Nuorten Luonto

Nykyaikaista naapuriapua

Julkaistu: 8.3.2013

Teksti: Erika Weckström, kuvitus: Lauri Lähteenmäki

Aikapankeista löytyy palveluja ja hyvällä tuurilla ystäviäkin. Eikä lompakkokaan kevene!

Aikapankkitoiminnassa palveluja vaihdetaan aikaan, ei rahaan. Kun ottaa vastaan palvelun, sitoutuu tarjoamaan jollekulle toiselle vastaavan määrän aikaansa.  Vastapalveluksen  voi  tehdä kenelle   tahansa   toiselle   aikapankkilaiselle. Järjestelmä on joustava. Siinä ei ole aikarajoja, joiden sisällä palvelukset pitäisi korvata. Myös miinusta tai plussaa saa olla kymmeniä tunteja. Ei siis tarvitse stressata, jos ei ehdi tekemään muille palveluksia juuri nyt.

Monissa  suomalaisissa  aikapankeissa on käytössä  tuntia  vastaava  aikapiste  nimeltään tovi. Yksi tunti työtä vastaa yhtä tovia, riippumatta siitä mitä tehdään. Tunti lakineuvontaa oikeuttaa yhden tovin korvaukseen siinä kuin tunti kotisiivoustakin.

– Aikapankissa aika on valuuttaa. Voit vaihtaa tekoja, kertoo Jyväskylän aikapankin ylläpitäjä Pia Pale.

Kertyneistä ja kuluneista toveista pidetään kirjaa internetissä Community exchange systemin verkkotorilla. Täällä voi myös katsella pyyntöjä ja tarjouksia.

Kaikki osaavat jotakin

Jokaisella  aikapankkilaisella  on  oltava  vähintään yksi avoin tarjous. Tarjouksia ja pyyntöjä saa olla toki useitakin. Mukana on eri alojen ammattilaisia, harrastajia ja tavallisten arkiaskareiden tekijöitä. Tarjolla on esimerkiksi käännöspalveluja, kalusteiden entisöintiä,  ruoanlaittoa, ompelua,  yrttien tunnistusopastusta, remonttiapua, atk-apua ja hyvinvointipalveluja. Meissä tavallisissa ihmisissä piilee suuri määrä osaamista ja halua auttaa.

– Monen ensireaktio on se, että “enhän minä osaa mitään”,  mutta jokainen  osaa  takuuvarmasti jotain. Aina erikoistaitoja ei edes tarvita. Joskus pelkkä läsnäolo voi olla tärkeintä.

Pale  kannustaakin  kaikkia  kiinnostuneita tulemaan rohkeasti mukaan. Hän kertoo itse innostuvansa erityisesti asioista, joita voi tehdä perheen läsnäollessa.

– Voisin esimerkiksi tarjota arkiaterian jollekulle, pöytäkeskusteluineen kaikkineen.

Vaihtoja suomessa ja maailmalla

Aikapankkiin liitytään paikallisen aikapankin kautta. Kaikki saman järjestelmän sisällä toimivat aikapankit voivat tehdä vaihtoja keskenään. Jyväskylän aikapankin jäsen voi tehdä vaihtona vaikka verkkosivut vaasalaiselle aikapankkilaiselle.

Suomessa  on  vajaat  neljäkymmentä  aikapankkia.  Niiden aktiivisuus  vaihtelee  kuitenkin melkoisesti. Aikapankin idea on Suomessa uusi ja vielä vieras. Me olemme myös tunnetusti melko sisäänpäin kääntynyttä kansaa, joten kynnys ottaa yhteyttä vieraaseen ihmiseen saattaa olla korkea.

– Ihmisten innostus hyvästä ideasta ja helposta systeemistä muuttuu hitaasti toiminnaksi. Joku henkinen kynnys on ensin ylitettävä.

Yhteydenottoa toiseen aikapankkilaiseen on kuitenkin turha arkailla. Jokainen on mukana vapaaehtoisesti ja tarjoaa vain sellaisia palveluja, joita oikeasti on valmis tekemään.

Maailmalla on myös runsaasti aikapankkenja. Erityisesti Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa on paljon paikallisryhmiä.  Suomen aikapankkilaisetkin voivat tehdä vaihtoja ulkomaille. Järjestelmän kautta voi myös etsiä yösijaa liikkuessaan maailmalla.

Uutta yhteisöllisyyttä

Aikapankki vastaa moneen tarpeeseen. Se tarjoaa mahdollisuuden saada palveluja, joita ei olisi varaa ostaa. Se on tapa helpottaa arkea. Toinen aikapankkilainen voi tehdä valmiiksi ruokaa pakastimeen, vahtia lapsia, auttaa Kelan papereiden kanssa, vaihtaa autoon renkaat tai pestä ikkunat. Jos ystävät ja sukulaiset asuvat toisella paikkakunnalla, voi tämä apu paikata puutteellisia turvaverkkoja.

Aikapankilla on myös yhteiskunnalista ulottuvuutta. Se luo yhteisöllisyyttä juuri nyt, kun ihmisten yksinäisyydestä  ja  pahoinvoinnista puhutaan paljon. Aikapankin yhteisöllinen tapa tuottaa palveluja voikin olla luomassa humaanimpaa ja turvallisempaa arkea, vähentää yksinäisyyden tunnetta ja lisätä hyvinvointia. Pale kertoo, että juuri yhteisöllisyys on hänelle tärkein  peruste olla mukana aikapankkitoiminnassa. Järjestelmän voi myös nähdä poliittisena kannanottona  rahatalouden  ja  kerskakulutuksen kulttuuria vastaan. Kaikkea ei ole aina pakko ostaa rahalla tai vieraalta palveluntuottajalta.

Kiinnostuitko? Katso lisätietoja:

www.community-exchange.org ja www.aikapankit.fi

Minne kalat katosivat?

Julkaistu: 8.3.2013

Teksti: Outi Immonen, Kuvat: Hanna Heikkilä

Kalat ja valtameret ovat vaarassa. Laiton liikakalastus kukoistaa etenkin Afrikassa.

Emma Kari  ja  Kukka Ranta kirjoittivat kirjan Kalavale – Tyhjenevä meri  ja  ihmiset  sen rannalla,  joka  panee  lukijan miettimään  ihmisen  ahneuden seurauksia. Idea kirjan kirjoittamisesta  syntyi  pikkuhiljaa.

Sekä Ranta että Kari olivat törmänneet kirjan teemoihin jo kauan ennen kirjoittamisprojektin alkua.

– Olin Barcelonassa tekemässä kuvareportaasia alueen siirtolaisista. Tutustuin silloin  Länsi-Afrikasta  kotoisin  oleviin entisiin kalastajiin, ja kuulin heidän tarinansa. Se herätti kiinnostukseni, Ranta kertoo.

Suomessa hän päätyi puhumaan asiasta ystävänsä Emma Karin kanssa. Yhdessä he päättivät tehdä asialle jotain.

– Tulen vanhasta kalastajasuvusta, joten tämä aihepiiri koskettaa läheltä. Isoisäni on kalastaja, joka on jäänyt ilman elinkeinoa, kun Kymijoen lohet ovat kuolleet sukupuuttoon, Kari kertoo.

Ranta ja Kari huomasivat, ettei Suomessa ole kirjoitettu aiheesta kirjoja. He päättivät yhdistää osaamisensa ja alkoivat työstää Kalavaletta. Kari on opiskellut luonnonsuojelutieteitä ja työskentelee eduskunnassa. Ranta on toimittaja sekä valokuvaaja, joka on itse nähnyt mitä liikakalastus aiheuttaa.

”Ihmiset olivat jo kauan halunneet puhua asiasta”

Kirjoittajat kertovat, että tietoa kalojen huonosta tilanteesta ja liikakalastuksesta tuli välillä suorastaan tulvimalla. Kari ja Ranta antoivat ihmisille tilaisuuden puhua, ja tämä tilaisuus otettiin halukkaasti vastaan.

– Tapasimme ihmisiä, jotka olivat jo kauan halunneet puhua asiasta. Kun joku nyt kysyi heiltä aiheesta, he kertoivat enemmän kuin mielellään, Kari kertoo.

Barcelonassa  entiset  kalastajat  arvostivat sitä, että joku halusi kuulla heidän tarinansa. Nämä kalastajat ovat itse kokeneet laittoman liikakalastuksen seuraukset, joten  heillä  on  uskomattoman paljon tietoa asiasta, Ranta jatkaa.

Molemmat toteavat välillä ahdistuneensa kaikesta siitä masentavasta tiedosta, jota kalojen tilasta ja liikakalastuksesta heille selvisi.

– Ennen viimeisen luvun kirjoittamista oli pakko pitää pieni paussi ja hengähtää, Kari huokaisee.

Hänen mukaansa pahinta on kuitenkin  vaipua  epätoivoon.  Maailmassa on paljon pahaa, mutta on siellä myös hyvääkin. Kirjan viimeisen luvun nimi on ”Toivo”. Siihen Kari ja Ranta kokosivat kaikki ne positiiviset asiat ja mahdollisuudet, joita meillä on. Myös Ranta muistuttaa, että kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty.

– Kalastuskiintiöt pitäisi asettaa luonnontieteellisten  arvioiden  mukaan.  Lisäksi  suojelualueita  tulisi  lisätä,  jotta kalat voisivat lisääntyä rauhassa. Haitallisten kalastusmenetelmien, etenkin pohjatroolauksen, kitkeminen on myös olennaista, Kari listaa.

Rannan mukaan myös kalapakkausten merkintöihin pitäisi saada muutoksia.

– Nyt paketeissa lukee yleensä tuotteen prosessointimaa alkuperäisen kalan pyyntimaan sijaan. Tämä ei taas edistä kuluttajien informointia yhtään.

Molemmat painottavat myös tiedon levittämistä.  Mitä  useampi  asiasta  tietää, sitä useammat osaavat vaatia kestävämpää kalastuspolitiikkaa. Suomessa on parhaillaan menossa täydellinen kalastuslain uudistus, jonka toivotaan tuovan asioihin ratkaisuja. Suomessa useat kutujoet ovat padottuja ja saastuneita, joten niiden palauttaminen takaisin alkuperäisiin olosuhteisiin olisi tärkeää. Yksi toivonpilkahdus nähtiin, kun eduskunta tyrmäsi maa- ja metsätalousministeriön esittämät  kalastuskiintiöt. Vaikka  eduskunnan päätös ei vielä ehtinyt muuttaa suuria kuvioita, se on jo suuri askel. On tärkeää, että asiasta ollaan nyt huolestuneita myös politiikassa.

Kalojen puolesta

Ympäristöjärjestöt,  ammatti- ja vapaa-ajankalastajat, julkkikset ja tavalliset ihmiset ovat alkaneet kampanjoida kalojen puolesta. Politiikassa tapahtuu, ja muutosta on ilmassa. Mutta painetta tarvitaan lisää, jotta saadaan aikaan pysyviä vaikutuksia.

– Me toivomme, että kirjamme edesauttaa tiedon leviämistä. Mitä useampi vaatii muutosta, sitä varmemmin sitä saadaan. Emme kuitenkaan vaadi täyttä kalastuskieltoa, koska kalastajien toimeentulo pitää kuitenkin turvata. Sen sijaan voimme saada kalakannat kasvamaan ja merien tilanteen paranemaan, jos säätelemme kalastuskiintiöitä, Kari kertoo.

– Tämä aihe on selvästi alkanut kiinnostaa yhä useampaa. Politiikassa tapahtuneet muutokset ovat mahtava juttu. Nyt tätä alkanutta muutosta täytyy vain puskea eteenpäin, Ranta sanoo.

Kari ja Ranta muistuttavat, että me emme ole vain kuluttajia. Me olemme kaikki kansalaisia, ja meillä on oikeus antaa äänemme kuulua. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin

“Hiljaisuus on kaikkein tärkeintä”

Julkaistu: 7.12.2012

Teksti: Sannukka Pekkala, kuvat: Hanna Heikkilä

Krista Kosonen haluaa olla lähellä metsää ja liikkuvaa vettä

Näyttelijä Krista Kososelle luonto on hiljaisuuden pyhättö.

– Metsä ja meri ovat rakkaimmat paikkani, Krista sanoo.

Kristan lapsuudenkodissa Espoossa metsä alkoi melkein omalta takapihalta.

– Kuljin siellä päivittäin. Leikin ja kävelin, myöhemmin luin kokeisiinkin metsässä.

Teini-iässä luonto muuttui entistäkin tärkeämmäksi. Metsän siimeksessä sai hengähtää ja mietiskellä.

– Olin hakusessa itseni kanssa ja mietin usein, mitä muut minusta ajattelevat. Metsässä sain kuitenkin olla yksin ja oma itseni. Se oli ihanan rauhoittavaa. Menin meren rantaan tuijottelemaan horisonttia ja miettimään syntyjä syviä.

Vuosia myöhemmin äitinsä luona vieraillessaan Krista huomasi, että lapsuuden metsä oli hakattu matalaksi.

– Tuntui ihan kamalalta, vaikka paikalle rakennettiinkin päiväkoti eikä öljy-yhtiön pääkonttoria.

Liikkuvan veden lumo

Asuinpaikkaa valitessaan Krista pitää tärkeänä sitä, että lähistöltä löytyy metsää ja liikkuvaa vettä. Luonto on näyttelijättärelle henkireikä.

– Luonnossa tärkeintä on hiljaisuus, Krista miettii.

Kaipuu veden äärelle tulee Kristan mukaan lapsuudesta.

– Espoossa rantaviivaa löytyi niin pitkään kuin jaksoi kävellä. Rantaan mentiin myös hengailemaan ja tapaamaan kavereita.

Vesillä liikkumiseen liittyy myös Kristan vielä toteutumaton haave: hän haluaisi oppia purjehtimaan.

– En ymmärrä veneilijöitä, jotka suhaavat vesillä miten sattuu ilman pelastusliivejä. Merellä on myös pelottavat puolensa – sitä pitää kunnioittaa. Haluan oppia purjehtimaan kunnolla ja käydä purjehduskurssin.

Kristan lempimaisema löytyy saaristosta.

– Saaristo on veneestä käsin uskomattoman kaunis paikka. Kun talvisin tuskailen Suomen kylmyyttä ja pimeää, kesän tullessa huonot puolet unohtuvat. Kesäisin en kaipaa minnekään muualle.

Rahan mahti raivostuttaa

Ympäristöpolitiikassa Kristaa kismittävät suuryhtiöiden ylivalta ja rahan mahti.

– Yksityisautoilu Helsingin keskustassa on ärsyttävää, mutta se on pikkurillin kokoinen juttu suuryhtiöiden päästöihin verrattuna. Joskus tuntuu siltä, että rikkaat mennä mellestävät omilla säännöillään. Kun rahaa on pelissä, moraali löystyy.

Toivoa näyttelijä näkee tiedostavissa ja optimistisissa nuorissa.

– On ihanaa, että esimerkiksi opiskelijat tekevät vähillä varoillaan ympäristöä säästäviä kulutuspäätöksiä, ostavat luomua ja käyvät kirppareilla.
Itse Krista kierrättää, suosii lähi- ja luomuruokaa ja liikkuu ilman autoa. Kun illat pimenevät, lamput unohdetaan ja pöydille ja ikkunalaudoille sytytetään kynttilöitä.

– Kynttilät ovat paras energiansäästö- ja rentoutumisvinkkini talven varalle! On ihanaa vain olla ja poltella kynttilöitä. Se on romanttistakin, näyttelijätär nauraa.

Kuluneena vuonna Krista on näytellyt Turun kaupunginteatterin Kirsikkapuistossa, Klockricketeatterin Vanja-enossa, ollut mukana Putous -sarjan kuvauksissa, promonnut tulevia elokuviaan ja valmistautunut Kansallisbaletissa näyttelemiseen.

Lokakuussa Krista lähti hyvin ansaitulle lomalle. Suuntana ei ollut Pariisi, vaikka sekin kävi mielessä.

– Ensin ajattelin kaupunkilomaa. Sitten tajusin, että en todellakaan halua keskelle hälyä. Päätin lähteä Jäämeren rannalle Norjaan vaeltelemaan. Siellä on hiljaisuutta ja aikaa tuijotella rantoja, hän nauraa.

Jäähyväiset

Julkaistu: 7.12.2012

Teksti ja kuva: Sami Säynevirta

Ralli oli löytökoira. Kävin hakemassa sen kotiini Helsingin pieneläinklinikalta Sörnäisistä vuosia sitten. Luonteeltaan Ralli oli vilkas, iloinen ja ystävällinen. Ulkonäöltään se oli hyvin tavallinen, pystykorvainen, kippurahäntäinen ja tummanharmaa monirotuinen koira.

Ralli oli mukanani melkein kaikkialla, mutta erityisen hyvin se viihtyi mökillä järven rannalla. Se tykkäsi olla mukana veneessä ja uida lämpimällä säällä. Ralli oli aina ensimmäisenä menossa, kun teimme asioita yhdessä.

Ralli oli terve koira, mutta viimeisenä vuotena siitä tuli nopeasti hyvin heikko. Rappuset olivat vaivalloisia nousta, ja sen kuulo hävisi olemattomiin. Tuntui kuin dementia olisi hyökännyt koiran päälle.

Saimme elää yhdessä yli 14 vuotta. Ralli oli arviolta 15,5-vuotias, kun se kuoli syksyisenä sunnuntai-iltana.

Muistan monia yhteisiä hetkiä, ja viimeisen yhteisen iltamme muistan erityisen hyvin. Varatessani aikaa klinikalle en saanut sanaa suustani – sopersin vain. Talomme takapihalla Ralli teki vielä merkkipissat ja sitten lähdimme.

Kaikki tapahtui kovin äkkiä. Rallille annettiin ensin nukuttava piikki ja se painautui syliini. Halasin koiraa koko ajan kevyesti, ja se nuolaisi kasvojani viimeistä kertaa. Tiesin, että ne olivat jäähyväiset.

Kun Ralli oli nukahtanut, se sai vielä toisen piikin, kuolettavan sydämen pysäyttävän aineen. Olimme huoneessa tämän jälkeen kahden, mutta hetken päästä olin yksin. Ralli makasi vielä sylissäni, mutta sen sydän ei lyönyt enää.

Ralli oli minulle perheenjäsen ja rakas – kuten kaikki eläimet ovat. Rallilla on muistolaatta Savossa, ja sydämessäni se elää aina.

Olin päättänyt Rallin kuoleman jälkeen, että en enää ota uutta koiraa. Toisin kävi.

Minulle tuli löytökoira Viipurista. Koira nimeltään Kolja.

Kirjoittaja on eläinrakas Luonto-Liiton järjestöpäällikkö ja Animalian puheenjohtaja.

Voimauttavat eläinkontaktit

Julkaistu: 7.12.2012

Teksti ja kuvat: Kati Tiitola

Eläinavusteisessa terapiassa läheisyydestä nauttivat niin eläimet kuin asiakkaatkin.

Toimintaterapeutti Auli Laineen maatilalla harvinaiset, suomalaista alkuperäisrotua edustavat vuohet, lampaat ja kanat saavat viettää onnellista elämää. Toisin kuin tuotantoeläintiloilla, Aulin perustamassa TerapiaLampolassa eläimet saavat kuolla vanhuuteen ja elää lajityypillistä elämää, mutta niillä on silti tärkeä elämäntehtävänsä osana terapiatyötä. Kotieläinten parissa tapahtuva terapiatyö tapahtuu kuitenkin aina eläinten ehdoilla.

Maatiaisrodut ovat osa kulttuuriperintöämme

Itähelsinkiläisessä lähiössä varttunut Auli muutti perheineen kymmenisen vuotta sitten maatilalle Riihimäelle. Maatiaisroduista kiinnostuneen perheen elämän osaksi lampaat, vuohet ja kanat tulivat hyvin pian maalle muuttamisen jälkeen.

– Aloin miettiä, miten voisin yhdistää maatilan ja työni toimintaterapeuttina. Terapian ja eläinten yhdistäminen tuntui hyvin loogiselta ajatukselta. Puutarha ja metsä ympäristöinä olivat jo aiemmassa työssäni tulleet tutuiksi paikoiksi toteuttaa toimintaterapiaa, Auli kertoo.

Suomalaiset alkuperäisrodut ovat tulleet tehomaatalouden yleistyttyä uhanalaisiksi. Sosiaalinen toiminta sekä virkistäytymiskäyttö on sittemmin tuotu esille yhtenä keinona säilyttää maatiaiskantoja, joiden pitäminen ei tuotannollisesti ole yhtä kannattavaa kuin tehomaatalouteen jalostettujen rotujen. Maatiaisrotujen katsotaan myös soveltuvan terapiaeläimiksi hyvin, koska ne ovat luonteeltaan sosiaalisia ja uteliaita.
Auli pitää tärkeänä, että maatiaisrodut säilyvät osana suomalaista maaseutua.

– Alkuperäisrodut ovat tärkeitä geenipankkeja. Esimerkiksi ahvenanmaanlammas on jalostettuja rotuja lähempänä alkuperäistä muflonia, josta lammas on kehittynyt. Maatiaisrotujen säilyminen on tärkeää myös siksi, että ne ovat osa vanhaa suomalaista kulttuuria.

Lampaat opettavat luontoon suhtautumista

Lampolassa käy asiakkaita monenlaisista lähtökohdista. Esimerkiksi aikuisia, joilla on mielenterveysongelmia, tai kouluikäisiä lapsia, jotka kärsivät keskittymisvaikeuksista. Maatilalla terapeuttinen toiminta koostuu pitkälti päivittäisistä maatilan rutiineista. Läheisyydestä nauttivat Aulin mukaan niin eläimet kuin asiakkaatkin.

– Etenkin pässit ovat hyvin ihmisrakkaita, oikeita halilampaita.

Maatilaterapia auttaa lapsia käsittelemään elämän suuria kysymyksiä aika-ajoin tapahtuvan elämän ja kuoleman todistamisen kautta, kun uusia karitsoja syntyy ja vanhoja eläimiä kuolee. Auli kertoo koululaisasiakkaidensa taustalla olevan usein keskittymisvaikeuksia ja sosiaalisia ongelmia. Eläinten seurassa lapset oppivat havainnoimaan omaa käytöstään, sillä lampaat saaliseläiminä säikähtävät ja pakenevat herkästi, mikäli lapsi juoksee ja huutaa levottomasti. Terapiaeläiminä lampaita ei pyritä koulimaan mihinkään tiettyyn muottiin, vaan ne opettavat suhtautumista luontoon omien luontaisten käytösmalliensa kautta. Aulin maatilalla levottomatkin lapset opettelevat rauhoittumista.

– Olen yhä enemmän sitä mieltä, että tärkeää on myöskin oppia vain olemaan: katsella rauhassa, mietiskellä asioita ja keskustella niistä. Lampaiden leppoisa rytmi tarttuu myös niiden tarkkailijoihin ja auttaa rauhoittumaan.

Aulin tarjoaman maatilaterapian toiminnan tausta-ajatuksena on vahvan luontosuhteen merkitys ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta.

– Hyvä luontosuhde auttaa suhteuttamaan monia asioita elämänkulussa ja juurruttaa meihin tietoa omasta perimästämme. Luontoa ei voi irrottaa muista elämänalueista, vaikka se tuntuukin olevan yleinen ajatustapa yhteiskunnassamme, Auli kiteyttää.

Eläinavusteinen kuntoutustoiminta syventyy ihmisen ja eläimen väliseen vuorovaikutussuhteeseen

Suomessa eläinavusteista terapiaa käytetään kuntoutusmuotona eri ihmisryhmille, kuten vanhuksille , lapsille ja mielenterveyskuntoutujille. Yleisimmät terapiaeläimet ovat koira ja hevonen. Ratsastusterapialla on Suomessa jo melko pitkät perinteet, mutta viime aikoina myös muita kotieläimiä, kuten lehmiä, lampaita, vuohia, laamoja sekä alpakoita on alkanut esiintyä terapiaeläiminä. Löytyypä Suomesta terapiapossukin.

Eläinavusteinen terapia voi tapahtua aidossa ympäristössä hevostallilla tai maatilalla, mutta eläimen kanssa voidaan tulla vierailulle myös hoitolaitokseen. Eri eläinlajeilla on oma vaikutuksensa terapoitavaan ihmiseen, mutta kaiken eläimen kanssa tapahtuvan positiivisen vuorovaikutuksen on havaittu tutkimuksissa vähentävän muun muassa stressiä, laskevan verenpainetta ja lisäävän mielihyvää tuottavia hormoneja ihmisen kehossa. Eläimen läsnäolo rauhoittaa ja auttaa käsittelemään tunteita: eläimen kanssa tapahtuva vuorovaikutus on aina suoraa ja aitoa. Eläin ei myöskään arvioi eikä luokittele ihmistä. Eläinten hoitoon liittyvät toiminnot ja päivittäiset rutiinit auttavat rytmittämään päivää ja voivat aikaansaada onnistumisen tunteita.

Lähde: Green Care Finland, www.gcfinland.fi

Lemmikkietiikkaa

Julkaistu: 7.12.2012

Teksti: Ilkka Hiltunen, kuvat: Hanna Heikkilä

Lemmikeistä on meille ihmisille paljon iloa. Niiden hankintaan ja ylläpitoon liittyy kuitenkin näkökohtia, jotka tulisi pitää mielessä.

Lemmikkieläinten pidosta on myös esitetty varsin laaja-alaisia kriittisiä näkemyksiä, kuten eläinfysiologi Seppo Turusen Lemmikkielämää -kirjassa. Uusi lemmikkieläin ei missään tapauksessa ole mikään arkipäiväinen hankinta, koska eläimen hyvinvointi on eettisesti merkittävä asia. On hyvä miettiä tarkkaan, miksi haluaa eläimen hoidettavakseen, kuinka suuri tarve sille on ja millaiselle eläimelle kykenee tarjoamaan sen tarvitsemat olosuhteet. Ahtaassa keskustakämpässä asuvan voi olla mahdotonta tarjota hyvä elinympäristö vaikkapa suurikokoiselle vinttikoiralle.

Etukäteistä suunnittelua vaativat myös taloudelliset kysymykset. Lemmikin ravinto ja tarvikkeet eivät yleensä ole ilmaisia, lisäksi on myös mietittävä mahdollisia eläinlääkärikuluja. Joillakin pitkälle jalostetuilla roduilla esiintyy paljon terveysongelmia, minkä vuoksi niiden hoidosta aiheutuu helposti lisämenoja. Sairaaksi jalostettujen eläinten kasvattamisen tukeminen on myös eettisesti ongelmallista.

Olennaista on, että lemmikin itselleen hankkiva sitoutuu siitä huolehtimiseen koko eläimen elinajaksi. Joskus lemmikistä huolehtiminen voi tietenkin yllättäen käydä mahdottomaksi, mutta joissain valitettavissa tapauksissa lemmikkejä hylätään vain siksi, että ne ovat menneet kasvamaan söpöistä pennuista täysikokoisiksi. Kesäkissan ottaminen ei ole vastuullista toimintaa.

Kun lemmikkieläimen on päättänyt hankkia, on vielä mietittävä mistä. Eettisesti suositeltavinta on ensisijaisesti ottaa selvää uutta kotia kaipaavista eläimistä. Jos eläimen hankkii kasvattajalta, tulisi olla varma, ettei kyseessä ole eläimiä kaltoin kohteleva pentutehtailija.

Lemmikki kuluttajana

Eettisesti hieman vaikeampiin kysymyksiin mennään, kun otetaan huomioon lemmikin ylläpidon välilliset vaikutukset. Lemmikki on myös omalla tavallaan kuluttaja, jonka merkittävin kulutushyödyke on sen käyttämä ravinto.

Jos eläimen on syötävä eläinperäistä ravintoa, on vaarana, että sen ylläpito tukee välillisesti toisten eläinten eettisesti kyseenalaistettavaa hyväksikäyttöä. Tällöin kohdataan aika ilmiselvä moraalinen ongelma. Eläinperäistäkin ravintoa on toki mahdollista hankkia vähemmän kyseenalaisilla tavoilla, esimerkiksi hyödyntäen jätteitä ja ylijäämäpaloja.

Sillä, mitä lemmikki kuluttaa, on vaikutusta myös ympäristöön. Jälleen eläinperäinen ravinto on ongelmallinen, sillä sen tuottamisen ekologinen jalanjälki on merkittävästi suurempi kuin kasvisravinnon. Jos taas eläin viettää aikaansa vapaana tai pääsee vapaaksi, sen ravinnonhankinnasta voi tulla rasite lähiluonnolle.

Ekologisuuden ja eettisyyden näkökulmasta vaikuttaisi siis olevan hyvä hankkia lemmikiksi jokin pienikokoinen kasvissyöjä. Eläimen pelastaminen uuteen kotiin on myös suositeltavaa.

Yhteiseloa vai vankeutta?

Lemmikkien pitoon kriittisesti suhtautuvat tahot korostavat tavallisesti ongelmia, jotka johtuvat selvästä eläinten hyvinvoinnin laiminlyömisestä. Suoranaisen pahoinpitelyn ja heitteillejätön lisäksi muun muassa rodunjalostuksen aiheuttamat terveysongelmat ovat suoraa seurausta lemmikkien pitämisen perinteestä. Kriittisimmät tahot haluaisivat kuitenkin eroon lemmikkien pidosta kokonaisuudessaan, sillä heidän mielestään hyvinvointiongelmat ovat käytännössä väistämättömiä parhaissakin tapauksissa.

Tunnettu yhdysvaltalainen eläinoikeusjärjestö People for the Ethical Treatment of Animals (PETA) tuo linjauksessaan esiin, että verrattain hyvinkin hoidetut lemmikit joutuvat elämään oman turvallisuutensa vuoksi hyvin rajattua ja alistettua elämää. Ruokinnan, ulkoilun ja lisääntymisen rajoittaminen voi olla välttämätöntä, mutta aiheuttaa ongelmia eläimen hyvinvoinnin kannalta.

Suomessa kriittistä eläinetiikkaa eli eläinoikeusfilosofiaa kannattavat järjestöt, kuten Oikeutta eläimille ja Animalia, ottavat hieman varovaisemman linjan: lemmikkien pitoon tulee suhtautua varauksella, sillä eläinten hyvinvointi ja yksilöarvo ovat etusijalla. Onkin johdonmukaista, että eläinoikeusajattelun pohjalta näkemys lemmikkieläinten pidosta on varsin kriittinen. Kulttuurissamme eläimen oma kokemus jää helposti vähäiselle huomiolle, minkä vuoksi sitä tulisikin korostaa.

Lähteitä
Peta, Animalia, Oikeutta eläimille, SEY sekä
Seppo Turunen: Lemmikkielämää: Ihmisen eläinsuhde ja eläinten hyödyntäminen (Gaudeamus 2011)