Vaikeistakin asioista pitää voida puhua

Julkaistu: 1.10.2013

Teksti Outi Immonen, kuvat: Hanna Heikkilä 

Laura Gustafsson ei kirjoita halinalleista eikä hunajasta.

Laura Gustafssonin esikoisromaani Huorasatu (2011) nostatti keskustelua rajulla aiheellaan. Hänen uusin teoksensa Anomalia tulee tekemään sitä varmasti myös. Anomalia on raaka kuvaus huonoista perheoloista, susilapsista, sekä kielen ja puheen merkityksestä.

– Anomalian pohjalla on maisterintyönäni muutama vuosi sitten kirjoittama näytelmä, Gustafsson selittää kirjan taustoista.

– Luin jostakin lehdestä Baby P:n (ks. alla), yhden päähenkilön, tarinan. Se tuntui kauhealta ja jäi jotenkin vainomaan. Halusin siksi kirjoittaa siitä. Susilapset taas olivat kiinnostaneet minua jo jonkin aikaa, ja nyt pääsin perehtymään aiheeseen enemmän.

Yhtenä Anomalian vahvoista teemoista on kieli ja puhe. Ihmisen ylivertaisuus muita eläimiä kohtaan perustellaan yleensä kielellisellä osaamisellamme, vaikka emme oikeastaan edes tiedä muiden lajien kielten käytöstä. Gustafsson ei ymmärrä miksi. Hänen mukaansa puhe on nykymaailmassa todella pieni osa, loppujen lopulta.

Kaksi kirjan tärkeistä hahmoista ei puhu. Gustafsson kertoo näiden hahmojen kirjoittamisen olleen haastavaa. Miten kuvata maailmaa sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka ei osaa puhua?

– Näytelmää kirjoittaessa tämä oli vieläkin haastavampaa, puhe kun on teatterissa aika tärkeä juttu. Halusin kuitenkin, että ihmiset tajuaisivat näidenkin hahmojen ajatuksia, vaikka puhetta ei olekaan.

”Ihmisten tulisi kyseenalaistaa asioita.”

Susilapsien, Amalan ja Kamalan, tarina perustuu Joseph Singhin kirjaan Wolf-children and Feral Men, jota pidettiin aikansa merkittävänä antropologisena teoksena, kunnes paljastui, että kirja on valhetta. Gustafsson kertoo kiinnostuneensa tästä.

– Susilapsien tarina on totena pidettyä fiktiota. Minä otin sen Anomaliaan totuutena, jota täydensin omalla mielikuvituksellani. Amalan ja Kamalan tarina on mielestäni vähän kieroa fiktiota, mutta toisaalta sitähän historia oikeastaan on. Haluaisin, että Anomaliaa lukiessaan lukija pysyisi tavallaan koko ajan varuillaan, niin kuin romaanin esipuheessakin varoitetaan.

Gustafsson haluaisi muistuttaa ihmisiä kyseenalaistamaan asioita, joita meille syötetään totuutena. Gustafssonin mielestä suomalaiset lukevat usein fiktiota liian vakavissaan, täysin tosissaan. Hänen mielestään tämä on vääränlainen lukutapa.

– Koulukirjat ja uutiset antavat nekin vain tietyn näkökulman asioihin. Ihmisen pitäisi muistaa kyseenalaistaa ja ajatella omilla aivoillaan. Ei ole olemassa sitä yhtä objektiivista totuutta.

Anomalia kuvaa julman todenmukaisesti, miten raakoja ihmiset voivat toisilleen olla. Tänä vuonna on uutisoitu paljon lasten huonosta kohtelusta. Gustafsson koki tämänkin takia aiheen ajankohtaiseksi ja tärkeäksi. Hän kertoo uutisten vaikuttaneen suoraan Anomalian sisällön kehittymiseen.

– Oli hirveää tajuta, miten paljon samanlaisia tapauksia nousee koko ajan julkisuuteen. Suomessa onneksi vähemmän, vaikka olihan meillä tämä Eerikan tapaus.

– Minun on todella vaikea käsittää, miten jotain niin kauheaa voi edes tapahtua. Aloin myös pohtia, mitä näille asioille voisi oikeasti tehdä. On selvää, että viranomaisten pitäisi puuttua perheiden elämiin jopa liikaa, jos sillä voitaisiin ehkäistä näitä hirveitä kohtaloita.

Gustafsson kertoo ihmettelevänsä, mikseivät esimerkiksi Baby P:n tapauksessa tilanteita nähneet naapurit tehneet mitään. Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Laki ei ole aina tärkein, vaan omaa moraaliaan tulisi myös kuunnella. Tulisi tehdä se, minkä kokee oikeaksi.

Keskustelun aloittaja

Vaikka kevyemmistä aiheista, pumpulista, kissanpennuista ja onnellisista lopuista kirjoittaminen voisikin olla helpompaa, ei Gustafsson silti halua tehdä niin. Hän kokisi merkityksettömäksi kirjoittaa ihmissuhdejuttuja.

– Tuntuu, että tuhlaisin vain omaa sekä kaikkien muidenkin aikaa, jos kirjoittaisin jotain, mitä on tuotettu jo satoja vuosia ennen minuakin. En koe niitä aiheita niin tärkeinä. Mielestäni tällaisista vaikeista asioista kirjoittaminen on tavallaan vähintä mitä voin tehdä.

Anomalian esittelytekstissä on lause: ”Jos jostain ei voi puhua, eikö siitä juuri silloin pidä puhua”. Tämä on Gustafssonin mukaan koko homman juju. Että vaikeita asioita nostetaan esille edes tätä kautta, kirjan teemoina. Ehkä ne silloin nousevat myös valtakunnan puheenaiheiksi ja saavat aikaan muutoksia.

– Jos jokin asia on epämiellyttävä, se ei ole mikään syy sulkea siltä silmiään. Mielestäni vaikeita asioita pitäisi pitää jatkuvasti esillä ja tuoda julki erilaisista näkökulmista, jotta ihmiset oikeasti tajuaisivat mistä on kyse. Usein sanotaan, että miten kauheaa joku asia on ja hui kamala, mutta silti ei tehdä mitään oikeasti. Koen, että kirjojeni avulla voin edes yrittää nostattaa jotain keskustelua.

Gustafsson toivoo, että Anomalian luettuaan ihmiset alkaisivat ajatella.

– Ihanteellisintahan olisi, jos kaikki alkaisivat tehdä vapaaehtoistyötä ja muuttaisivat asioita. Tärkeintä olisi kuitenkin edes se, että ihmiset tajuaisivat oman suuruutensa ja sen, että kaikilla on valta vaikuttaa.

Hänen mukaansa etenkin nuorille tämä on helpompaa. Vanhemmat ihmiset ovat harmittavan usein kyynisiä ja sen verran aivopestyjä, että heidät on vaikeampi saada lähtemään mukaan. Siksi nuorten täytyykin muuttaa maailmaa. Koska aina on jotain mitä voi tehdä. Oman potentiaalinsa oivaltaminen on edellytys toiminnan aloittamiselle, koska emme voi jatkuvasti olettaa, että joku muu kyllä tekee jotain.

(Baby P [Peter] oli Britanniassa asuva pikkulapsi, joka menehtyi, kun hänen vanhempansa kohtelivat häntä täysin epäinhimillisesti. Tapauksesta nousi iso kohu lehdissä, joissa arvosteltiin etenkin viranomaisten ja lastensuojelun toimintaa.)

Suoran toiminnan valaanpelastusta maailman merillä

Julkaistu: 23.5.2013

Teksti: Maria Rautio, Kuvat: Hanna Heikkilä & SSCS / Tim Watters, Eliza Muirhead

Suomalainen Sea Shepherd -aktivisti Sonja Hyppänen piipahti keväällä Suomessa, kun hän oli kiertänyt maailman meriä lähestulkoon kaksi vuotta mertensuojelujärjestön aluksella.

Merten villielämää ja elinympäristöjä suojelevan Sea Shepherd -järjestön alukset Steve Irwin, Bob Barker ja Sam Simon palasivat maaliskuun lopulla Melbournen satamaan valaanpyyntikampanjan loputtua. Siihen mennessä Sonja Hyppänen oli ollut yhtämittaisesti merillä viisi kuukautta. Kahden vuoden aikana hän on seilannut Espanjasta Färsaarille, Euroopasta Australiaan ja sieltä Eteläiselle jäämerelle, jonne viimeisin kampanja sijoittui. Suomeen pariksi viikoksi tullut Hyppänen oli kampanjan päätyttyä helpottunut.

– Olihan nuo aika rankat viisi kuukautta. Varsinkin loppuvaiheen tapahtumat olivat aika hurjaa touhua. Estimme kolmella aluksellamme japanilaisten valaanpyytäjien tehdaslaivan tankkaamisen. Japanilainen alus törmäsi kaikkiin aluksiimme, ja tilanne oli päällä viikon ajan. Nukuimmekin vaatteet päällä jatkuvassa valmiustilassa, Steve Irwin -aluksella kansiosastolla työskennellyt Hyppänen muistelee.

Alusten kapteenit pitivät pintansa, eikä japanilaisaluksen tankkaus onnistunut.

– Lommoille menneet alukset ovat pieni hinta siitä, että saimme todennäköisesti pelastettua 900 valasta.

Flaijerien jakamisesta suoraan toimintaan 

Sonja haki vapaaehtoistyöhön Sea Shepherdin miehistön jäseneksi keväällä 2011, kun hän oli seurannut yhdistyksen toimintaa internetissä muutaman vuoden. Hyppänen valmistui ammattikorkeakoulusta toimittajaksi, jonka jälkeen hän halusi harjoittaa suoraa, väkivallatonta toimintaa rikollisen toiminnan pysäyttämiseksi maailman merillä.

– Valmistuttuani en ollut kovin innoissani palkkatöihin menemisestä tai elämisestä systeemissä, jossa suurin osa teoistamme vähintään vahingoittaa planeettaamme ja sen asukkeja. Olen ollut puolivillainen aktivisti suuren osan elämästäni, mutta flaijereiden jakaminen ja mielenosoitukset ovat kohdallani tuntuneet lähinnä pettymyksiltä. Sea Shepherdin kautta koin pystyväni elämään aktivistina laivalla ja puuttumaan oikeasti asioihin.

Pääosin vapaaehtoistyöntekijöistä koostuva miehistö pysäyttää valaita pyytäviä harppuunalaivoja myös pudottamalla pitkiä köysiä veteen alusten eteen. Mikäli liike onnistuu, köydet päätyvät harppuunalaivan potkuriin ja pysäyttävät sen. Mikäli Sea Shepherd -alus ei ole tekemisissä harppuunalaivojen kanssa, tehdään laivalla perustöitä, kuten siivoamista ja huoltotöitä noin aamukahdeksasta viiteen. Vapaa-aikaakin työntekijöille jää.

– Vapaa-ajan viettotapoja on monia. Laivan messi on hengauksen keskittymä, jonka täyttävät välillä shakkimatsit ja välillä pokeriturnaukset. Lukeminen ja elokuvien katselu ovat aina suosittuja ajantappometodeja. Laivan kuntopyörässä taitaa olla kilometrejä toista tuhatta. Kun kelit kylmenevät, laivan pieni sauna on kovassa käytössä.

Valaan viimeinen näky 

Sonjan työhön on mahtunut paljon ikimuistoisia hetkiä, mutta hienoin niistä on ollut ryhävalaiden näkeminen Australian rannikolla Kimberleyssä viime kesänä.

– Paikallisen energiayhtiön mukaan alueella ei ole merkittäviä määriä ryhävalaita. Näimme kuitenkin alueella yli sata ryhävalasta vuorokaudessa, äitejä, poikasia ja niiden pienten pyrstöjen loisketta. Pääsin seuraamaan valaita ihan muutaman metrin etäisyydeltä.

Ikävimmät hetket taas liittyivät Japanin valaanpyyntilaivaston kohtaamiseen Eteläisellä jäämerellä.

– Venekuskimme ajoi kumiveneen aivan harppuunalaivan keulan ali hyytävässä tuulessa, jäälauttojen seassa. Katsoin ylös harppuunalaivan keulaan ja näin yläpuolellani laivan harppuunan. Tämä on viimeinen näky jonka valas näkee ennen kuin räjähtävä harppuuna iskeytyy sen selkään, muistan ajatelleeni.

Jäämereltä toiselle

Kun Sonja lähti ensimmäistä kertaa merille vuonna 2008 purjelaiva Estellen viemänä, hänelle aukeni merillä tapahtuvan tuhon laajuus. Selvästi suurin osa merten huippupedoista, kuten tonnikalasta ja haista, on ryöstökalastettu kantojen romahtamisen partaalle.

– Noin puolet maailman kalakannoista arvioidaan olevan siinä pisteessä, että ne eivät enää toivu entiselleen, ellei kalastusta vähennetä. Jos samanlaista ryöstökalastusta harjoitettaisiin
 maalla, kansa nousisi kapinaan. Rikokset merten villielämää ja elinympäristöjä kohtaan ovat veden pinnan alla, poissa näkyvistä.

Sonja aikoo jatkaa mukana yhdistyksen toiminnassa, mutta ihan heti paluu merille ei ole suunnitelmissa.

– Voi mennä hetki, ennen kuin Sea Shepherdin laivat taas liikkuvat ja yhdistys saa kerättyä tarpeeksi lahjoituksia. Tein nyt sen päätöksen, etten jää satamaan odottamaan ja nakuttelemaan ruostetta pois laivoista. Tuntuu, että minusta on enemmän apua maissa, esimerkiksi puhumalla mertensuojelusta, Sonja perustelee.

Sonjalla on seuraavaksi suunnitelmissa mertensuojelua käsittelevän kirjan kirjoittaminen.

– Lähden Jäämeren rannalle Norjaan kirjoittamaan rauhassa mertensuojelua käsittelevää suomenkielistä  perustietoteosta. Siellä on pieni kylä, jossa ystäväni pyörittää majataloa. Toivottavasti saisin sinne kodin, josta olisi helppo lähteä laivoille ja maailmalle. En ole ollenkaan kaupunki-ihminen, Sonja hymyilee.

Mitä Sea Shepherdin valaanpelastajalta vaaditaan?

• – Sea Shepherdin miehistön jäsenen täytyy olla yli 18-vuotias.
• – Uintitaito on ehdottoman tärkeää.
• – Hyvä englannin kielen taito.
• – Hyvät sosiaaliset taidot. Merillä ollaan pitkiä aikoja samassa laivassa, jossa tilaa on vähän
• – Kaikki työntekijät koulutetaan, suurin osa ei ole välttämättä ennen ollut merillä.
• – Intohimo, oikea asenne, ja työtä pelkäämätön luonne tärkeintä.
• – Maissa on tärkeää puhua aiheesta kavereiden kanssa.

Lisää Sea Shepherdin toiminnasta osoitteessa www.seashepherd.org

Sonjan blogi osoitteessa fifi.voima.fi/blogit/tekija/sonja-hyppanen

Sinä, minä ja pari miljoonaa muuta

Julkaistu: 23.5.2013

Teksti: Aino Saarenmaa, Kuvitus: Eero Astala

Kansainvälisyys alkaa monessa asiassa olla jo itsestäänselvyys. Ympäristönsuojelussa se on erityisen tärkeää, sillä ympäristöongelmat eivät tottele valtioiden rajoja, ja yksi asia vaikuttaa aina toiseen. Kun koralliriutat katoavat, vaikutukset eivät jää pelkästään meriin, ja metsien katoamisesta kärsivät muutkin kuin metsän asukit.

Tapoja vaikuttaa löytyy joka lähtöön. Kiireiset voivat kirjoittaa vetoomuksen netissä, ja lomailijoille on tarjolla ekomatkoja. Seikkailunhaluiset voivat viettää vaikka kokonaisen vuoden vapaaehtoistöissä ulkomailla.

Kansainvälinen toiminta antaa paljon myös tekijälleen, tapahtui se sitten järjestössä, lomamatkalla tai työleirillä. Odotettavissa on ainakin ikimuistoisia kokemuksia, tuoreita näkökulmia, ja toivottavasti myös uusia ystäviä. Etenkin järjestötoiminnassa kansainvälisyys on suunnaton voimavara, kun saman asian ympärillä toimivat voivat jakaa ideoitaan ja kokemuksiaan.

Hyviä esimerkkejä kansainvälisestä joukkovoimasta ovat internetyhteisöt Avaaz ja Causes. Palvelun avulla ihmiset ympäri maailman voivat esimerkiksi vetoomuksien ja lobbauksen avulla vaikuttaa siihen, että heidän mielipiteensä otetaan huomioon päätöksenteossa. Kansainvälisen näkyvyyden ansiosta paikallisetkin asiat voivat hyvässä lykyssä saada nopeasti kollektiivista voimaa taakseen.

Tällä hetkellä jo yli 2,5 miljoonaa ihmistä eri puolilta maailmaa on vaatinut Euroopan unionia kieltämään mehiläisille vaaralliset hyönteismyrkyt. Suomessa asiaa pitävät esillä Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Pidetään peukkuja pölyttäjien puolesta.

Muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä, eikä tavoitteisiin välttämättä päästä heti. Tärkeintä on kuitenkin pitää asioita esillä, sillä tietoisuuden kasvattaminen on ensimmäinen askel kohti toimintaa.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton toimitus- ja viestintäharjoittelija.

Kiinalaista ympäristönsuojelua

Julkaistu: 23.5.2013

Teksti: Aura Yliselä, kuva: April Xiaoyi Xu

Kiinaa ei pidetä ympäristön- tai eläinsuojelun mallimaana, mutta myös siellä on innokkaita ympäristön- ja eläintensuojelijoita. 

April Xiaoyi Xu on 16-vuotias Pekingin kansainvälisen koulun oppilas. Hän perusti kaksi vuotta sitten ystäviensä kanssa Roots & Shoots -ympäristöryhmän kouluunsa.

– Sain tietää järjestöstä jo neljännellä luokalla, mutta silloisessa koulussani ei ollut Roots & Shoots -ryhmää. Luin järjestön perustajan Jane Goodallin kirjoja ja kerroin niistä ystävilleni. Koulua vaihdettuani huomasin, että uudessa koulussani oli järjestön toimisto. Sain toimistosta tietoa eri kampanjoista, ja päätimme ystävieni kanssa perustaa ryhmän.

Aluksi ryhmään kuului 12 henkilöä, eikä se kuulunut koulun viralliseen iltapäivätoimintaan.

– Kun saimme ryhmän osaksi virallista toimintaa, odotimme tusinan verran osallistujia. Yllätyin iloisesti, kun ilmoittautuneita olikin 28! Olemme lukumäärältämme suurin koulun iltapäiväkerho.

Kuuluisan perustajan vierailu

Viime syksynä Aprililla ja muilla ryhmän jäsenillä oli tilaisuus tavata järjestön perustaja, tohtori Jane Goodall, kun hän tuli vierailulle heidän kouluunsa.

– Tapasimme koulun kirjastossa, joka on lempipaikkani. Olin niin innoissani! Sain haastatella häntä ja koulun valokuvaaja otti kuvia ryhmästä.

Janen esimerkki motivoi Aprilia.

– Hän sanoo aina, ettei kukaan ole liian merkityksetön muuttaakseen maailmaa. Ajattelen sitä usein, niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Jokainen yksilö on merkityksellinen ja pystyy tekemään paljon!

Kiina ei ole kovin vihreä maa, mutta Aprilin mukaan kaikki voivat yhdessä vaikuttaa kouluihin, vanhempiin ja yhteiskuntaan.

– Nyt aiomme perustaa Roots & Shoots  -ryhmän alakoululaisille, jotta voimme kertoa ympäristöasioista nuoremmille oppilaille. Teemme myös yhteistyötä yhden yhdysvaltalaisen Roots & Shoots -ryhmän kanssa.

Luomuvihanneksia ja haiden suojelua

Pekingin kansainvälisen koulun Roots & Shoots -ryhmän tärkeimpiä projekteja ovat luomuvihannesten viljely koulun pihalle perustetussa puutarhassa sekä haiden suojelu haineväkeiton vastaisen kampanjan avulla.

Suomen näkökulmasta kaukaiselta vaikuttava haineväkeitto on Kiinassa iso asia. No Shark Fin -kampanja tähtää Kiinassa arvostettuna herkkuna pidetyn haineväkeiton kulutuksen loppumiseen. Haineväkeiton kulutuksen kasvun takia joka vuosi tapetaan yli 73 miljoonaa haita julmalla tavalla. Sen vuoksi monista hailajeista on tullut uhanalaisia.

– No Shark Fin -kampanja on minusta todella tärkeä, koska kun saamme ihmiset luopumaan haineväkeitosta, me todella näemme työmme jäljen.

Aprilin mielestä eläinten suojelu on Kiinassa iso kysymys.

– En voi syödä kalaa, joka tapetaan ostajan edessä kaupassa, minusta se on julmaa. Kiinassa uskotaan, että sillä tavalla kala on tuoretta. Lisäksi uhanalaisten lajien, kuten pandan suojelu on todella tärkeää. Jos pandat häviävät, samalla häviää iso osa kiinalaista kulttuuria. Esimerkiksi metsien hävittäminen uhkaa pandojen suojelua. Tietoisuuden lisääminen eläinsuojelusta ja uhanalaisten lajien suojelu ovat Kiinassa todella tärkeitä asioita.

Suomalaisille ympäristönsuojelijoille April haluaa kertoa terveisiä:

– Kiina ja Suomi ovat hyvin erilaisia maita, mutta kun toimimme yhdessä samojen asioiden puolesta, voimme kaikki vaikuttaa siihen, että tulevaisuus on vihreämpi ja parempi meille kaikille.

Jane Goodall’s Roots & Shoots

Jane Goodall’s Roots & Shoots on kansainvälinen ympäristöjärjestö lapsille ja nuorille alakoululaisista yliopistoikäisiin. Järjestön perusti vuonna 1991 tunnettu kädellisten tutkija Jane Goodall yhdessä tansanialaisten yläkouluikäisten nuorten kanssa. Nyt Roots & Shoots -ryhmiä on 132 maassa. Pelkästään Kiinassa ryhmiä on yli 600. Suomessa ryhmiä ei vielä ole.

Roots & Shoots -ryhmät työskentelevät ympäristönsuojelun, eläinsuojelun ja erilaisten yhteisöprojektien parissa. Ne järjestävät esimerkiksi kierrätyspisteitä kouluihin, käyvät auttamassa paikallisissa eläinsuojissa, viljelevät luomuvihanneksia koulujen pihoilla ja keräävät nimiä vetoomuksiin.

http://rootsandshoots.org/

Rhythms of Resistance – Vastarinnan rytmit

Julkaistu: 23.5.2013

Teksti: Hemi Malkki, kuvat: Hemi Malkki, Hanna Heikkilä

RoR-ryhmät rummuttavat hyväksikäyttöä ja sortoa vastaan ympäri maailman. 

Rhythms of Resistance -verkoston alkujuuret ovat Brasilian köyhässä Bahian maakunnassa. Seitsemänkymmentäluvun puolivälistä alkaen paikalliset rumpuryhmät alkoivat sekoittaa perinteisiä sambarytmejä reggae-, salsa- ja merengue-vaikutteisiin ja loivat samba reggae -tyylin. Ryhmät nostattivat alueen vapautetuista orjista koostuvan mustan väestön yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja vastustivat maassa vallinnutta sotilasdiktatuuria. Monet tuolloin perustetuista ryhmistä kamppailevat yhä rasismia ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan, vapauden ja ihmisoikeuksien puolesta.

Vuonna 2000 perustetun Lontoon RoR-ryhmän juuret ovat Reclaim the Streets -liikkeessä. Hopeaan ja vaaleanpunaiseen sonnustautunut ”karnevaaliblokki” onnistui yhdessä mustan blokin ja Ya Basta -liikkeen kanssa sulkemaan Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) vuosikokouksen Prahassa. Sen jälkeen RoR-ryhmiä on perustettu ympäri maailmaa. Kaikki rytmiryhmät soittavat samoja rytmejä ja pyrkivät käyttämään myös samanlaisia käsimerkkejä. Niinpä eri ryhmät eri paikkakunnilta ja jopa eri maista voivat liittyä yhteen suuriksi yhtyeiksi.

Ryhmien sisällä päätökset tehdään konsensusperiaatteella. Kaikilla ryhmän jäsenillä on yhtäläinen oikeus päättää ryhmän asioista, eikä yhtyeillä ei ole virallista johtajaa. Kuka tahansa voi ottaa mestren roolin harjoituksissa. Kukin ryhmä toimii itsenäisesti, ja tukevat haluamiaan kampanjoita ja mielenosoituksia, mutta kaikki ryhmät ympäri maailman ovat sitoutuneet vastustamaan kaikenlaista hyväksikäyttöä, syrjintää ja sortoa.

Ensimmäistä kertaa rumputreeneissä 

Suuntaan Lontoon RoR-ryhmä harjoituksiin perhoset vatsanpohjassa lehahdellen; kokemukseni rytmisoittimista rajoittuu yläasteen musiikkituntien klassikkoon, rytmimunaan. Ensikertalaisena pyydän mahdollisimman helppoa soitinta ja saan bassorummun eli surdon roikkumaan olaltani. Surdon soittajia on onneksi useampia, joten en ole yksin vastuussa pohjarytmistä. Soitantaa johtava mestre näyttää meille miten rytmi menee, ja siirtyy sitten ohjaamaan muita. Sama rytmi toistuu koko kappaleen läpi, joten alkuun pääsee helposti.

Oman rytmin soittamisen lisäksi on kuitenkin muistettava tarkkailla mestreä. Välillä mestre hiljentää osan ryhmästä tai antaa merkkejä, jotka ilmaisevat rytmin muutoksesta. Huomaan nopeasti, etten osaa tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Rummutus sujuu, mutta jos yritän samaan aikaan liikkua rennosti musiikin tahtiin ja vielä kiinnittää huomiota mestreen ja muihin soittajiin, aluksi yksinkertaiselta tuntuva rytmi alkaakin tuntua vaikealta.

Päätän pitää mieleni rytmissä. Soitinten päällekkäin kerrostuvat rytmit muodostavat hypnotisoivan kudelman. Alan ymmärtää, miksi rummutusta on käytetty kautta aikain transsiin pääsemisessä. Rytmeihin on helppo unohtua. Puolentoista tunnin soitannan jälkeen olen virkistynyt ja täynnä energiaa.

Marianna Riddle, 22, johtaa rumpuryhmää.

“Ryhmä on minulle kuin perhe!” 

Marianna Riddle on soittanut rumpuja Lontoon Rhythm of Resistancessa kolme vuotta.

– Näin rumpuryhmän eräässä mielenosoituksessa, ja pian sen jälkeen yliopistooni perustettiin sisarbändi. Aloin soittaa siellä ihan vain huvin vuoksi, mutta kun lukukausimaksuja nostettiin, meistä tuli poliittisempia ja aloimme liittyä mukaan mielenosoituksiin.

Marianna ei ollut aikaisemmin soittanut mitään instrumenttia.

– Aluksi treeneihin meno jännitti kyllä ja olin vähän epävarma, mutta treeneissä oli niin hauskaa, että unohdin jännittämisen. Itse soittaminen ei lopulta ollut vaikeaa.

Mariannan suosikkisoitin on Surdo.

– Ison bassorummun soittaminen on puhdistavaa. Kun soitan, keskityn täydellisesti vain rytmiin ja unohdan kaiken muun. Treenit ovat todella innostavia, ja ryhmä on minulle kuin perhe!

Into soittamiseen musikaalisuutta tärkeämpää 

Kolme vuotta toimineessa Helsingin RoR-ryhmässä pitkään mukana ollut Niklas toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi.

– Aiempaa kokemusta tai musikaalisuutta ei vaadita. Kenen tahansa on mahdollista oppia soittamaan, tärkeintä on innostus ja halu oppia. Ryhmällä on yhteisiä soittimia, joten mukaan voi tulla, vaikkei omistaisikaan soitinta.

Ryhmän kaikilla osallistujilla on yhtäläinen oikeus vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaisiin tapahtumiin ryhmä osallistuu.

– Keskeisenä periaatteena kuitenkin on, että tuemme hierarkiattomia järjestäytymisen muotoja ja kamppailemme luonnon, ihmisten ja eläinten riistoa sekä kapitalismia vastaan. Haluamme ensisijaisesti tukea ruohonjuuritasoa, emmekä osallistu esimerkiksi puoluepoliittisiin tapahtumiin. Tähän mennessä olemme soittaneet muun muassa rasismin- ja turkistarhauksen vastaisissa mielenosoituksissa sekä protestissa Talvivaaraa vastaan.

Suomessa ei tällä hetkellä ole muita RoR-ryhmiä, mutta Helsingin ryhmä auttaa mielellään uusia ryhmiä toiminnan aloittamisessa.

– Uusien ryhmien perustaminen olisi erittäin toivottavaa! Jos haluat perustaa paikkakunnallesi rumpuryhmän, kannattaa tutustua kansainvälisen verkoston nettisivuihin ja ottaa yhteyttä Helsingin ryhmään.

Lisätietoa:

Kansainvälisiltä Rhythms of Resistance -verkkosivuilta löytyy muun muassa ääninäytteitä soitettavista rytmeistä, ohjeita omatekoisten sambasoitinten valmistukseen sekä vinkkejä tanssikoreografioihin: http://www.rhythmsofresistance.org/.

Lontoon RoR-ryhmän informatiiviset sivut kertovat mm. verkoston historiasta: http://www.rhythmsofresistance.co.uk/.

Helsingin rumpuryhmä harjoittelee viikoittain. Ryhmällä ei toistaiseksi ole verkkosivuja, mutta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä osoitteeseen: rorhelsinki[ät]riseup.net.

Luonto-Liitto 70 vuotta – osa 2: Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä ja ikimuistoiset viikot lintusaarella

Julkaistu: 23.5.2013

Keskipäivän lepohetki Skogsgaddenilta. Kameroiden kanssa poseeraavat Harri ”Turri” Tukia, Antti Pouttu, Antero ”Äyry” Tammisto sekä Jouni Suoheimo.

Teksti: Kati Tiitola, kuva: Tapio Heikkilä

1970-luvun luontoliittolainen ja Helsingin Normaalilyseon Luonto-Seuran aktiivinen jäsen muistelee mieleenpainuvia nuoruuden luontoelämyksiään Tammisaaren saaristossa Jussarön Skogsgaddenilla. 

Toukokuun puolessavälissä, arktisten ranta- ja vesilintujen muuton ollessa parhaimmillaan, kourallinen nuoria luontoharrastuskipinän saaneita poikia suuntasi maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarainhoitotoimiston lähettäminä lintusaarelle. Siellä he seurasivat lintujen paluuta ja kirjasivat havaintoja ylös. Elettiin 1970-luvun puoltaväliä.

– Merivartioston vene kuskasi meidät Baggön satamasta. Toukokuun lopussa, muutama päivä ennen koulun loppua tuli paluukyyti. Kerralla piti kaikki eväät viedä mukanaan. Tonkkavesi riitti vain osaksi aikaa, ja ruoka keitettiin meriveteen. Vakuutuksista ja muista pikkuseikoista ei ollut ikinä mitään puhetta, Tapio Heikkilä muistelee keväisiä tunnelmia.

 Mehiläishaukan mulkaisu painui mieleen 

Tapion ja hänen kollegoidensa päivät Skugilla kuluivat lintuhavaintoja tehden aamuvarhaisesta iltamyöhään. Ainoastaan keskipäivän tunteina, kun lintujen muutto oli vähäistä, oli aikaa muille aktiviteeteille ja mielenvirkistykselle. 1970-luvun luontoliittolaisten keskuudessa valokuvaus oli varsin suosittu harrastus, ja linturetkiltä onkin jäänyt muistoksi riemastuttavaa kuvamateriaalia.

Vaikuttavimpina retkiin liittyvinä elämyksinä Tapio mainitsee vesilintujen runsaat parvet aamuyön tunteina, kuikkien parvet ja erikoisen kohtaamisen mehiläishaukan kanssa. Matalalla lentänyt uupunut haukka saapui Viron suunnalta sateisena päivänä, ja ohitti lintuharrastajat hyvin läheltä.

– Mieleeni on jäänyt elävästi haukan katse, kun se mulkaisi meitä ja jatkoi matkaansa.

Viikot lintusaarella kuluivat nopeasti, ja lopulta pojat palasivat mantereelle ja koulun kevätjuhlaan hienoa luontoelämystä rikkaampina.

– Me Skugin kävijät olimme aika ruskeita veikkoja, varsinkin luokkatovereihimme verrattuna.  Taisimme jopa aiheuttaa muissa jonkinasteisia kateuden reaktioitakin, Tapio muistelee.

Luonto-Liitto täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Järjestön perustava kokous pidettiin 16. lokakuuta vuonna 1943.

Lisää Luonto-Liiton historiasta: Kaaro & Heimonen (toim.): Luonto-Liiton historia 1943–1998.