja Nöjd viettii viime vuoden Älä osta mitään -päivän kunniaksi kokonaista älä osta mitään -viikkoa. Nöjdin tavoite on nähdä ja kokea, kuinka ekologisesti hän kykenee elämään.

Sähkönkulutus

Viime maaliskuun lopusta lähtien Nöjd on elänyt ilman valoja. Hän sai idean haasteeseen viimeisimmästä Earth Hour -tapahtumasta, jolloin ihmiset ympäri maailmaa sammuttivat valonsa tunnin ajaksi hidastaakseen ilmastonmuutosta. Nöjd päätti sammuttaa lamppunsa koko vuodeksi, jotta näkisi, millaista on elää ilman valoja kotona.

– Keväällä ja kesällä ongelmia ei ole vielä toistaiseksi tullut vastaan, koska luonnonvalo on niin voimakas. Syksy toisaalta hieman askarruttaa, kun illat taas pimenevät. Olen ajatellut meneväni iltaisin lukemaan kirjastoon tai muihin rakennuksiin, joiden valojen päällä olo ei ole riippuvainen minusta.

Ostokset

Omien muoviastioiden käyttö on helppo tapa säästyä ylimääräiseltä roskalta, kun ostaa irtotuotteita. Raakavegaanius, johon Nöjd tavallisesti pyrkii, vaatii paljon siemenien ja pähkinöiden käyttöä. Ne on helppo kerätä omaan astiaan kaupassa ja punnita. Monet ekokaupat tarjoavat laajat valikoimat irtotuotteita jauhoista ja pähkinöistä siemeniin ja muihin kuivatuotteisiin, jotka voi kerätä omaan astiaan kaupan tarjoamien pussien sijaan.

Ruokakaupassa Nöjd kiinnittää huomiota myös ostoksiensa alkuperään. Hän pyrkii ostamaan kotimaista ja luomua aina kun siihen on mahdollisuus.

Kierrätys

Kotona hän lajittelee jätteensä tarkasti. Koska hän ei osta muovipusseja, elintarvikkeita tai muita muoviin pakattuja tavaroita, sekajätettä syntyy vain noin yksi pussillinen vuodessa. Ulkona hän kerää joskus roskia myös mukaansa ja lajittelee ne kotona oikeisiin paikkoihin.

Liikkuminen

Autottomuus on ollut luonnollinen osa Nöjdin elämää jo lapsuudesta lähtien. Hän mainitsee pyöräilyn lisäksi juoksemisen olevan hyvä tapa liikkua paikasta toiseen. Nöjd kertoo pyrkivänsä liikkumaan päivittäiset alle 30 kilometrin matkat omalla energiallaan. Junalla hän liikkuu pidemmät matkat, tai jos autokyyti on tarjolla, käyttää hän sen myös hyväkseen.

– Jos auto lähtee liikkeelle joka tapauksessa, otan kyydin vastaan. Mutta jos kuski lähtisi viemään vain minua jonnekin, kieltäytyisin kohteliaasti.

Haasta itsesi superekoiluun!

Itseään on hyvä haastaa kokeilemaan erilaisia tapoja elää ekologisemmin. Nöjd on tullut siihen tulokseen, että hänelle yksi kalenterikuukausi on mieluisa aika elää haasteessa.

– Aloitan haasteeni aina kuun alussa. Kuun alusta saa ponnetta aloittaa puhtaalta pöydältä ja ryhtyä uusiin kuvioihin. Vähän niin kuin joillekin uusi vuosi antaa aihetta pyrkiä parempaan elämään.

Nöjd leikittelee erilaisilla ajatuksilla, mitä tulevat haasteet voisivat olla. Esimerkiksi yksi kuukausi ilman tietokonetta voisi olla hänen mukaansa toteuttamisen arvoinen.

– Se harjoittaisi itsekuria, mutta myös säästäisi energiaa. Olen ajatellut myös kokeilla peseytymistä uimarannan suihkuissa. Yksityiskohtia pitää vielä selvitellä, esimerkiksi miten se vaikuttaisi ympäristöön ja paljonko siitä olisi hyötyä ekologisessa mielessä.

Nöjd toivoo, että haasteet tuovat hänen arkeensa jatkossakin pysyviä muutoksia. Älä osta mitään -viikon jälkeen yksittäisen ostoksen tekeminen on vaatinut enemmän pohdintaa kuin ennen. Listan pitäminen omista menoista auttaa myös hahmottamaan oman kulutuksensa paremmin, jolloin heräteostoksia ei välttämättä tule tehtyä niin paljon.

Tämän vuoden Älä osta mitään -päivän kunniaksi Nöjd haaveilee elävänsä koko kuukauden ilman ostoksia. Älä osta mitään -päivää vietetään tänä vuonna 28.11.2014.

Pääkirjoitus

Julkaistu: 26.9.2014

Maria Rautio

“Moi äiti. Osta mulle terveyssiteitä, kun käyt kaupassa. Terkuin Maria”, kirjoitin 11–12-vuotiaana äidilleni ja jemmasin lappusen salaa illalla äidin laukkuun. Jostain syystä en kehdannut pyytää sitä häneltä kasvotusten saatikka käydä itse kaupassa niitä ostamassa. Koko asia hävetti, ja olin varma, että jokainen kaupassa oleva tuijottaisi, mikäli näkisi minun ostavan sidepaketin.

Meni vuosia, ennen kuin pääsin harhaluulostani yli. Päähäni piti pitkään nuijia, että jokainen naispuolinen näitä ostaa – eikä ketään kiinnosta ostokseni.

Seuraavaksi kuvioon tulivat ehkäisyvälineet. Tirskuen jemmasimme ystävieni kanssa ilmaisia kesäkumeja laukkumme täyteen, vaikka tarvetta niille tuli vasta vuosia myöhemmin. En olisi voinut kuvitellakaan kehtaavani marssia kaupan kassalle kumipaketin kanssa! Ilmaiseksi festareilla ja muissa tapahtumissa jaetut kesäkumit ovat olleet monelle teinille ensimmäinen ja ainoa ehkäisyväline.

Jo muutaman vuoden ajan iltapäivälehdet ovat synnyttäneet milloin minkäkinlaista kohua kesäkumien ympärille. Tänä vuonna 15-vuotias Robin tuomittiin varsinkin keltaisen lehdistön puolesta liian nuoreksi laulamaan kondomeista.

Uskallan väittää, että kesäkumit ovat estäneet yhden jos toisenkin sukupuolitaudin ja epätoivotun raskauden. Uskoakseni en ollut ainoa teini, jota kumien ostaminen pelotti. Kynnys napata festareilta tai jostain muusta yleisötapahatumasta vaivihkaa laukkuunsa pari ilmaista kumia on huomattavasti matalampi. Vaikka 15-vuotias ei vielä sänkyyn menisikään, ei kesäkumista lompakossa mitään haittaakaan ole.

Vaikka ikäni on lähes triplaantunut niistä ajoista, jolloin kirjoitin lapun äidilleni, koen vieläkin silloin tällöin kauhun hetkiä kaupoissa ”noloja asioita” ostaessani. Tuorein tapaus on vielä kipeästi muistissa. Aiemmin tänä vuonna jouduin ulkomailla kysymään apteekissa, onko heillä jotain lääkettä ummetukseen. Jostain kumman syystä häpesin tilannetta. Kylmä hiki ja puna nousivat pintaan, täysin ilman järkevää selitystä. Vähän hikoiluttaa siitä kirjoittaminenkin.

Vuoden toiseksi viimeisimmässä numerossa fiilistellään kuumaa kesää, pohditaan terveyttä ja luonnon terapeuttisia vaikutuksia. Terveydeksi!

Luonto-Liiton kesäpäivillä uitiin ja tehtiin taidetta

Julkaistu: 26.9.2014

Kesäpäivien osallistujat ihailevat tekemiään seinäsarjakuvia Karhonsaaren rannassa.

Luonto-Liiton kesäpäivillä 8.–10. elokuuta Kuopion Karhonsaaressa rentouduttiin ja tehtiin taidetta luonnossa.

Luonto-Liiton Kesäpäiville Kuopion Karhonsaareen souti parikymmentä iloista osallistujaa. Missäpä muualla Kesäpäiviä voisi kuvitella järjestettävän kuin vehreiden rantalehtojen, ylväiden kallioiden ja Kallaveden rauhallisen loiskeen ympäröimässä Karhossa?

Perjantai-illan hämärissä saunan höyryistä pulahdettiin tyyneen rantaveteen, ja nuotiolla paistuivat Antti-kokin tikkupullat.

– Tunnelma on kuin kesämökillä, sanoo ensimmäistä kertaa Luonto-Liiton tapahtumaan osallistunut Petrus Kuoppala.

Lauantaiaamun aloitti taiteilija Sanna Hukkasen vetämä sarjakuvapaja, jossa piirrettiin seinäsarjakuvia. Ne ovat yksinkertaisia toteuttaa ja toimivat hyvin vaikuttamisessa ja tiedottamisessa.

– Lapset eivät välttämättä jaksa keskittyä, mutta nuortenleireillä sarjakuva voisi olla hyvä oppimisväline, kun käsiteltäviä asioita joutuu työstämään itse, Hukkanen sanoo.

Sarjakuvien jälkeen vuorossa olivat metsätanssi sekä innolla ja epäuskolla odotettu saaren ympäriuinti. Sunnuntaina piirrettiin kuvia yhteiskunnallisista haaveista aurinkoisella laiturilla. Kuvat päätyvät myöhemmin osaksi kuvataiteilija Eetu Haverisen unelmayhteiskuntia kuvaavaa julisteprojektia.