Nuorten Luonto

Ympäristökasvattajana Venäjällä

Julkaistu: 7.12.2012

Teksti: Birthe Weijola, kuvat: Birthe Weijola ja Teemu Mustasaari

Millainen on ympäristökasvattajan työ maassa, jossa ensi vuonna vietetään ympäristönsuojelun vuotta?

Luonto-Liitossakin EVS-vapaaehtoisena työskennellyt Anna Ushakova on helmikuusta lähtien työskennellyt Kenozeron kansallispuiston ympäristökasvatusosaston päällikkönä. Annan työpaikka on kansallispuiston hallinnossa Arkangelissa, kauniissa 1700-luvun rakennuksessa.

Kansallispuiston vierailukeskuksessa Anna hän haluaa esitellä minulle uutta luontoluokkaa, jonka seiniä peittävät isot ja värikkäät julisteet. Niissä esitellään taitavasti Kenozeron kansallispuiston luontoa ja kulttuuriperinnettä. Luokassa aiotaan opettaa koululaisia Arkangelista ja lähialueelta.

– Ympäristökasvatus Venäjällä on kehittynyt paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä on pitkälti kansalaisjärjestöjen ansiota, jotka ovat julkaisseet suuren määrän ympäristökasvatuksen oppaita ja kirjallisuutta. Myös Venäjän kansallispuistot ovat osallistuneet tähän kehitykseen, Anna kertoo.

Anna arvioi, että myös lapset ja nuoret Venäjällä ajattelevat nykyään ympäristöasioita enemmän kuin 5–10 vuotta sitten. Tämä johtuu yhteiskunnan kasvavasta ympäristötietoisuudesta, joka välittyy median ja koulujen kautta. Lapsien luontotietämys on samaan aikaan kuitenkin vähentynyt.

– Neuvostoliiton aikaan lapset tiesivät enemmän luonnosta, koska sen tutkimus oli sisällytetty koulun eri oppiaineisiin. Silloin kerättiin esimerkiksi kasveja herbaarioihin. Nykyään nuoret tietävät paljon teollisuuden prosesseista ja niiden ympäristövaikutuksista, mutta eivät osaa nimetä oman alueensa lajeja, Anna pahoittelee.

Tähän asiaan Kenozeron kansallispuisto yrittää puolestaan vaikuttaa. Ympäristökasvatus kuuluu kansallispuiston keskeisiin tehtäviin.

– Teemme paljon yhteistyötä alueen koulujen ja opettajien kanssa ja tuemme heitä antamalla materiaaleja ja joskus rahaakin. Opettajat ovat tärkeimpiä ympäristökasvattajia, ja monille siitä on tullut elämäntehtävä. Tavoitamme lapset parhaiten heidän kauttaan, Anna sanoo.

Vapaaehtoistyön kautta ympäristökasvattajaksi

Puiston tärkein kouluyhteistyö on Venäjän suuren tiedemiehen Lomonosovin mukaan nimetty tiedekilpailu, jossa koululaiset kirjoittavat tieteellisiä aineita Arkangelin alueen luonnosta ja historiasta. Viisikymmentä parasta kilpailijaa pääsee osallistumaan Kenozeron kansallispuistossa järjestettävään nuorten konferenssiin. Tällaisia tapahtumia varten kansallispuistossa on leirikeskus, jossa on auditorio, laboratorio ja mökkejä. Kesäisin keskuksessa järjestetään nuorten leirejä. Leiriohjelmaan kuuluu yleensä luonnon tutkimusta sekä vaellus- ja kanoottiretkiä. Puistossa asuu myös taitavia käsityöläisiä, joiden opastuksella lapset oppivat tekemään perinteisiä tuohitöitä, saviesineitä ja nukkeja.

Annan ympäristökasvatusura alkoi noin seitsemän vuotta sitten paikallisessa Aetas-ympäristöjärjestössä.

– Ilman vapaaehtoistyötäni Aetaksessa minusta ei olisi luultavasti tullut ympäristökasvattajaa. Arkangelissa ei kouluteta ympäristökasvattajia, joten tähän ammattiin voi oppia vain järjestöissä tai opettajan työn kautta.

Annan myötä Kenozeron kansallispuisto on tiivistänyt yhteistyötä alueen ympäristöjärjestöjen kanssa. Sekä puisto että järjestöt hyötyvät yhteistyöstä.

– Puistolla on rajalliset resurssit, joten emme pysty toteuttamaan isoja tapahtumia ilman järjestöjen vapaaehtoisia. Meillä on yhteinen tavoite, ja yhdessä myös onnistumme paremmin.

Ympäristökasvatus muuttaa asenteita

Vaikka Anna ei pidä Arkangelin alueen nuorten ympäristötietoisuutta kovin korkeana, hän näkee kuitenkin, että ympäristökasvatus tuottaa tuloksia. Nuori on esimerkiksi saattanut muuttaa elämäntapojaan sen jälkeen, kun on ainekirjoituksessa syventynyt johonkin ekologiseen aiheeseen.

– Jokaiselle lapselle tai nuorelle pitää löytää se asia, joka koskettaa häntä henkilökohtaisesti. Se voi olla myötätunto eläimiin tai kasveihin, tai joku esimerkki, joka muuttaa abstraktin ilmiön konkreettiseksi. Silloin hän alkaa itse miettiä asioita ja voi muuttaa omaa suhtautumistaan.

Suomen mediasta voi helposti saada vaikutelman, että Venäjän viranomaiset suhtautuvat piittaamattomasti ympäristöön ja yrittävät kaikin tavoin vaikeuttaa ympäristöjärjestöjen työtä. Tämä ei Annan mukaan kuitenkaan ole koko totuus.

– Viranomaiset suhtautuvat yleensä myönteisesti ympäristökasvatusta tekeviin järjestöihin. Tämä koskee myös ympäristöjärjestöjen yhteistyötä koulujen kanssa. Nykyään jopa pääministerimme Dmitri Medvedev sanoo olevansa huolissaan nuorten ympäristötietoisuudesta, Anna kertoo.

Ensi vuonna Venäjällä vietetään ympäristönsuojelun vuotta, jonka tavoitteena on vahvistaa jokaisen ihmisen oikeutta puhtaaseen ympäristöön. Teemavuosi tulee Annan mukaan näkymään myös kouluissa ja se painottaa Venäjällä ajankohtaista aihetta, energiansäästöä.

Lue metsäblogista Annan vetämästä luontopolkutyöpajasta Onegan 8-luokkalaisille:
http://metsablogi.wordpress.com/2012/10/26/onegan-ylaaste-sai-oman-luontopolun/

Ville Malja: ”Luonto on positiivinen pakko”

Julkaistu: 28.9.2012

TEKSTI: SANNUKKA PEKKALA, KUVAT: NICOLE MARIA WINKLER JA ©rairai

Ville Maljan mielestä ympäristönsuojelun tulisi olla luonnollinen osa yhteiskuntaa.

Lapko-yhtyeen solisti Ville Malja varttui Harjavallassa maaseudulla.

– Elin maalla, kaukana asfaltista. Lapsuuteeni liittyy vahvasti viljan tuoksu, se on arvokas muisto.

Maalla asumisen kautta Maljan suhde luontoon on mutkaton ja käytännönläheinen.

– Olen tosi huono lähtemällä lähtemään luontoon, vierastan koko ajatustakin. Mieluummin fillaroin mummomankelillani ympäriinsä ja nautin siten luonnosta ja maisemista.

Vaihtoehtorockia soittavan Lapkon keikat pitävät miehen kiireisenä, mutta aina tilaisuuden tullen Malja karkaa kesämökilleen Satakuntaan. Siellä odottavat saari, neljän neliömetrin sauna ja hieman saunaa suurempi mökki.

– Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän paikkaa arvostan. Luonto on minulle positiivinen pakko. Välillä on päästävä ulos. Sen jälkeen on rauhallisempi olo, harmonia palaa elämään.

Kesämökillä hän kaivaa esiin myös pienen pyydysarsenaalinsa ja suuntaa kalavesille.

– Kalastaminen on hyvä indikaattori sille, miten itsellä menee. Jos en pysty olemaan kolmea tuntia yksikseni turpa kiinni, jokin on vialla.

Ei moralisointia 

Malja aloitti kasvissyönnin 15 vuotta sitten.

– Epätasa-arvo ärsyttää, se että jotkut ovat huonompiosaisia kuin minä itse. En halua olla etuoikeutettu urpo, joka kuormittaa ympäristöä omilla valinnoillaan vielä enemmän.

Maljasta ei kuitenkaan saa sormeaan heristävää saarnaajaa.

– En halua moralisoida, jokainen tekee omat valintansa. Sanotaan, että liha on yksi tasapainoisen ja terveen ihmisen rakennusaineista, mutta minulle se ei ole ollut välttämätön tai tärkeä asia.

Malja ajaa autoa mahdollisimman vähän ja kierrättää. Lapko on mukana myös Turkistarhaton Suomi -kampanjassa.

– Jokainen tekee mitä haluaa. Se on ihan jees, mutta itselleni ei tulisi mieleenkään vetää minkkiä niskaan. Turkiseläinten elämässä ei ole mitään järkeä, olisi sama asia jos minut laitettaisiin kahden neliön koppiin ja välillä heitettäisiin ruokaa sisään.

Muutos itää mielessä

Ympäristönsuojelun tulisi Maljan mielestä olla sisäänrakennettu osa yhteiskuntaa. Ilman puitteita homma ei toimi. Esimerkkinä voisi pitää Maljan omaa taloyhtiötä, jonka kierrätysjärjestelmässä on parantamisen varaa. Ennen kaikkea artisti vetoaa yksilön vastuuseen, muutos itää meissä.

– Kaikki voisivat ottaa takakenon ja miettiä omaa elämäänsä. Muutokset, jotka merkkaavat, tapahtuvat yksilötasolla.

Pienissä, arkisissa muutoksissa myös musiikilla voi olla näppinsä pelissä.

– En sano, että ostamalla Lapkon levyn maailma pelastuu, mutta parhaimmillaan musiikki voi herättää ajatuksia ja ohjata kohti vähemmän ympäristöä kuormittavaa elämää. Tahdon uskoa siihen, että musiikki voi muuttaa maailmaa ainakin yksilötasolla.

Artisti toteaa senkin, että kiertävällä bändillä on melkoinen hiilijalanjälki.

– Bändi tulee ja menee, lentää ja ajaa, mutta en menetä sen takia yöuniani. Luonto on kuin hyvä ruoka. Sitä pitää helposti itsestäänselvyytenä, mutta arvon ymmärtää nopeasti silloin, kun kaikki ei olekaan kunnossa.

Lapkon uusin levy ΓΟΛΕ ilmestyi toukokuussa.

Kansalainen vai kuluttaja?

Julkaistu: 28.9.2012

TEKSTI: TOPIAS SALONEN

Elämme niin vahvasti kulutusyhteiskunnassa, että kuluttaminen on usein ottanut kansalaisaktiivin roolin yhteiskunnallisessa toiminnassa. Tämä taas nakertaa ihmisten muita tapoja vaikuttaa yhteiskuntaan. Olemme taipuvaisia määrittelemään yhteiskunnallista vaikuttamistamme sen perusteella, millaisia kulutustottumuksemme ovat.

Ajatellaan vaikka aikakauslehtien vinkkejä luonnonsuojeluun. Näin kierrätät, näin lomailet ekologisemmin, näin syöt ympäristöystävällisemmin, tätä ostamalla estät ilmastonmuutosta.

Mutta mietitäänpä perustuslakiamme. Se takaa kansalaisille tiettyjä perusoikeuksia ja antaa näin meille mahdollisuuden olla yhteiskunnallisesti aktiivisia.

Perustuslakimme sanoo, että meillä on oikeus käyttää sananvapautta, ilmaisuvapautta ja pitää mielenosoituksia. Nämä oikeudet ovat olemassa, jotta voisimme muuttaa yhteiskuntaa.

Mutta kuinka usein ympäristövinkkejä antava lehti kirjoittaa, että ota yhteyttä päättäjään, osallistu kansalaistoimintaan, lähetä vihaista palautetta yritykselle, kyseenalaista yhteiskunnallisia rakenteita, protestoi, ryhdy aktivistiksi? Ei, näitä vinkkejä ei ole. Onko syy se, että kulutusyhteiskunta ei halua kuluttajien aktiivisesti haastavan kulutusyhteiskuntaa?

Kuitenkin viime kädessä yhteiskuntaa muuttaa suuresti sen aktiivinen haastaminen. Mitä jos viidentuhannen ekologisen kuluttajan lisäksi meillä olisi viisituhatta ekoaktivistia, jotka ottaisivat osaa mielenosoituksiin ja lähettäisivät palautetta.

Kun ohjaamme vaikuttamisemme vain kulutuskulttuuriin, luovutamme samalla myös perustuslailliset oikeutemme vapaaehtoisesti. Passivoidumme miettimään ympäristöongelmia vain kaupan hyllyn tai biojäteastian äärellä. Voisimme mieluummin miettiä, miten välittää muille ihmisille, yrityksille ja päättäjille huolenaiheemme suoraan.

Kulutustottumuksemme ovat toki yksi vaikuttamisen kanava, ja on hienoa, että Suomessa moni vähentää esimerkiksi lihansyöntiä ympäristösyistä. Mutta kannattaa pitää mielessä, että meidän tulee olla ensisijaisesti tiedostavia ja aktiivisia kansalaisia, ei tiedostavia ja aktiivisia kuluttajia. Todellinen kansalaisvaikuttaminen ei ole pelkkää kuluttamista, vaan perustuslaillisten oikeuksiemme käyttämistä.

Kirjoittaja on ihmisten kuluttamisesta ja yhteiskunnallisesta käyttäytymisestä kiinnostunut Greenpeacen aktivisti.

Hautaan tai polttouuniin – jätteet ovat kulutuksemme vainajia

Julkaistu: 28.9.2012

TEKSTI JA KUVAT: TAIJA RINNE

Luonto-Liiton kulutuskriittinen ryhmä tutustui keväällä kertakäyttökulttuurin huipentumaan, Espoon Ämmässuon jätteenkäsittelylaitokseen.

Kaatopaikalla ei pääse kulkemaan vapaasti, mutta siellä järjestetään opastettuja linja-autokierroksia. Opas, HFT Networks Oy:n Hanna-Liisa Järvinen lupaa, että pääsemme myös bussin ulkopuolelle.

Bussi pysähtyy ensimmäisen kerran kauas kaatopaikan alle. Kameran objektiivia saa pyörittää kunnolla, jos haluaa kuvia jätevuoren päällä mönkivästä kaatopaikkajyrästä. Muutama lokki leijailee jyrän yllä. Kaatopaikasta kielivää hajua ei ole havaittavissa.

Pohjoismaiden suurin kaatopaikka

Ämmässuo näyttää – varsinkin pienen lumivaipan alla, yllättävän siistiltä. Karu totuus on silti se, että kukkuloiden alle kätkeytyy 110 hehtaarin kaatopaikka.

– Ämmässuon jätteenkäsittelylaitos koostuu vanhasta 55 hehtaarin kaatopaikasta, sekä uudemmasta samankokoisesta. Lisäksi alueella toimii kaksi biojätteen kompostointilaitosta sekä kaasuvoimalaitos, jossa kaatopaikkakaasuja polttamalla tuotetaan sähköä, kertoo Järvinen.

Ämmässuolle menee pääkaupunkiseudun yli miljoonan asukkaan sekä 58 000 yrityksen jätteet. Päivittäin jätekuormia kipataan alueelle 300.

Metallinkeräys on kierroksen mielenkiintoisimpia aiheita. Kaikki metalli lajitellaan ja myydään joko Suomeen tai ulkomaille lajinsa mukaan. Kotitalouksien tinapeltipakkaukset, esimerkiksi säilyketölkit myydään pääosin ulkomaisen terästeollisuuden käyttöön. Alumiinipakkaukset, kuten kierrekorkit, päätyvät joko kotimaahan tai ulkomaille uusiokäyttöön. Pantilliset juomatölkit viedään ulkomaille, jossa niistä tehdään uusia tölkkejä. Kaupan ja teollisuuden teräspakkaukset, muun muassa tynnyrit ja rullakot hyödynnetään suomalaisessa terästeollisuudessa. Ämmässuolla metallia vastaanottaa Sortti-asema.

Kompostointilaitokselle päästyämme aromit ovat mielikuvien mukaisia. Huhut biojätteen päätymisestä kaatopaikalle voidaan nyt myös kompostoida: keräyksen alkuhankaluuksien jälkeen biojätteen keräys toimii nykyisin esimerkillisesti. Biojätteen keräys on myös todellinen ekoteko.

– Kompostointilaitoksella biojätteestä syntyy humusta, jota käytetään mullan raaka-aineena. Jos lajittelee biojätteen ja paperin, ne kattavat yhteensä jo 60% kaikesta kotitalouksien jätteestä, kertoo Järvinen.

Kaatopaikan ominaishajut voimistuvat edetessämme bussilla kaatopaikan reunaa. Bussi ajaa pysähtymättä suunnattomien jätevuorten ja lokkiparvien ohi, kun matkustajat yrittävät valokuvata lentoon pyrähtäviä lintuja ikkunan läpi.

Unohtaminen on helpompaa

Vuonna 2014 Vantaalla aloittaa uusi jätteenpolttolaitos, joka lopettaa pääkaupunkiseudun energiajakeen keräyksen siirtymäajalla.

– Energiajätteen lajittelusta pääkaupunkiseudun kotitalouksissa ei ole vastaavaa hyötyä kun jätevoimala saadaan käyttöön. Silloin sekajäte päätyy voimalaan, joka tuottaa sähköä ja kaukolämpöä. Toki sen jälkeen kun siitä on jo jätehuoltomääräystenkin mukaan lajiteltu hyötykäyttöön kelpaava erikseen, kertoo HSY:n jätehuollon neuvontayksiköstä ympäristöasiantuntija Seppo Kajaste.

Nykyisin pääkaupunkiseudun vähäinen energiajae viedään Keravalle, jossa siitä tehdään kierrätyspolttoainetta.

– Muovipakkausten kerääminen alueella on varsin vähäistä, koska täällä ei ole teollisuus- tai voimalaitoksia, jotka käyttäisivät muovista valmistettavaa kierrätyspolttoainetta. Muoviteollisuus ei myöskään osallistu keräykseen, toisin kuin paperi- ja kartonkiteollisuus, Kajaste sanoo.

Kulutuksemme tuottamien jäämien elämä voisi vielä jatkua, jos antaisimme niille mahdollisuuden.

– Maksamme jätteemme taloyhtiöiden ja yritysten jätemaksuissa. Sen pitäisi ohjata meitä kuluttajina tuottamaan vähemmän jätettä, mutta tämäkään kannustin ei toimi, ihmettelee Järvinen.

Lassila & Tikanojan toukokuussa 2012 teettämän tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia ihmisistä kannattaa jätteen materiaalihyödyntämistä. Vain kymmenen prosenttia vastaajista kannattaa jätteen polttoa.

Lajittelulla ja kierrätyksellä on myös suora vaikutus kasvihuonepäästöihin, mutta L&T:n mukaan tämän tiedostaa varsin harva suomalainen.

– Yksi lajiteltu jätekilo säästää saman verran CO2-päästöjä kuin 50 kilometrin ajaminen henkilöautolla tuottaa, muistuttaa L&T:n ympäristöhuollon asiantuntija Riikka Kinnunen.

Tarvitsemme siis lisää tietoa sekä arkisen kierrätyksen ja lajittelun helppoutta. Eikö meidän myös pitäisi kehitellä uusia kierrätystapoja ja -laitoksia uusien polttolaitosten sijaan?

Lähteet: HSY, Lassila & Tikanoja, Mepak-Kierrätys Oy

Tarvitsemme asenneilmastonmuutoksen!

Luonto-Liiton kulutuskriittisen ryhmän Nelli Heinimon, Vilma Wallinmaan ja Milla Turusen mielestä ajatus siitä, että tavaroista pääsee eroon kuoppaamalla ja peittämällä ne, on sairas.

– Ehkä sekajätteen jätemaksut pitäisi kasvattaa niin suuriksi, että lajittelu olisi kannattavaa. Tähän tarvittaisiin päättäjiltä iso asennemuutos: pitäisi nähdä, mitä hyötyä materiaalien uudelleenkäytöstä on meille ja planeetallemme, sanoo Heinimo.

– Asuin ennen Päijät-Hämeessä, jossa oli energiajakeen keräys joka taloyhtiön jätehuoneessa, myös pientaloissa! Lahden jätekeskuksessa on myös energia- ja puujätteen murskauslaitos, kertoo Wallinmaa.

Ryhmän mielestä jätteen polton sijasta kulutusta tulisi vähentää.

– Jätteiden polttaminen ei poista alkuperäistä ongelmaa, eli sitä, että luonnonvaroja käytetään liikaa. Tavaroiden elinkaari on myös liian lyhyt. Jätteen poltosta voi jopa tulla se mielikuva, ettei jätteen synty ole haitallista, kun se kuitenkin poltetaan, sanoo Turunen.

– Tavarat voi myös hankkia käytettynä kirpparilta, rikkinäiset tavarat korjauttaa ja vanhat muodistaa. Roskisdyykkaus saattaa kuulostaa hurjalta, mutta se on huippuhauskaa ja todellista jätteen hyödyntämistä, kertoo Heinimo.

www.kulutus.fi

Muovikauden ihmiset

Julkaistu: 27.9.2012

TEKSTI: AURA YLISELÄ, KUVITUS: NANA SJÖBLOM

Historiassamme on ollut monia merkittäviä aikakausia, jotka ovat liittyneet käyttämiimme materiaaleihin. Elämmekö nyt muovikautta? 

Muovi on itse asiassa yleisnimitys useille eri yhdisteille, joiden helppo muovattavuus on antanut niille yleisnimen muovi.

Ekologisesta näkökulmasta on merkityksellistä, että muovi ei hajotessaan maadu, vaan se jää kerääntymään luontoon ikuisesti. Tähän asti on uskottu, ettei yksikään elollinen olio pysty hajottamaan muoviyhdisteitä. Ainoastaan aurinko hajottaa polymeeriyhdisteitä hitaasti pieniksi molekyyleiksi.

Koska muovi ei hajoa luonnossa, luontoon ajautuneesta muoviroskasta on tullut valtava haitta. Maailmassa tuotetaan vuodessa yli 90 miljardia kiloa muovia, josta kymmenen prosenttia päätyy meriin. Mereen päätynyneestä muovista 70 prosenttia uppoaa ja tuhoaa elämää merenpohjassa, loppuosa kerääntyy riutoiksi.

Tyynellemerelle on muodostunut jättimäinen jätepyörre, jota sanotaan myös maailman suurimmaksi kaatopaikaksi. Jätepyörre on joidenkin arvioiden mukaan jo Yhdysvaltojen kokoinen. Pyörre on kasvanut 40 viime vuoden aikana satakertaiseksi.

Ratkaisuja muoviongelmaan

Ekologinen kuluttaja tietää yhdeksi ratkaisuksi jäteongelmaan muovituotteiden välttämisen. Teflonpannun sijasta voi suosia vanhaa kunnon valurautapannua, keittiön muoviastiat ja -aterimet vaihtaa teräksisiksi ja puisiksi ja vaatetuksessa suosia luonnonkuituja. Luonnonystävä jättää muovipussin ostamatta kaupasta ja kuljettaa mukana omaa kangaskassia.

Muoviongelmaan voi kuitenkin tulevaisuudessa löytyä jännittävämpikin ratkaisu. Yalen yliopiston tutkijat ovat löytäneet Amazonin sademetsästä sienen, joka kykenee hajottamaan muovin polymeerisidoksia. Tämä Pestalotiopsis microspora -sieni kykeni hajottamaan polyuretaanimuovia jopa hapettomissa olosuhteissa.

Kestää kuitenkin kauan, että hajottajasieni saadaan valjastettua niin laajamittaisesti ihmisen käyttöön, kuin paisuva muoviongelmamme edellyttäisi.

Mihin muovi?

Muovia voidaan kierrättää, mutta muovilaatujen monipuolisuus vaikeuttaa kierrättämistä.

Kuluttajaviraston sivuilta löytyy lista muovimerkinnöistä ja ohjeita muovin kierrättämiseen:
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/eko-ostaja/ymparistomerkit/muovien-merkinnat/

Lähteet:

Helsingin Sanomat 9.5.2012: Tyynenmeren jätepyörre kasvoi satakertaiseksi 40 vuodessa
Wikipedia
Kuluttajavirasto

Villinä vihanneksiin, pähkinöinä pensaisiin

Julkaistu: 27.9.2012

TEKSTI: TAIJA RINNE, KUVAT: TAIJA RINNE JA JOEL ROSENBERG

Villivihannekset ovat olleet kesän suosikkimuonaa. Syksyllä taas tekee mieli kypsyvien marjojen ja hedelmien äärelle. Kumpikin vuodenaika on otollinen urbaaniin sadonkorjuuseen.

Helsingin kesäluonnosta löytyy useita villivihannesapajia, mutta esimerkiksi Harakan saaressa niiden saloihin opastetaan kädestä pitäen. Opasta, kasvitieteilijä Adela Pajusta innostavat erityisen paljon juuri villivihannekset. Niitä on hienoa kerätä, kunhan tuntee tietyt säännöt.

– Ensimmäiseksi pitää tietää, mitä kerää. Tunnista siis kasvi. Toiseksi, poimi vain puhtaalta paikalta. Isolle tielle pitää olla matkaa useita satoja metrejä, mutta pienelle metsätielle riittää noin 50–100 metriä. Kolmas sääntö on, että kasvin tulee olla ehjä ja puhdas, Pajunen neuvoo.

Ehkä yksi tunnetuimmista syötävistä villivihanneksista on voikukka, joka muun muassa puhdistaa maksaa. Suomalaisten suosikin, nokkosen lehdet ovat täynnä vitamiineja, rautaa ja kalsiumia. Vinkkinä ensi kesään: nokkosesta saa satoa koko kauden, jos sitä niittää välillä.

– Nokkosen siemenillä voi vahvistaa munuaisia sekä hoitaa stressiä ja väsymystä. Elo–syyskuu on nokkosten siementen keruun aikaa, kertoo Pajunen.

Joka puolella on syötävää, kun tietää mitä etsii. Pajunen listaa kierroksellaan sekä teehen että villisalaattiin sopivia kasveja sekä lääkinnällisiä yrttejä.

– Maitohorsmasta, mansikanlehdistä sekä mustaherukka- ja vadelmapensaan lehdistä saa oivallista teetä, kun taas makeat orvokin kukat kaunistavat ruoka-annoksia. Kultapiisku auttaa virtsatientulehdukseen. Monelle saattaa myös olla yllätys, että esimerkiksi vuohenputkesta saa tärkeitä valkuaisaineita, sanoo Pajunen.

Rikkaruohona pidetty litulaukka maistuu sipulilta ja muhkealehtinen isomaksaruoho on mehukas lisä salaattiin. Joka puolella kukkiva maitohorsma on myös oiva ruokakasvi.

– Sen nuoret versot maistuvat parsan tapaan valmistettuina ja kukkia voi käyttää myös ruuanlaitossa, kertoo Pajunen.

Monet kesän antimet voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla, mutta tuoreesta sadosta pääsee nauttimaan myös syksyllä.

– Syyskuussa voi esimerkiksi kerätä nokkosen ja voikukan juuria, kertoo Pajunen.

Harakan saaressa järjestetään vilivihannesretkiä kesäisin, syksyllä muun muassa näyttelyitä ja energialuontopolku.

Puolivilli, urbaani sadonkorjuu 

Syksyn sadosta kaupunkilaisen kannattaa pitää mielessään myös julkiset ruokapuut ja -pensaat. Ympäristöjärjestö Dodon kaupunkiviljelijöiden Joel Rosenberg on laatinut verkossa toimivan Satokartan, joka esittelee Helsingin apajia. Syksyisin yhdistys järjestää myös urbaaneja sadonkorjuupyöräilyjä. Rosenberg piirsi satokartan aluksi paperille, verkossa se on ollut hieman yli vuoden.

– Toivon avoimen kartan rohkaisevan ihmisiä jakamaan omat satopaikkansa ja käyttämään urbaania satoa. Se on ekologista, terveellistä, tuoretta ja halpaa ravintoa. Urbaani sadonkorjuu vahvistaa kaupunkilaisten luontokokemusta ja suhdetta lähiympäristöön, sanoo Rosenberg.

Uskaltaako kaupunkivihanneksia syödä? Dodo on myös selvitellyt kasvisten turvallisuutta.

– Olisin enemmän huolissani siitä, että valtaosa syömästämme ruoasta on kaupasta ostettua, ei-luomua ruokaa. Helsingistä kerätyt hedelmät ja marjat kannattaa huuhtaista, eikä isoja määriä kannata kerätä vilkaasti liikennöityjen teiden varsilta, neuvoo Rosenberg.

Lisää julkisia ruokapuita!

Kartalla on perusomppujen lisäksi myös runsaasti esimerkiksi luumuja, tyrniä, aroniaa ja erilaisia pähkinöitä. Saako mitä tahansa kerätä mistä tahansa? Jokamiehenoikeuksissa puhutaan luonnonmarjoista ja -vihanneksista.

– Kysyin puistojen marjoista ja hedelmistä ympäristöministeriöstä, ja heidän asiantuntijansa mukaan julkisten paikkojen puut ja pensaat ovat vapaata riistaa. Vaikka hieman harmaalla alueella ollaankin niiden luonnonvaraisuuden kanssa.

Osa puista ja pensaista on Rosenbergin mukaan eläinten ”kylvämiä”, osa taas ihmisten aikaansaannosta joko vahingossa tai tarkoituksella. Vanhojen huviloiden puutarhoista saattaa muistuttaa yksinäinen omenapuu metsässä. Puistojen istutuksia hoitaa Helsingin kaupungin rakennusvirasto, joka on vastuussa muun muassa runsaista marja-aronia esiintymistä.

– Olen huomannut kysynnän kasvaneen, eikä ihme. Onhan kyseessä ilman torjunta-aineita kasvatettu lähiruoka. Kaupungin tulisi vastata kasvavaan kysyntään ja istuttaa lisää hedelmäpuita sekä marja- ja pähkinäpensaita puistoihin. En vastusta koristekasveja, mutta niiden osuus puistojen istutuksista on käsittämättömän suuri. Ei meillä ole ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen vähenemisen aikakaudella enää varaa tällaiseen tuhlaukseen, Rosenberg päättää.

Helsingin satokartta ja tietoa urbaanista sadonkorjuupyöräilystä osoitteessa: satokartta.net

Tampere sai oman satokarttansa elokuussa:
tampereensatokartta.net

www.harakansaari.fi

Jokaisen oikeudet

Luonnonvihanneksia koskevat jokamiehenoikeudet. Dodon selvityksen mukaan myös julkiset ruokapuut ovat vapaasti poimittavia, ellei opasteissa erikseen rajoiteta poimintaa.

Jokamiehenoikeudet pääpiirteittäin (katso koko lista osoitteesta: ymparisto.fi/jokamiehenoikeudet):

Saat:
­­– liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla.
– poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia.

Et saa:
– aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille.
– kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta.
– roskata ympäristöä.

Lähteet:
satokartta.net
ymparisto.fi