Nuorten Luonto

Vihdoin omaan kotiin!

Julkaistu: 27.9.2012

TEKSTI JA KUVAT: HANNA HEIKKILÄ

Kallion ilmaisutaidon lukiossa neljättä vuotta opiskeleva 19-vuotias Jussi Rusanen löysi unelmiensa kodin idylliseltä Viidenneltä linjalta Kalliosta. 

Jussi oli kyllästynyt Sipoo–Helsinki -matkan päivittäisiin aikatauluhaasteisiin sekä matkaan tuhrautuviin tunteihin. Hän päätti hankkia oman kodin Helsingistä – tietenkin Kalliosta.

Jussi kertoo olevansa helpottunut siitä, että oma koti on nyt totta.

– Enää ei tarvitse murehtia siitä, millä pääsee kotiin ja voiko ylipäätään jäädä koulun jälkeen Helsinkiin. Nyt voi vain kävellä kaikkialle, koska asunto sijaitsee niin hyvällä paikalla.

Jussi ei aio kuitenkaan unohtaa Sipoota kokonaan, sillä hän on luvannut jatkaa maanantai-iltojen dekkariperinnettä äitinsä kanssa sekä hoitaa perheen kolmea koiraa tarvittaessa.

Määrätietoinen Jussi kertoo lukion jälkeen suorittavansa siviilipalveluksen ja hakevansa opiskelemaan Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelulinjalle. Inspiraatio alaan on syntynyt Kallion lukiossa suoritettujen kurssien myötä ja oman musiikkiharrastuksen kautta. Jussi kuuluu melankolista suomirokkia soittavaan Huomenharha-bändiin, jolta on ilmestynyt juuri nettialbumi.

Sisustuskärpäsen purema

Monilahjakas Jussi kirjoittelee musiikkiharrastuksen lisäksi runoja, eikä oman kodin verhojen ompelukaan tuota hänelle vaikeuksia. Jussi esittelee uuden verhokankaansa ja valottaa sisustuksensa taustaa.

– Lähes kaikki tavarat ja huonekalut ovat kirpputoreilta tai kierrätyskeskuksesta. Lakanatkin ovat siskon vanhat.

Jussi on valinnut asunnon valopilkuksi keltaisen värin, joka tulee toistumaan wc-tilan lisäksi myös olohuoneessa, kunhan hän ehtii maalaamaan.

– Sänky minulta vielä puuttuu, mutta sekin on noutoa vaille hankittuna nettihuutokaupasta. Korjailen sitä itse sen verran, että korotan sängyn jalat, jotta saan ”kiipparit” mahtumaan sen alle säilytykseen.

Jussin astiaston on hankkinut hänen siskonsa. Sisko oli ilmoittanut jo keväällä ostavansa Jussille astiaston, kunhan oma koti löytyisi. Jussin ainoa kriteeri astiastolle oli, että kaiken tulisi olla eri paria. Niinpä sisko oli kierrellyt kirpputoreja ja koonnut veljensä iloksi persoonallisen astiasarjan.

Valoisa kuudennen kerroksen asunto oli hieman kärsinyt edellisten asukkaiden jäljiltä, mutta Jussin onneksi vuokranantaja korjautti asunnon seinät jo ennen kuin Jussi ehti reklamoida asiasta.

– Pyykkitupaa tai kellarikomeroani en ole vielä onnistunut talon kellarin syövereistä löytämään, vaikka oikea avainkin minulla pitäisi olla. Luulisi pyykkituvan olevan kuivaushuoneen lähellä, mutta eipä ole vielä löytynyt, Jussi kummastelee.

Soitto isännöitsijälle on siis vielä paikallaan. Lisäksi Jussi aikoo hankkia pienen kotivakuutuksen ja matkatavaravakuutuksen musiikkilaitteilleen, sillä muuta arvokasta hänellä ei vielä ole.

Nettiyhteyden avaaminen tuotti hänelle myös hieman päänvaivaa palveluntarjoajan takkuavan palvelun vuoksi, mutta sekin asia on nyt kunnossa.

– Ja kyllä tuo kymmenen megan nettiyhteys tuntuu aika mukavalta, kun Sipoon kodissa oli äärimmäisen hidas modeemiyhteys, Jussi toteaa.

Taloyhtiön jätteenlajittelu- ja kierrätysmahdollisuuksiin Jussi on tyytyväinen, vaikka energiajaetta ei erikseen kerätäkään. Pihasta löytyvät roska-astiat seka- ja biojätteelle sekä paikat keräyspaperille ja -pahville.

Haaveissa pitkäaikainen koti

Jussin tarkoitus on asua asunnossa useita vuosia. Jussille tämä asunto – ja etenkin sen sijainti – on tärkeä myös siksi, että tavoitteissa siintävä Teatterikorkeakoulu sijaitsee kivenheiton päässä.

– Olen onnellinen, että löysin tämän asunnon näin helposti, sillä muuttaminen HOAS:n opiskelija-asuntoon ei ollut kohdallani mahdollista. Minulle selvisi, että opiskelija-asunnoissa ei saa asua siviilipalveluksen aikana, joten en todellakaan olisi halunnut olla vuoden kuluttua taas muuttamassa.

Rauhallisesta asunnosta hänelle mieluisan tekevät myös sisäpihalle puistoon suuntautuvat ikkunat, vanhat seinään upotetut komerot ja leveät istuskeluun soveltuvat ikkunalaudat.

– Tässä kelpaa syksyn tullen istuskella ja kirjoitella runoja, Jussi naureskelee.

Ruoan hintoja Jussi seurailee tarkasti, ja antaa muille omaan kotiin muuttaville kultaisen neuvon:

– Älä mene nälkäisenä kauppaan. Kun noudatat tätä sääntöä, niin ostat vain sen maidon mitä menit hakemaan.

Hän innostuu muistuttamaan myös toisesta tärkeästä asiasta.

– Äläkä unohda avaimia.

Jussi kertoo unohtaneensa avaimen sisälle asuntoon jo ensimmäisellä kauppareissulla. Sipoossa nuorimies oli tottunut siihen, että vara-avain on aina ulottuvilla. Tapahtuneen jälkeen Jussin kaveri neuvoi säilyttämään avainta asunnon oven sisäkahvassa, jolloin se ei yksinkertaisesti voi unohtua!

MUUTTAJAN MUISTILISTA: 

– Muuttoilmoitus postiin/maistraattiin aikaisintaan 1 kk ennen muuttoa tai viimeistään viikon kuluttua muutosta (www.posti.fi/muuttoilmoitus)

– Vaadi aina kirjallinen vuokrasopimus

– Taloyhtiön Isännöitsijälle/huoltoyhtiölle ilmoitus muutosta

– Kilpailuta sähkösopimus (selvitä myös ekosähkön mahdollisuus!)

– Hanki kotivakuutus, sillä se sisältää myös vastuuvakuutuksen

– Siirrä/hanki nettiliittymä ajoissa, koska siirtoajat voi olla palveluntarjoajasta riippuen jopa useita viikkoja

– Selvitä Kansaneläkelaitoksesta oletko oikeutettu etuuksiin (asumislisä, asumistuki)

– Tutustu taloyhtiön järjestyssääntöihin

www.kuluttajavirasto.fi -sivuilta löydät tärkeätä tietoa mm. vuokra-asunnon etsimisestä, vuokrasopimuksen vähimmäisehdoista ja vuokravakuuksista.

˜

˜

Luonto tulee kotiin

Julkaistu: 27.9.2012

TEKSTI: TOPIAS SALONEN

Luontoa ei aina tarvitse mennä tarkkailemaan metsiin tai merten rannoille. Jotkut eliöt ovatsopeutuneet elämään myös kodeissamme.

Kun kylpyhuoneeseen laittaa valot päälle, saattaa nähdä sentin mittaisia hopeisia matomaisia hyönteisiä juoksevan äkkiä piiloon. Ne ovat sokeritoukkia (Lepisma saccharina), vikkeliä yöeläimiä, jotka elävät lämpimissä ja kosteissa paikoissa syöden melkein mitä tahansa eloperäistä materiaalia. Sokeritoukat kuuluvat kolmisukashäntäisiin, alkukantaiseen hyönteislahkoon, jonka tunnistaa kolmesta ulokkeesta takaruumiissa.

Sokeritoukilla on pitkä historia. Niitä voi sanoa lähes eläviksi fossiileiksi, sillä lahkoon kuuluvia hyönteisiä on elänyt jo satoja miljoonia vuosia. Sokeritoukat ovat myös melkoisen sinnikkäitä – ne pystyvät elämään useita vuosia. Vaikka nämä hyönteiset ovat melko harmittomia, voivat ne toisinaan järsiä tekstiilejä, papereita ja muuta pehmeää.

Värikkäät homeet

Kodin lämmöstä ja kosteudesta nauttivat myös homeet. Homeet ovat monisoluisia, luonnossa tärkeitä hajottajasieniä, joiden itiöitä leijuu jatkuvasti huoneilmassa. Itiöt vaativat kosteutta ja sopivan materiaalin kasvaakseen. Tästä huolimatta homeiden itiöt selvityvät pitkänkin ajan asunnossa ilman näkyviä homekasvustoja, mutta ne vain odottavat tilaisuutta kasvaa. Siksi melkein mikä tahansa kostea ja unohdettu vaate tai ruoka päätyy yleensä villamaisen kasvuston alle, vaikka kotona olisi muuten siistiä.

Homeita on tuhansia erilaisia, joten kotonakin voi törmätä leivän sinivihreästä homematosta kirkkaan oranssiin homeeseen kahvinsuodattimessa tai kylpyhuoneessa. Kun home valtaa talon rakenteita, saattaa huoneilma olla niin täynnä homeen itiöitä, että ne voivat vaarantaa terveyden.

Homeen lailla myös banaanikärpäset (Drosophila melanogaster) muistuttavat, jos hedelmät ovat unohtuneet kulhoon tai biojätteet ovat viemättä. Suomen oloissa banaanikärpänen ei elä ympärivuotisesti, joten keittiöihimme ne päätyvät yleensä kaupasta ostettujen hedelmien mukana. Banaanikärpäset käyttävät ravinnokseen pääasiassa hedelmien nesteitä, toukat taas syövät monipuolisemmin esimerkiksi biojätteitä.

Banaanikärpäset lisääntyvät pahamaineisen nopeasti: mitä lämpimämpää, sen nopeammin toukat kehittyvät. Naaraat munivat satoja munia, ja uusi sukupolvi saattaa syntyä jo viikon päästä munimisesta. Nopean ja runsaan lisääntymisen vuoksi banaanikärpänen on myös tieteelle korvaamaton laji. Sadan vuoden ajan banaanikärpästä on käytetty tieteessä mallieliönä ja sen kautta on saatu paljon tietoa eliöiden kehityksestä sekä geenien toiminnasta. Tämä on edistänyt myös lääketieteen kehitystä. Banaanikärpäsillä tehty tutkimus kromosomien roolista perinnöllisyydessä toi Nobel-palkinnon amerikkalaiselle Thomas Hunt Morganille vuonna 1933.

Siinä missä banaanikärpäsille kodin lämpö on Suomessa elinehto, joillekin hyönteisille kodit ovat vain kätevä majapaikka. Kellareissa ja ullakoilla saattaa nähdä ruskeita, kuivuneiden lehtien näköisiä huomaamattomia perhosia. Esimerkiksi nokkos- ja neitoperhoset talvehtivat toisinaan ihmisten asumuksissa ja käyttävät siipien alapuolen huomaamatonta väritystä sulautuakseen ympäristöönsä. Näistä kahdesta neitoperhonen on hieno esimerkki evoluution tuottamasta illuusioista: perhosen siipien neljä suurta silmää muistuttavat tuijottavaa eläintä ja karkottavat näin saalistajat.

Hyvät hämähäkit

Hyönteisten myötä kotiin saattaa syntyä jopa pieni ravintoketju. Suomesta tunnetaan yli 600 hämähäkkilajia, joista moni viihtyy asunnoissa. Vaikka hämähäkit aiheuttaisivat kylmiä väreitä, ovat suomalaiset kotihämähäkit itse asiassa hyödyllisiä ja vaarattomia asuinkumppaneita. Hyönteissyöjinä ne eivät käy käsiksi esimerkiksi tekstiileihin tai ruokaan, vaan käyttävät ravinnokseen kodin muita ötököitä. Siten ne toimivat asunnoissa luonnollisina tuholaistorjujina.

Kotiemme hämähäkeistä näyttävin lienee sentin mittainen mustanharmaa ja paksujalkainen huonehämähäkki (Tegenaria domestica). Se kutoo suppilomaisen seitin, jonka perukoilla se odottaa saaliin iskeytymistä verkkoon.

Huonehämähäkit olivat ennen sisätiloissa yleisempiä, mutta ovat harvinaistuneet vuosikymmenten myötä paremman ilmastoinnin ja lämmityksen takia. Sen sijaan huonehämähäkkiä pienemmät pallohämähäkit (muun muassa Steatoda bipunctata) ovat edelleen yleisiä kodeissa ja kutovat monenlaisia seittejä. Suomalaisten pallohämähäkkien sukulaisiin kuuluu myös ulkomailla elävä pahamaineinen mustaleski.

Hämähäkkien lisäksi kellareissa, autotalleissa ja ullakoilla viihtyy myös pitkäjalkaisia lukkeja (Opiliones), joita Suomessa tavataan 13 eri lajia. Lukit eivät kuitenkaan ole varsinaisia hämähäkkejä. Lukkien vartalo on vahvasti yhteensulautunut eivätkä ne kudo seittejä. Lukeilla on huono näkö, siksi ne ovat oppineet käyttämään etummaisia raajojaan tuntosarvina. Joskus saattaa törmätä lukkeihin, joilla on vähemmän kuin kahdeksan jalkaa: lukit pudottavat jalkojaan hädän hetkellä hämätäkseen saalistajia. Lukit ovat kaikkiruokaisia ja hämähäkkien tapaan harmittomia ihmisille.

Siinä missä jotkin eliöt katoavat kodeistamme, tulevat uudet tilalle. Kun pölypunkit harvinaistuvat, matkustamisen myötä lisääntyvät verta imevät seinälutikat. Luonto ei siis ole pelkästään kodin ulkopuolinen ilmiö, vaan se pyrkii sopeutumaan ja etsimään ekologisia lokeroita myös kodeistamme.

Paljakan metsiä juhlittiin kansainvälisellä leirillä

Julkaistu: 27.9.2012

TEKSTI: BIRTHE WEIJOLA, KUVAT: ANDREI HUMENNY, ALEXANDRA BULYGINA, ALMA HEIKKILÄ

Kansainvälisellä metsäleirillä Hyrynsalmella heinäkuussa tutustuttiin Paljakan alueen luontoon ja pohjoiseen metsäkulttuuriin.

Satelliittikuvassa Paljakan luonnonpuisto ja sitä ympäröivät vaarametsät erottuvat tummana laikkuna vaaleampien talousmetsien joukossa. Google Earth -näkymä auttaa Mustarinda-seuran Antti Majavaa selittämään kansainvälisen leirin osallistujille, miksi Paljakan metsät ovat niin ainutlaatuisia ja säilyttämisen arvoisia.

– Paljakan luonnonpuisto ja sitä ympäröivät vaarametsät muodostavat 50 neliökilometrin suuruisen yhtenäisen vanhan metsäalueen. Se on tuo tumma laikku satelliittikuvassa. Luonnonpuiston eteläpuolella sijaitseva Paljakan tutkimusmetsä on Lapin eteläpuolella suurin suojelematon valtion omistama vanhan metsän alue, kertoo Majava.

Osallistujat nyökkäävät ymmärtävänsä. Heidän kotimaissaan Virossa, Valko-Venäjällä ja  Suomessa näin isot vanhan metsän alueet ovat harvinaisia. Vain venäläiset nuoret eivät ole yhtä vaikuttuneita.

– Meidän kotikylämme metsät ovat samanlaiset kuin Paljakassa, kertoo Alexandra Bulygina, joka on kotoisin Brin-Navolokin kylästä Arkangelin alueelta.

Kansainvälinen Discover the Old-Growth Forest -leiri järjestettiin taide- ja luontokeskus Mustarindassa. Leirillä tutustuttiin Paljakan alueen luontoon ja luontomatkailuun kymmenen päivän ajan retkillä ja työpajoissa.

Katerina Borsuk Valko-Venäjältä innostui leirin alussa tehdystä suoretkestä.

– Ei haitannut, vaikka kastuin sukkia myöten, koska pääsin astumaan suomalaiselle suolle. Sain tuntea suon pehmeyden ja tuoksun. Valko-Venäjän suot ovat täysin erilaisia, niillä ei voi kävellä, hän sanoo.

Ikimuistoinen oli myös työpaja, jossa työstettiin näytelmiä eri maiden metsiin liittyvistä kansanperinteistä luonnonmateriaaleja hyödyntäen. Ilmeisen luovassa prosessissa syntyi tuotoksia, joissa oli sekä tunnistettavia että keksittyjä piirteitä.

Metsäjuhla toi näkyvyyttä suojeluesitykselle  

Leiriläiset valmistelivat työpajoissa ohjelman elämykselliseen Metsäjuhlaan, joka järjestettiin Paljakan tutkimusmetsässä 12.7. Kaikenikäisten ilmainen retkitapahtuma tutustutti kävijät Paljakan tutkimusmetsän luontoon ja pohjoiseen metsäkulttuuriin.

Metsäjuhlan ohjelma koostui leiriläisten vetämistä luontoretkistä sekä luonto-ohjelmasta lapsille. Iltapäivän hämärtyvässä metsässä draamatyöpajaan osallistuneet esittivät slaavilaiseen kansantarinaan perustuvan näytelmän noita Baba-Jagasta ja muodonmuutoksista.

Metsäjuhlan yhteydessä pidettiin myös tuoreen Vaara-Kainuun kansallispuistoehdotuksen esittelytilaisuus. Kansallispuistoesitystä olivat valmistelleet Kainuun luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto, Mustarinda-seura ja luontomatkailuyritys Nature Point Paljakka. Esitetty kansallispuisto sisältää valtion ja UPM:n omistamia maita Paljakan luonnonpuiston itä- ja eteläpuolella.

Metsäjuhlan avulla saatiin sellaista näkyvyyttä Paljakan alueen luontoarvoille, jota olisi ollut vaikea saavuttaa tavanomaisin keinoin. Erityisesti teatteriesitys houkutteli paikalle kymmeniä vieraita sekä paikallismedian edustajia.

Discover the Old-Growth Forest -leiri oli osa Luonto-Liiton vuonna 2009 alkanutta yhteistyöhanketta, joka edistää kestävää luontomatkailua nuorten ja kansalaisjärjestöjen keskuudessa Luoteis-Venäjällä. Leiri järjestettiin Euroopan komission Youth in Action -ohjelman tuella.

Vaara-Kainuun kansallispuistoesitys: http://www.luontoliitto.fi/metsa/ajankohtaista/2012/07/esitys-vaara-kainuun-kansallispuistoksi/

Jurtassa on outoa taikaa

Julkaistu: 27.9.2012

TEKSTI: SANNUKKA PEKKALA, KUVAT: STEVE GOURLAY

Perinteisesti paimentolaisten asumuksena tunnettu jurtta taipuu moneksi. Se voi olla kesäkoti, telttasauna tai vaikka metsästysmaja. 

Kun jurtantekijä Steve Gourlay isännöi jurttakievariaan viime kesänä Turun Keskiaikaisilla markkinoilla, silmään pisti yksi vierailijoita yhdistävä seikka. Markkinoiden hälinästä jurttaan astuneet istahtivat alas, nauttivat kupillisen tulisijalla porissutta pannukahvia – ja rauhoittuivat silminnähden.

– Sellainen vaikutus jurtalla tuntuu olevan, kotonaan Kurussa jurttia käsityönä tekevä Gourlay miettii.

Ja miksi ei olisi, onhan jurtta oikea elämys. Ulkoapäin aika vaatimattoman näköinen jurtta yllättää kupukattonsa alle astujan. Päivänvalo kuultaa vaalean kankaan läpi, puinen seinäristikko ja kattokruunu ovat mitä taidokkainta käsityötä. Jurtan sydän on tulisija, jossa halot rapsahtelevat kotoisasti. Seinustoilla on porontaljoilla peitettyjä lavereita.

Jurtantekijälle paras palkkio taitaakin olla se, kun uudet omistajat astuvat asumukseensa ensimmäistä kertaa.

– Aika usein se on rakkautta ensisilmäyksellä, rauhallisen oloinen Gourlay kertoo.

Miestä on helppo uskoa, sillä Gourlayn FinGer-jurttien kysyntä on kasvanut sitä mukaa, kun mies on saanut jurttia valmiiksi ja myyntiin. Yksikin vakioasiakas odottelee jo neljättä jurttaansa; edelliset kolme toimivat vierasmajoina ja telttasaunoina.

Seitsemän vuotta sitten yrityksensä perustanut Gourlay hankkii nyt elantonsa yksinomaan jurttia tekemällä. Aikaisemmin jurtanrakennuskurssit saivat pihapiirin täyteen vilinää, mutta tänä vuonna kursseja ei ole vielä ollut – tilaukset pitävät miehen kiireisenä.

Taidekoulun kirjastosta eräopaskouluun

Gourlay kiinnostui jurtista kotimaassaan Skotlannissa 1990-luvun lopussa. Kierrellessään opiskelupaikkansa Glasgow Art Schoolin mahtavassa kirjastossa hän löysi opuksen nomadien asumuksista. Jurttia käsittelevä luku kolahti, ja Gourlay tiesi heti, mitä halusi. Hän rakentaisi jurtan omin käsin alusta loppuun.

– Kaikki loksahti paikoilleen yllättävän helposti. Löysin kaverin, joka oli rakentanut jurtan aikaisemmin. Hän auttoi minut alkuun, ja tein ensimmäisen jurttani kouluprojektina.

Kun Gourlay muutti Suomeen, hän pakkasi jurttansa mukaan kuin kelpo matkaaja konsanaan. Kurussa hän aloitti opinnot eräopaskoulussa ja pystytti jurttansa opiston takapihalle.

– Eräopaskoulu ja jurtassa asuminen sopivat mielestäni hyvin yhteen. Aivan koko opiskeluaikaa en jurtassa asunut, sillä retket veivät meitä ympäri Suomea ja Venäjälle, Gourlay nauraa nyt.

Tuona aikana majoite tuli kuitenkin läpikotaisin tutuksi. Siperia opetti, ja Gourlay keksi hienosäätää jurttaansa vastaamaan paremmin Pohjolan oloja. Katon kulma on hieman jyrkempi kuin perinteisessä jurtassa, jotta sade ja lumi valuvat vaivatta alas. Huopakankaan sijaan Gourlay käyttää käsiteltyä, puuvilla-polyesterikangasta, joka kestää hyvin vettä, hometta ja kipinöitä. Samoihin aikoihin syntyi ajatus jurttien valmistamisesta myyntiin ja FinGer-jurttayritys sai alkunsa.

Huippuunsa hiottua muotoilua 

Gourlayn mukaan kovin suuria muutoksia jurttaan ei voi eikä tarvitse tehdä. Vuosisatojen saatossa se on hioutunut miltei täydelliseksi. Mullistavia muutoksia jurtanrakennuksessa koettaneet visionäärit päätyvät yleensä tekemään jotain muuta, Gourlay kertoo.

– Jurtta on saavuttanut huippunsa, sitä ei vain voi tehdä paremmin. Rakenne on uskomattoman hieno. Vuosienkaan jälkeen en saa siitä tarpeekseni, hän huokaisee.

Jurtta on samaan aikaan helposti kuljetettava sekä pystyssä seisoessaan vahva, tuimimmatkin myrskyt kestävä. Se on monikäyttöinen, onnistunut kokonaisuus.

Jurtan rakentamisen Gourlay aloittaa lähimetsästä. Hän valitsee seinä- ja kattopuiksi koivua, pihlajaa ja pajua.

Seinäpuut kuoritaan ja taivutetaan höyryn avulla, jonka jälkeen ne käsitellään valkaisuaineella, pellavaöljyllä ja tervalla ennen kehikon solmimista. Kattopuut suoristetaan höyryn avulla ja suuremmat puuosat höylätään kattokruunuun tai oven osiksi. Puukehikon peittävä suojakangas räätälöidään jokaista jurttaa varten erikseen.

Läpimitaltaan viisimetristä jurttaa Gourlay nikkaroi noin kuukauden päivät. Kun vastavalmistunut majoite vaihtaa omistajaa, mies palaa takaisin metsään.

– Pidän siitä, että työ etenee vaiheittain. Työpajassa rakentamisen ja uusien omistajien tapaamisen jälkeen on aika palata metsään.

Jurtassa elämä on yksinkertaista ja sen sylissä on parhaimmillaan lämmintä ja viihtyisää. Luonto ja luonnon äänet ovat kankaan takana. Ei ihme, että monet jäävät koukkuun.

– Kesäasujat tuntevat olonsa jurtassa todella mukavaksi. He nauttivat niin paljon, että monella on syksyn tullen vaikeuksia siirtyä takaisin sisätiloihin, Gourlay nauraa.

Mutta ei syytä huoleen; kaminan kanssa jurtassa voi asua ympäri vuoden.

www.jurtta.com

Jurtta

Jurtta on ikkunaton, kehän muotoinen, puukehikosta ja sen peittävästä villahuovasta rakennettava paimentolaisten asumus. Sitä käyttävät useat mongoli- ja turkkilaiskansat Pohjois- ja Keski-Aasiassa. Asumuksen sydän eli tulisija toimii lämmönlähteenä ja hellalevynä. Matkaajalle jurtta on unelmamajoite: helppo pystyttää, kasata kokoon ja kuljettaa mukana. Jurtan pakkaaminen on vaivatonta, ja sitä voi kuljettaa vaikka hevosilla, kameleilla, jakeilla tai modernisti mönkijällä.

Unohdettujen huviloiden metsä

Julkaistu: 27.9.2012

KUVAT JA TEKSTI: LAURI LÄHTEENMÄKI

Mutainen polku kuljettaa askeliani metsikön suuntaan. Keskiluokkaisuutta kaikuva, asteittain fiinimpikin omakotitaloalue vaihtuu luonnontilaiseksi metsäksi – keskellä Itä-Helsinkiä Kruunuvuoressa. Käpytikka lehahtaa suojaan, kun ylitän lahonneet pitkospuunlaiset.

Vielä puolivuosisata sitten huvilaidylli hallitsi tätä maisemaa. Alkujaan Suomen kansaakin sivistäneen Cygnaeuksen suvun rakennuttamat huvilat ovat sittemmin kulkeutuneet saksalaisen liikemiehen ja Neuvostoliiton omistuksen kautta suomalaiselle vuorineuvokselle. Kun vuorineuvoksen alueelle kaavailema rakennushanke kaatui 1960-luvun lopulla, huvilat jäivät käyttämättöminä lahoamaan sijoilleen.

Heitteillejättö toi mukanaan positiiviset puolensakin – aarnioituneesta huvilametsästä kaavaillaan luonnonsuojelualuetta. Toisaalta viereen rakennettava kerrostaloalue nielaissee palansa alueesta. Herää kysymys, saako pääkaupungissamme enää mikään olla rauhassa?

Noora Shingler: ”Maailmaa ei voi muuttaa suututtamatta ketään”

Julkaistu: 25.6.2012

TEKSTI JA KUVAT: TAIJA RINNE

Noora Shingler on yksi Suomen suosituimmista bloggaajista sekä ekon, luomun ja kemikaalittoman elämän puolestapuhuja. Eli siis varsinainen esikuva.

Noora Shinglerin lapsuuteen kuuluivat luonto ja varsinkin meri. Shinglerillä onkin pieni kesäsiirtolamökki meren rannalla Helsingin Lauttasaaressa. Mökin rakensi hänen isoisänsä 1950-luvulla.

– Meri ja rannat ovat minulle erityisen läheisiä. Isoisäni oli merimies ja perheemme vietti aina kesät Turun saaristossa sekä Lauttasaaren mökillä. Tykkään samoilla metsissä ja luonnossa, mutta hakeudun erityisesti aina meren äärelle. Eniten mulla on sellaista saaristorakkautta.

Noora Shingler antoi Nuorten Luonnolle haastattelun viimeksi vuonna 2008, kun hän oli juuri perustanut Kemikaalicocktail- bloginsa. Sen jälkeen on tapahtunut paljon.

– Kemikaalicocktailin pohjalta perustettiin Uusi musta -sivusto, jota Yle pyöritti ja jonka tuottajana työskentelin. Nykyisin sekä Kemppari että Uusi musta ovat itsenäisiä sivustoja. Sitten kirjoitin kirjan Marjoja ja maskaraa. Ne ovat olleet isoimmat muutokset.

Pelastaudu kemikaalitulvasta

Viime vuonna ilmestyneen Marjoja ja maskaraa kirjan viimeiset sivut Shingler kirjoitti ollessaan viimeisillään raskaana. Nyt hänen elämäänsä kuuluu myös lapsi.

– Olen minimoinut muovin määrän, etenkin lapseni huoneessa.

Lapsen kasvattaminen tekemään oikeita valintoja tulee Shinglerin mukaan luonnostaan. Kyse on siitä, mihin lapsen totuttaa.

– Toisenlaisissa perheissä on toisenlaiset valinnat. Esimerkiksi mun skidi tykkää syödä ruusukaalia ja avokadoa. Mä uskon siihen, että hän on jo sikiöaikana tottunut erilaisiin makuihin. Ne ovat hänelle luontaisia juttuja.

Nuorilla voi olla vaikeuksia valita ”oikein”, koska tarjonta ylittää kysynnän. Jotta välttäisi kemikaalitulvan ulkoisesti ja sisäisesti, kaupassa tulee olla tarkkana. Tuoteselosteiden tihrustaminen ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen meikkiostoksilla.

– Ruuassa ihan kaikkien kannattaa lähteä siitä, että suosii tuotteita, joissa ei ole tuoteselostetta. Valitsee perusruoka-aineita: hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä, kalaa, lihaa, siemeniä. Ja tietenkin luomua! Silloin ei tarvitse kuluttaa aikaa tuoteselosteiden lukemiseen. Kosmetiikkaostoksilla kannattaa ihan kysyä myyjältä, että missä teillä on luonnonkosmetiikkaa. Kannattaa myös etsiä luonnonkosmetiikan sertifikaattia, se on helpointa ainakin aluksi. Myös Marjoja ja maskaraa -kirja auttaa kosmetiikan valinnassa.

Pehmeä sabotaasi!

Ruotsissa toimii Kackerlacka-, eli Torakkaliike, joka haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan. Liikkeen jäsenet liimailevat ruokakaupoissa huonoihin tuotteisiin torakkatarroja. Miksi luomu pitää merkitä, mutta huonoja tuotteita ei? Miksi huono tuote on se ”normaali”? Noora Shingler kehottaa blogissaan ihmisiä Torakkaliikkeen hengessä pehmeään sabotaasiin, kääntämään jonkin huonon tuotteen kaupassa väärinpäin. Idea on aiheuttanut ihastusta, mutta myös suunnatonta närästystä.

– Jotkut ihmiset suuttuivat ihan kamalasti. Ehkä se ärsytti, ajateltiin kauppiaan joutuvan näkemään vaivaa. Mutta musta onkin hienoa se, että ihmiset funtsii, mitä he haluavat tehdä. Ajatellaan, että mikä on oikein ja mikä väärin. Asioihin on hankala saada muutosta niin, ettei kukaan ikinä suutu. Maailmassa ei tapahdu muutosta, jos kaikilla on aina kivaa. On hyvä ravistella ihmisiä ja katsoa, mitä he tekevät. Palautteen myötä mietin kyllä, teinkö tyhmästi. Mutta lopputulos oli se, että sekä ihmiset, että mut pantiin ajattelemaan. Osaan kyllä erottaa itseni ja työni ja ottaa toimittajan roolissa kritiikin vastaan. Ja ehkäpä nyt joku menee antamaan palautetta suoraan myyjälle.

Sisustajakin voi olla eko

MTV3-kanavalla pyörivä sisutusohjelma Tyylivarkaat aloitti juuri toisen tuotantokautensa. Tyylivarkaissa napataan sisustusideoita persoonallisista kodeista ja julkisista tiloista ja tuodaan ne asiakkaan muutoskohteeseen. Sisustusvalinnat ovat ekologisia aina kun mahdollista.

– Kompromisseja ei ole oikeastaan tarvinnut tehdä. Lähdemme kuitenkin liikkeelle kunkin viikon asiakkaan maun mukaan. Asukkaiden vanhoja tavaroita uudistetaan enemmän kuin käytetään kierrätettyä, mutta joskus käydään myös kirpputoreilla. Suunnittelijat funtsivat tosi hienosti, mitä vanhaa voidaan vielä käyttää ja mitä muokata niin, että se miellyttäisi enemmän. Siitä olen todella ilahtunut.

– Hankin itsekin kotiimme melkein kaiken kirppareilta. Viime viikonloppuna sain juuri ahaa-elämyksen, kun löysin pitkään etsimäni vanhan liikuntasalin pukuhuoneen kaapin. Asumme vanhassa kirkossa, joten sisustaminen on tosi haasteellista. Teetämme hyllyt mittatilauksena, kaikki muut huonekalut hankimme huokealla kirpparilta. Vaatetuksessa voi soveltaa samaa. Jos haluaa suosia ekologista muotia, voi panostaa vaikka hyvään laukkuun tai kenkiin ja hakea kirpparilta muita juttuja, Shingler neuvoo.