Nuorten Luonto

Satu Mert Otsamosta

Julkaistu: 14.5.2014

Olipa kerran kaukana pohjoisessa nuori mies nimeltä Mert Otsamo. Hän osallistui Muodin huipulla -kilpailuun vuonna 2009 ja alkoi sen jälkeen saada töitä julkkisten vaatesuunnittelijana. Tästä alkaa satu, joka on täynnä säihkyviä kankaita, kultaista jäätelöpaperia – ja ankaraa työtä.

– Ala on raadollista ja vaatii paljon omistautumista, pitkiä työtunteja, jopa uhrautumisia. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi. Suunnittelu on minulle elämäntapa, tapa kanavoida elämää, tunteita, värejä ja pintoja. Se on kuin suuri satu, jolla ei ole loppua. Jos mieleni muuttuu tästä, olen valmis vaihtamaan alaa, Otsamo kertoo.

Suunnittelija antaa ammatista haaveilevalle yksinkertaisen neuvon:

– Ala on täynnä kusipäitä, älä ole yksi niistä.

Kaikki lähtee materiaalista

Kun puhe kääntyy ekologisuuteen, Otsamolla on asiasta selkeä mielipide.

– Ekologisuus syntyy designista, joka säilyy pitkään tyylikkäänä ja laadukkaista materiaaleista. En halua tehdä vaatteita, jotka heitetään sesongin jälkeen roskiin, koska ne ovat menneet pois muodista.

Oikein valitut kankaat ovat tärkeä osa suunnittelijan työtä. Otsamo suosii luonnonmateriaaleja.

– Valitsen kankaan aina vaatteen käyttötarkoituksen mukaan. Materiaalin laatu, tuntu ja väri vaikuttavat pääosin valintaani. Minusta on tärkeää, että vaate myös tuntuu hyvältä kauniin ulkonäön lisäksi.

Suunnittelijan mielikuvitusta kutkuttavat myös mahdottomilta tuntuvat materiaalit ja yhdistelmät.

– Muodin ja teknologian yhdistäminen kiinnostaa minua kovasti, esimerkiksi 3D tulostaminen ja tekstiilin yhdistäminen. Se on tulevaisuutta ja avaa suunnittelulle paljon uusia ulottuvuuksia.

Innovatiivinen suunnittelija onnistui aiheuttamaan pienimuotoisen mediakohun käytettyään Pamela Tolan Linnan juhlien puvussa koristemateriaalina jäätelöpapereita. Otsamon mukaan Tola oli luottavainen puvun suhteen, huolimatta omalaatuisesta materiaalin valinnasta.

– Materiaali oli haastavaa käsitellä ja vaati paljon työtä ennen kuin siitä sai hyvännäköisen. Näkisin materiaalin potentiaalin ennemmin asusteissa.

Tyyliä ei voi ostaa

Asiakkaat eivät aina elä samaa satua muotisuunnittelijan kanssa. Jotkut asiakkaat luottavat suunnittelijaan enemmän ja toiset vähemmän.

– Sitten tietenkin herää kysymys, miksi tulla suunnittelijalle, jos ei luota hänen visioonsa?

Omassa pukeutumisessaan Otsamo kiinnittää paljon huomiota asusteisiin ja asujen muuntautumiskykyyn. Tästä syystä ystävän suunnittelema kollegeprinttipaita on hänen lempipaitansa.

– Pidän siitä, koska se muuntautuu hyvin arjesta juhlaan erillaisilla asusteilla ja stailauksilla. Suosikkiasusteeni ovat korvakorut ja näyttävät sormukset, niillä saan muuten mustaan tai yksinkertaiseen tyyliin särmää. Kokonaisuuden kruunaa oikea hajuvesi.

Kun Otsamolta kysyy, mitä tyylivinkkejä hän antaisi tavalliselle kuluttajille, hän toteaa vaatimattomasti, että on väärä ihminen niitä antamaan.

– Minusta jokaisen pitäisi luottaa itseensä ja omaan makuunsa oman tyylinsä suhteen. Muotia voi ostaa, tyyliä ei. Paras neuvoni on, että pukeudu, näyttäydy ja käyttäydy siten kuin sinusta parhaalta tuntuu.

Teksti:Rimma Erkko

Kuvat:Hanna Heikkilä

Pääkirjoitus

Julkaistu: 14.5.2014

”Älä etuile, anna pojan katsoa ensin”, opasti eräs äiti eteeni tunkevaa lastaan lelukaupassa parikymmentä vuotta sitten. Olin tuolloin päättänyt ruveta pojaksi, joten olin äidin pojittelusta enemmän kuin mielissäni.

Olin aina perinyt vaatteeni vanhemmilta serkuiltani, jotka olivat poikia. Televisiossa sankarini oli Ruusun aika -sarjan Roope. Roope oli poikatyttö, kuten minäkin. Leikin pikkuautoilla, mutta myös barbeilla. Tarhassa ja koulussa jouduin puhutteluihin ja jälki-istuntoihin, koska olin liian vilkas. Pojat olivat poikia, mutta tyttöjen piti olla nätisti.

Teini-iässä värjäsin hiukseni mustaksi, koska Suede-yhtyeen laulajallakin oli musta tukka. Poikaystäväni käytti kajalia ja pelkäsi saavansa turpaansa.

Muotteihin mukautumista vaativassa lähiössä varttuessani sain lähes päivittäin kuulla palautetta ulkonäöstäni, eikä se koskaan ollut järin rakentavaa. Välillä sain kuulla olevani hippi, välillä saatananpalvoja. Kumpaankaan muottiin en kuitenkaan suostunut lokeroitumaan.

Valehtelisin jos väittäisin, etteivät huutelut ja haukut tuntuneet missään. Teini-iässä identiteetti kuitenkin usein kuvastuu myös ulkoisissa ominaisuuksissa, ja halusin näyttää juuri omalta itseltäni.  Halusin ulkonäölläni tuoda esille mieltymyksiäni lempimusiikista ympäristönsuojeluun muun muassa T-paidoilla ja rintamerkeillä. Välillä laitoin ylleni höyhenpuuhkan, koska T. Rexin Marc Bolanillakin oli sellainen.

Päivittäinen erilaisuudestani johtuva haukkuminen loppui lukioiässä kuin seinään. Kiusaajatkin ilmeisesti varttuivat. Edelleen kuitenkin saan kuulla kommentteja ulkonäöstäni. Nyt kuvioon ovat tulleet työelämän tytöttelyt ja vapaa-ajan blondittelut ja sovinistiset huutelut. Ulkonäköön liittyvästä kommentoinnista ei ilmeisesti pääse millään eroon, vaikkei se aikuisena suoranaista haukkumista olisikaan.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kestää. Kommentoijat kannattaa joko jättää omaan arvoonsa tai vaikka kysäistä, miksi oma pukeutuminen kommentoijaa haittaa. Harvoin hekään osaavat kysymykseen vastata.

Mari Rautio

Kauneutta kaikissa ihmisissä

Julkaistu: 14.5.2014

Malli riisuu vaatteensa ja kävelee luokan keskelle katseiden eteen. Piirtäjien kynät ja paperit ovat valmiina. Aika alkaa nyt! Minuutti, ja asento vaihtuu! Annan kynän seurata katsettani, ennen kuin ehdin edes ajatella näkemääni.

Olen piirtänyt elävää mallia viikoittain muutaman vuoden ajan. Sinä aikana olen nähnyt kymmeniä erikokoisia ja erimuotoisia alastomia ihmisiä. Olen katsonut erikokoisia käsivarsia, eri tavoin laskeutuvia rintoja ja eri levyisiä selkiä. Olen kuvannut lihasten, rasvan tai syntymättömän vauvan pyöristämiä vatsoja. Olen nähnyt arpia, finnejä, tatuointeja. Olen oppinut paitsi piirtämään, myös jotain paljon tärkeämpää.

Olen ymmärtänyt, miten jokainen keho on kaunis ja kiinnostava sellaisena kuin se sillä hetkellä on – juuri oman yksilöllisyytensä takia.

Mitä enemmän olen nähnyt erilaisia vartaloita, sitä enemmän olen alkanut ihmetellä median kuvia. Miksi ihohuokoset eivät koskaan näy naisten kuvissa? Miksi ihokarvat on ajeltu yleensä niin naisilta kuin miehiltäkin? Miksi naisten kurvikkuuttta on korostettu photoshoppaamalla vyötäröä kapeammaksi, eikä lantiota leveämmäksi? Miksi käsivarsia ja hartioitakin on täytynyt kaventaa?

Miksi mediassa toistetaan uudelleen ja uudelleen samanlaista elämän jäljistä puhdistettua ihmisen irvikuvaa, kun voitaisiin ammentaa loputtomasti uutta ja jännittävää ihmiskehojen erilaisuuden kauneudesta? Voisiko mainoskuvia käsitellä vähän vähemmän? Voisiko elokuvien päärooleihin valita muitakin kuin standardikokoisia valkoihoisia ihmisiä?

Voisiko kyky nähdä kauneutta kaikenlaisissa kehoissa kasvaa kulttuurissamme aivan kaikille, eikä vain niille, jotka käyvät alastonmallin piirustustunneilla?

 Teksti ja kuvitus: Miia Vistilä

Kirjoittaja on sarjakuvataitelija ja toimittaja, joka rakastaa varhaisen kesäaamun pehmeää valoa.

Kierrätysputiikkien Berliini

Julkaistu: 14.5.2014

Berliiniläinen second hand -yrittäjä: “Korkeintaan 10 % asiakkaistamme ajattelee vastuullisuutta”.

Lähdin ottamaan selvää ovatko berliiniläiset kuluttajat jälleen kerran askeleen edellä meitä suomalaisia. Kävin parin päivän aikana lähes kymmenessä etukäteen valitsemassani second hand -kaupassa eri puolilla Berliiniä. Kierrokseni sivuhankkeeksi otin uuden kevättakin hankkimisen, jos ”se oikea” sattuisi kohdalle.

Jo ennen kuin pääsin kierrokseni alkuun, kiinnitin yleisesti huomiota katumainontaan. Lyhtypylväiden, U-bahn-asemien ja kauppojen ikkunoiden mainokset komeilivat ympäristöystävällisiä tekstejä ja ekotuotteiden kuvia. Missään en ole aikaisemmin nähnyt yhtä laajaa luomu- ja ekotuotteiden yhtäaikaista mainoskampanjointia!

Berliinissä ei turhaan stressata

Ensimmäisessä vintage-kaupassa itse omistaja oli lomalla, mutta hänen isänsä ja työntekijänsä availivat liikettä kaikessa rauhassa.  Liike oli vielä pimeänä, ja ulos esille kannettavaa tavaraa oli niin valtavasti, että he kehottivat minua palaamaan takaisin 15 minuutin kuluttua – rennossa kaupungissa kun ollaan.

Heidän liikkeensä sisälsi paljon aarteita; vanhoja kenkiä, matkalaukkuja, takkeja ja päähineitä. Palvelu oli mahtavaa, mutta itselleni mieleistä takkia ei heiltä löytynyt, joten tyydyin kuvaamaan liikkeen ulkoista ilmettä ja myyjätärtä.

Berliini on vintagen keskus

Suuntasin kohti suuren second hand -ketjun, Kleidermarktin, eri puolille Berliiniä ripoteltuja liikkeitä. Heidän liikkeensä ovat segmentoituja. Yksi liike saattaa olla järjestelty värien, toinen aikakauden ja kolmas jonkin alakulttuurin mukaan.

Aluksi olin ihmeissäni, että astuinko sittenkin sisään uusien vaatteiden muotiputiikkiin. Liike oli sisustettu ja somistettu aivan viimeisen päälle. Iloisesti juttelevat myyjät olivat pukeutuneet Berliinissä valloillaan olevan ysäribuumin mukaisesti.  Päätin etsiä pitkään liikkeessä työskennelleen myyjän jututettavaksi.

– Vintage-vaatteita ostavat nykyisin kaikki! Jokainen haluaa olla trendikäs luomalla oman tyylinsä. Berliinissä yhdistetään nyt hyvin rohkeasti retroa ja oikeaa vintagea, liikkeen myyjätär ylisti.

Tiedustelin, ovatko myymälän 90-luvun urheiluvaatteetkin vintagea? Suomessa kun ollaan vintage-piireissä tarkkoja siitä, että vain 80-lukua vanhemmat vaatteet ovat vintagea.

– Kyllä, eri urheilujoukkueiden lippikset, pelipaidat ja baseball-takit ovat nyt kuuminta vintagea, ellei lasketa näitä kukallisia löysiä pusakoita, jotka ovat kaikista halutuimpia tuotteita pitkien kukkamekkojen ohella. 90-luvulla tehtiin vielä todella kestäviä käyttövaatteita, myyjätär selvensi.

Myyjä kertoi myös, että Berliiniin tullaan second hand -ostoksille kaikkialta Euroopasta, koska täällä on paljon edullisempaa kuin esimerkiksi Lontoossa tai Pariisissa. En epäile väitettä yhtään muistellessani nauttimaani herkullista 4,50 euron lounasta.

– Vintage-vaatteet ovat nykyään in, koska niiden hinnat ovat halpoja, ne kestävät hyvin käytössä jopa 20-30 vuotta. Vanhoista vaatteista asiakkaat saattavat löytää myös upeita merkkivaatteita edullisesti, jos ei ole varaa ostaa sitä Burberryä uutena, myyjätär kertoi.

Arvomaailmoja on monia 

Kysyttyäni millaisia asiakkaita heillä pääasiassa käy ja minkälaisia arvoja asiakkailla on, vastaus sai suuni loksahtamaan auki. Myyjätär kertoi, että arviolta vain noin 10 prosenttia heidän asiakkaistaan ajattelee ympäristöasioita tai vastuullisuutta shoppaillessaan! Käytettyjä vaatteita ei myöskään osteta niinkään halvan hinnan vuoksi, vaan siksi että se on nyt niin trendikästä.

Katsoin ympärilleni ja näin vaatteita sylinsä täyteen hamstranneita tyttöjä.

– Itselleni ekologisuus ei merkkaa oikein mitään. Mitä nyt ajattelen eläinsuojelullisesti, etten ostaisi enää uutta turkista, kun vegaanijutut ovat niin pinnalla, myyjätär jatkoi.

Katsoin peilin päällä riippuvaa kettua ja vaihdoin puheenaihetta. Halusin kysyä miesten kierrätyspukeutumisesta, sillä olin huomannut katukuvassa useita nuoria miehiä eri vuosikymmenten vintage-tyyleihin sonnustautuneina.

– Miehet ovat löytämässä vuosi vuodelta enemmän ostettavaa second hand -putiikeista. Liikkeessämme onkin laajasti esillä myös miesten vaatteita, myyjätär esitteli.

Enää ei mennä aina naiset edellä, kun on kyse muodista ja trendeistä. Sen olen huomannut kotona Suomessakin.

Ahdistusta kaikissa väreissä

Ajatukseni pyörivät villisti koko metromatkan ajan. Mietin, olenko tahallani sulkenut silmäni second hand -kauppojen kaupallistumiselta. Vai eikö meillä Suomessa vielä ole moista ilmiötä? Eivätpä tietenkään kaikki käytettyjä vaatteita ostavat ihmiset ole ympäristön ystäviä. Tunsin itseni tyhmäksi ja tajusin unohtaneeni takinkin etsimisen aivan kokonaan.

Seuraavassa kierrätysliikkeessä en jaksanutkaan keskittyä oikein mihinkään. Kääntelin vaatteiden tuotemerkintälappuja – “made in Bangladesh”, “made in India”. Minua ahdisti koko vaatepaljous ja värien valtameri.

Ensimmäisestä päivästä Berliinin kierrätysputiikeissa kierrellen jäi epätietoinen olo. Onko kierrätetyn vaatteen ostaminen sittenkään niin ekologista kuin uskotaan? Jos käytettyjä vaatteita ostetaan jatkuvasti vain trendien mukaan ja pelkästään shoppailun ilosta, samalla tuetaan vaateteollisuuden huolestuttavaa muutosta kertakäyttöisemmän kulttuurin suuntaan.

Minua mietitytti myös, ovatko suuret liikeketjut valloittaneet Berliinin käytettyjen vaatteiden markkinat aivan kokonaan, sillä ainakin pari etsimistäni pienemmistä vintage-liikkeistä oli suljettu. Muutamassa pikkuliikkeessä puolestaan yritettiin myydä aitona vintagena vain muutaman vuoden vanhoja halpaketjujen vaatteita. Alalle pyrkii suuressa kaupungissa monenlaista yrittäjää hyvää bisnestä tavoittelemaan.

Huomasin kierroksellani myös, että kierrätysliikkeiden valikoimiin oli tullut myös uusia vaatteita, joista oli leikattu alkuperäiset myyntilaput pois. Kaupoissa myymättä jääneitä vaatteita ja hajakokoja ostetaan ilmeisesti halvalla second hand -liikkeisiin myyntiin, mikä on sinänsä hieno asia, koska muutoin myymättömät vaatteet päätyvät mitä todennäköisimmin roskiin.

Pääkalloja ja kaatosadetta

Seuraavana aamupäivänä noustessani U2-linjalta maanpinnalle, sain niskaani kunnon sadekuuron. Juoksin kylmissäni märkää katua pitkin vanhaan autotalliin perustettuun second hand -kauppaan. Sisällä soi 80-luvun rokki ja liikettä somistivat humoristisesti puetut luurangot. En voinut olla naurahtamatta.

Kiertelin ympäriinsä ja kokeilin muutamaa ihan kivaa takkia. Ne eivät istuneet ylleni ollenkaan. Jätin takit rekkiin ja päätin jututtaa kassan takana olevaa myyjää, sillä halusin tietää mistä kaikki tavara on peräisin.

– Myyntiin tulevat vaatteet ovat peräisin suurelta organisaatiolta, joka kerää vaatteita yksityisiltä ihmisiltä ympäri Saksaa. Organisaatio järjestää myös vaatekeräystapahtumia, kertoi vahvasti meikattu purkkaa poksutteleva miesmyyjä.

Kiireinen ja hyväntuulinen miesmyyjä ei ehtinyt vastailemaan muihin kysymyksiini, joten jäin liikkeeseen vielä hetkeksi pitämään sadetta.

Se oikea

Kun olin kierrellyt rekkien ympäri, näin jotain kauniin vihreää pilkottavan nahkatakkien lomasta. Takki oli värikäs, linjakas ja tuntui olevan hyvälaatuista kangasta. Tarkistin tuotemerkinnästä takin olevan konepestävä, ja huomasin sen olevan valmistettu Ranskassa. Puin takin jännittyneenä ylleni. Huokaisin helpotuksesta, sillä se istui täydellisesti. Se oikea!

Hetken peilailtuani palasin kassalle leveästi hymyillen. Hinnasta vähennettiin vielä 30 %, koska oli puolipäivä ja liikkeessä oli kuulemma meneillään happy hour. Kaikkea ne saksalaiset keksivätkin myynnin edistämiseksi, tosin onhan meillä Suomessakin UFF:in viikonpäivätarjoukset.

Sateen laannuttua kävelin Kreutzbergissä graffitien koristamaa katua vesilätäköitä väistellen, kun tajusin jääneeni kiinni – itselleni. Shoppailusta oli hetkellisesti tullut se paljon puhuttu mielihyvän tunne. Vai oliko se sittenkin vain helpotusta, että takki oli vihdoin löytynyt ja minun ei tarvitsisi kiertää enää yhtä ainutta vaatekauppaa?

Teksti ja kuvat: Hanna Heikkilä

Erilaisia mutta samanarvoisia

Julkaistu: 14.5.2014

Kiltit tytöt eivät tee noin! Pojat eivät itke!

Kuulostaako tutulta? Sukupuolisidonnaiset käyttäytymismallit ja -säännöt ovat iskostuneet syvälle. Kaikissa tunnetuissa ihmiskulttuureissa on käsityksiä siitä, millaisia eri sukupuolten tulee olla. Sukupuoliksi käsitetään yleisesti mies ja nainen, mutta nykyisin puhutaan usein myös ”sukupuolettomuudesta” ja transsukupuolisuudesta, mikä saattaa entisestään hämmentää. Valtaosa tutkijoista pitää sukupuolten erilaisia käyttäytymismalleja osin biologisten tekijöiden, osin yhteisöllisen ympäristön vaikutuksen synnyttäminä ilmiöinä. Miten nuoret aikuiset kokevat sukupuoliroolit? Ovatko ne enää tarpeellisia?

Tasa-arvoa ja yhteistä hyvää

Satu Kiiski, 31, vastustaa sukupuolirooleja, mutta tiedostaa niiden olevan olemassa. Hän kasvoi maaseudulla perheen vanhimpana tyttärenä ja tottui jo pienestä pitäen tekemään sekä miesten että naisten töitä.

– Heräsin vasta 16–17-vuotiaana kotoa pois muutettuani siihen, että sukupuolirooleja ihan oikeasti on olemassa. Muistan, kuinka bussissa eräs mies päivitteli kuljettajalle naispresidentin valintaa. Tarja Halonen oli juuri voittanut presidentinvaalit.

Sukupuolten välinen tasa-arvo ja yhtäläiset odotukset olivat aina olleet Satulle itsestäänselvyys.

– Miesten tai naisten töitä ei ole olemassakaan, mutta yleisesti on kuitenkin erilaisia painotuksia, Satu kertoo.

Satu on törmännyt syvässä istuviin oletuksiin. Tekemiensä valintojen suhteen hän ei itse ole onneksi kokenut minkäänlaista painostusta tai ennakkoluuloja.

– Pukeudun naisellisesti, koska olen fyysisesti nainen, Satu toteaa.

Hän kuitenkin kokee itsensä oikeastaan sukupuolettomaksi. Häntä viehättävät feminiiniset naiset ja maskuliiniset miehet. Perinteisten roolien vastaisesti pukeutuvat tai käyttäytyvät ihmiset eivät silti ärsytä – päinvastoin.

– Minusta on kivaa, kun on erilaisia ihmisiä.

Sukupuolirooleissa on hänen mukaansa ollut paljon hyvääkin – erittelyn helppous. Perinteisten roolien mukaan miehen tehtävänä on ollut hankkia perheelleen elanto, kun taas naisen vastuulla on ollut ruoanlaitto ja lastenhoito. Nykyisin tämä työnjako ei Satun mielestä ole niin yksiselitteinen, eivätkä kiellot tai rajoitukset toimi. Jokaisella on vapaus tehdä asioita, jotka kokee omiksi vahvuuksikseen.

– Siitä hyötyy koko yhteisö, hän tiivistää.

Ratkaiseeko biologia?

”Sukupuolirooleja ei ole, sillä naiset ovat joissakin asioissa yksinkertaisesti parempia kuin miehet ja päinvastoin. Kyse on realiteeteista”, sanoo Kimmo Rantala, 31. Hän toteaa kykenevänsä käsittelemään asiaa luonnollisesti vain miesnäkökulmasta ja hahmottaa erot sekä fyysisten eroavaisuuksien että erilaisten biologisten ajattelu- ja toimintamallien kautta.

Kimmo yhtyy monien tutkijoiden käsitykseen, jonka mukaan sekä biologialla että ympäristöllä on vaikutuksensa. ”Meillä ei kotona ollut tiukkaa roolikasvatusta”, hän kertoo. Kimmo työskentelee miesvoittoisella alalla, mutta kokee sen olleen täysin oma valintansa. Hän ei muutenkaan ole koskaan pyrkinyt mukautumaan muiden ihmisten odotuksiin, vaan on aina omannut vahvat mielipiteet.

Hän tietää, että naiset ja miehet ajattelevat eri tavalla, ja on törmännyt monesti eräänlaiseen ”kielimuuriin”. Tasa-arvon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Suurimmat erot johtuvat hänen mielestään fyysisistä ominaisuuksista. Entä sitten transsukupuoliset? ”Jos joku kokee syntyneensä väärään kehoon ja päättää käydä läpi sukupuolenkorjauksen, se on oikea päätös. Siinä on kysymys jostakin muustakin kuin painostuksesta näyttää tietynlaiselta.”

Onko mikään muuttunut?

Haastatelluillakin on tiettyjä mielikuvia siitä, millaisia miesten ja naisten tulisi olla. Erilainen saa heidän mielestään toki olla, mutta vaikka nyky-yhteiskunta onkin aiempaa suvaitsevampi, syrjintää tutkitusti esiintyy yhä. Sukupuolella ja siihen liittyvillä mielikuvilla on siis edelleen merkitystä.

James Ivenius Chicagon yliopistosta havaitsi, että naisten ja miesten roolit parisuhteessa ovat säilyneet perinteisinä. Hänen mukaansa naiset ovat synnynnäisiä huoltajia ja vastaavat kodin tunnepuolen tasapainosta, kun taas ruumiillinen työ on miesten heiniä. Nykyisin valtavat teknologiset harppaukset, koneellistuminen ja muuttunut asenneilmapiiri ovat kuitenkin herättäneet keskustelua sukupuolittamisesta.

Tutkijoiden mukaan lapsuudessa sukupuolten väliset erot ovat lähes yksinomaan fyysisiä. Ajattelumallien erilaisuus korostuu murrosiän myötä ja saa miehet ja naiset tekemään usein erilaisia elämänvalintoja. Lähtökohta on kuitenkin se, että sukupuoli ei määritä ihmisen kiinnostuksen kohteita ja valintoja. Kaikilla on fyysisiä rajoitteita lukuun ottamatta yhtäläiset kyvyt ja mahdollisuudet. Eri asia on, ovatko kaikki muut tästä periaatteesta vieläkään samaa mieltä.

Makumatka maailman ympäri

Julkaistu: 14.5.2014

Venäjä

Borssikeitosta venäläinen keittiö tunnetaan! Sanonnan mukaan ruoanvalmistustaidot ja kelpoisuus emännäksi todistetaan hyvällä borssilla. Punajuuri antaa keitolle syvän punaisen värin ja sadonkorjuuaikaan joukkoon raastetaan tuoretta kaalia. Laita keitto liedelle ja kata alkupalaksi venäläisiä pikkusuolaisia. Aterian kruunaa puolukkapiirakka, joka tarjoillaan venäläiseen tapaan mustan teen kera.

Tattarikakkarat

4 dl tattaria

4 dl kaurahiutaleita

2 dl siemensekoitusta (auringonkukkaa, hampunsiementä, seesaminsiementä)

6 dl vettä

2 tl suolaa

Liota tattarinjyviä yön yli. Kaada liotusvesi pois ja soseuta sauvasekottimella. Lisää muut aineet ja asettele leivinpaperille pieniä kakkusia. Paista 200° n. 20 min. Lisää rapeutta kakkaroihin saat, kun paahdat ne leivinpaahtimella ennen tarjoilua.

Sienisalaatti

2 dl suolasieniä

1 punasipuli silputtuna

ripaus mustapippuria

1 dl soija- tai muuta jogurttia

Liota suolasieniä yön yli, jotta suolaisuus vähenee, ja purista vesi pois. Kuutioi sienet pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoa suolakurkkujen ja tattarikakkaroiden kanssa.

Borssikeitto

1 l vettä

1 porkkana

2 punajuurta

100 g kirsikkatomaatteja

100 g hapankaalta

Kourallinen mustia kivettämiä oliiveja

2 rkl balsamiviinietikkaa

mustapippuria

suolaa

Kuori ja kuutioi porkkanat ja punajuuret. Kiehauta 1 dl vettä ja balsamiviinietikka ja pehmennä porkkanat ja punajuuret nesteessä. Lisää hapankaali, tomaatit ja oliivit, loput vedestä sekä mustapippuria ja suolaa maun mukaan. Anna hautua 15 min keskilämmöllä.

Moderni raakapuolukkapiirakka

Pohjataikina

2 dl pähkinäsekoitusta (esim manteleita, saksanpähkinöitä, pekaaninpähkinöitä)

10 pehmeää taatelia (poista kivet)

2 tl kanelia ja ripaus suolaa

Täyte

1 dl neitsytkookosöljyä

kypsä banaani

1 dl cashewpähkinöitä

2 dl puolukoita

2 tl hunajaa

Liota pähkinöitä yön yli runsaassa vedessä. Kaada liotusvesi pois ja lisää taatelit, kaneli ja suola. Soseuta sauvasekoittimella ja levitä piirakkapohjaksi lautaselle.

Liota myös cashewpähkinöitä yön yli ja kaada liotusvesi pois. Sulata kookosöljy vesihauteessa. Soseuta banaani, puolukat ja cashewpähkinät kuohkeaksi täytteeksi ja kaada joukkoon juokseva kookosöljy. Lisää hunaja ja kaada pohjan päälle. Voit koristella piirakan marjoilla ja suklaalla. Laita kovettumaan pakastimeen.

 Teksti ja kuvat: Emilia Raunio