Nuorten Luonto

Karhofest – luonnon ja musiikin festivaali

Julkaistu: 12.5.2014

Kuopion Ranta-Toivalan rannassa näkyy sandaaleihin ja kumppareihin sonnustautuneita iloisia kesäihmisiä. Vastarannalta saapunutta soutuvenettä lastataan rauhassa. Kaikki eivät mahdu kyytiin ja nuoret herrat tarjoutuvat odottamaan seuraavaa. Tänä viikonloppuna ei kiirehditä.

Hovisoutaja potkaisee lastin kimmeltävälle järvelle. Veneessä matkustavat niin ikään matkustajat kuin makuupussit, reput, iso kanisteri lähdevettä, vetopasuuna ja haitari. Pelkästä luontoretkestä ei liene kysymys.

Levollisessa myötätuulessa vene lähenee joka vedolla kahdenkymmenen metrin korkuista jylhää kalliorantaa. Kymmenen minuuttia ja ”kops!” Tervetuloa Karhofesteille!

Vapaaehtoisten voimin

Akustisen musiikin Karhofest järjestettiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna nyt neljättä kertaa. Tämä kolmen päivän luomu, eli luonnon ja musiikin liitosta syntyvä festivaali toteutuu yhteistyössä Luonto-Liiton Savo-Karjalan piirin kanssa. SaKa omistaa saaren satavuotiaat rakennukset: ruokailu- ja majoitustilana käytettävän punaisen huvilan, sisä- ja ulkoareenoiden keltaisen huvilan ja artistien majoitukseen varatun kuivaamon.

Tänä vuonna saareen on kerääntynyt kuutisenkymmentä osallistujaa kuudesta ikävuodesta viiteenkymmeneen. Edellisvuosien tapaan Karhofest toteutuu täysin vapaaehtoisvoimin.

Talkoolaiset ovat saapuneet päivää aiemmin ja jakaneet työtehtäviä. Vedenkantoa, soutamista, saunanlämmitystä, siivoamista ja roskien lajittelua. Tänä vuonna extrana on juomaveden haku mantereelta, sillä lähteen pinta on laskenut odottamattomasti.

Vaativin, mutta arvostetuin talkootehtävä on ruoan loihtiminen koko festivaalikansalle. Päivän ruokavastaavat valmistavat vegaanisen aterian kolme kertaa päivässä. Suuren suuret kattilalliset kasvispataa, linssikeittoa, tomaattisoijarouhepastaa ja hummusta. Aamupalalla kaurapuuroa viinimarjoilla ja pikkurillinpään kokoisilla vatuilla.

Juha Sorsa ei ole saapunut talkoolaiseksi ilmaisen festivaalilipun vuoksi.
– Vapaaehtoishommat kehittävät, koska niitä ei tee rahasta vaan ilosta itselle ja muille. Talkoolaisuus on mahdollisuus luoda festivaaleja sekä tutustua uusiin ihmisiin.
Porukassa on hyvä henki ja hommien hoidettua hypätään festarivieraan meininkiin.

Lähellä tuotettua laulaja-lauluntekijä musiikkia

Korvatulpat ovat taas kerran jääneet kotiin, mutta tällä musiikkifestarilla se ei haittaa. Musiikki on akustista lukuun ottamatta pattereilla toimivaa minivahvistinta. Sen mikkiin karkeita veisujaan hoilaa jokaisella Karhofestillä esiintynyt Faarao Pirttikangas.

Artistikaarti koostuu Savo-Karjalaan tavalla tai toisella kytkeytyneistä muusikoista. Levyttäneistä ammattilaisista, aloittelevista muusikoista ja harrastajista koottu ohjelmakirjo on laadukas ja mielenkiintoinen.

Useimmat esiintyjät pohjautuvat laulaja-lauluntekijä-perinteeseen. Otto Poton omat kantrivaikutteiset popballadit vievät mielen Amerikan roadtripille ja J!Kumpulaisen rakkauslaulut herkistävät kynttilöiden valaisemassa kesäillassa.

Kansanmuusikko Anna Fält saapui mielellään esiintymään toista kertaa Karhofesteille.
– Täällä on erityisen keskittynyt ja arvostava yleisö. He todella tulevat kuuntelemaan ja vastaanottamaan musiikkia, Fält ylistää.

Annan ja hänen siskonsa, kuvataiteilija Emma Fältin, näyttämöllistä laulukonserttia Vallpiga – Paimentyttö aistitaan kukkapeltojen ympäröimällä metsätiellä. Kun festivaalikansa kerääntyy tammien ja lehmusten alle, lämmittelymusiikkia soittavat heinäsirkat. Kun metsästä kajahtaa ruotsalainen paimenkutsu, alkaa kuvataiteilija loihtia improvisoitua viivaa intialaiselle silkille. Tällaista aitoutta ja levollisuutta ei voi nauttia monella festarilla.

Kansanlauluperinteestä ammentava Fält tarjoaa myös sooloesiintymisen ja kuvailee Karhofestin keikkojen ilmapiiriä käsin kosketeltavaksi. Banjopunkkia soittava Slack Bird jutustelee yleisölle kahden metrin päässä, Amrein karjalaislauluja kuunnellaan keskittyneesti. Ja kun toinen festivaaliveteraani Klezmersu soittaa, väki innostuu hyppimään ja tanssimaan letkassa. Kartano tömisee, ikkunat helisevät. Eläimellistä menoa luo myös anarkiafolkkia pilke silmäkulmassa jammaava duo Eläin.

Ihmistä ja luontoa kunnioittaen

Tämän festivaalin tekevät ihmiset ja luonto, eivät raha ja pröystäily. Väki pesee itse astiansa ja kierrättää roskat. Festivaalin lopussa pahvit ja paperi poltetaan, pantilliset ja sekalaiset jätteet soudetaan jatkokäsittelyyn mantereelle.

Ohjelmarunkoa ei noudateta orjallisesti, vaan esiintymisvalmiutta, säätä ja näläntunnetta kuunnellen. Pari tuntia myöhässä saapuva bändi soittaa päivällismusiikkia, ja ohjelmaan kirjatut työpajat vaihtuvat saunomiseksi, joka on lähes non-stop lämmin.

Jotkut osallistuvat irrottelemaan improvisaatiotyöpajassa, kun joku hakee omaa rauhaa Karhon kierrolla. Vaellusta läpi mustikkapeltoisten mäntymetsien, kuusikkojen ja koivikkojen. Tasapainoilua kallioiden reunoilla ja pitkospuilla saniaisten yllä. Orava kurkkii puun takaa. Siilipallo sähisee polulla.

Laavun huussista voi yllättää Juha Sorsan asioiltaan ovi sepposen selällään.
– Siinä sielu lepää Kallaveen aaltoja seuraillessa, omien aaltojen jyllätessä, Sorsa romantisoi.

Samalla padalla ilman raja-aitoja

Ensi kertaa vierailevan jyväskyläläisen Mikko Kristian Kojolan korvaan tapahtuma kuulosti täydelliseltä vastakohdalta roskia, örvellystä ja kaupallisuutta pursuaviin megafestareihin. Silti avoimuus ja välittömyys yllättivät. Jo kahden ensimmäisen keikan jälkeen hän on myyty.

– Tämä on jo nyt ihan järjettömän hyvä festivaali!
Kojola sekä Fält nostavat Karhofestien erityisyydeksi raja-aidattomuuden. Samassa ruoka- ja huussijonossa seisovat artistit, talkoolaiset kuin vieraatkin. Laulajatar Fält pitää, ettei hän ole muille ”se, joka esiintyi, vaan se, jonka kanssa saunottiin.” Kojolan mukaan täällä kaikki luovat yhteistä kokemusta, jakavat luovuuttaan ja inspiroituvat toisistaan.

Festareiden lopussa Kojola on ikionnellinen kohtaamisistaan samanhenkisistä ihmisistä ja lähes varma, että hän pystyttää telttansa Karhofesteille myös ensi vuonna. Mutta talkoolaisten mukaan parhaat hetket ovat vasta edessä. He jäävät omalla porukalla vielä yhdeksi päiväksi. Kuinkas sitten kävikään…

Karhonsaari

Kuopion kaupungin 53 hehtaarin Karhonsaari sijatsee Pohjois-Kallavedellä. Kuopion satamasta saareen on linnunteitse viisi kilometriä, maanteitse Ranta-Toivalan rantaan noin 20 kilometriä. Talvella saareen pääsee hiihtämällä Kelloniemestä.

Saari pitää sisällään lähes sadan erilaisen puun ja pensaslajin puulajikasvuston, kaksi luonnonsuojelualuetta, opastettuja kävelyreittejä sekä laavun jätepisteineen ja käymälöineen. Tämä retkeilijöiden unelmakohde on kaikkien jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet tuntevien käytössä. Itärannalla komeilee SaKan omistamat ja talkoovoimin ylläpidetyt huvilat, joissa järjestetään lasten- ja nuortenleirejä sekä talkooleirejä, retkiä, seminaareja ja muita tapahtumia.

Lisää Karhonsaaresta ja sen tapahtumista:

www.karhonsaari.fi
www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/karhonsaari
www.luontoliitto.fi/saka/

Teksti: Anni Marin, Kuvat: Janne Erkkilä

Felix Zenger ei laita ruokavaliotaan lokeroon

Julkaistu: 5.3.2014

Teksti: Anni Saastamoinen, kuvat: Hanna Heikkilä

Ikkunalaudalla lasipurkissa versovat idut. Keittiössä kuivataan omalla viljelypalstalla kasvatetusta lehtikaalista sipsejä. Beatboxaaja Felix Zenger haluaa saada ruokansa läheltä, sillä tieto ruoan alkuperästä ja siitä, mitä ruoka sisältää, on hänelle tärkeää.

– Uskon jollakin tavalla, että olemme mitä syömme. Monen mielestä tällainen ajattelutapa on hassua, mutta minun mielestäni on hassumpaa, että joku on valmis syömään sellaista, minkä sisältöä ei edes ymmärrä, Zenger pohtii.

Zenger kertoo oman luomu- ja lähiruokainnostuksensa lähteneen jonkinasteisesta terveysintoilusta, joka muuttui piakkoin ravinnon ekologisuuden arvostamiseksi. Vaikka monet ryhtyvät tekemään ruokavalioonsa muutoksia erilaisten sairauksien takia, Zengerillä muutoksen taustalla on pelkästään tiedostava kuluttaminen.

– En ole koskaan ollut kauhean sairas tai kipeä, että sitä kautta olisin alkanut miettiä terveyttä ja ruokavalion vaikutusta siihen, mutta kun näihin ruoka-asioihin vähän perehtyi, oli vaikea enää muuttaa tapojaan niin sanotusti huonompaan suuntaan.

Zengerin molemmat vanhemmat ovat olleet kasvissyöjiä useamman kymmenen vuoden ajan, mutta itse hän ei lähtisi ruokavaliotaan lokeroimaan mihinkään, vaikka kasvis- ja raakaruokavalio ovatkin lähimpänä totuutta. – En edusta täysin mitään ruokavaliosuuntausta, samahan pätee musiikissakin
– ei pitäisi olla mitään tarvetta laittaa ruokavaliota lokeroon. Jotain kipinää ruokavaliosuuntaukseeni on kuitenkin varmasti tullut vanhemmiltani, Zenger tuumii.

Tarjoushaukasta puutarhuriksi

Viitisen vuotta sitten Helsinkiin muuttanut Zenger kertoo muuttaneensa ruokavaliota terveellisempään ja ekologisempaan suuntaan pikku hiljaa, vaikka omillaan asumisen alkutaipaleella ostoskoriin valikoituneiden tuotteiden valintaperiaate olikin vallan toisenlainen kuin nykyään.

– Kun muutin Helsinkiin, en ollut samalla tavalla safkasta kiinnostunut. Ostin kaupasta kaikkea punalappuista, niitä -30 tai -50 -prosentin tarjousruokia. Mulla oli oikein sellainen zoomi silmissä, kun metsästin punalappuisia ruokia kaupan hyllystä.

Suomen pitkä ja hyinen talvi ei tee lähiruoan suosimista helpoksi, mutta Zengerillä on keinonsa talvisinkin. Lähiruokaa kun saa kasvatettua ihan vaikka vain omalla ikkunalaudalla ja varsin edullisesti.

– Ympäri vuoden suosittelen, että jokainen laittaisi ikkunalaudalleen tyhjään lasipurkkiin idätettäviä siemeniä, harso siihen päälle vain niin ei tarvitse kuin kastella aamuin illoin ja saa ympäri vuoden tuoretta ruokaa. Sitä lähemmäksi ei voi ruoan tuotanto tulla. Se on myös todella edullista, kunnon opiskelijaruokaa.

Kaukana ovat ne ajat, kun Zenger metsästi kaupan hyllyistä alennettuja ruokatuotteita. Nyttemmin miehellä on oma viljelypalsta, jolla kesän aikana kasvavat erilaiset yrtit ja runsas määrä lehtikaalta. Kaupasta hän hakee vain tuoreet kasvikset, hedelmät ja juurekset.

– Käytän paljon ituja ja versoja, jotka tulevat suoraan kasvattajalta Helsinkiin. Kasvatan ituja ja hapatan juomia itse. Säilön myös paljon – oman viljelypalstan antimista olen tehnyt hapankaalta. Kuivaan villiyrttejä ja muuta, mitä on kesällä löytynyt luonnosta, Zenger listaa.

– Olen löytänyt taloudellisesti järkevän tavan syödä terveellisesti. Terveellisesti syöminen on tehty todella kalliiksi, jos sen tekee peruskauppojen kautta.

Pääkirjoitus

Julkaistu: 5.3.2014

Äänet ovat minulle joko kauneimpia tai kauheimpia asioita maailmassa. En usko voivani elää ilman musiikkia, viereen käpertyneen kissan kehräämistä korvan juuressa tai rakkaani hyräilyä. Kahvinkeittimen pulputus, sateen ropina mökin kattoa vasten, meren kuohunta ja takkatulen rätinä taas rauhoittavat mieltäni ja pistävät onnellisuushormonini hyrräämään.

Ihanuuden vastapainona sen sijaan naapurin yölliset, kovaääniset karkelot aikaisen aamuvuoron muistuttaessa itsestään herätyskellossa ja esimerkiksi veden tippuminen pisara kerrallaan lavuaariin taas saavat minut raivon partaalle. Toiset pystyvät nukkumaan vaikka sirkuksessa, mutta minä taas tarvitsisin nuijanukutuksen, mikäli jompikumpi yllä mainituista äänistä häiritsee nukkumistani.

Epämääräinen raksahdus huussireissulla pimeässä metsässä ja tuulen ulina puolestaan pelottavat. Paljasjalkaisena kaupunkilaistyttönä myös liiallinen hiljaisuus voi minusta olla ahdistavaa ja pelottavaa. Liikenteen hurina ja pieni taustahäly jotenkin vain tuntuvat osalta elämää. Tuntuu ettei ole yksin pelkojensa kanssa, vaan lähellä on aina joku.

Äänistä voi myös saada yliannostuksen. Työskentelin kolme vuotta musiikin parissa avotoimituksessa, jatkuvassa mölyssä. Kotiin päästyäni en pystynyt enää työpäivän jälkeen kuuntelemaan musiikkia, joka aiemmin oli ollut kotona aina soimassa. Mikään ei tuntunut ihanammalta, kuin päästä kodin hiljaisuuteen tuntikausien älämölön jälkeen. Sama toimi myös toisinpäin, pitkän hiljaisuuden jälkeen kaipasi muiden ääniä.

Osaisiko sitä kuitenkaan koskaan olla ihan hiljaa, ajattelematta mitään, täydessä hiljaisuudessa? Muun muassa sitä pohtii Risko Ukkola kolumnissaan sivulla XX. Kenen äänitaiteilijan kotona taas soivat kumistin ja djembe ja miten äänet voi nähdä? Näihinkin saamme vastaukset vuoden ensimmäisessä Nuorten Luonto -lehdessä. Lisäksi tutustumme beatboxaaja Felix Zengeriin, joka innostui ruoan kasvattamisesta.

Kevään ensimmäisten lintujen sirkutuksia odotellessa, kuulemiin!

 Maria Rautio

Hiljaisuutta, pyydän

Julkaistu: 4.3.2014

Teksti: Risto Ukkonen

Voiko luonnosta löytää äänetöntä paikkaa? Onko asutun paikan hiljaisuus erilaista kuin metsän hiljaisuus? Jos kesällä menee metsään, hiljaisuus vaihtuu sinfoniakonsertiksi. Kaupungin eläjät eivät pimeydestä piittaa, eivätkä äänet taukoa täysin yöksikään. Vuosi kiertää, säät vaihtuvat, ihmiset ja eläimet ympärillä ovat eri aikaan erilaisia. Jos sulkee silmänsä, aistiiko muutoksen jotenkin toisin?

Keskitalvi on parasta aikaa etsiä äänettömyyttä. Hiljaiset pikkulinnut kiipivät lintulaudalla, pakkanen saa lumen narahtelemaan askelten alla, tuuli humisuttaa puita vain harvoin. Aivastus katoaa kinoksiin. Käsin kosketeltava hiljaisuus löytyy, kun on yksin erämökissä. Kamiinan tulen sammuessa rätinä katoaa. Kukaan ei puhu, ja ajatuksetkin rauhoittuvat. Säkkipimeys saa kaverikseen umpihiljaisuuden.

Kevään kääntymisen näkee selvästi, mutta sen voi myös kuulla. Kun lumen sordiino sulaa pois, äänimaisema on kirkkaampi. Pikkulinnut innostuvatelämöimään kesää lähemmäs, nastarenkaiden rapina vaimenee. Jalan alla narina vaihtuu lätinäksi. Katoilla järjestäytyy lorinan armeija. Vesipisara on vesiputous.

Asutun paikan hiljaisuus on usein vaimeaa ääntä – kaupungin hiljaisuus saattaa jopa pelottaa. Kun laittaa silmät piiloon, kuulee tarkemmin. Jääkaappi hyriseekotiin turvallisen hiljaisuuden, ulkona kulkee vaimeasti autoja. Vaatteet kahisevat. Nielaisustakin kuuluu ääni. Vesihana on vesiputous.

Vaikka osaisikin olla hiljaa, osaako olla jouten? Testataan. Istun paikallani hiljaisuudessa. Olen vain. Hetken päästä joku ajatus keskeyttää. Yksi miete tekee läksyjä, toinen kehottaa kaivamaan puhelimen esiin. Kolmas käskee kahta edellistä olemaan hiljaa.

Rauhoittukaa, ajatukset. Nyt tahdon kuulla, mitä on hiljaisuus.

Kevätseuranta 2013: Myöhässä saapunut kevät otti huiman loppukirin, mutta jäi silti ennätyslyhyeksi

Julkaistu: 4.3.2014

Teksti: Jenni Hämäläinen

Kuvat: Teemu Saloriutta ja Jenni Hämäläinen

Tänä talvena pakkassää ja lumi antoivat odotella itseään ennätyksellisen pitkään. Sää pysyi pitkälle tammikuulle lauhana ympäri maan ja vielä uudenvuoden tienoilla lähes kaikkialta puuttui pysyvä lumipeite.

Viime talvi oli tämänvuotiseen verrattuna hyvin erilainen. Kevätseurannan startatessa maaliskuun puolivälissä maassa uinui paksu lumipeite ja eteläisintä Suomea myöten oltiin pakkaslukemissa. Talvi jatkui sitkeästi yli kahden ensimmäisen Kevätseuranta-viikonlopun. Välillä päästiin hetkeksi nauttimaan keväisistä päivistä ja plussakeleistä, kunnes taas pakkanen kiristyi ja uusi lumipeitekin saatiin.

Mutta kuten aina, sieltä se kauan odotettu kevät kuitenkin lopulta saapui.

Kevät tuli myöhään ja eteni vauhdilla

Kolmannen seurantaviikonlopun jälkeen huhtikuun puolivälissä havaintoja oli kertynyt varsin niukasti. Lintujen paluumuuttoa odoteltiin intopiukeina maaliskuun puolivälistä alkaen, ja lopulta ensimmäiset kevätmuuttajat olivat noin pari viikkoa myöhässä normaaliaikatauluistaan. Kylmä sää ja maassa sitkeästi pysynyt lumipeite pidättelivät muuttolintuja etelän lauhemmissa oloissa.

Kun kevät sitten vihdoin käynnistyi, se eteni rytinällä ja suurin harppauksin. Muuttolinnut ja kevätkasvit kuroivat myöhäistä aikataulua kiireessä umpeen.

Normaalivuosina kevään pituus on suunnilleen kahdeksan viikkoa. Vuosi 2013 oli tässä suhteessa hyvin poikkeuksellinen, sillä eteläisessä osassa maata kevät kesti vain vajaat neljä viikkoa ja pian sen alkamisen jälkeen siirryttiin jo termiseen kesään.

Terminen kevät julistettiin alkaneeksi Helsingin seudulla 2.4.,muualla Etelä-Suomessa 11.4. ja Pohjois-Suomessa 13.4. Vuonna 2012 vastaavat päivämäärät olivat etelässä 10.3 ja pohjoisessa 20.4. Kesä alkoi etelässä 7.5. ja pohjoisessa 16.5., kun keskimäärin se alkaa etelässä toukokuun puolivälin jälkeen ja pohjoisessa vasta kesäkuun puolella.

Kevään viivästyminen verotti havaintoja

Kevätseurantaa ollaan systemaattiseti tehty Luonto-Liitossa jo vuodesta 1961. Sillä on pitkät perinteet ja kampanja yksi liiton näkyvimmistä ja pitkäkestoisimmista hankkeista. Vuosi vuodelta yhä useampi luontoharrastaja on ottanut osaa seurantaan, ja pikkuhiljaa havainnointi on siirtynyt myös muun kansan keskuuteen.

Kevät on jokaiselle merkityksellistä aikaa ja mikä hienointa, kuka tahansa on voinut ottaa osaa havainnointiin pienemmällä tai isommalla panostuksella.

Vuonna 2013 havaintoja kertyi yhteensä vajaat 13 500. Edellisvuoteen verrattuna havaintojen lukumäärä siten hiukan laski, sillä vuonna 2012 havaintoja saatiin reilut 15 900. Lasku on ristiriidassa kampanjan kasvavan suosion kanssa, mutta selittynee erikoislaatuisen kevään mukanaan tuomilla haasteilla. Kevään viivästyminen kavensi havainnointiaikaa huomattavasti.

Havaintoja tehtiin yhteensä 420 paikkakunnannalla, joista eteläisin havainto saapui Ahvenanmaan Lumparlandista ja pohjoisin havainto Utsjoelta. Suurin osa havainnoista lähetettiin verkkolomakkeen kautta. Se tuntuukin vuosi vuodelta kasvattavan suosiotaan.

Maalla, vedessä ja ilmassa

Kevätseurannan 2013 teemana oli eloton luonto. Seurannan kohteina olivat siten jäiden lähtö, lumen sulaminen ja lämpötilan nousu. Kustakin elottoman luonnon eri ilmiöstä (maa, vesi ja ilma) havaittiin kolmea eri tapahtumaa.

Maan kohdalla seurattiin lumen sulamista eli tarkkailtiin ensimmäisiä pälviä, maan muuttumista puoliksi lumettomaksi ja lopulta kokonaan lumettomaksi. Veden ilmiöistä seurattiin jäiden lähtöä: ensin ensimmäisiä sulia, sitten jäiden halkeilua lautoiksi ja lopulta jäiden häviämistä kokonaan. Ilman lämpötilan kohoamista seurattiin kolmiportaisesti +10°c, +15°c ja +20°c asteeseen.

Elottoman luonnon ilmiöt ovat kevään kannalta avainasemassa. Niin kauan kuin maa on lumipeitteen alla tai lämpötila pysyttelee alhaalla, kevät ei pääse alkamaan. Kun lämpötila nousee ympärivuorokautisesti nollan yläpuolelle, lumet alkavat sulaa. Kasvien kasvukausi sen sijaan alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on yli viiden asteen.

Kaikkiaan elottomasta luonnosta saatiin havaintoja noin tuhat kappaletta. Jokainen yksittäinen ilmiö keräsi 100–200 yksittäistä havaintoa. Jäiden lähdöstä ensimmäinen havainto ilmoitettiin 6.4. Tampereelta. Samassa kaupungissa ylitettiin ensimmäisenä myös 10 asteen rajapyykki maaliskuun viimeisenä päivänä. Ensimmäisen kerran maassamme ylittyi 15 astetta 21.4. Mikkelissä.

Teema toteutui yleisesti varsin hyvin ja se soveltui Kevätseurantaan mainiosti. Teema on myös erityisen ajankohtainen, sillä ilmastonmuutoksen seurauksena juuri kevätkuukaudet ovat lämmenneet kaikista vuodenajoista eniten. Yleisesti kevät saapuu Suomeen yhä aikaisemmin, minkä seurauksena esimerkiksi muuttolinnut palaavat aiemmin muutoltaan ja voivat olla ongelmissa esimerkiksi yllättävien takatalvien vuoksi. Viime kevät oli tästä toki poikkeus. Tämä ei silti ole yllättävää, sillä ilmastonmuutoksen seurauksena myös erilaiset sään ääri-ilmiöt lisääntyvät karsien keskivertoja pois.

Leskenlehtiä ja kevätpörriäisiä

Kevään ensikukkijana tunnettu leskenlehti (Tussilago farfara) sai tänäkin vuonna runsaasti havaintoja ja on vuodesta toiseen yksi eniten havaintoja keränneistä kasveista. Yhteensä leskenlehteä ilmoitettiin nähdyksi vajaa 600 kertaa, ensimmäisen kerran se havaittiin maaliskuun lopulla Kaarinassa. Kaunis keltakukkainen kasvi onkin monelle tärkeä kevääntuoja ja sen ensiesiintyminen ylittää usein uutiskynnyksen valtakunnallisissa medioissa.

Hento sinikukkainen sinivuokko (Hepatica nobilis) havaittiin ensimmäisen kerran Ahvenanmaan Lumparlandissa maaliskuun lopulla. Havaintoja lajista kertyi yhteensä 360. Äitienpäivän tienoilla yleensä jo runsaana kukkiva valkovuokko (Anemonen nemorosa) ei viime keväänä saavuttanut vielä silloin normaalia runsastumistaan, vaan kukki hiukan normaaliaikataulusta jäljessä. Havaintoja kasvista kertyi piirun verran vähemmän kuin sinivuokosta.

Toukokuun alussa hiirenkorvansa paljastava koivu (Betula sp.) sen sijaan aloitti kukintansa keskivertoaikataulussa. Allergikot saivat huokaista helpotuksesta, sillä koivun kukinta oli viime keväänä ennätyksellisen vähäistä.

Hyönteisistä eniten havaintoja ilmoitettiin kekomuurahaisista (Formica sp.), hiukan alle 500. Myös kevätperhosia havainnoitiin ahkerasti, sillä sekä sitruuna- että nokkosperhonen keräsivä kumpikin noin 400 havaintoa. Kevätseurannan kestosuosikki mantukimalainen keräsi myös vajaat 450 havaintoa.

Kevät on lintujen juhlaa

Kevät on lintuharrastajien kulta-aikaa. Tuhannet harrastajat odottavat lintujen paluumuuttoa hartaasti. Lintuhavainnot ovat saavuttaneet myös Kevätseurannan suurimman suosion.

Viime keväänä eniten havaintoja kaikista linnuista keräsi laulujoutsen (Cygnus cygnus). Havaintoja tehtiin yhteensä 682, ja pohjoisimmat havainnot ulottuivat Inarin korkeudelle. Laulujoutsen on maamme ensimmäisiä muuttolintuja. Peippojen (Fringilla coelebs) ilotempoinen laulu oli innostanut myös havainnoijat liikkeelle. Peiposta kerättiin yhteensä 673 havaintoa. Ensimmäisiä lurittelijoita kuultiin jo maaliskuun alkupuolella, mutta laji runsastui vasta huhtikuun puolenvälin tienoilla. Haarapääskyt liihottelivat maahamme huhtikuun lopulla ja niistä kertyi reilut 300 havaintoa.

Kevätseuranta 2014 starttaa maaliskuun puolivälissä ja teemana ovat tänä vuonna kevään äänet. Ota osaa kevään tuloon ja ilmoita havaintosi! Lisätietoja www.kevatseuranta.fi

Sademetsän tarina herkistää luontodokumenttien ystävän

Julkaistu: 4.3.2014

Ohjaaja Luc Jacquet on suurelle yleisölle tuttu Pingviinien matka -dokumentistaan. Jacquetin uusi dokumentti Sademetsän tarina (Il était une forêt) ei missään nimessä jää edeltäjänsä varjoon.

Elokuva ei ole moraalisaarna. Dokumentti antaa toivoa siitä, että tuhotut sademetsät toipuvat kyllä vuosisatojen kuluessa, jos vain annamme niille aikaa.

Elokuvassa käytetyt animaatiot ovat tehty hyvällä maulla. Luonto itsessään on kuitenkin niin ihmeellinen, että vähemmälläkin olisi pärjännyt. Parhaimmillaan animaatiot ovat esimerkiksi silloin, kun niiden avulla havainnollistetaan tuoksujen leviämistä sademetsässä.

Puiden rasahdukset ja madon ääni lehdellä pääsevät elokuvateatterissa oikeuksiinsa. Iso valkokangas tekee kunniaa myös harkituille kameran liikkeille. Ötökkäkammoisten kannattaa kuitenkin olla varuillaan. Sademetsästä löytyy monenlaisia karvamatoja ja kirvoja, jotka valkokankaalla kasvavat jättiläisiksi.

Teksti: Aino Saarenmaa