Nuorten Luonto

Salaperäinen metsä -kirjoituskilpailu on ratkennut

Julkaistu: 12.6.2012

Ada, Camilla ja Kasperi voittivat tiukan kisan.

TEKSTI: KATI TIITOLA • KUVAT: VOITTAJIEN KOTIALBUMIT

”Kasvit ovat älykkäitä”

Salaperäinen metsä -kirjoituskilpailun 7.–8.-luokkalaisten sarjan voittajatyöksi valikoitui Keuruun yhteiskoulun kahdeksannen luokan oppilaan Kasperi Riihimäen tarina Runopuut. Kilpailun tuomari, kirjailija Kirsti Manninen kuvaili Kasperin työtä ”omaperäiseksi, kieleltään, rytmiltään ja tunnelmaltaan väkeväksi ja silti hyvin suomalaiseksi tarinaksi metsästä ja kirjaimellisesti metsän peittoon joutumisesta”. Kasperin tarinassa ihmiskunnan ja luonnon roolit ovat kääntyneet päälaelleen ja metsä näyttää uhkaavat, vallantahtoiset kasvonsa.

– Halusin tuoda esille erilaisen puolen metsistä ja niissä elävistä kasveista. Kasvien runollinen puhetapa symboloi niiden houkuttelevuutta ja älykkyyttä. Simon lumous on vain yksi rauduskoivujen yrityksistä valloittaa maailma ja hän on vain yksi niiden vallantahtoisuuden uhreista, Kasperi valaisee tarinansa taustoja.

Taitoluistelua ja viulunsoittoa harrastavan Kasperin oma suhde metsään on läheinen.

– Asun periaatteessa metsän keskellä, joten olen usein metsän kanssa tekemisissä, kesällä ja talvella. Metsiä on hauska tutkia, vaikka vain tuttuja kotimetsiä. Metsässä on aina kivaa, koska ne ovat niin jännittäviä. Niillä on myös pelottavat puolensa, lähinnä öisin, Kasperi kertoo.

”Lempimetsäni on havumetsä”

Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun seitsemättä luokkaa käyvän Ada Segerstamin työ Maailman valo sijoittui kilpailussa toiseksi. Maailmansyntymyyttien henkeen kirjoitetun tarinan tunnelma ja monitasoinen kuvailu tekivät tuomariin vaikutuksen.

– Kirjoituksessani tunnelma on tärkeä. Halusin, että tapahtumaympäristössä on pimeää, koska se luo salaperäisyyttä. Kirjoitin tarinan tunnepohjalta, Ada kertoo tekstin synnystä.

13-vuotias espoolainen Ada asustaa itse metsäisellä alueella ja vierailee myös säännöllisesti perheensä kesämökin lähimetsissä Iisalmessa.

– Tykkään metsän hiljaisuudesta, tuoksuista ja äänistä. Lempimetsäni on havumetsä.

”Auringonlasku on maaginen”

Kolmannen palkinnon kilpailussa voitti turkulainen Luostarivuoren koulun seitsemättä luokkaa käyvä Camilla Miettinen. Kirsti Manninen kuvailee Metsän valoa ”raikkaaksi ja elävästi metsän jäätymistä ja virkoamista kuvaavaksi tarinaksi, jossa elämästä huolehtivat voimat jatkuvat myös sukupolvien yli”. Taidekoulua ja lukemista harrastava Camilla mainitsee suosikkimetsikseen valoisat lehtimetsät, jotka ovat tyypillisiä hänen kotiseudulleen Varsinais-Suomessa. Camillalle metsä merkitsee ennen kaikkea pakopaikkaa kaupungin melulta ja saasteilta. Idean taikuriaiheiseen tarinaansa Camilla kertoo saaneensa eräänä taianomaisena hetkenä katsoessaan ulos kotinsa ikkunasta:

– Idea tuli, kun aurinko oli laskemassa. Auringonlasku sai minut ajattelemaan taikuutta, Camilla kertoo.

Suo kutsuu kulkemaan

Julkaistu: 12.6.2012

TEKSTI JA KUVAT: TEEMU SALORIUTTA

Suot ovat maamme ainutlaatuisimpia luontokohteita. Ne tarjoavat retkeilijälle unohtumattomia hetkiä kevään kiihkeästä lintukonsertista utuisiin kesäöihin ja alkutalven hiljaisuuteen.

Laskeudun alas kalliolta, kun huhtikuinen ilta alkaa jo hämärtää. Kuusikon varjostamassa notkossa on vielä lähes polveen asti lunta. Lotistelen väsynein askelin viimeiset metrit nevan laitaan. Istun mättäälle kuuntelemaan ympäristöä. Suon yllä leijuu kostean päivän jäljiltä hentoa usvaa. Kaukaa kantautuu tuttu trumpettiääni; hetken päästä kurkipari lehahtaa suon toiselle laidalle. Jatkan kulkuani niemenkärkeen, josta avautuu esteetön näkymä suon keskiosiin. Levitän makuualustan avokalliolle. Kelmeä kuutamo valaisee tihenevää usvamattoa. Nukahdan töyhtöhyyppien soidinääniin ja niittykirvisten sirautteluun. Unen läpi kuulen vielä muutaman telkän lentävän suon yli. Taivasalla on hyvä nukkua.

Murra ennakkoluuloja

– Eihän suolle voi mennä, sinnehän uppoaa! Erään lähisukulaiseni lausahdus kuvastaa hyvin monen suomalaisen näkemystä suosta. Vaikka Suomi on maailman soisin maa, täällä voi nykyään varttua aikuiseksi käymättä koskaan kunnon avosuolla. Luonnosta vieraantuneiden mielikuvissa suo on vain hyttysiä kuhiseva märkä läntti.

Soita on kautta aikain pidetty joutomaina ja pelottavina hallan tyyssijoina, jotka olisi syytä raivata pelloiksi. Metsätalouden ojitukset ovat tuhonneet miljoonia hehtaareja maamme alkuperäisestä suoalasta. Lisäksi Euroopan mahtavin suo, 30 000 hehtaarin laajuinen Posoaapa, hukutettiin Lokan tekojärven alle. Nykyään soiden suurin uhka on turvetuotanto. Suoluonnon tila onkin erityisesti Etelä-Suomessa synkkä: peräti 96 prosenttia suotyypeistä on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Lisäksi lukuisat eliölajit ovat riippuvaisia suoekosysteemeistä ja siksi vaarassa hävitä kokonaan maastamme. Vaikka soiden arvo on viime vuosikymmeninä tunnustettu, eivät nykyiset suojelualueet riitä turvaamaan suoluontomme tulevaisuutta.

Monenlaisia elinympäristöjä

Suot voidaan luokitella kasvillisuuden ja kasvupaikkatekijöiden mukaan jopa kymmeniin tyyppeihin. Puustoisimmat niistä muistuttavat erehdyttävästi metsää, kun taas märimmät avosuot lainehtivat kuin järvet. Suokokonaisuuksista puhuttaessa käytetään termiä suoyhdistymä. Oulu–Joensuu-linjan eteläpuoliset suot ovat yhdistymätyypiltään pääsääntöisesti keidas- eli kohosoita, joiden keskusta on reunoja korkeammalla ja siten kuivempi. Keidassoiden keskiosat ovat avointa nevaa ja niiden reunoilla esiintyy erilaisia rämeitä ja korpia. Vastaavasti pohjoisen aapasuot ovat keskeltä matalampia, jolloin vesi valuu kohti niiden keskustaa. Ne ovat tyypillisesti vaikeakulkuisia, laajoja avosoita, mutta niiden upottavien rimpien eli suonsilmien välissä kiemurtelee kantavia jänteitä, joita pitkin taitava suoretkeilijä saattaa päästä mahdottomalta näyttävän paikan yli. Pohjoisimmassa Lapissa on palsasoita, joiden erikoisuuksia ovat routaytimiset turvekummut, palsat.

Metsän kuningaskin viihtyy soilla

Etenkin pohjolan laajat aapasuot ovat todellisia lintuparatiiseja. Suoretkeilijän on syytä kunnioittaa lintujen pesimärauhaa ja välttää liikkumista niiden pesimäsoilla huhtikuun lopulta elokuulle. Onneksi merkittävimmät lintusuot ovat usein myös vaikeakulkuisia, joten niille retkeilijä ei muutenkaan suuntaisi. Kansallispuistoissa ja suojelualueilla voi yleensä ihailla soita pitkospuilta tai lintutorneista, jolloin linnuille ei juuri aiheudu häiriötä. Etelä-Suomen suoretkikohteiden parhaimmistoa edustaa Tammelassa sijaitseva 2500 hehtaarin laajuinen Torronsuon kansallispuisto. Myös useat muut kansallispuistot, kuten Valkmusa, Kurjenrahka ja Patvinsuo, on perustettu suojelemaan nimenomaan arvokasta suoluontoa. Avarissa suomaisemissa voi nähdä lintujen lisäksi myös nisäkkäitä, joita olisi mahdotonta havaita metsien kätköistä. Esimerkiksi karhun näkeminen lienee kaikkein todennäköisintä Itä-Suomen syrjäisillä suolakeuksilla. Soilla elää myös monimuotoinen hyönteis- ja kasvilajisto. Hyönteisistä näyttävimpiä ovat värikkäät päiväperhoset ja sudenkorennot. Onnekas retkeilijä voi törmätä suolammen rannalla vaikkapa maamme suurimpaan korentolajiin, isoukonkorentoon. Kasviston erikoisuuksiin kuuluvat kihokit, pikkuruiset lihansyöjäkasvit, jotka vangitsevat tahmeaan kitaansa pahaa-aavistamattomia hyönteisiä.

Marjasatoa ja hiljaisuutta

Loppukesällä aavat vellovat oranssina marjamerenä: tuhannet hillat odottavat poimijaansa. Myöhään syksyllä luonto hemmotelee marjastajaa kuuran kuorruttamilla karpaloilla. Syksyn hämärissä suoretkelle kannattaa suunnata myös vain etsimään hiljaisuutta ja erämaista tunnelmaa. Kun maa vetäytyy talvella routaan, upottavinkin jänkä muuttuu mitä parhaimmaksi kulkumaastoksi. Jos pakkaset tulevat ennen lumia, soilla pääsee seikkailemaan helposti jalkaisin. Lumen aikaan matka taittuu mukavasti suksilla: edessä ei ole hankalia ryteiköitä tai jyrkkiä mäkiä, niin kuin metsissä. Varsinkin kevättalven teräshangilla hiihtäminen on nautinnollisen kepeää. Suoretkeilijälle riittää nähtävää ja koettavaa kaikkina vuodenaikoina. Kumisaappaat jalkaan ja menoksi!

Aamu Teerinevalla

Herään aamuvarhaisella teeren soidinpulputukseen ja korppien raakkumiseen. On vielä hämärää ja neva lepää sankan usvan kätköissä. Kevätaamun kostea tuoksu houkuttelee kuitenkin kömpimään ylös makuupussista. Laulurastas lurittelee koivun latvassa, metsäsaarekkeen takaa kaikuu kurjen huuto. Sumun hälvettyä pääsen seuraamaan teerikukkojen taistoa. Puidenlatvojen tasalla kaartelee petolintu. Katson kiikarilla: kalasääski. Valkoviklot syöksähtelevät suon yllä kuin hävittäjälentokoneet; kuovi sen sijaan astelee arvokkaasti käkkärämäntyjen lomassa. Huhtikuinen neva on täynnä elämää.

Pedon määritelmä

Julkaistu: 7.6.2012

TEKSTI: TAIJA RINNE

Mauri on ammuttu!” huutaa otsikko lehdessä. Kyynel nousee sudenpennun silmään, mutta hän ravistelee sen pois ennen kuin isä huomaa. Alfauros Mauri makaa kuvassa ja hänen samea katseensa kohdistuu loputtomaan tyhjyyteen. Maurin tappaminen oli kuulemma vahinko. Sudenpentu kääntää katseensa pois rumasta kuvasta. Hän tietää, ettei vahinkoja ole.

”Isä, miksi ihmisiä pitää tappaa? Mehän asumme täällä heidän maailmassaan, heidän vierainaan. Syömme heidän ruokaansa ja elämme heidän metsässään. Miksemme voisi elää sovussa?”, kysyy sudenpentu surullisin silmin.

”Senkin hippi!” huutaa isä. Ihmiset syövät meidän ruokamme ja käyttävät metsäämme surutta hyväkseen! Kaiken lisäksi ne raatelevat sinun kaltai- siasi pieniä susia huvikseen, koska ne ovat pahoja. Se on niiden luonne, itse piruja!”

”Mutta pitäähän niidenkin syödä, ne ovat villieläimiä!” yrittää sudenpentu.

”Niitä petoja on tuolla ainakin sata vapaana! Olen nähnyt, miten ihminen tappaa. Se on luonnotonta ja sairasta!” isäsusi jatkaa silmät tulikivenä.

Sudenpentu ei ymmärrä isänsä vihaa, mutta ymmärtää, koska on aika vetäytyä. Olenko väärässä? Onko ihminen luonteeltaan paha vai onko se vain eläin?

Yhtäkkiä puun takaa jolkottelee ihminen. Sudenpentu rientää ulos säikäyttääkseen ihmisen takaisin metsän suojaan. Pentu mekastaa minkä kerkeää ja kuulee samalla, että pesän suulla ladataan ase.

”Juokse jo!” huutaa pentu. Isä rynnii ulos pesästä sohien aseellaan ilmaa.

Pentu juoksee ja huutaa. Huutaa kovaa. Laukauksen ääni on vielä kovempi.

Pentu tekee vauhdissa kuperkeikan maahan asti samalla, kun pamaus kaikuu puista takaisin. Vatsaan sattuu ja se on lämmin. Ihminen on poissa, isä on siinä. Isä itkee ja sen kuono on ihan punainen. Kaukaa kuuluu ihmisen yksinäinen ulvonta, kun maa imee punaista sisäänsä.

> Kirjoittaja on susia symppaava Luonto-Liiton toimitusharjoittelija.

Uutta ja uusiutuvaa

Julkaistu: 28.2.2012

Teksti: Ilkka Hiltunen
Kuva: Kevin Connors

Ympäristöystävällisen energiantuotannon perustan muodostavat uusiutuvat energianlähteet. Nuorten Luonto tutustui alan uusimpiin innovaatioihin aaltoenergiasta bioetanoliin.

Planeettamme on pullollaan hyödynnettävissä olevaa uusiutuvaa energiaa eri muodoissa. Auringonvaloa, tuulen ja veden liikettä sekä maankuoren lämpöä voidaan muuttaa sähköksi ilman merkittäviä päästöjä. Kasvien kasvattaminen energiantuotantoon puolestaan sitoo hiilidioksidia, minkä ansiosta kasvipohjaisten polttoaineiden käyttö ei välttämättä lisää kasvihuonepäästöjä.

Seuraavaksi esiteltävät energiantuotantotavat ovat vielä kehittelyasteella. Niiden tarkoituksena on muuttaa luonnollisesti uusiutuvia energian muotoja kestävällä tavalla nykyaikaisen yhteiskunnan tarpeisiin.

Energinen maininki

Maailman merivesissä on valtavasti hyödynnettävissä olevaa energiaa eri muodoissa. Aaltojen, merivirtojen ja vuorovesien sisältämän liike-energian lisäksi on tutkittu myös vesimassojen keskinäisiin lämpötila- ja suolapitoisuuseroihin perustuvaa energiantuotantoa. Viime vuosina erityisesti aaltovoiman kehittämiseen on panostettu.

Aaltovoima tarkoittaa tuulen meren pinnalla aikaansaaman aaltoilun hyödyntämistä. Liike-energia voidaan muuntaa sähköksi monin eri tavoin. Esimerkiksi aaltojen mukana kelluvan poijun liikettä voi käyttää pumppaamaan nestettä, joka pyörittää generaattoria. Toinen kehitelty ratkaisu on käyttää kelluvaa, pitkulaista vaimenninta, joka toimii pumppuna taittuessaan ja oikaistuessaan aallokossa.

Aaltoenergian hyväksikäytön suurimmat haasteet liittyvät laitteiston kunnossapitoon. Huoltoa vaikeuttaa se, että ainakin osa laitteistosta sijaitsee merellä, jossa olosuhteet eivät aina ole suotuisat. Merenkäynti yltyy väistämättä joskus rajuksi, mikä asettaa kovia vaatimuksia laitteiston kestävyydelle. Aaltovoimaloita on turha rakentaa, jos ne eivät kestä myrskyjä.

Aaltovoiman etuna on laaja potentiaali: energiantuotantoon soveltuvia rannikkoalueita on runsaasti ympäri maailman. Aallokoiden voimakkuus on myös yleensä helppoa ennustaa jopa päiväkausia etukäteen, mikä edistää luonnonvoimista riippuvaisen energiantuotannon tehokkuutta.

Maa on voimaa

Maankuoreen johtuvaa lämpöä, joka syntyy pääosin mineraalien radioaktiivisen hajoamisen tuloksena maan sisuksissa, kutsutaan geotermiseksi energiaksi. Paikoissa, joissa maaperä läpäisee geotermistä lämpöä tuoden sen lähelle maan pintaa, tämän energian hyödyntäminen on suhteellisen helppoa. Esimerkiksi tuliperäisellä Islannin saarella tuotetaan yli neljäsosa sähköstä geotermisellä voimalla.

Uudet, tehostetut geotermiset järjestelmät mahdollistavat maankuoren lämpöenergian hyödyntämisen myös alueilla, joilla lämpö ei luonnostaan kohoa maan pinnalle. Perusideana on tehdä kalliosta läpäisevää pumppaamalla maaperään vettä kovalla paineella porakaivosta. Geotermisen lämmön kuumentama vesi nousee toisesta porakaivosta ylös voimalaitokseen, jossa lämpö käytetään sähköntuotantoon. Jäähtynyt vesi pumpataan takaisin kallioon.

Tehostettujen geotermisten järjestelmien suurin tekninen haaste on, että kaivot pitää porata useiden kilometrien syvyisiksi, jotta saavutetaan energiantuotannon kannalta riittäviä lämpötiloja. Tehostamiseen voi liittyä myös riski, että kallion murtaminen heikentää maaperän vakautta. Tämä saattaa johtaa seismisesti aktiivisilla alueilla maanjäristyksiin tai maan kohoamiseen. Paikallisten riskien ei kuitenkaan katsota olevan merkittävä rajoite geotermisen energiantuotannon kehittämiselle.

Tehostettu geoterminen energia on lupaava energiantuotantomuoto erityisesti siinä mielessä, että sillä kyetään tuottamaan energiaa tasaisesti ja lähes missä tahansa. Esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto vaihtelee sääolojen mukaan, ja vaikka ne voivat tukea toisiaan, tarvitaan lisäksi voimalaitoksia, joiden tuotanto on tasaisen varmaa.

Fiksumpaa alkoholinkäyttöä

Bioetanoli on kasviperäinen polttoaine, jota valmistetaan nykyisin tärkkelys- tai sokeripitoisista kasveista, kuten maissista ja sokeriruo’osta.

Sokeriruoko on verrattain hyvä raaka-aine, mutta sen kasvattaminen on kannattavaa lähinnä vain tropiikissa. Maissin ja muiden viljojen kasvattaminen puolestaan vaatii paljon energiaa suhteessa siitä saatavaan energiaan, joten etanolin valmistaminen niistä ei ole erityisen tehokasta tai kestävää. Lisäksi polttoainetuotantoon nykyisin käytettävien kasvien viljelystä seuraa maankäyttöön ja veden kulutukseen liittyviä ongelmia.

Biopolttoaineiden tuotannon heikkouksia pyritään korjaamaan kehittämällä menetelmiä, joiden avulla polttoaineita voidaan valmistaa ekologisesti kestävämmistä raaka-aineista. Etanolin tuotannon kehittelyssä tutkitaan lignoselluloosan eli kasvien puumaisen rakenneaineksen muuttamista etanoliksi. Tällaista menetelmää hyödyntämällä etanolin raaka-aineena voitaisiin käyttää maatalouden ja puuteollisuuden jätteitä sekä vähemmän vaativia heinäkasveja.

Selluetanolia voidaan valmistaa kahdella eri periaatteella. Hapon tai entsyymien avulla selluloosa voidaan hajottaa sokereiksi. Niistä taas saadaan käymisprosessin tuloksena etanolia. Toinen keino käsitellä selluloosaa on kaasuunnuttaminen, jolloin saadaan häkää ja vetyä. Nämä kaasut voidaan muuttaa etanoliksi käymisen tai kemiallisen katalyysin avulla.

Selluetanolin tuotannon kehittämisen kannalta ratkaiseva kysymys on, kuinka tehokkaasti raaka-ainetta saadaan muunnettua polttoaineeksi. Tehokkuus vaikuttaa sekä polttoaineen hintaan että tuotantomääriin. Muuntamisprosessin kehittämisessä entsyymien ja niiden tuottamisen tutkimus on ollut merkittävässä roolissa. Kehittämisprojekteihin on kuulunut keinotekoisten entsyymien rakentamista ja entsyymejä tuottavien sienten geenimuuntelua.

Vaikka selluloosaetanoli vaikuttaakin hyvältä vaihtoehdolta viljasta tehtyyn etanoliin verrattuna, koko projektin mielekkyys voidaan kyseenalaistaa. Etanolin valmistuksen sijaan voi olla energiatehokkaampaa käyttää biomassaa polttoaineena sähköntuotannossa ja siirtyä sähkökäyttöisiin ajoneuvoihin. Toisaalta etanolin käyttöönotto polttomoottoreissa saattaa olla helpompi ratkaisu. Etanolia käytetäänkin yleisesti bensiinin jatkeena myös täälläpäin maailmaa.

Ja maailma pelastuu?

Vaikka nykyiset ja kehitteillä olevat uusiutuvat energiantuotantotavat olisivatkin ympäristön kannalta huomattavasti parempi ratkaisu kuin fossiiliset polttoaineet tai ydinvoima, niiden laajemmalle hyödyntämiselle on merkittäviä esteitä.

Pidemmälle kehittyneet uusiutuvat energiantuotantomuodot ovat taloudellisesti kilpailukykyisiä, mutta vallitsevat yhteiskuntajärjestelmät ovat rakentuneet uusiutumattomien energialähteiden perustalle. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ettei uusiutumattoman energian hintaan lasketa sen aiheuttamien ympäristöongelmien kustannuksia.

Voidaan kuitenkin nähdä kannustavana, että esteet kestävämmän energiantuotannon laajamittaisemmalle yleistymiselle ja kehittymiselle ovat lähinnä järjestelykysymyksiä. Tarvittava teknologia ja osaaminen ovat jo olemassa tai hyvässä kehitysvauhdissa – ne on vain kyettävä ottamaan käyttöön.

Pärjäisitkö päivän ilman sähköä?

Julkaistu: 28.2.2012

Leo Stranius

Sähkö ympäröi elämäämme. Herään aamulla sähköllä toimivan älypuhelimeni herätykseen, laitan sähkövalot päälle ja lämmitän vedenkeittimellä teevettä. Aloitan työt käynnistämällä langattoman modeemin ja kannettavan tietokoneeni. Illalla luen kirjaa yölampun valossa.

Pystyisinkö toimimaan edes vuorokautta ilman sähköä? Rehellisesti sanottuna en. Tärkeimmät työkaluni, tietokone, internet ja älypuhelin, lakkaisivat kaikki toimimasta ilman sähköä. Kirjoittaminen ja lukeminen onnistuisivat vain päivänvalossa tai kynttilän kanssa. Asioiden hoitaminen kävisi yllättävän hankalaksi.

Vuorokausi ilman sähköä olisi kuitenkin mielenkiintoinen kokemus. Heräisin ilman älypuhelinta luonnonvaloon. Söisin ruokani kypsentämättömänä. Päivän mittaan työt hoituisivat ihmisiä kasvokkain tavatessa. Työvälineinä olisivat kynä ja muistivihko.

Olemme riippuvaisia sähköstä. Nykyinen yhteiskuntamme ei toimisi, mikäli sähköntuotanto keskeytyisi. Patterit kylmenisivät, ruoka pilaantuisi, veden tulo lakkaisi ja sen myötä WC-pönttökään ei vetäisi. Radio, televisio ja internet olisivat hiljaisia.

Ongelma ei tietysti ole sähkö sinänsä, vaan se, miten sitä tuotetaan. Fossiilisiin polttoaineisiin tai ydinvoimaan perustuva sähköntuotanto aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia. Ilmastonmuutos uhkaa karata käsistä, ja ydinjäte jää tuleville sukupolville 100 000 vuoden vaarallisena perintönä. Jotain on pakko tehdä.

Teollisuuden lisäksi sähköä kuluu kotitalouksissa, erityisesti valaistukseen, kodinkoneisiin ja viihde-elektroniikkaan. Vaikka pidempi sähköpaasto taitaa monelle meistä olla yhtä Earth Hour -tuntia lukuun ottamatta mahdotonta, voimme omassa arjessamme vähentää sähkönkulutusta merkittävästi.

Tärkeintä on varmistaa, että kotiin hankitaan päästötöntä ekoenergiaa. Tämän jälkeen kannattaa kiinnittää huomiota valaistukseen – eli käyttää energiansäästö- tai LED-valoja vain siellä, missä niitä todella tarvitaan. Sähkölaitteet taas kannattaa varustaa katkaisimella varustetulla jatkojohdolla, jonka voi napsauttaa pois päältä silloin kun laitetta ei tarvita.

Omien arkivalintojen lisäksi kannattaa tietenkin vaikuttaa yhteiskunnan päättäjiin, jotta energiansäästöön ja energiatehokkuuteen sekä tuulivoiman ja muiden uusiutuvien energialähteiden rakentamiseen panostettaisiin entistä enemmän.

Kirjoittaja on sähköstä riippuvainen Luonto-Liiton pääsihteeri

PS. Haastan kaikki mukaan vuorokauden mittaiseen Älä käytä sähköä -päivään (Älä osta mitään -päivän hengessä!) sekä kertomaan tempauksen kokemuksista Luonto-Liitolle. Päivän ajankohdan voi valita vapaasti. Tarinat voi lähettää osoitteeseen leo.stranius@luontoliitto.fi. Parhaimmat palkitaan.

Ihmiskehon energiasyöppö on maksa

Julkaistu: 28.2.2012

Jonna Niiniaho

Eläinkunnassa energiatehokkuuteen vaikuttaa koko. Pikkulintu joutuu hengissä pysyäkseen syömään moninkertaisen määrän ruokaa painokiloaan kohden ihmiseen verrattuna.

Ihmiskeho on melko hyvä kone energiankulutuksen suhteen, vaikka kulutammekin liikkumiseemme kolminkertaisesti energiaa norsuun verrattuna. Yleistäen voi sanoa, että mitä suurempi eläin, sitä tehokkaampaa energiankäyttö on. Ja me ihmisethän olemme suurehkoja olentoja eläinmaailmassa.

Tässä hieman vertailua ihmisen ja pikkulinnun suhteen. Energiankulutustaan minimoidakseen pikkulinnut välttävät turhaa liikkumista talvisaikaan, eivätkä lähde helposti etsimään uusia talviapajia. Tämän vuoksi pikkulintujen talviruokinta tuleekin aloittaa aina jo ennen kylmimpiä säitä, sillä myöhään perustetut ruokintapaikat jäävät helposti löytämättä. Ankarana talvena pikkulinnut voivat kadota paikoitellen kokonaan.

Ihmisen energiankulutus:

Ihminen (mies): 70 kg
Kokonaiskulutus: 2800 kcal / vrk
Ruokaa kuluu: 2 kg / vrk
n. 29 g ruokaa painokiloa kohden
40 kcal / painokilo
Ruoan imeytysmistappio n. 10 %

Liikkuminen n. 33 %
Perusaineenvaihdunta n. 66 %:

Maksa 27 %: Maksa käsittelee sen, mitä syömme ja juomme. Maksassa aineet muokataan sellaiseen muotoon, että ne voidaan joko poistaa tai käyttää elimistössä hyväksi. Maksa muun muassa tuhoaa verenkierron mukana tulevia bakteereita ja myrkkyjä, valmistaa sappihappoja ja säätelee verensokeria ja veren aminohappopitoisuutta.
Hermosto 19 %: Koostuu keskushermostosta (aivot ja selkäydin) ja ääreishermostosta. Aivot vastaanottavat ja muokkaavat informaatiota sekä säätelevät elintoimintoja ja käyttäytymistä. Selkäydin välittää viestejä aivojen ja ääreishermoston välillä. Ääreishermosto säätelee lihaksiston liikkeitä, vaikuttaa rauhasten eritykseen ja välittää aistinsolujen informaatiota keskushermostolle.
Munuaiset 10 %: Munuaiset suodattavat verestä haitallisia kuona-aineita, jotka eritetään virtsan mukana pois elimistöstä. Munuaisten läpi virtaa vuorokaudessa noin 1500 l verta, josta ne suodattavat 180 l alkuvirtsaa. Valmista virtsaa syntyy n. 1,5 litraa.
Sydän 7 %: Sydämen käyttämä energia kuluu sydämen sykkeen ylläpitämiseen. Sydämen normaali pulssi levossa on minuutissa n. 50–80 lyöntiä, jolloin se pumppaa noin viisi litraa verta.
Muut 4 %

Pikkulintu (urpiainen):

Urpiainen (talvella) n. 13 g
Kokonaiskulutus: 23 kcal/vrk
Ruokaa: vähintään 8g/vrk
n. 615 g ruokaa painokiloa kohden
1769 kcal / painokilo

Talvella pikkulinnut kuluttavat jo seuraavana yönä lähes kaiken päivällä hankkimansa energian. Erityisesti lämmönsäätely vie paljon energiaa. Talvella linnut lentävät mahdollisimman vähän ja suosivat ravintoapajia, jotka ovat jo valmiiksi tiedossa. Samaan aikaan lintujen ruoansulatus tehostuu muuttamaan ravinnon nopeasti rasvavarastoiksi, sillä esimerkiksi urpiaisen kupuun mahtuu vain 2 g ruokaa. Energiantarvetta vähentää, jos lintu kaivautuu kieppiin tai etsiytyy yöksi johonkin muuhun suojaavaan, eristävään paikkaan.