Nuorten Luonto

Kaamoksen synkkyys ja kauneus

Julkaistu: 24.11.2011

Teksti: Ilkka Hiltunen
Kuva: Ismo Puustinen

Väsymystä, lihomista, jopa masennusta. Kaamos saattaa sekoittaa sisäisen kellon.

Näillä leveysasteilla on talvisaikaan tunnetusti varsin pimeää. Pimeyden käsitteeseen liitetään usein lähinnä ikäviksi koettuja asioita, kuten synkkyys, hulluus tai pelko. Mielikuvat luonnonvalon vähäisyyden vaikutuksista ihmisen henkiseen hyvinvointiin tuntuvat myös olevan ensisijaisesti kielteisiä.

Kielteiset mielikuvat perustuvat todellisille vaikutuksille, vaikkeivat täysin todellisuutta aina vastaisikaan. Suunnilleen jokainen on luultavasti kuullut ainakin kaamosmasennuksesta, ehkä myös kaamosväsymyksestä tai -rasituksesta. Jotain myönteistäkin talvisesta pimeydestä on silti löydettävissä.

Väsymystä ja masennusta

Sen perusteella, kuinka paljon kaamoksen kielteisistä vaikutuksista on ollut mediassa puhetta, voi saada käsityksen, että nämä vaikutukset ovat hyvinkin yleisiä. Käsitys ei ole täysin väärä, mutta saadaksemme tarkemman kuvan kaamosoireista tarvitsemme asiantuntijan apua.

Ylilääkäri Timo Partonen on väitellyt kaamosmasennuksesta ja toimii Mieliala, depressio ja itsetuhokäyttäytyminen -yksikön päällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Hänen mukaansa on varsin hyvin tiedossa, miten kaamosaika vaikuttaa suomalaisiin.

– Yli 30-vuotiaista suomalaisista 85% sanoo, että vuodenaikojen vaihtelulla on heihin vaikutuksia. Heistä puolet potee kaamosväsymyksen oireita, joista merkittävimpiä ovat väsymys, makeanhimo ja näistä johtuva painonnousu. Jos näiden lisäksi ilmenee masennuksen oireita, voidaan puhua kaamosmasennuksesta, josta kärsii noin prosentti väestöstä, Partonen sanoo.

Kaamosväsymys käsittää siis lähinnä lievempää oireilua, kun taas kaamosmasennuksessa on kyse vakavammasta mielenterveysongelmasta. Kaamosväsymyksen ja -masennuksen erot näkyvät tarkasteltaessa sekä psykologisten oireiden syitä että niiden esiintymistä eri puolilla maailmaa.

Sisäinen kello vaatii tahdistusta

Kaamosoireilu johtuu pitkälti uni-valverytmin häiriintymisestä ja unenlaadun heikkenemisestä. Näihin on syynä se, ettei kehon sisäisen kellon toiminta vastaa ympäristössä tapahtuvaa valoisuuden vaihtelua.

– Sisäinen kello on aivoissa sijaitseva hermosolujen joukko, jonka tehtävä on kertoa muulle keholle vuorokaudenajasta erilaisten toimintojen säätelyä varten. Jotta kello pysyisi oikeassa vuorokausirytmissä, se tarvitsee aamuisin valosignaaleja, selittää Partonen.

Kaamosmasennuksen taustalla on todennäköisesti sisäisen kellon häiriö, joka johtuu siitä, että solut ottavat tiedon valoisuudesta vastaan poikkeavalla tavalla. Kaamosmasennuksen perimmäiset syyt näyttäisivät olevan geneettisiä, mutta eivät kuitenkaan periytyviä.

Kaamosoireilun biologisen perustan päällä on myös psykologinen kerrostuma. Sillä, miten masennuspotilas tiedostaa ongelmansa ja suhtautuu siihen, voi tästä johtuen olla vaikutusta hänen vointiinsa. Suhtautuminen kaamosajan pimeyteen voi myös vaikuttaa koettujen vaikutusten kiusallisuuteen.

Päiväntasaajalta pois päin kuljettaessa kaamosväsymyksen yleisyys kasvaa, mutta kaamosmasennus on yhtä yleistä esimerkiksi Espanjassa kuin meillä Suomessa. Saamelaiset, joiden pohjoisilla asuinalueilla varsinainen kaamos talvisin vallitsee, kärsivät kaamosväsymyksestä ainakin yhden tutkimuksen mukaan vähemmän kuin suomalaiset, mutta kaamosmasennuksesta todennäköisesti yhtä yleisesti.

Hoidoksi valoa ja liikuntaa

Saamelaisten parempi vointi Suomen muuhun väestöön verrattuna selittynee sillä, että he ovat sopeuttaneet elintapansa paremmin kaamosajan oloihin. Elintavoilla voi olla merkittävä vaikutus siihen, miltä elämä talvisessa pimeydessä maistuu.

Vääränlaisen elämänrytmin lisäksi myös esimerkiksi harrastusmahdollisuuksien vähentymisellä voi olla kielteisiä vaikutuksia. Monenlaisesta ulkoilmaan sijoittuvasta toiminnasta tulee talvikeleillä hankalaa tai mahdotonta. Alhaisten lämpötilojen ja ikävien kelien vuoksi ihmisten aktiivisuus usein laskee, mikä helposti vaikuttaa mielialaan.

Kaamosoireet vaativat kuitenkin monessa tapauksessa hoitoa. Partonen kertoo, että tutkitusti kaikenlaiseen kaamosoireiluun toimivia hoitokeinoja voi sanoa olevan kaksi: kirkasvalohoito ja kuntoliikunta.

– Valohoidolle paras aika on aamulla. Tällöin sillä voi korjata uni-valverytmiä, jolla on taipumus siirtyä myöhempään. Säännöllisyys ja oikea ajoitus ovat tehokkaan valohoidon avaintekijöitä. Liikunta puolestaan vaikuttaa, kun sitä harrastaessa syke kohoaa 45–60 minuutiksi pari-kolme kertaa viikossa. On kuitenkin varottava kuntoilemasta niin myöhään, että se vaikuttaa unensaantiin.

Pimeyden lumo

Kaamoksen vaikutuksia tarkastellessa huomio kiinnittyy helposti vain siihen, että talven pimeys tekee monen elämästä synkempää. Tutkimusten valossa voidaan kuitenkin nähdä, että suurimmalle osalle ihmisistä kaamosaika on mahdollista kokea miellyttävänä osana vuodenaikojen vaihtelua.

– Pimeys voi tarjota hyvinkin positiivisia elämyksiä. Pakeneminen asutuskeskuksien valosaasteesta täydellisempään pimeyteen voi rauhoittaa mieltä ja saada aikaan kokemuksen luonnon yhteyteen palaamisesta, Partonen toteaa.

Pimeys tietysti myös edesauttaa tähtitaivaan ja sen tarjoamien spektaakkelien, kuten revontulien, ihailua. Pohjoisessa kaamoksesta onkin muodostunut eräänlainen matkailuvaltti, joka houkuttelee erityisesti kauempaa tulevia turisteja eksoottisena elämyksenä.

Lapissa kaamos ei ahdista

Teksti: Kati Tiitola

Suomen Lapista Kilpisjärveltä kotoisin olevaa 26-vuotiasta Birit Tornensista kaamos ei ahdista. Tällä hetkellä hän viettää talvensa Ruotsin saamelaiskeskuksessa, Jokkmokkissa, opiskellen saamen käsitöitä. Enontekiöläisessä saamelaisperheessä varttuneelle Biritille kaamos merkitsee pikemminkin tunnelmallista rauhoittumisen aikaa, josta hän osaa myös nauttia.

Birit kertoo huomanneensa eroja suhtautumisessa pimeään vuodenaikaan etelä- ja pohjoissuomalaisten välillä. Lapissa ihmisiä kaamos ei juurikaan ahdista ja pimeyteen ollaan myös hyvin tottuneita.

– Monesti kuulee etelän ihmisten ihmettelevän ja kauhistelevan kaamosta sen takia, että silloin on niin pimeää koko ajan heidän käsityksensä mukaan, Birit toteaa.

Sen sijaan suuria eroja suhtautumisessa kaamokseen Lapissa asuvien suomalaisten ja saamelaisten välillä Birit ei ole havainnut.

Tornensiksen perheelle kaamos merkitsee elämäntahdin rauhoittumisen lisäksi paikallisen Gova-Labban siidan eli porokylän kokoontumista poroerotuksiin.

– Erotuksissa käydään läpi siidan porot, valitaan mitkä niistä teurastetaan ja mitkä jätetään eloon ja jakaannutaan samalla talvipaimennusryhmiin, Birit valaisee.

Poroerotukset ovat Biritille kaamosaikaan olennaisesti kuuluva yhteisöllinen tapahtuma ja perinne, jolloin päivät kuluvat ulkona työskennellen porojen parissa. Muuten Birit kertoo kaamoksen aikaan viettävänsä enemmän aikaa sisätiloissa, ja myös nukkuvansa enemmän kuin kesällä.

Vuodenaikojen vaihtelu virkistää

Lauttasaaren yhteiskoulun lukion toista luokkaa käyvä Joona Pitkäniitty, 17,  ei tunnusta kärsivänsä kaamoksesta. Positiivinen lukiolainen löytää hyviä puolia kaikista eri vuodenajoista.

– Olen ehkä eniten kesäihminen, koska kesällä on lomaa ja voi nukkua pitkään aamuisin, hän tuumii.

Syksyt ovat valokuvausta harrastavalle Joonalle inspiroivaa aikaa, vaikka välillä väsyttääkin.

– Tykkään syksyn väreistä ja syksyisin saa otettua hyviä kuvia. Iltaisin on tunnelmallista istua sisällä ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Joskus olen aamuisin väsynyt, kun pitää herätä aikaisin kouluun, mutta se johtuu lukion rankkuudesta eikä kaamoksesta. Tietysti hieman kurjaa syksyllä on, kun on pimeää kouluun lähtiessä ja sieltä palatessa.

Runsaslumiset talvetkaan eivät lannista Joonaa.

– Pidän talvestakin, talvella on kauniita maisemia ja voi leikkiä lumessa. Tykkään enemmän viileästä kuin kuumasta ilmasta, en helposti edes palele. On hyvä, että on erilaisia vuodenaikoja, vaihtelu virkistää!

Suomen talvi on kylmä ja pimeä

Suomalais-italialainen Nicoletta Perri, 28, on syntynyt Italiassa ja asunut viimeiset neljä vuotta Suomessa. Lähihoitajaopintojen vuoksi Suomeen muuttanut Nicoletta viihtyy Suomessa, mutta Pohjolan ilmastossa on ollut kestämistä.

– Asun mielelläni Suomessa, mutta inhoan talvea, palelen aina talvisin. En ole tottunut näin kylmiin ilmoihin, hän myöntää avoimesti.

Nicolettan kotiseudulla Firenzessä harvoin sataa lunta, ja talvisin pakkanen ei laske alle -5 asteen.

Kuten monen muunkin mielestä, Suomen syksyssä Nicolettan mielestä pahinta on pimeys.

– Italiassakin on syksyisin pimeämpää, muttei niin pimeää kuin Suomessa. Siellä sentään aamut ovat valoisia, ja iltaisin pimeys tulee myöhemmin. Olen syksyisin ja talvisin normaalia väsyneempi, mutta jostain syystä nukkumaan meno on vaikeampaa kuin kesäisin, hän kertoo.

Tekstit: Tuuli Turtola
Kuvat: Eero Mäentie

Sunnuntaipoppari

Julkaistu: 24.11.2011

Teksti: Sofia Virtanen
Kuva: Maarit Kytöharju

Paradise Oskarina paremmin tunnettu Axel Ehnström tekee biisinsä ja kasvattaa valkosipulinsa itse.

Vuosi sitten Axel Ehnström, 21, aloitteli opintojaan Pop & Jazz Konservatoriossa Helsingin Arabiassa ja hänet tunnistivat kadulla vain tuttavat. Sitten hän lähetti kokeilumielellä YLE:lle Euroviisujen esikarsintoja varten kappaleensa Da da dam ja unohti hetkeksi koko asian.

Yleisön suosikki Ehnström valittiin Suomen viisuedustajaksi ja hän eteni itse kansainvälisessä laulukilpailussa finaaliin, 21. sijalle. Nyt hänet tunnetaan kitaroineen ympäri Eurooppaa ja hänellä on tuhansia faneja kymmenissä maissa. Aika hyvin nuorelta mieheltä, jonka varsinainen esiintymiskokemus oli vielä hyvin vähäistä.

Poptähden rento elämä

– En ottanut viisuista turhia paineita. Jokainen vaihe, jossa pääsin jatkoon, oli ennalta odottamaton ja pelkkää plussaa, Axel virnistää. Luonnostaan rento asenne elämään lieneekin tärkeä osa sitä karismaa, jonka turvin hän ponkaisi suosioon.

Paradise Oskarin Euroviisujen aikaan julkaistu esikoislevy on nimeltään Sunday Songs. Nimi juontaa juurensa muusikon lempiviikonpäivästä.

– Sunnuntaisin saa vain olla rauhassa kotona ja tehdä mitä mieleen juolahtaa. Pyrin elämänfilosofiallani siihen, että muutkin viikonpäivät olisivat enemmän sunnuntain kaltaisia. Vaikka olisi sovittuja menoja, aina jäisi aikaa myös spontaanille hauskanpidolle ja levolle, Axel sanoo.

Englanninkielistä folkvaikutteista poppia esittävä mies on kuin vastakohta perinteiselle traagiselle rock- ja poptähtihahmolle.

– Itse asiassa pidän arkisista rutiineista ja tavallisesta elämästä, enkä osaa nähdä tulevaisuuttani vuosikausia ympäri maailmaa keikkailevana artistina.

Vanhemmiten hän uskookin siirtyvänsä enemmän taustalle, säveltämään ja sanoittamaan kappaleita muille artisteille.

Maalaispojasta helsinkiläiseksi

Axel on lähtöisin Kirkkonummelta pienestä Evitskogin kylästä. Maalla asuminen on sekä tehnyt hänestä luonnonläheisen ihmisen että edesauttanut itseoppineen muusikon uraa.

– Lähistöllä asui vain muutamia samanikäisiä kavereita. En paljon jaksanut käydä harrastuksissa isommissa keskuksissa kaukana kotoa. Varsinkin teininä vietinkin paljon aikaa yksin sekä metsäkävelyillä että vanhempieni kellarissa ensin rumpusetin ja noin 14-vuotiaasta alkaen kitaran parissa.

Kitaransoiton tekniikkaa hän opetteli internetistä löytämiensä ohjeiden avulla. Vaikka Axel on kotoisin paikasta, josta suurempiin taajamiin matkustaminen oli auton tai harvoin kulkevien bussivuorojen varassa, hänelle oli selvää, ettei hän hanki ajokorttia.

– Ihmiset, jotka omistavat auton, ovat siitä usein lapsellisen riippuvaisia. Aivot pysyvät vireämpinä ja kunto parempana, kun pitää vähän funtsia, millä bussilla menee tai lähtisikö sittenkin matkaan vaikka polkupyörällä, Axel naurahtaa.

Hän myöntää saman tien, että yksi nykyisen kotikaupungin Helsingin parhaita puolia on tiheä ja toimiva joukkoliikenne. – Onneksi täällä on myös hyviä ja luonnonkauniita lenkkipolkuja, esimerkiksi kotini lähellä Vanhankaupunginlahdella!

Yksinkertainen on parasta

Autottomuus on muusikolle myös ympäristövalinta. Alettuaan pohtia maailman tilaa lukioikäisenä hän totesi parhaaksi arjen vaikuttamiseksi sen, että pitää asiat sopivan yksinkertaisina.

– En omista televisiota ja yritän välttää ostamasta muitakin itselleni turhia tavaroita. Syön melko kasvispainotteista ruokaa, mutta dogmaattisuus ei sovi minulle. En ole koskaan harkinnut täysin kasvissyöjäksi tai vegaaniksi ryhtymistä. Kokkaan paljon kasvisruokia kotona ja syön niitä koulussa, mutta en halua joutua hankalaan tilanteeseen, jos minulle vaikka tarjotaan kyläreissulla pihviä.

Ruoanlaitto on ollut yksi Axelin kiinnostuksen kohteista yläasteelta lähtien. Hänen perheellään on aina ollut oma kasvimaa ja lähimetsistä on saanut marjoja ja sieniä. Keräilyssä ja viljelyssä kiehtovat vaivattomuus ja laadukkaat raaka-aineet.

– Esimerkiksi viime vuonna panimme maahan valkosipuleita, jotka tuottivat hyvän sadon. Niiden hoito ei ollut kovin vaivalloista, mutta maku paljon parempi kuin kaupan valkosipuleissa, Axel innostuu. Kuluneen syksyn herkkuruoaksi hän mainitsee oman perheen viljelemät perunat suppilovahverokastikkeella.

Julkkiksen osa

Oskar-Axelin viisuhitti Da da dam kertoo nuoresta pojasta, joka haluaa pelastaa maailman ympäristötuholta, kun valtioiden johtajat eivät siihen kykene.

– En ole kovin julkisuushakuinen ihminen. En ole nuorempana juuri ajatellut että julkkikseksi tuleminen itsessään olisi siistiä, vaikka se on kai nykyään aika yleinen ajatuskulku, Axel sanoo. – Mutta totta kai julkisuudella on välinearvoa muussakin kuin musiikin levittämisessä.

– Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos jotkut nuoret haluavat ottaa minut esikuvakseen vaikkapa miettiessään, millaisiin asioihin kannattaa elämässä keskittyä ja mistä pyrkisi nauttimaan, kun toivoo hyvää elämää ja sopusointua luonnon kanssa.

Satokauden herkkuja kekrin kunniaksi

Julkaistu: 24.11.2011

Teksti ja kuva: Emilia Raunio

Pöytä notkuu rieskoista, puuroista, limpuista, höyryävistä padoista ja muista tarjoomuksista. On kekrin aika: nyt vietetään entisajan talonpoikien suurinta merkkipäivää, jolloin juhlistetaan satokauden päättymistä ja uuden alkamista.

Kekriperinteessä korostuu monta hyvää asiaa. Kun padat höyryävät, tekemisen ilo, lähiruoan ja perinteiden arvostus, ekologisuus ja yhdessä aidoista mauista nauttiminen tuovat lämpöä pimeneviin syysiltoihin. Patojen ääreen siis!

Talonpoikaisperinteessä loka-marraskuu oli työn ja ilon aikaa. Muinaissuomalaisilla alkoi tuolloin uusi kalenterivuosi. Karja tuotiin sisätiloihin ja tehtiin syysteurastukset, jyvät korjattiin laariin ja juurekset säilöttiin kuoppiin.

Sadonkorjuujuhlan eli kekrin aikana pöytä pidettiin koreana aamusta iltaan ja satokauden päättymistä juhlittiin juoman ja ruoan voimalla. Kun pöydästä hupenivat herkut parempiin suihin, emännälle tuli kiire tuoda uutta apetta tarjolle, sillä uskomusten mukaan yltäkylläinen pöytä tiesi sato-onnea myös tuleville vuosille.

Kekripöytä palkitsee

Nykyaikana harvempi teurastaa itse lammasta tai pui viljaa omasta maasta juhlapöytään. Supermarketeista voi olla hankalaa löytää kotimaisia herkkuja, kuten juuriselleriä, kurpitsaa tai villiyrttejä. Neuvokas suuntaa tiensä toreille tai ostaa herkut suoraan maatilalta tai vaikka ruokapiirin kautta.

Kekrin viettäminen antaa mahdollisuuden palata ruokakulttuurimme juurille maistamaan aitoja makuja. Ja mikä estää aloittamasta omaa kasvimaata. Syksyllä uurastus toden totta palkitaan kekripöytään istuttaessa.

Talkkunasta kinuskimarjoihin

Lammaspaisti oli ja on yhä tyypillinen kekriruoka, mutta yhtä hyvin sitä ovat uutisvilja, sesongin juurekset ja metsän marjat. Kekrinvietto aloitetaan aamulla talkkunapöperöllä tai uutisviljasta haudutetulla puurolla. Sadonkorjuun vihanneksista saadaan mehevä keitto, joka tarjotaan rieskan kera. Aterian päättävät kirpeät metsän marjat, jotka tarjotaan kinuskikastikkeen kera. Sadonkorjuun juhla-ateria on katettu!

Savolainen ohratalkkunapöperö

Kiehauta 5 dl vettä ja lisää joukkoon 2 dl talkkunajauhoja hiljalleen sekoittaen. Anna hautua hetken ja lisää suolaa hyppysellinen. Tarjoa voisilmän tai marjojen kera.

Tiesitkö: Talkkunan raaka-aineet vaihtelevat maantietellisen paikan mukaan. Savossa talkkunan pohjana käytetään ohraa ja Hämeessä kauraa.

Uutispuuro riihitetyistä ruispuurojauhoista

Uutispuuro tehdään uutisista eli tuoreista jauhoista heti sadonkorjuun jälkeen. Vastajauhetussa viljassa ovat ravintoaineet parhaimmillaan ja maku samettisen pehmeä.

Ripottele 2,5 dl ruisjauhoja litraan hiehuvaa vettä jatkuvasti sekoittaen. Anna hautua tunnin verran ja mausta suolalla. Tarjoa puolukoiden tai muiden marjojen kera.

Tiesitkö: Perinteisin menetelmin valmistetun riihiruisjauhon ruis on käsitelty aidossa riihessä. Ruislyhteet asetellaan riihen parsille ja lämmitetyssä riihessä savu ja kuiva ilma desinfioivat ja kuivattavat viljan. Käsittely antaa rukiille omintakeisen maun ja pitää viljan hyvänä.

Sadonkorjuun juhlava kuunsirppikeitto

Kuunsirppikeitto koostuu kahdesta eri värisestä keitosta, jotka annostellaan vierekkäin. Käytä mielikuvitusta lautasta värittämään! Ohjeessa väreinä ovat keltainen kurpitsasta ja porkkanasta ja punainen punajuuresta.

1 kurpitsa (ota siemenet talteen ja paahda uunissa keiton koristeeksi)
2 porkkanaa
1 omena
yrttejä
suolaa

Punajuuria
Sipulia
Yrttejä
Suolaa

Halkaise kurpitsa ja kaavi hedelmäliha kattilaan. Lohko porkkana ja omena kattilaan ja kaada päälle vettä niin, että kuutiot peittyvät. Kuutioi myös punajuuret ja sipulit erilliseen kattilaan ja peitä vedellä. Keitä vihanneksia n. 20 min ja ota lientä talteen. Soseuta vihannekset kattiloissa ja lisää mausteet ja tarvittaessa lientä. Annostele keitot vierekkäin lautaselle niin, että keltainen väri muodostaa kuunsirpin. Ripottele paahdetut kurpitsansiemenet keiton päälle ja koristele esim. timjaminoksalla tai muilla yrteillä  ja tarjoa maustamattoman tuorejuuston ja ohrarieskan kera.

Ohrarieska

Sekoita 3 dl kylmää vettä, 5 dl ohrajauhoja ja 0,5 tl suolaa ja anna turvota hetken. Taputtele rieskat uunipellille kahdeksi isoksi tai useammaksi pieneksi rieskaksi ja paista 300-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Kinuskimarjat

Sekoita kattilassa 2 dl raakamaitoa (tai täysmaitoa) ja 1,5 dl tummaa ruokosokeria. Keitä hiljalleen 10-15 min sekoittaen. Lisää lopuksi voinokare. Jos haluat kastikkeesta kiinteämpää, malta keittää pidempään. Kaada hieman jäähtynyt kastike huurteisten karpaloiden tai puolukoiden tai muiden marjojen päälle ja nauti.

Synkän folkin vallankumouksellinen

Julkaistu: 24.11.2011

Teksti: Hemi Malkki
Kuva: Achim Webel, http://nightshadow-photoart.deviantart.com

Jérôme Reuterin luotsaama Rome on valloittanut synkän musiikin ystävien sydämet yli genrerajojen. Jérômen syvän äänen ja helisevien kitaroiden muodostaman kudoksen pohjaväri on tumma, mutta sanoituksista huokuu myös ylpeys, peräänantamattomuus ja toivo paremmasta.

30-vuotiaan Jérômen juuret ovat punkissa ja Oi!-liikkeessä. Eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä ja lähihistoriasta ammentavan neofolk-projektin levyjen ja kappaleiden nimet ovat usein saksaksi tai ranskaksi, mutta kappaleet on laulettu englanniksi – kielten sekoittaminen kun luonnistuu neljää kieltä sujuvasti puhuvalta luxemburgilaiselta näppärästi.

Nimi Rome viittaa sekä eurooppalaisen kulttuurin kehtona tunnettuun Roomaan, että Jérômen etunimeen. Vuonna 2006 perustettu Rome on ollut hyvin tuottelias: täyspitkiä albumeita on syntynyt joka vuosi. Tänä syksynä Rome tarjoilee kuulijoilleen kolmesta albumista koostuvan paketin. Nuorten Luonto haastatteli Jérômea trilogian teemoihin liittyen.

Hei Jérôme, kerro meille vähän uudesta trilogiastasi?

Pari aikaisempaa levyäni olivat hyvin henkilökohtaisia. Setäni perhe oli osallisena Espanjan sisällissodassa ja joutui maanpakoon Ranskaaan. Kun tein taustatyötä noita albumeita varten, törmäsin suurempaan teemaan, joka jäi levyjen ulkopuolelle. Tutkiessani vanhoja kirjoja ja valokuvia, aistin niistä vallankumouksen ja vapaustaistelun riemun. Trilogialla yritän päästä sen ytimeen. Ensimmäinen osa kertoo heräävästä kansannoususta, toinen on sen tuho. Kolmannessa on kyse toivosta – siitä, ettei se kaikki ole turhaa.

Kun puhut tuhosta, tarkoitatko jotakin ulkoista voimaa, vai syökö vallankumous omat lapsensa?

Yritin sisällyttää levyyn vihjeitä molemmista. Vallankumouksen henki voi kuolla monella tavalla: ehkä se epäonnistuu, ehkä sisäiset voimat repivät sen tai sen sisältö osoittautuu tyhjäksi… Niin se vain menee, ja se on luonnollista. Halusin vangita kuolevan vallankumouksen hengen.

Onko Romella ideologiaa? Laulat kuitenkin paljon vallankumouksesta ja vastarinnasta…

Ei. (merkitsevä tauko) Jos olisi, se olisi ensi viikolla jo toinen. Tuleva trilogia on poliittisin teko, minkä olen koskaan tehnyt. Se heijastelee 1900-luvun vasemmistoliikettä. Henkilönä olen silti epäpoliittinen, eikä Rome ole poliittinen yhtye sinänsä. En ole vielä löytänyt liikettä, jonka palvelukseen olisin valmis itseni asettamaan.

Mutta kaikki musiikki, jota kuuntelemme, vaikuttaa tapaamme ajatella. Muuten sen tekemisessä ei olisi mitään mieltä.

Olet maininnut tulevasi toimeen vähällä rahalla. Onko se elämäntapavalinta vai välttämättömyys, jotta tulisit toimeen musiikilla?

No, muusikon on tehtävä se valinta. Kalliit autot ovat poissa laskuista – ainakin, jos tekee sellaista musiikkia kuin minä teen. Musiikilla ei rikastu, ja viime vuosina levymyynti on laskenut laittoman latauksen vuoksi niin paljon, että muusikot, yhtiöt ja fanzinet ovat vaikeuksissa.

En välitä, jos isot yhtiöt kärsivät, mutta pienille yhtiöille ja idealisteille on yhä vaikeampaa tulla toimeen. Alakulttuuri kuolee sen vuoksi. Sitä ihmiset eivät useinkaan tule ajatelleeksi, kun he varastavat töitämme. Emme ole poptähtiä, jotka voisivat tehdä rahaa muulla tavoin – en minä voi lanseerata jotain typerää parfyymiä tai lenkkareita. Eikä minulla ole mitään toista työtä, johon voisin palata. Mutta toistaiseksi on vielä tarpeeksi niitä, jotka ostavat levyjäni, jotta voin tehdä vielä aina sen seuraavan albumin.

Mikä on suhteesi viihteeseen?

Joillekin se on elinkeino, eikä minulla ole sen suhteen ongelmaa. Ihmiset haluavat tulla viihdytetyiksi. Mutta en ole osa sitä vedätystä – eikä musiikkini sitä paitsi taida olla kovinkaan viihdyttävää. Sillä on toiset tarkoitusperät ja siksi ihmiset arvostavat sitä – ja siksi se pysyy poissa valtavirrasta.

Elämme vapaassa, demokraattisessa yhteiskunnassa. Mihin taisteluita enää tänä päivänä tarvitaan ja mikä on se asia, joiden puolesta meidän pitäisi taistella?

Levyni viittaavat tiettyihin historiallisiin tapahtumiin, tiettyihin taisteluihin, jotka olivat niissä tilanteissa oikeutettuja. En minä ala kertoa ihmisille, mikä on hyvä taistelu, se on heidän itsensä päätettävä. En kehota ihmisiä ryntäämään kaduille ja polttamaan pankkeja, tosin ei minulla ole mitään sitä vastaankaan… (nauraa)

On fakta, että asiat eivät voi jatkua niin kuin ne nyt ovat. Asumme sellaisessa maailmankolkassa, joka syö muiden ruuat. Ehkä asiat voivat säilyä näin toiset viisikymmentä vuotta, mutta lukemattomat ihmiset tulevat kärsimään meidän hyvinvoinnistamme.

Kaikki tämä katoaa pian. Se on surullista, mutta välttämätöntä. Emme tiedä, mitä siitä seuraa. Se ei välttämättä ole paha asia – asiat tulevat menemään ensin huonompaan, mutta ehkä siitä syntyy lopulta jotakin hyvää. Kaikki päättyy joskus. Nykyiseen asiantilaan ei saa tuudittautua. On pidettävä itsensä valppaana, liikkeessä.

► Romen trilogia Die Aesthetik Der Herrschaftsfreiheit (Herrattomuuden estetiikka) ilmestyi 11.11.
► Näytteitä aiempien levyjen musiikista löytyy osoitteesta www.myspace.com/romecmi sekä Romen Facebook-ryhmästä.

Toverillista menoa

Sadat innokkaat – moni ulkomailta asti  – olivat saapuneet Brysseliin näkemään harvakseltaan keikkailevan Romen livenä. Tämänkertainen livekokoonpano koostui Jérômen (kitara, laulu) lisäksi kosketinsoittajasta, basistista, kontrabasistista ja perkussionistista. Musiikin vakavahenkisistä teemoista huolimatta live-esiintymisen tunnelma vaihteli sydäntäraastavasta humoristiseen.

Puolivälissä keikkaa yhtyeestä jää lavalle vain kosketinsoittaja ja Jérôme itse. ”Valitettavasti voin maksaa heille vain puolesta tunnista”, toteaa Jérôme pilke silmäkulmassaan. ”Hän…”, Jérôme viittaa kosketinsoittajaan, ”…on halpa”. Yleisö nauraa. Kaksikko esittää äärimmilleen riisutun version To Die Among Strangers -kappaleesta. Eturivissä silmäparit kostuvat ja miesääni takanani huokaa: ”mikä ääni”.

Konsertin loputtua muusikot kietoivat kätensä toistensa vyötäisille ja kumarsivat kuin yhtenä miehenä ennen eleetöntä poistumistaan lavalta. Vaikka Rome on yhden miehen projekti, Jérôme ei selvästi halua ympärilleen tähtikulttia.

Haisaappaat jalassa kaamosta kohti

Julkaistu: 24.11.2011

Jonna Niiniaho

Kaamos. Se pimeä aika vuodesta. Pimeä, kylmä ja pitkä. Viime vuonna lumi oli maassa noin viisi kuukautta. Se on melkein puolet vuodesta.

Kaikkein pahin on marraskuu. Pelottaakin ajatella marraskuuta. Marras on vanha sana kuolemalle. Luonto kuolee, valmistautuu ottamaan talven vastaan. Välillä tuntuu, että ihmisetkin kuolevat. Kaikki vetäytyvät koteihinsa, kukaan ei jaksa lähteä mihinkään. Deadlinet, kokeet ja työkiireet painavat päälle, pakko suoriutua.

Monena vuonna olen sairastunut kaamosmasennukseen. Loppuvuodesta on tuntunut, että mistään ei tule mitään, enkä saa tehtyä mitään. Tekemättömät työt kasautuvat, hoidan ne sitten kun jaksan. Jo syyskuun alusta olenkin alkanut pelätä kaamoksen tuloa.

Eilen juttelin asiasta erään ystäväni kanssa. Hän oli järkyttynyt, kuinka varmana pidin sitä, että kun alkaa sataa, se ei lopu kolmeen kuukauteen. Kuinka olin valmistutunut kohtaamaan kaamoksen pää valmiiksi painuksissa, kyyryssä, katse kohti rinnuksia. Hän myös valisti minua siitä, että negatiivisella asenteella kohtaloni on jo sinetöity.

Hän kehotti minua kokeilemaan positiivisempaa suhtautumistapaa. Näkemään asioiden parhaat puolet. Hymyilemään vastaantulijoille ja moikkaamaan naapureita. Ole ystävä muille, niin huomaat muutoksen ympärilläsi. Positiivisuus luo positiivisuutta.

Marraskuussa luonto kuolee, jotta se voi taas talven jälkeen, seuraavana keväänä herätä luoden uutta ja vihreää. Vuoden lopussa voimme seurata luonnon esimerkkiä ja hiljentyä, antaa aikaa ja tilaa itsellemme. Olla vain, ja vaikkapa miettiä mennyttä vuotta, suunnitella tulevaa. Voimme harrastaa, ja pitää mielemme virkeänä. Itselleen ei kannata kasata velvollisuuksia. ”Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat”, kuuluu vanha sanonta.

Tänään kun katson ulos, näen kuinka puut ovat värjäytyneet keltaisiksi ja vaahtera kantaa enää muutamia lehtiä. Naapurin täti on haravoimassa. Päätän, että tänä vuonna kuljen kaamosta kohti selkä suorana, syli ja mieli avoinna kauneudelle ja vuoden kiertokululle. Voisinkin seuraavaksi vetäistä keltaiset haisaappaat jalkaan ja mennä hyppimään lätäköihin.

Valoton aika

Julkaistu: 24.11.2011

Teksti: Jutta Setälä
Kuva: Emilia Nypelö

Kaamos on sydäntalven ajanjakso, jolloin aurinko ei nouse lainkaan horisontin yläpuolelle. Suomen pohjoisimmassa pisteessä kaamos kestää 51 vuorokautta. Tuolloin aurinkoa ei näy lähes kahteen kuukauteen.

Usein kaamokseksi kutsutaan pimeää syys- ja talvikautta sielläkin, missä aurinko nousee päivällä muutamaksi tunniksi horisontin yläpuolelle. Pimeys tuntuu talvella hallitsevalta Etelä-Suomessa asti, vaikka aurinko kohoaa taivaalle useaksi tunniksi. Todellista kaamosta esiintyy kuitenkin vasta pohjoisella napapiirillä ja sitä pohjoisemmilla leveysasteille. Mitä lähemmäs pohjoisnapaa siirrytään, sitä aikaisemmin kaamos alkaa ja sitä kauemmin se kestää.

Pohjoiselta napapiiriltä pohjoisnavalle

Pohjoisella pallonpuoliskolla kaamoksen ja samalla myös yöttömän yön etelärajana kulkee suurin piirtein pohjoinen napapiiri. Se sijaitsee leveysasteella 66,5 pohjoista leveyttä. Tosin tarkkaa rajaa kaamokselle on hankala määritellä, sillä Auringon valo taittuu hieman kulkiessaan ilmakehän läpi. Pohjoinen napapiiri kulkee kahdeksan valtion alueella, Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin, Venäjän ja Kanadan sekä Yhdysvalloissa Alaskan ja Tanskalle kuuluvan Grönlannin läpi. Suomen Lapissa pohjoinen napapiiri kulkee suurin piirtein Pellon, Ylitornion, Rovaniemen, Kemijärven ja Sallan lävitse.

Napapiirin pohjoispuolella aurinko on horisontin yläpuolella ainakin yhden kokonaisen vuorokauden vuodessa ja vastaavasti vähintään yhden kokonaisen vuorokauden sen alapuolella. Kaamosta kestää siis vähintään vuorokauden ja vähintään yhtenä yönä aurinko ei laske lainkaan. Napapiirin kohdalla yöttömästä yöstä nautitaan kesäpäivänseisauksen aikaan 21. tai 22. kesäkuuta ja talvipäiväseisauksena joulukuun 21. tai 22. päivänä aurinko ei näyttäydy lainkaan.

Suomen puolella kaamos kestää pisimpään Nuorgamin korkeudella, jossa kaamos alkaa marraskuun loppupuolella ja päättyy tammikuun puolen välin jälkeen. Pisin kaamos koetaan pohjoisnavalla, jossa se alkaa syyspäiväntasauksena syyskuussa ja loppuu kevätpäiväntasauksena maaliskuussa. Kaamos kestää puoli vuotta, jonka jälkeen alkaa puolen vuoden mittainen valoisa aika, jolloin aurinko ei laske lainkaan. Pohjoisnavan vuosi on siis ikään kuin yksi pitkä vuorokausi.

Kaamoksen anatomia

Kaamos ja vuodenaikojen vaihtelu ovat seurausta maapallon kaltevasta kiertokulmasta. Maa kiertää Aurinkoa kallellaan – tarkalleen ottaen 23,5 asteen kulmassa. Yksi kierros Auringon ympäri kestää 365 vuorokautta. Kiertokulma pysyy koko ajan samana, joten pohjoinen ja eteläinen pallonpuolisko kallistuvat vuorotellen kohti Aurinkoa ja saavat näin enemmän Auringon säteilyä, siis lämpöä ja valoa, kuin vastakkainen pallonpuolisko.

Kallistuminen kohti Aurinkoa ja siitä poispäin saa aikaan eri vuodenajoille tyypilliset  muutokset yön ja päivän pituudessa ja lämpötilassa. Kun pohjoinen pallonpuolisko on kallistuneena Aurinkoa kohti, saamme enemmän Auringon säteilyä ja meillä on kesä. Samaan aikaan eteläisellä pallonpuoliskolla on talvi. Kun taas eteläinen pallonpuolisko on kallistuneena Aurinkoon päin, pohjoiselle pallonpuoliskolle riittää vähemmän säteilyä ja on talvi. Syys- ja kevätpäiväntasauksen aikaan pohjois- ja etelänapa ovat yhtä kaukana auringosta ja näin myös päivä ja yö ovat yhtä pitkät, 12-tuntiset.

Eteläisen pallonpuoliskon kaamos

Kaamos ei ole vain pohjoisen pallonpuoliskon ilmiö. Vuodenajat ilmenevät eteläisellä pallonpuoliskolla vastaavanlaisina kuin pohjoisella, mutta vastakkaiseen aikaan. Kesä kestää joulukuusta helmikuuhun ja talvi kesäkuusta elokuuhun.

Maanosista kokonaisuudessaan eteläiselle pallonpuoliskolle sijoittuvat Etelämanner ja Osenia, johon Australia kuuluu. Lisäksi suurin osa Etelä-Amerikkaa sekä osa Afrikkaa ja Aasiaa jää eteläiselle pallonpuoliskolle. Eteläisellä pallonpuoliskolla on vähemmän asutusta kuin pohjoisella, esimerkiksi Suomea vastaavilla leveyspiireillä on vain merta ja asumatonta Etelämannerta.

Eteläisellä pallonpuoliskolla kaamoksen rajana on eteläinen napapiiri, joka kulkee suurimmaksi osaksi Eteläisessä jäämeressä. Yksikään valtio ei ulotu eteläiselle napapiirille saakka, joten myöskään kaamosta ei eteläisellä pallonpuoliskolla ole minkään valtion alueella. Lähes kokonaisuudessaan eteläisen napapiirin eteläpuolelle jää vain asumaton maanosa Etelämanner, jonka keskivaiheilla etelänapa sijaitsee.

Etelämanner on äärimmäisyyksien maanosa. Se on maapallon kylmin, tuulisin, korkein ja kuivin manneralue. Maaliskuun 21. päivän tienoilla Etelämantereella alkaa kuusi kuukautta kestävä kaamos ja syyskuun 23. päivän tienoilla kaamos vaihtuu kuuden kuukauden mittaiseksi yöttömäksi yöksi eli aurinko ei laske lainkaan puoleen vuoteen.

Ei pelkkää pimeyttä

Kaamoksen aikana aurinkoa ei näy, mutta täysin valotonta kaamoksenkaan aikana ei ole. Auringon valo kajastaa horisontin takaa ja taivas hohtaa kauniin värisenä. Myös kuu heijastaa auringon valoa. Kirkkaalla säällä kuutamon valossa saattaa nähdä lähes yhtä hyvin kuin normaalisti päivällä. Tunnelma vain on erilainen, eikä kaamoksen aikaan päivällä muodostu lainkaan varjoja.

Kaamoksen valoina loistavat myös revontulet. Ne ovat yötaivaalla liekehtiviä värikkäitä valoilmiöitä, jotka syntyvät aurinkotuulet hiukkasten osuessa Maan ilmakehään. Revontulia näkyy sitä enemmän ja sitä useammin, mitä lähempänä napa-alueita ollaan. Suomessa revontulia pääsee parhaiten ihailemaan Lapin kaamoksessa keskiyön aikaan. Ne syttyvät lähes joka yö loistamaan pimeyden keskelle.

Ensimmäinen kaamokseni

Jutun kuvituksen on kuvannut 25-vuotias Emilia Nypelö, joka muutti tänä syksynä Turusta Rovaniemelle opiskelemaan matkailututkimusta. Rovaniemi sijaitsee pohjoisella napapiirillä, juuri kaamoksen rajalla. Miten Emilia on varautunut pian alkavaan kaamosaikaan?

”Tiedän teoriassa, minkälainen kaamos on. Aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle edes päiväsaikaan. Mitä pohjoisemmaksi napapiiriltä noustaan, sitä pidempikestoinen kaamos on. Muistan nähneeni kerran dokumentin talvisesta Utsjoesta. Siellä kaamos kestää pari kuukautta ja päivänvalo heijastuu keskipäivällä taivaanrantaan vain harmaana heijastuksena.

Turusta Ouluun muuttanut ystäväni kauhisteli muuttonsa jälkeen pohjoisen pitkiä ja pimeitä talvia. Kun kerroin hänelle muuttavani Rovaniemelle eli vielä Oulua pohjoisempaan, hän toivotti minulle onnea.

En tiedä, kärsitäänkö Lapissa etelää enemmän kaamosmasennuksesta. Näillä leveysasteilla talvet ovat kunnon talvia ja lunta on paljon. Etelä-Suomessa talvet ovat usein pimeitä ja loskaisia. Olen koonnut itselleni talven ajaksi niin paljon mielenkiintoista tekemistä, etten usko kaamosmasennuksen ehtivän kiusata. Onneksi minulla on mukava kämppäkaveri ja uskon, että kaverin kanssa jaettuna pimeys ei tunnu niin pahalta. Joulukuussa lähden kaamosta pakoon Israelin aurinkoon, joten ihan koko kaamosta en tänä talvena näe.”