NL 1/2011
Kolumni: Rakkaus ja aktivismi
Uskovaiset sanovat rinta kaarella, että Jeesus rakastaa jokaista, mutta oletko kuullut luonnonsuojelijan paasaavan rakkaudesta? Tuskin. Väitän kuitenkin, että kaikki ympäristöaktivistitkin käristyvät rakkauden tulessa. Vanha kuusimetsä tai lokin siipi on häkellyttävän kaunis, ja mikä lämpö ihmisten
[Lue lisää]
Kolumni: Rakkaus ja aktivismi
Julkaistu: 8.2.2011
×
Uskovaiset sanovat rinta kaarella, että Jeesus rakastaa jokaista, mutta oletko kuullut luonnonsuojelijan paasaavan rakkaudesta? Tuskin. Väitän kuitenkin, että kaikki ympäristöaktivistitkin käristyvät rakkauden tulessa. Vanha kuusimetsä tai lokin siipi on häkellyttävän kaunis, ja mikä lämpö ihmisten sisällä hyrrääkään, kun taivaalla paistaa aurinko viikkojen tauon jälkeen. Lisäksi tiedämme, että meidän elämämme on tikattu erottamattomasti yhteen muun luonnon hyvinvoinnin kanssa. Mikseipä tätä kutsuttaisi rakkaudeksi.
Rakkauksia on monenlaisia, eivätkä ne kaikki vaadi fyysistä läheisyyttä. Silti ainakin minulle luontorakkaus on myös kehollinen asia. Haluan sukeltaa järveen, kuulla mustarastaan laulun ja nukkua silloin tällöin taivasalla. Liki kaikki muutkin suomalaiset tahtovat toisinaan kaivaa varpaat syvälle hiekkaan tai tuntea lumituiskun kasvoillaan. Hyvä niin. Ympäristökasvattaja Risto Willamo on sanonut, että luontosuhde vaatii hoitoa ihan samalla lailla kuin parisuhde. Luontodokumentin katsominen ei riitä, vaan luonto on kohdattava, koettava ja aistittava itse.
Rakkauden merkitystä ei kannata vähätellä. Jopa karskina vallankumouksellisena tunnettu Che Guevara puhui siitä, että hänen voimansa on rakkaus. Mikäli tuntee empatiaa kärsivää kohtaan, olipa tämä uraanikaivoksesta kärsivä ihminen tai lintu, haluaa muuttaa maailman sellaiseksi, että kärsimys poistuu. Ihmiset ovat valmiita tekemään lähes mitä vain lastensa vuoksi. Yhtä lailla moni on valmis, tunteja laskematta, nakuttamaan vimmatusti sähköposteja ja järjestämään yleisötilaisuuksia, jotta vaikkapa sudet saisivat elinmahdollisuuden. Rakkauden teoista siinäkin on kysymys. Kun tarve vaatii, antaa juuri rakkaus uskallusta esimerkiksi kahliutua törkeyksiin ryhtyneen yhtiön ulko-oveen.
Teksti Päivi Mattila, kuvitus Eero Astala
Uskovaiset sanovat rinta kaarella, että Jeesus rakastaa jokaista, mutta oletko kuullut luonnonsuojelijan paasaavan rakkaudesta? Tuskin. Väitän kuitenkin, että kaikki ympäristöaktivistitkin käristyvät rakkauden tulessa. Vanha kuusimetsä tai lokin siipi on häkellyttävän kaunis, ja mikä lämpö ihmisten sisällä hyrrääkään, kun taivaalla paistaa aurinko viikkojen tauon jälkeen. Lisäksi tiedämme, että meidän elämämme on tikattu erottamattomasti yhteen muun luonnon hyvinvoinnin kanssa. Mikseipä tätä kutsuttaisi rakkaudeksi.
Rakkauksia on monenlaisia, eivätkä ne kaikki vaadi fyysistä läheisyyttä. Silti ainakin minulle luontorakkaus on myös kehollinen asia. Haluan sukeltaa järveen, kuulla mustarastaan laulun ja nukkua silloin tällöin taivasalla. Liki kaikki muutkin suomalaiset tahtovat toisinaan kaivaa varpaat syvälle hiekkaan tai tuntea lumituiskun kasvoillaan. Hyvä niin. Ympäristökasvattaja Risto Willamo on sanonut, että luontosuhde vaatii hoitoa ihan samalla lailla kuin parisuhde. Luontodokumentin katsominen ei riitä, vaan luonto on kohdattava, koettava ja aistittava itse.
Rakkauden merkitystä ei kannata vähätellä. Jopa karskina vallankumouksellisena tunnettu Che Guevara puhui siitä, että hänen voimansa on rakkaus. Mikäli tuntee empatiaa kärsivää kohtaan, olipa tämä uraanikaivoksesta kärsivä ihminen tai lintu, haluaa muuttaa maailman sellaiseksi, että kärsimys poistuu. Ihmiset ovat valmiita tekemään lähes mitä vain lastensa vuoksi. Yhtä lailla moni on valmis, tunteja laskematta, nakuttamaan vimmatusti sähköposteja ja järjestämään yleisötilaisuuksia, jotta vaikkapa sudet saisivat elinmahdollisuuden. Rakkauden teoista siinäkin on kysymys. Kun tarve vaatii, antaa juuri rakkaus uskallusta esimerkiksi kahliutua törkeyksiin ryhtyneen yhtiön ulko-oveen.
Linkki artikkelin sivulle
NL 1/2011
Rakastan koko maailmaa
Ihminen voi rakastaa paitsi toista ihmistä, myös eläimiä, luontoa ja itse elämää. Mutta mitä on universaali rakkaus? Olisiko siinä avain maailman kärsimysten voittamiseen? – Tv:ssä ja viihdekulttuurissa rakkaus nähdään yleensä romanttisessa mielessä, vaikka se on
[Lue lisää]
Rakastan koko maailmaa
Julkaistu: 8.2.2011
×
Ihminen voi rakastaa paitsi toista ihmistä, myös eläimiä, luontoa ja itse elämää. Mutta mitä on universaali rakkaus? Olisiko siinä avain maailman kärsimysten voittamiseen?
– Tv:ssä ja viihdekulttuurissa rakkaus nähdään yleensä romanttisessa mielessä, vaikka se on paljon muutakin, huomauttaa 23-vuotias teologian opiskelija Piia Rytilä.
Piia on pohtinut rakkauden luonnetta paljon. Rakkauden filosofia liittyy myös hänen opintoihinsa, jotka johdattavat tutkimaan kristinuskon maailmaa. Hengellisyys on Piialle tärkeää, mutta hän ei halua määritellä itseään tiukasti minkään tietyn maailmankatsomuksen edustajaksi vaan löytää oivalluksia useiden suuntausten parista.
Piian käsitys rakkaudesta poikkeaa totutusta. Hän näkee rakkauden avarammin kuin kahden ihmisen välisenä romanttisena vetovoimana.
– En tiedä tarkalleen, mitä rakkaus on, sillä se ei mahdu mihinkään määritelmään. Voin vain tutkia sen ilmenemismuotoja ja oppia niistä, Piia toteaa.
Jos jokin määritelmä rakkaudelle on annettava, se on Piian mielestä luonnonlaki, vetovoima, joka pitää elämän liikkeellä.
– Rakkaus kertoo siitä, että olen liittynyt johonkin asiaan, oli se sitten perheeni tai koko ympäröivä maailma. Rakkaus on se tila, jossa asioiden kuuluu olla, se, mikä tuntuu kaikkein oikeimmalta.
Sopusoinnussa universumin kanssa
Ympäröivän maailman rakastaminen kuulostaa hankalalta, vaikkei rakkaudella tarkoittaisikaan perinteistä romanttista rakkautta. Voiko ihminen rakastaa koko maailmaa? Miltä se mahtaa tuntua?
– Universaalin rakkauden käsite kuvaa hyvin kokonaisvaltaista ja laajaa rakkautta. Siihen kuuluu kokemus siitä, että olen yhtä kaiken kanssa ja kuulun universumiin, Piia sanoo.
Hänen mukaansa tällaista rakkautta opetellakseen tarvitsee vain olla avoin ympäröivälle maailmalle ja uskaltaa kokea sen herättämiä tunteita, myös surua ja tuskaa. Buddhalaisessa perinteessä sitä kutsutaan myötätunnoksi maailmaa kohtaan.
Entä, kun maailma näyttää kovin synkältä? Pahat asiat olisi paljon helpompi sivuuttaa ja kiinnittää huomiota pelkästään siihen, mikä on kunnossa.
– Juuri tämän vuoksi ihmisiä on vaikea saada kollektiivisesti muuttamaan elämäntapojaan, Piia arvelee.
– Ihmiset haluavat mieluummin uskotella itselleen, että kaikki on ympärillä hyvin.
Avain koko maailman rakastamiseen voisikin olla siinä, että uskaltaa katsoa ympärillä olevaa tuhoa ja antaa sen vaikuttaa itseensä. Kun epäkohtien herättämän surun kokee omakohtaisesti, syntyy halu tehdä jotakin tilanteen muuttamiseksi.
Varsinainen maailmantuskassa rypeminen ei kuitenkaan ole kannattavaa. Piia muistuttaa, ettei ihminen kestä sitä, jos yrittää jatkuvasti tiedostaa kaiken maailmassa tapahtuvan vääryyden. On muistettava etsiä myös hyvyyttä ja kauneutta.
Toivoa ja inspiraatiota taisteluun
Paremman maailman puolesta taistelevan ihmisen taakka tuntuu kovin suurelta. Piia tuntee ongelman, sillä hän toimii Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkostossa globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Verkosto työskentelee myös ympäristökysymysten parissa.
– Aktivismi yksinään uuvuttaa helposti, sillä työtä on paljon ja epäkohdat suuria. Hengellisyys tuo onneksi tähän taisteluun toivoa, voimaa ja sisäistä inspiraatiota. Nämä ovat tärkeitä, mitä tahansa tekeekin.
Piia ei ole kuitenkaan täysin tyytyväinen siihen, miten kirkko on käsitellyt ympäristöasioita ajan saatossa.
– On painotettu liikaa sitä, että kristinuskon mukaan ihminen on ”luomakunnan herra”. Meillä tosiaan on paljon valtaa luontoon, mutta se tuo mukanaan vastuun! Meidän pitäisi suojella luomakuntaa itseltämme. Unohdamme helposti, että luonto ja eläimetkin kuuluvat lähimmäisiimme.
Hädässä rakkaus tunnetaan
Paitsi luonnon ja eläimet, universaali rakkaus kätkee sisäänsä myös ihmisjoukot. Suloisten karvaturrien ja kauniiden maisemien rakastaminen saattaa kuitenkin tuntua helpommalta kuin toisessa maassa asuvien tuntemattomien ihmisten kärsimyksiin samaistuminen. Kaupassa käydessä voi olla vaikea muistaa, miksi pitäisi valita reiluuden sertifikaatilla merkitty tuote toisen edullisemman sijaan.
Itseään voi motivoida pieniin hyviin tekoihin esimerkiksi ajattelemalla, että jos yhdenkin ihmisen elinolosuhteet parantuvat minun tekoni ansiosta, on teko ollut sen arvoinen. Piian mukaan rakkautta on jo se, että osaa asettua toisen asemaan ja ajatella omaa napaa pidemmälle.
– Suurten luonnonmullistusten yhteydessä ihmisten myötätunto usein herää ja hyväntekeväisyyskeräyksillä saadaan kokoon suuria summia kaukaisten maiden hädänalaisten auttamiseksi. Tämäkin on eräänlaista rakkautta. Auttamisenhalu voi tosin kummuta myös syyllisyydestä, kun itsellä on niin paljon enemmän kuin muilla.
Piia uskoo, että ihmisessä on paljon piileviä kykyjä ja mahdollisuuksia. Siksi hänestä ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta, että yhä suurempi osa ihmiskuntaa alkaisi katsella maailmaa rakastavien silmälasien läpi.
– Universaali rakkaus on tavoite, jota kohti on kuljettava ja joka on mahdollista saavuttaa. Se on kuitenkin vain idea ja mielikuva siitä, millainen maailma voisi olla.
Teksti ja kuva Nelli Heinimo
Ihminen voi rakastaa paitsi toista ihmistä, myös eläimiä, luontoa ja itse elämää. Mutta mitä on universaali rakkaus? Olisiko siinä avain maailman kärsimysten voittamiseen?
– Tv:ssä ja viihdekulttuurissa rakkaus nähdään yleensä romanttisessa mielessä, vaikka se on paljon muutakin, huomauttaa 23-vuotias teologian opiskelija Piia Rytilä.
Piia on pohtinut rakkauden luonnetta paljon. Rakkauden filosofia liittyy myös hänen opintoihinsa, jotka johdattavat tutkimaan kristinuskon maailmaa. Hengellisyys on Piialle tärkeää, mutta hän ei halua määritellä itseään tiukasti minkään tietyn maailmankatsomuksen edustajaksi vaan löytää oivalluksia useiden suuntausten parista.
Piian käsitys rakkaudesta poikkeaa totutusta. Hän näkee rakkauden avarammin kuin kahden ihmisen välisenä romanttisena vetovoimana.
– En tiedä tarkalleen, mitä rakkaus on, sillä se ei mahdu mihinkään määritelmään. Voin vain tutkia sen ilmenemismuotoja ja oppia niistä, Piia toteaa.
Jos jokin määritelmä rakkaudelle on annettava, se on Piian mielestä luonnonlaki, vetovoima, joka pitää elämän liikkeellä.
– Rakkaus kertoo siitä, että olen liittynyt johonkin asiaan, oli se sitten perheeni tai koko ympäröivä maailma. Rakkaus on se tila, jossa asioiden kuuluu olla, se, mikä tuntuu kaikkein oikeimmalta.
Sopusoinnussa universumin kanssa
Ympäröivän maailman rakastaminen kuulostaa hankalalta, vaikkei rakkaudella tarkoittaisikaan perinteistä romanttista rakkautta. Voiko ihminen rakastaa koko maailmaa? Miltä se mahtaa tuntua?
– Universaalin rakkauden käsite kuvaa hyvin kokonaisvaltaista ja laajaa rakkautta. Siihen kuuluu kokemus siitä, että olen yhtä kaiken kanssa ja kuulun universumiin, Piia sanoo.
Hänen mukaansa tällaista rakkautta opetellakseen tarvitsee vain olla avoin ympäröivälle maailmalle ja uskaltaa kokea sen herättämiä tunteita, myös surua ja tuskaa. Buddhalaisessa perinteessä sitä kutsutaan myötätunnoksi maailmaa kohtaan.
Entä, kun maailma näyttää kovin synkältä? Pahat asiat olisi paljon helpompi sivuuttaa ja kiinnittää huomiota pelkästään siihen, mikä on kunnossa.
– Juuri tämän vuoksi ihmisiä on vaikea saada kollektiivisesti muuttamaan elämäntapojaan, Piia arvelee.
– Ihmiset haluavat mieluummin uskotella itselleen, että kaikki on ympärillä hyvin.
Avain koko maailman rakastamiseen voisikin olla siinä, että uskaltaa katsoa ympärillä olevaa tuhoa ja antaa sen vaikuttaa itseensä. Kun epäkohtien herättämän surun kokee omakohtaisesti, syntyy halu tehdä jotakin tilanteen muuttamiseksi.
Varsinainen maailmantuskassa rypeminen ei kuitenkaan ole kannattavaa. Piia muistuttaa, ettei ihminen kestä sitä, jos yrittää jatkuvasti tiedostaa kaiken maailmassa tapahtuvan vääryyden. On muistettava etsiä myös hyvyyttä ja kauneutta.
Toivoa ja inspiraatiota taisteluun
Paremman maailman puolesta taistelevan ihmisen taakka tuntuu kovin suurelta. Piia tuntee ongelman, sillä hän toimii Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkostossa globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Verkosto työskentelee myös ympäristökysymysten parissa.
– Aktivismi yksinään uuvuttaa helposti, sillä työtä on paljon ja epäkohdat suuria. Hengellisyys tuo onneksi tähän taisteluun toivoa, voimaa ja sisäistä inspiraatiota. Nämä ovat tärkeitä, mitä tahansa tekeekin.
Piia ei ole kuitenkaan täysin tyytyväinen siihen, miten kirkko on käsitellyt ympäristöasioita ajan saatossa.
– On painotettu liikaa sitä, että kristinuskon mukaan ihminen on ”luomakunnan herra”. Meillä tosiaan on paljon valtaa luontoon, mutta se tuo mukanaan vastuun! Meidän pitäisi suojella luomakuntaa itseltämme. Unohdamme helposti, että luonto ja eläimetkin kuuluvat lähimmäisiimme.
Hädässä rakkaus tunnetaan
Paitsi luonnon ja eläimet, universaali rakkaus kätkee sisäänsä myös ihmisjoukot. Suloisten karvaturrien ja kauniiden maisemien rakastaminen saattaa kuitenkin tuntua helpommalta kuin toisessa maassa asuvien tuntemattomien ihmisten kärsimyksiin samaistuminen. Kaupassa käydessä voi olla vaikea muistaa, miksi pitäisi valita reiluuden sertifikaatilla merkitty tuote toisen edullisemman sijaan.
Itseään voi motivoida pieniin hyviin tekoihin esimerkiksi ajattelemalla, että jos yhdenkin ihmisen elinolosuhteet parantuvat minun tekoni ansiosta, on teko ollut sen arvoinen. Piian mukaan rakkautta on jo se, että osaa asettua toisen asemaan ja ajatella omaa napaa pidemmälle.
– Suurten luonnonmullistusten yhteydessä ihmisten myötätunto usein herää ja hyväntekeväisyyskeräyksillä saadaan kokoon suuria summia kaukaisten maiden hädänalaisten auttamiseksi. Tämäkin on eräänlaista rakkautta. Auttamisenhalu voi tosin kummuta myös syyllisyydestä, kun itsellä on niin paljon enemmän kuin muilla.
Piia uskoo, että ihmisessä on paljon piileviä kykyjä ja mahdollisuuksia. Siksi hänestä ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta, että yhä suurempi osa ihmiskuntaa alkaisi katsella maailmaa rakastavien silmälasien läpi.
– Universaali rakkaus on tavoite, jota kohti on kuljettava ja joka on mahdollista saavuttaa. Se on kuitenkin vain idea ja mielikuva siitä, millainen maailma voisi olla.
Linkki artikkelin sivulle
NL 1/2011
Tansanian taivaan alla
Banaanipuut ja papuviljelmät reunustavat tien pientareita. Naiset kantavat päänsa päällä plantaasiterttuja, lapset juoksevat kouluun ja miehet kiiruhtavat markkinoille. On maanantaiaamu ja Kilimanjaron huippu näkyy kirkkaana ilman pilven peittämää. Olen Tansaniassa matkalla Machaun kylään. Sademetsän suojassa
[Lue lisää]
Tansanian taivaan alla
Julkaistu: 8.2.2011
×
Banaanipuut ja papuviljelmät reunustavat tien pientareita. Naiset kantavat päänsa päällä plantaasiterttuja, lapset juoksevat kouluun ja miehet kiiruhtavat markkinoille. On maanantaiaamu ja Kilimanjaron huippu näkyy kirkkaana ilman pilven peittämää. Olen Tansaniassa matkalla Machaun kylään. Sademetsän suojassa Kilimanjaron etelä- ja itärinteillä asuvat Chaggat turvaavat luonnonmukaiseen elämäntapaan, josta meillä olisi paljon opittavaa.
Chagga-heimon elämä riippuu paljolti Kilimanjaron vuoren olemassaolosta. Tuliperäinen, Afrikan suurin vuori Kilimanjaro, mahdollistaa ympärivuotisen viljelyn luontaisesti ravinteikkaalla maalla. Kasteluvesi tulee sateesta ja Kilimanjaron jäätiköstä tehokkaasti suunnitellun kastelujärjestelmän avulla. Lannoitteena käytetäään eläinten lantaa ja kasvituholaiset karkoitetaan luonnonlääkinnän keinoin käyttämällä yrttihauteita. Opit kulkevat isälta pojalle ja äidiltä tyttärelle.
Lounaaksi lähiruokaa
Pienet kivitalot sulautuvat sademetsään yhdessä perinteisten savimajojen kanssa. Kanat liikkuvat pihoilla vapaasti, vieressä laiduntavat vuohet ja lehmät. Chagga-heimon sanotaan olevan yksi koulutetuimmista ja parhaiten toimeentulevista heimoista Itä-Afrikassa. Ihmiset näyttävät onnellisilta. Sademetsää kunnioitetaan ja suojellaan. Vanhemmilta opitaan perinteitä, kuten yrttilääkintää ja metsänhoitoa.
Banaanipuiden reunustaman polun päässä odottaa katettu pöytä. Lounaaksi nautimme mtoria eli plantanakeittoa. Plantana on banaani, mutta kooltaan suurempi ja väriltään vihreä. Maultaan plantana on perunamainen, ei lainkaan makea. Opin, että alueella kasvaa kymmentä erilaista banaanilajiketta.
Seuraan Chagga-heimoon kuuluvaa Hilarya syvemmälle sademetsään. Pieni polku johdattaa meidät vesiputouksien luo. Kiipeämme kallion jyrkänteelle ja hyppäämme viiden metrin korkeudesta kristallinkirkkaaseen veteen. Valtava energiapotku valtaa koko vartaloni. Apinat hyppivät puissa ja aurinko alkaa laskeutua Kilimanjaron rinteillä. Vastaantuleva poika ojentaa minulle valtavan banaanitertun lahjaksi ja hänen hymyillessään valkoiset hampaat tuovat valoa pimenevään iltaan.
Päivälliseksi paksua banaaniolutta
Päivällinen odottaa perinteisessä Chagga-talossa pienen polun päässä. Tuoreet avokadoviipaleet, grillattu kassava ja paahdettu peruna maistuvat auringolta ja Afrikalta. Oikealta ruoalta. Päivällisen kanssa nautitaan paikallista banaaniolutta mbegeä, jonka valmistus kuuluu miesten askareisiin.
Hilary opastaa, miten mbege-tuoppi ojennetaan. Seurueen vanhin juo ensin ja ojentaa toiselle. Tuoppiosa annetaan ensin, sitten sauvaosa. Jos tuopin tarjoaja ojentaa sauvaosan osoittaen toista, se loukkaa toista ja tarkoittaa, ettei tämä ole toivottua pöytäseuraa. Oluen jakaminen on tärkeää. Kieltäytyminen maljasta ei tule kuuloonkaan. Otan tuopin reippaasti käsiini ja ryyppään reilun kulauksen. Paksu olutvaahto peittää poskeni ja ojennan maljan seuraavalle janoiselle.
Kahvia laulun saattelemana
Machaun rinteillä kasvaa myös mietoaromista Arabica-kahvia. Lyhyiden sateiden aikaan tunnen jasmiinintuoksun, joka lähtee valkoisista kahvipuun kukista. Marjat poimitaan heinä-syyskuussa. Sadonkorjuun jälkeen papuja kuivataan auringon lämmössä ja poistetaan kuoret.
Lopulta paahdamme pavut perinteisessä banaaninlehdistä tehdyssä Chagga-talossa. Tuore kahvipavun tuoksu valtaa koko majan ja lähiympäristön. Jauhamme pavut valtavankokoisessa morttelissa kahvilaulujen ja tanssinpyörteiden saattelemana. Annostelemme reilun lusikallisen tummaa kultaa kuppeihimme ja kaadamme nuotiolla kiehautetun veden kahvin päälle. Parempaa potkua päivään saanee vain Machaun vesiputouksista.
Eurooppalainen uhka
Lähestyessämme Moshin kylää, Hilary kertoo olevansa huolissaan. Eurooppalaiset yritykset ovat vuokranneet hallitukselta 2000 hehtaarin alueen 40 vuodeksi. Eurooppalaiset aloittavat yksitoikkoisen tehoviljelyn tuottaen auringonkukkaa ja kahvia vientiin.
Hilary on syystäkin huolissaan. Eurooppalaiset käyttävät kasvinsuojeluaineita ja tuovat lannoiteita toiselta puolelta maapalloa rehevöittäen joet ja saastuttaen paikallisen luonnon. Hallitus ja yritykset jakavat voiton ja paikalliset ihmiset kärsivät. Cash-crop viljely vie ravinnon pois viljelyalueiden asukkaiden lautasilta, mutta jättää ympäristövaikutukset heidän kannettavakseen.
Ilta pimenee Kilimanjaron rinteillä. Ihailen täysikuuta, joka valaisee tieni kotiin. Tansanian taivaan alla banaaniterttu sylissä olen saanut jälleen monta syytä pohtia, mistä nauttimani ruoka tulee ja millaisissa olosuhteissa se on tuotettu.
Kotona odottaa yllätys
Kotona Moshin kylässä vesi kiehuu kattilassa. Julius on kiivennyt guavapuuhun ja leikannut lehtiä ja puunkuorta yrttihauteeseen. Mama Koletta tulee minua vastaan ja ohjaa kädestä pitäen hiilloksen luo, jossa yrttihaude pulppuaa. Mama valmistaa perinteistä malarialääkettä. Kun juoma on hautunut, kaataa Julius jokaiselle neljänneskupillisen juomaa ja kilistämme mukeja hymyillen. Mama Koletta irvistää ja minä teen samoin. Vahvaa, se pitää varmasti malarian loitolla. Olen jo viikkoja sitten vaihtanut malarialääkkeet luonnonläääkkeisiin ja hyvin näyttävät toimivan.
Chagga-heimo luottaa luonnon omiin lääkkeisiin.
Teksti ja kuvat Emilia Raunio
Banaanipuut ja papuviljelmät reunustavat tien pientareita. Naiset kantavat päänsa päällä plantaasiterttuja, lapset juoksevat kouluun ja miehet kiiruhtavat markkinoille. On maanantaiaamu ja Kilimanjaron huippu näkyy kirkkaana ilman pilven peittämää. Olen Tansaniassa matkalla Machaun kylään. Sademetsän suojassa Kilimanjaron etelä- ja itärinteillä asuvat Chaggat turvaavat luonnonmukaiseen elämäntapaan, josta meillä olisi paljon opittavaa.
Chagga-heimon elämä riippuu paljolti Kilimanjaron vuoren olemassaolosta. Tuliperäinen, Afrikan suurin vuori Kilimanjaro, mahdollistaa ympärivuotisen viljelyn luontaisesti ravinteikkaalla maalla. Kasteluvesi tulee sateesta ja Kilimanjaron jäätiköstä tehokkaasti suunnitellun kastelujärjestelmän avulla. Lannoitteena käytetäään eläinten lantaa ja kasvituholaiset karkoitetaan luonnonlääkinnän keinoin käyttämällä yrttihauteita. Opit kulkevat isälta pojalle ja äidiltä tyttärelle.
Lounaaksi lähiruokaa
Pienet kivitalot sulautuvat sademetsään yhdessä perinteisten savimajojen kanssa. Kanat liikkuvat pihoilla vapaasti, vieressä laiduntavat vuohet ja lehmät. Chagga-heimon sanotaan olevan yksi koulutetuimmista ja parhaiten toimeentulevista heimoista Itä-Afrikassa. Ihmiset näyttävät onnellisilta. Sademetsää kunnioitetaan ja suojellaan. Vanhemmilta opitaan perinteitä, kuten yrttilääkintää ja metsänhoitoa.
Banaanipuiden reunustaman polun päässä odottaa katettu pöytä. Lounaaksi nautimme mtoria eli plantanakeittoa. Plantana on banaani, mutta kooltaan suurempi ja väriltään vihreä. Maultaan plantana on perunamainen, ei lainkaan makea. Opin, että alueella kasvaa kymmentä erilaista banaanilajiketta.
Seuraan Chagga-heimoon kuuluvaa Hilarya syvemmälle sademetsään. Pieni polku johdattaa meidät vesiputouksien luo. Kiipeämme kallion jyrkänteelle ja hyppäämme viiden metrin korkeudesta kristallinkirkkaaseen veteen. Valtava energiapotku valtaa koko vartaloni. Apinat hyppivät puissa ja aurinko alkaa laskeutua Kilimanjaron rinteillä. Vastaantuleva poika ojentaa minulle valtavan banaanitertun lahjaksi ja hänen hymyillessään valkoiset hampaat tuovat valoa pimenevään iltaan.
Päivälliseksi paksua banaaniolutta
Päivällinen odottaa perinteisessä Chagga-talossa pienen polun päässä. Tuoreet avokadoviipaleet, grillattu kassava ja paahdettu peruna maistuvat auringolta ja Afrikalta. Oikealta ruoalta. Päivällisen kanssa nautitaan paikallista banaaniolutta mbegeä, jonka valmistus kuuluu miesten askareisiin.
Hilary opastaa, miten mbege-tuoppi ojennetaan. Seurueen vanhin juo ensin ja ojentaa toiselle. Tuoppiosa annetaan ensin, sitten sauvaosa. Jos tuopin tarjoaja ojentaa sauvaosan osoittaen toista, se loukkaa toista ja tarkoittaa, ettei tämä ole toivottua pöytäseuraa. Oluen jakaminen on tärkeää. Kieltäytyminen maljasta ei tule kuuloonkaan. Otan tuopin reippaasti käsiini ja ryyppään reilun kulauksen. Paksu olutvaahto peittää poskeni ja ojennan maljan seuraavalle janoiselle.
Kahvia laulun saattelemana
Machaun rinteillä kasvaa myös mietoaromista Arabica-kahvia. Lyhyiden sateiden aikaan tunnen jasmiinintuoksun, joka lähtee valkoisista kahvipuun kukista. Marjat poimitaan heinä-syyskuussa. Sadonkorjuun jälkeen papuja kuivataan auringon lämmössä ja poistetaan kuoret.
Lopulta paahdamme pavut perinteisessä banaaninlehdistä tehdyssä Chagga-talossa. Tuore kahvipavun tuoksu valtaa koko majan ja lähiympäristön. Jauhamme pavut valtavankokoisessa morttelissa kahvilaulujen ja tanssinpyörteiden saattelemana. Annostelemme reilun lusikallisen tummaa kultaa kuppeihimme ja kaadamme nuotiolla kiehautetun veden kahvin päälle. Parempaa potkua päivään saanee vain Machaun vesiputouksista.
Eurooppalainen uhka
Lähestyessämme Moshin kylää, Hilary kertoo olevansa huolissaan. Eurooppalaiset yritykset ovat vuokranneet hallitukselta 2000 hehtaarin alueen 40 vuodeksi. Eurooppalaiset aloittavat yksitoikkoisen tehoviljelyn tuottaen auringonkukkaa ja kahvia vientiin.
Hilary on syystäkin huolissaan. Eurooppalaiset käyttävät kasvinsuojeluaineita ja tuovat lannoiteita toiselta puolelta maapalloa rehevöittäen joet ja saastuttaen paikallisen luonnon. Hallitus ja yritykset jakavat voiton ja paikalliset ihmiset kärsivät. Cash-crop viljely vie ravinnon pois viljelyalueiden asukkaiden lautasilta, mutta jättää ympäristövaikutukset heidän kannettavakseen.
Ilta pimenee Kilimanjaron rinteillä. Ihailen täysikuuta, joka valaisee tieni kotiin. Tansanian taivaan alla banaaniterttu sylissä olen saanut jälleen monta syytä pohtia, mistä nauttimani ruoka tulee ja millaisissa olosuhteissa se on tuotettu.
Kotona odottaa yllätys
Kotona Moshin kylässä vesi kiehuu kattilassa. Julius on kiivennyt guavapuuhun ja leikannut lehtiä ja puunkuorta yrttihauteeseen. Mama Koletta tulee minua vastaan ja ohjaa kädestä pitäen hiilloksen luo, jossa yrttihaude pulppuaa. Mama valmistaa perinteistä malarialääkettä. Kun juoma on hautunut, kaataa Julius jokaiselle neljänneskupillisen juomaa ja kilistämme mukeja hymyillen. Mama Koletta irvistää ja minä teen samoin. Vahvaa, se pitää varmasti malarian loitolla. Olen jo viikkoja sitten vaihtanut malarialääkkeet luonnonläääkkeisiin ja hyvin näyttävät toimivan.
Linkki artikkelin sivulle
NL 1/2011
Tuunausnurkka: Yksinäiset lapaset löytävät toisensa
Yksinäiset löytävät toisensa: lapaselle pari Montako lapasta olet ehtinyt kadottaa tänä talvena? Jäljelle jääneistä yksinäisistä tumpuista muodostuu uusia, entistä ehompia pareja, kun tuunaat kaksi paritonta lapasta yhteensopiviksi. Samalla saat käyttöä vanhoille langanjämille, nauhanpätkille ja huopapaloille.
[Lue lisää]
Tuunausnurkka: Yksinäiset lapaset löytävät toisensa
Julkaistu: 8.2.2011
×
Yksinäiset löytävät toisensa: lapaselle pari
Montako lapasta olet ehtinyt kadottaa tänä talvena? Jäljelle jääneistä yksinäisistä tumpuista muodostuu uusia, entistä ehompia pareja, kun tuunaat kaksi paritonta lapasta yhteensopiviksi. Samalla saat käyttöä vanhoille langanjämille, nauhanpätkille ja huopapaloille. Näillä keinoilla tuot eloa myös vanhan tylsän lapasparin rakkauselämään!
Tapaus 1: Samanlaiset, eriväriset
Eriväriset lapaset saadaan näyttämään yhteenkuuluvilta poimimalla molemmista yksi väri, jota sitten lisätään toiseen lapaseen. Tässä vaiheessa kannattaa käydä läpi sekä omat että äidin ja tädinkin villalankavarastot ja etsiä langanpätkiä, jotka muistuttavat lapastesi värejä mahdollisimman paljon. Kannattaa kiinnittää huomiota myös langan paksuuteen, jotta uusi lanka ”maastoutuu” vanhaan lapaseesi.
Jos muistat, kuka yksinäisen lapasesi on neulonut, kannattaa kysyä neulojalta, olisiko hänellä vielä samaa lankaa jäljellä. Monesti neulonnasta jää yli pikkuisia lankakeriä, joista neuloja luopuu ilomielin. Jos lankaa on jäljellä useampi kerä, voit ehkä pyytää tuttavaa neulomaan niistä uuden lapasen kadonneen tilalle.
Todennäköisimmin lapasesi on neulottu villalangasta sileällä neuleella eli niin, että lapasen pintaan muodostuu silmukoista pieniä “sydämiä”. Pujota villalanka paksuun neulaan ja ompele tuunattavan lapasen pintaan koristekuvioita näitä sydämiä jäljitellen. Jätä langan alku- ja loppupää lapasen sisäpuolelle ja pujottele ne lopuksi muiden lankojen lomaan niin, etteivät ne lähde purkautumaan.
Ompele molempiin lapasiin kuvio toisesta lapasesta lainatulla värillä. Näin tumpuista tulee hauskasti toistensa ”negatiivit”! Samalla voit paikata lapasesta löytyvät pikku reiät tai vahvistaa hauraan näköisiä kohtia.
Vinkki:
Vaaleita villalapasia voi myös värjätä askartelukaupoista löytyvillä käsivärjäysnapeilla (käyttöohjeet löytyvät pakkauksesta). Villa kutistuu helposti liian kovakouraisessa vesipesussa, joten muista hellävaraisuus äläkä koskaan laita lapasia pesukoneeseen!
Tapaus 2: Aivan eri maata
Toisessa lapasessa on villejä raitoja ja pitkä varsi, toisen selkäpuolta koristaa palmikkokuvio… Jos lapasesi näyttävät olevan kotoisin aivan eri planeetoilta, on otettava käyttöön järeämpiä tuunausmenetelmiä.
Lapaset saa näyttämään kaveruksilta helpoimmin tekemällä molempiin samanlaisen koristeen esimerkiksi pitsistä ja napeista tai nauhoista. Villan kanssa sopivat hyvin myös muista askarteluista yli jääneet huopapalaset. Mitä näyttävämpi koriste, sen varmemmin lapasia luullaan pariskunnaksi!
Valmista kaksi samanlaista koristetta ja kiinnitä ne lapasiin tiukasti käsin ompelemalla. Kiinnitysvaiheessa pidä huolta, että pistät neulan aina lapasen silmukoiden välissä oleviin reikiin sen sijaan, että halkaisisit neulalla villalangan. Näin lapanen pysyy todennäköisemmin ehjänä.
Montako lapasta olet ehtinyt kadottaa tänä talvena? Jäljelle jääneistä yksinäisistä tumpuista muodostuu uusia, entistä ehompia pareja, kun tuunaat kaksi paritonta lapasta yhteensopiviksi. Samalla saat käyttöä vanhoille langanjämille, nauhanpätkille ja huopapaloille. Näillä keinoilla tuot eloa myös vanhan tylsän lapasparin rakkauselämään!
Tapaus 1: Samanlaiset, eriväriset
Eriväriset lapaset saadaan näyttämään yhteenkuuluvilta poimimalla molemmista yksi väri, jota sitten lisätään toiseen lapaseen. Tässä vaiheessa kannattaa käydä läpi sekä omat että äidin ja tädinkin villalankavarastot ja etsiä langanpätkiä, jotka muistuttavat lapastesi värejä mahdollisimman paljon. Kannattaa kiinnittää huomiota myös langan paksuuteen, jotta uusi lanka ”maastoutuu” vanhaan lapaseesi.
Jos muistat, kuka yksinäisen lapasesi on neulonut, kannattaa kysyä neulojalta, olisiko hänellä vielä samaa lankaa jäljellä. Monesti neulonnasta jää yli pikkuisia lankakeriä, joista neuloja luopuu ilomielin. Jos lankaa on jäljellä useampi kerä, voit ehkä pyytää tuttavaa neulomaan niistä uuden lapasen kadonneen tilalle.
Todennäköisimmin lapasesi on neulottu villalangasta sileällä neuleella eli niin, että lapasen pintaan muodostuu silmukoista pieniä “sydämiä”. Pujota villalanka paksuun neulaan ja ompele tuunattavan lapasen pintaan koristekuvioita näitä sydämiä jäljitellen. Jätä langan alku- ja loppupää lapasen sisäpuolelle ja pujottele ne lopuksi muiden lankojen lomaan niin, etteivät ne lähde purkautumaan.
Ompele molempiin lapasiin kuvio toisesta lapasesta lainatulla värillä. Näin tumpuista tulee hauskasti toistensa ”negatiivit”! Samalla voit paikata lapasesta löytyvät pikku reiät tai vahvistaa hauraan näköisiä kohtia.
Vinkki:
Vaaleita villalapasia voi myös värjätä askartelukaupoista löytyvillä käsivärjäysnapeilla (käyttöohjeet löytyvät pakkauksesta). Villa kutistuu helposti liian kovakouraisessa vesipesussa, joten muista hellävaraisuus äläkä koskaan laita lapasia pesukoneeseen!
Tapaus 2: Aivan eri maata
Toisessa lapasessa on villejä raitoja ja pitkä varsi, toisen selkäpuolta koristaa palmikkokuvio… Jos lapasesi näyttävät olevan kotoisin aivan eri planeetoilta, on otettava käyttöön järeämpiä tuunausmenetelmiä.
Lapaset saa näyttämään kaveruksilta helpoimmin tekemällä molempiin samanlaisen koristeen esimerkiksi pitsistä ja napeista tai nauhoista. Villan kanssa sopivat hyvin myös muista askarteluista yli jääneet huopapalaset. Mitä näyttävämpi koriste, sen varmemmin lapasia luullaan pariskunnaksi!
Valmista kaksi samanlaista koristetta ja kiinnitä ne lapasiin tiukasti käsin ompelemalla. Kiinnitysvaiheessa pidä huolta, että pistät neulan aina lapasen silmukoiden välissä oleviin reikiin sen sijaan, että halkaisisit neulalla villalangan. Näin lapanen pysyy todennäköisemmin ehjänä.
Linkki artikkelin sivulle
NL 4/2010
Uusi koti avaruudesta
Hemi Malkki Kuva Emmi Malkki Kun maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun ja ilmastonmuutos on ryöstäytynyt käsistä, katseet kääntyvät taivaalle. Koko ihmiskuntaa ei noin vain voi pakata rakettiin. Ketkä lähtisivät matkalle? Rikkaimmat? Terveimmiksi testatut? Jos ihmiskunnan
[Lue lisää]
Uusi koti avaruudesta
Julkaistu: 30.11.2010
×
Hemi Malkki
Kuva Emmi Malkki
Kun maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun ja ilmastonmuutos on ryöstäytynyt käsistä, katseet kääntyvät taivaalle.
Koko ihmiskuntaa ei noin vain voi pakata rakettiin.
Ketkä lähtisivät matkalle? Rikkaimmat? Terveimmiksi testatut? Jos ihmiskunnan tulevaisuus tähtientakaisissa aurinkokunnissa riippuisi vaikkapa vain tuhannesta perustajasta, perinnöllisten sairauksien kantajilla tuskin olisi asiaa matkaan. Koko ihmiskunnalle avaruusmatkailusta ei siis ole pelastukseksi. Mutta voisiko pieni joukko uudisraivaajia matkustaa tähtien tuolle puolen, toisia planeettoja asuttamaan?
Tähtitieteilijät ympäri maailman jahtaavat Maan kaltaisia eksoplaneettoja, siis oman aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja, joilla voisi olla edellytykset elämään. Sopivia kotiplaneettoja on kuitenkin sangen harvassa. Suurin osa planeetoista on aivan liian kuumia tai kylmiä, ja moni on jatkuvan meteoriittipommituksen kohteena. Maankaltaista planeettaa happipitoisine ilmakehineen, makean veden varastoineen ja runsaine luonnonvaroineen emme ehkä koskaan onnistu löytämään. Toisaalta avaruus on mittaamattoman laaja – luulisi sieltä nyt jotakin löytyvän.
Avaruuden laajuus asettaa omia rajoitteitaan. Hiljattain tähtitieteilijät tiedottivat uudesta eksoplaneetasta, joka on ennätyksellisen lähellä meitä, vain 20 valovuoden päässä. Hetkinen – siis lähellä?
Jos valoltakin kuluisi 20 vuotta päästä perille, kauanko meiltä menisi? Lasketaanpa.
Huimimman hetkellisen nopeuden ihmisen valmistamista esineistä on saavuttanut Aurinkoa tutkinut Helios-luotain, jonka Aurinko linkosi parhaimmillaan huimaan 250 000 kilometrin tuntivauhtiin. Melkoista haipakkaa, mutta tätäkin vauhtia perille pääsyyn kuluisi yli 80 000 vuotta! Vertailun vuoksi voi ajatella vaikkapa, että 80 000 vuotta sitten Eurooppaa vallitsivat Neandertalin ihmiset ja jääkausi. Avaruusinsinööreillä on siis vielä paljon töitä paiskittavana, ennen kuin valovuosien pituisista matkoista tulee avaruusmatkailun arkipäivää.
Sinne, minne ihminen ei ole aikaisemmin mennyt…
Lyhyempiinkin avaruusmatkoihin liittyy monenlaisia ongelmia. Avaruusasemien heikko painovoima on aiheuttanut astronauteille luukatoa jo muutaman kuukauden mittaisten visiittien aikana. Kukaan ei vielä tiedä, millainen vaikutus pitemmällä oleskelulla avaruudessa on ihmiskeholle, saati kehittyvälle sikiölle.
Dramaattisimmat vaikutukset saattavat kuitenkin kohdistua kehon sijasta mieleen. Miltä sinusta tuntuisi joutua suljettuun tilaan saman pienen ihmisjoukon kanssa vuosiksi tai kenties koko loppuelämäksi? Useita sukupolvia kestävän tähtienvälisen avaruusmatkan aikana aluksessa voi tapahtua mitä tahansa, vaikkapa vallankumous.
Kaukaisten maankaltaisten planeettojen asuttamiseen liittyy muutama muukin ongelma. Meille soveliailla planeetoilla saattaa olla elämää jo ennestään. Jos se on älykästä, se ei välttämättä innostu ajatuksesta kotiplaneettansa jakamisesta! Mitenkäs sitten suu pannaan, jos uudisraivaajat huomaisivat tehneensä pitkän matkan avaruuden halki vain huomatakseen, että uudeksi kodiksi kaavailtu planeetta onkin jo varattu? Takaisinkaan tuskin olisi enää kääntymistä.
Alkeellisemmatkin elämänmuodot voisivat aiheuttaa pulmia. Kenties joku huomaamattomista pieneliöistäkin voisi olla meille vaarallinen. Entä miten suojeltaisiin uuden asuinplaneetan biodiversiteettiä? Ihminen saattaisi toiminnallaan suistaa uuden kotiplaneettansa ekosysteemin raiteiltaan, ja edessä olisi jälleen uuden kodin etsintä.
Biosfääri 2: Suuri floppi
Tulevaisuudessa ensimmäisenä asutetaankin todennäköisesti naapuriplaneettamme Mars. Siis jos asutetaan. Siirtokuntien perustaminen ei nimittäin välttämättä ole aivan yksinkertaista. Parikymmentä vuotta sitten tutkijat rakensivat Arizonan aavikolle Biosfääri 2:n. Valtavaa kasvihuonetta muistuttavan suljetun ekosysteemin oli tarkoitus mallintaa omaa maapalloamme. Biosfääri 2:een asettui asumaan kourallinen ihmisiä, tarkoituksenaan elää siellä omavaraisesti muutamia vuosia.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan niin kuin piti. Asukkaat kärsivät ruuan ja hapen puutteesta ja ajautuivat keskinäisiin riitoihin. Lopulta osa asukkaista alkoi jopa sabotoida projektia. Vaikeudet alkoivat jo ensimmäisen vuoden aikana. Tässä vaiheessa urheat uudisraivaajat eivät olisi päässeet vielä edes laskeutumaan Marsiin.
Tätä nykyä Biosfääri 2:ssa tutkitaan kasvihuoneilmiön vaikutuksia. Itse kokeen aikana hiilidioksidipitoisuudet nousivat niin korkeiksi, että lähes kaikki selkärankaiset ja pölyttävät hyönteiset kuolivat. Aivan hukkaan koe ei kuitenkaan mennyt: opimme paljon siitä, miten vaikeaa omavaraisen ekosysteemin ylläpitäminen on.
Maapallon säilyttäminen elinkelpoisena on helpompaa kuin vieraiden planeettojen asuttaminen.
Linkki artikkelin sivulle
NL 4/2010
Elämää vuonna 2110
Titta Lassila Kuva Jean-Pierre Dalbéra Tulevaisuus voi näyttäytyä paitsi pelottavana ja epätoivoisena, myös toivontäyteisenä ja jännittävänä. Teknologia kehittyy, mutta kehittyykö ihminen? Osaammeko antaa periksi sille tosiasialle, että elämäntapamme ovat kestämättömiä? Toiveikkuus auttaa ajattelemaan, että olemme
[Lue lisää]
Elämää vuonna 2110
Julkaistu: 30.11.2010
×
Titta Lassila
Kuva Jean-Pierre Dalbéra
Tulevaisuus voi näyttäytyä paitsi pelottavana ja epätoivoisena, myös toivontäyteisenä ja jännittävänä. Teknologia kehittyy, mutta kehittyykö ihminen? Osaammeko antaa periksi sille tosiasialle, että elämäntapamme ovat kestämättömiä? Toiveikkuus auttaa ajattelemaan, että olemme sadan vuoden kuluttua oppineet virheistämme ja kyenneet rakentamaan vähemmän kuluttavan, mutta onnellisemman yhteiskunnan.
Alkaessani pohtia, mitä elämämme voisi olla sadan vuoden päästä, tajusin pian tehtävän mahdottomuuden.
Olemmeko kehittyneet post-ihmisiksi, osin keinotekoisiksi ja ominaisuuksiltamme tähän päivään verrattuna ylivertaisiksi? Parannammeko (ja ehkäisemmekö) sairauksia nanoteknologialla? Käytämmekö metamateriaaleja, joiden avulla asioista tehdään näkymättömiä? Töllötetäänkö joka kodissa kolmiulotteista televisiota, vai onko koko laite silloin jo antiikkia?
Koostuvatko metsämme keinotekoisista puista, jotka keräävät ilmasta hiilidioksidia yhteyttäen koneellisesti? Suojaammeko lämmennyttä maapalloamme avaruuteen sijoitettujen aurinkosuojien tai pilviä muodostavien laitteiden avulla? Onko merissämme enää muuta elämää kuin mitä ihmiskunta niissä kasvattaa? Löytyykö Suomesta enää mäntymetsiä, susista puhumattakaan?
On aivan mahdotonta arvailla, miltä maailma ja Suomi tulevat näyttämään, kun teknologinen ja informatiivinen kehitys laukkaavat päättömästi kohti uusia keksintöjä. Ihminen on luotu keksimään, emmekä ikinä ole tyytyväisiä nykytilaamme. Nämä ominaisuudet ylläpitävät jatkuvaa etenemisen tarvetta.
Eteneminen ei silti tarkoita samaa kuin edistys, eikä se suinkaan aina suuntaudu kohti jotakin parempaa. Ehkä varminta on se, ettei perusluontomme muutu tai ihminen viisastu, vaikka lajimme ominaisuudet ja älykkyys kehittyisivätkin.
Mutta siitä, miltä arkemme tulee näyttämään, voi aina esittää utopioita. Tässä omani.
Kaupunkiviidakossa
Loppuvuodesta 2110 sana kaupunkiviidakko merkitsee jotakin aivan muuta kuin vuonna 2010. Ylhäältä päin katsottuna kaupungit näyttävät vihreiltä, sillä katot ovat puutarhojen ja kasvimaiden peitossa. Puistot, puut ja viherkäytävät ovat olennainen osa kaupunkikuvaa. Niiden merkitys viihtyisyyden ja terveyden lisäämisessä on laajalti tunnustettua. Yksityisautojen aiemmin valtaama tila on annettu luonnolle ja ihmisille. Julkinen liikenne on ilmaista ja ulottuu lähes kaikkialle.
Taloyhtiöillä tai kaupunginosayhdistyksillä on omat viljelypalstansa ja kasvihuoneensa, joissa viljellään mm. tomaatteja, kesäkurpitsoja, perunoita, juureksia ja yrttejä. Taloyhtiöllä saattaa myös olla oma sähköauto, joka on kaikkien asukkaiden lainattavissa. Sähkö menopeliin saadaan omista aurinkopaneeleista, pientuulivoimalasta tai maalämmöstä.
Talot ovat pienenergiantuotannon, älykkään arkkitehtuurin sekä tehokkaan eristyksen ansiosta niin energiatehokkaita, että ne jopa tuottavat energiaa. Omaa energiatasapainoaan pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti verkossa ja pientalon omistaja voi myydä ylijäämäenergiansa yleiseen käyttöön.
Kaupunkilaiset asuvat erittäin tiivisti. Henkilökohtainen tila on totuttu korvaamaan yhteistiloilla ja viihtyisillä pihoilla. Hukkatilaa ei jää, kun asunnot on suunniteltu lämmityksen ja käyttötarkoitusten suhteen optimaalisesti. Rakennusmateriaalina suosituin on kotimainen puu, joka koristaa niin asuin-, toimisto- kuin kulttuurirakennuksia. Tukkipuun niukkuus asettaa kuitenkin haasteita puurakentamiselle ja vaatii luovia ratkaisuja kestävien rakenteiden luomiseksi.
Ikkunat ovat suuria ja luonnonkiveä käytetään lasin ohella mielikuvitusta säästelemättä. Kaikessa rakentamisessa suositaan paikallisia luonnonmateriaaleja ja monet katot on valmistettu esimerkiksi ruo’osta, joka kestää hyvin pohjoista ilmastoa. Raskaista rakenteista on siirrytty keveämpiin, vähemmän raaka-aineita vaativiin materiaaleihin. Rakennuksista löytyy paljon pyöreitä muotoja ja kupolikattoja.
Vaikka asuminen on pääosin keskittynyt kaupunkeihin, on niiden ympärillä omavaraisuuteen pyrkiviä kyläyhteisöjä, jotka toteuttavat ekologista elämäntapaa sen puhtaimmassa merkityksessä ja yhdistävät luovasti vanhat perinteet uusiin keksintöihin.
Maailmalle leväenergian voimalla
Junamatkustuksen nopeus ja edistyksellisyys sekä yksinkertaisemman elämäntyylin leviäminen eivät ole muuttaneet ihmisten kaipuuta lentämiseen ja maailmanmatkailuun. Lentomatkustus onkin onneksi muuttunut päästöttömäksi, sillä lentokoneiden polttoaine tuotetaan levä-, vety- ja aurinkoenergialla.
Bioenergia tarkoittaa paitsi merilevien, myös bakteerien tuottamaa biomassaa sen sijaan, että tuhlattaisiin arvokkaita puuvarantoja energiantuotantoon. Turpeesta, hiilestä ja ydinenergiasta on luovuttu jo aikaa sitten.
Kulutuskulttuurista kohtuutalouteen
Vielä 2010-luvulla ihmiset altistuivat jatkuvalle mainospommitukselle niin kotonaan kuin kaikissa julkisissa tiloissa. Materialismin aikakauden mielikuvissa meidän täytyi lakkaamatta tarvita ja haluta lisää, enemmän, uudempaa ja tehokkaampaa, jotta voisimme olla onnellisia. Ihmisen arvo yhteiskunnassa määrittyi siitä, miltä hän näyttää, mitä kaikkea omistaa ja mitä hyödyllistä saanut aikaiseksi. Jälkimaterialistisessa maailmassa suurempi arvo annetaan tiedoille, taidoille ja aineettomille asioille.
Koko hyödyllisyyden määritelmä on kokenut sadassa vuodessa suuren muutoksen. Ihmisillä on enemmän aikaa, sillä työaikoja on lyhennetty ja monet tekevät töitä osa-aikaisesti. Yhteiskunnassa on hyväksytty ajatus, että kaikki välttämättömät työt tulevat tehdyksi vähemmälläkin stressaamisella ja juoksemisella. Myös vuorotyöt ovat lisääntyneet ja työajat joustavampia kuin ennen. Monilla voi olla kaksikin hyvin erilaista ammattia.
Erilaisista aatteista, elämänkatsomuksista ja -tavoista tuskin on puutetta. Virtuaaliyhteydet ulottuvat kaikkialle maailmaan. Suomessa saattaa myös ilmastonmuutoksen aiheuttaman muuttoliikkeen vuoksi olla hyvin monentaustaisia asukkaita. Äärimmäisten sääilmiöiden raju lisääntyminen 2000-luvun aikana säikäytti koko ihmiskunnan ja pakotti monet vaihtamaan elinpaikkaansa.
Käsityksiä toimivasta yhteiskunnasta on jouduttu muuttamaan radikaalisti. Vapaan markkinatalouden hajottua omaan mahdottomuuteensa, on Suomikin siirtynyt kohtuutalouteen, jossa kasvun sijaan keskitytään hyvinvointiin ja maapallon kantokyvyn rajoissa elämiseen. Sen voisikin aloittaa jo nyt.
Linkki artikkelin sivulle
