Nuorten Luonto

Mitä syömme vanhoina?

Julkaistu: 30.11.2010

Maija Taka

Tulevaisuudessa saatamme syödä koeputkessa tuotettua lihaa tai pilleriksi puristetun lounaan ja hakea vihanneksemme omalta kattokasvimaalta.

Suomalainen ruokakulttuuri muuttui 1900-luvun aikana niukkuudesta yltäkylläisyydeksi. Elintaso nousi, lihan kulutus kasvoi ja siirryimme tuottajista kuluttajiksi. Nyt huomio on alkanut kiinnittyä ruoan ympäristövaikutuksiin. Vaan miten käy tulevaisuudessa?

Tässä jutussa kuvatut tulevaisuusvisiot pohjautuvat Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tuloksiin. Mirhami 2030 –tutkimusryhmä on tarkastellut tulevaa muun muassa hyvinvoinnin ja ekologisen kestävyyden näkökulmista.

Lihasta proteiinivalmisteisiin

Suomalaiset kuluttavat nykyään paljon lihaa. Visioiden mukaan tulevaisuudessa lihan kulutusta laskee paitsi globaalin lihan kysynnän kasvu, myös vakavat eläintaudit. Lihasta tulee kalliimpaa ja sen myyntiä rajoitetaan. Kasvisruoka ei silloin olisi enää erityisruokavalio, vaan meistä jokainen söisi pääasiassa kasvisruokaa. Lihan tilalle lautaselle tulevat uudet proteiinikeksinnöt, jotka jäljittelevät lihaa niin maussa kuin koostumuksessakin.

Villeimpien ideoiden mukaan lihaa voisi tulevaisuudessa tuottaa ruoaksi keinotekoisesti laboratorioissa ilman, että se olisi ikinä ollut osa mitään eläintä. Lisäksi halvat lihatuotteet on saatu muunneltua lihan kaltaisiksi hyvin pienellä lihamäärällä. Kun keinotekoisia lihanmakuisia tuotteita voidaan tulevaisuudessa tuottaa helposti ja halvalla, raja luonnollisen ja keinotekoisen välillä hälvenee. Eläinten oikeudet otetaan tulevaisuudessa todennäköisesti yhä enenevissä määrin huomioon, ja lihankulutusta aletaan pitää epäeettisenä.

Lounaaksi pilleri?

Tämänhetkinen trendi ostaa raaka-aineiden sijaan valmistuotteita jatkunee myös tulevaisuudessa. Mitä nuorempi ikäluokka, sitä vähemmän raaka-aineita se ostaa. Hedelmien sijaan ostetaan mehuja ja tomaattien sijaan valmiskastikkeita.

Koska kiireinen elämäntapa jatkunee tulevaisuudessa, tulemme arvostamaan helppoa ja nopeaa ruokaa jonka voi nauttia vauhdissa. Tulevaisuuden ruokaa säilötään jauheina ja puristeina, ja kiireessä aterian voikin korvata yhdellä pillerillä. Muutenkin ruokamme on muuttumassa välipalamaisemmaksi. Arvioiden mukaan ruokamme tulee myös tulevaisuudessa sisältämään paljon kemikaaleja.

Kasvinviljelyssä muuntogeenisten ja kestävien lajikkeiden suosio kasvaa, ja geenimuunnellusta ruoasta tulee arkipäivää. Viljelyssä tarvitaan entistä vähemmän lannoitteita ja torjunta-aineita. Globalisaation myötä lautasillemme päätyy uusia tuotteita, kuten nyt on käynyt riisin ja pastan syrjäyttäessä perunan.

Ruokaa omalta katolta

Vaihtoehtoisten tulevaisuusvisioiden mukaan tuotanto- ja kuljetuskustannusten kasvaminen saa meidät arvostamaan lähiruokaa. Kaukaa tuodun ruoan määrä vähenee, ja siirrymme suosimaan esimerkiksi kotimaista kalaa ja kasviksia.

Yhteisöllisyys lisääntyy kaupungeissa, joissa perustetaan yhteisiä viljelmiä puistoihin, talojen katoille ja joutomaille. Syömistämme tulevat ohjaamaan vuodenajat ja sesongit. Ruoan valmistaminen suurissa erissä säästää energiaa, aikaa ja rahaa. Toisaalta valmistuotteet edellyttävät pitkää kylmäketjua.

Ruoan hintaa puolestaan nostavat huonot satokaudet ja ympäristötuhot. Joidenkin tulevaisuuskuvien mukaan niukkuus lisääntyy ja joudumme tinkimään elintasostamme. Esimerkiksi ympäristöä kuormittavan juuston kohdalla kova hinta vähentää kulutusta. Samalla palataan kunnioittamaan vanhoja ruoan tuotanto- ja säilytysmenetelmiä sekä perinteisiä ravintokasveja, kuten herneitä ja kaalia.

Niukkuuden myötä asenne ruokaa kohtaan tulee muuttumaan. Kun syöminen on nyt rutiini ja kiireellinen tankkaus, niukkuuden myötä ruoasta tulee jälleen elämys ja nautinto.

Älyjääkaappi ohjaa

Tulevaisuuden ruoka pakataan älypakkauksiin, jotka osaavat tunnistaa tuotteista terveydelle vaaralliset bakteerit. Lisäksi pakkaus ilmoittaa ruoan vanhenemisesta. Jääkaappi taas huomauttaa meille, kun ruoka on loppumassa tai vanhenemassa. Lisäksi kodinkoneiden näyttöruudut ohjaavat ruoanlaittoamme ja kertovat vaihtoehtoisia ruoanlaittovinkkejä. Tulevaisuuden keittiössä kaikki kyetään kierrättämään, eikä jätettä juuri synny.

Ruoan tulevaisuudessa on tärkeää siirtyä kohtuullisuuteen ja vähentää ruokajätteen määrää. Olisi mielenkiintoista vaikkapa oppia isovanhempien kotona käyttämiään perinteisiä menetelmiä – nämä konstit kun ovat jo aikoinaan hyväksi havaittuja.

Lähteet:
Kirveennummi Anna, Riikka Saarimaa & Johanna Mäkelä (2008). Syödään leväpullia pimeässä. Tähtikartastoja suomalaisten ruoan kulutukseen vuonna 2030. Tulevaisuuden tutkimuskeskus.
Mäkelä, Johanna, Johanna Varjonen & Mirja Viinisalo (2008) Muuttuva syöminen muuttuvassa maailmassa. Hyvinvointikatsaus 4/2008. Tilastokeskus.
Viinisalo, Mirja – Nikkilä Marita & Varjonen, Johanna (2008) Elintarvikkeiden kulutusmuutokset kotitalouksissa vuosina 1966–2006. Kuluttajatutkimuskeskus, Julkaisuja 7.

Tulevaisuus on täällä

Julkaistu: 30.11.2010

Jutta Setälä
Kuva: Jules Verne 1995: Pariisi 1900-luvulla. Helsinki: Otava.

Tulevaisuus on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen. Millaisia ihmiset ovat sadan vuoden päästä ja millaista elämä silloin on? Entä millaiseksi meidän aikamme on kuviteltu 50 tai 100 vuotta sitten?

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Jo kymmenessä vuodessa maailma muuttuu paljon, ja kehityksen suuntaa on mahdoton etukäteen tietää. Menneisyydessä toiset uskoivat, että meidän aikanamme kaikki ihmiskunnan ongelmat on ratkaistu, ja toiset pelkäsivät, että vaaralliset keksinnöt johtavat ihmiskunnan väistämättömään tuhoon tai vähintään kammottavaan riistoyhteiskuntaan.

Isoveli valvoo

Pessimistisimmissä menneisyyden tulevaisuuskuvitelmissa uudet keksinnöt ja tekniikan kehitys on nähty pelottavina. Esimerkiksi höyryveturin keksiminen herätti aikoinaan pelkoa, ettei ihminen voi mitenkään kestää junan luonnottoman kovaa vauhtia. Myös polkupyöräilyä on aikoinaan pidetty hulluutena.

Englantilaisen George Orwellin vuonna 1949 julkaistu romaani Vuonna 1984 on tulevaisuuden kauhukuvitelmien klassikko. Kirja kuvaa epäonnistunutta yhteiskuntaa, jossa kansalaisten valvonta on viety äärimmilleen:

Isoveli-niminen diktaattori valvoo kansalaisten kaikkia liikkeitä heidän yksityisyydestään välittämättä. Jopa vääränlaisten ajatusten ajatteleminen on rikos ja kaikista rikoksista seuraa vakava rangaistus. Usein ihmiset vain haihdutetaan. Menneisyyttä muokataan jatkuvasti vallanpitäjille mieleiseksi kirjoittamalla uudelleen vanhoja tekstejä ja alkuperäinen historia tuhotaan.

Kirjan maailma on ensisilmäykseltä kaukana nykytodellisuudesta, mutta myös meidän maailmassamme teknologiaa käytetään ihmisten tarkkailuun. Kännykän avulla ihmiset voidaan paikallistaa ja kamerat tallentavat kuvaa julkisissa tiloissa ja kaupunkialueella. Internetissä surffailusta jää muistiin tietoja ja kauppojen asiakaskorttien avulla kuluttajista ja heidän ostoksistaan kerätään profiileja.
Voidaanko joskus tulevaisuudessa kuunnella ihmisten ajatuksia tekniikan avulla?

Ratkaiseeko tekniikka ihmiskunnan ongelmat?

Kaikki tulevaisuuskuvitelmat eivät suinkaan ole olleet uhkaavia. Kun toiset pelkäsivät kauhuissaan uusia keksintöjä, toiset kohdistivat uuteen teknologiaan suuria toiveita.

Kun höyrykone keksittiin 1600–1700-lukujen taitteessa, kuviteltiin että se ratkaisee kaikki ihmiskunnan ongelmat. Samoin uskottiin sähköstä 1800–1900-lukujen taitteessa ja tietokoneista 1970-luvulla.

Näin esimerkiksi James Martin uskoi elektroniikan ja tietokoneiden parantavan maailmaa teoksessaan Wired Society (1978): ”Nyt on mahdollista rakentaa maailma, jossa ei ole saasteita, luonnonkauneuden massiivista tuhoamista, inhimillistä raadantaa ja jossa tuhoavia kulutusmuotoja vältetään.”

Valitettavasti kehitys on harvoin niin yksisuuntaista, että uudesta keksinnöstä syntyisi vain hyvää. Niin höyrykonetta, sähköä kuin tietokoneitakin on käytetty myös sodankäynnissä ja rikollisuudessa.

Maanpäällinen paratiisi vuonna 2000

Yhdysvaltalainen kirjailija Edward Bellamy kirjoitti vuonna 1888 romaanin nimeltään Vuonna 2000, jossa päähenkilö Julian West käy nukkumaan vuonna 1887 ja herää 113 vuoden hypnoosiunen jälkeen vanhentumattomana vuonna 2000.

Kirja kuvittelee meidän aikamme ihanneyhteiskunnaksi, jossa kaikki ihmiskunnan ongelmat on ratkaistu – ei kuitenkaan teknisen kehityksen ansiosta, vaan ihmisten itsensä.

Westin näkemässä tulevaisuudessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Raha on muuttunut tarpeettomaksi eikä enää ole rikkaita tai köyhiä. Korkeatasoinen koulutus on kaikille avoin ja kaikki kansalaiset opiskelevat kunnes he aloittavat 24-vuotiaana työnteon. Kaikilla on mahdollisuus valita, mitä työtä he haluavat tehdä ja tasapuolisuuden vuoksi raskasta tai epämiellyttävää työtä tekevien työpäivät ovat muita lyhyempiä. Hyvin ansaitulle eläkkeelle siirrytään jo 45-vuotiaana.

Koska rahaa ei ole, työstä ei myöskään saada palkkaa. Työtä tehdään yhteiseksi hyväksi ja oman panoksensa antamista pidetään kunnia-asiana. Jokainen kansalainen saa samanarvoisen ”luottokortin”, jolla hän hankkii haluamansa tavarat valtion varastoista. Yrityksiä ei ole olemassakaan, eikä kenenkään tarvitse yrittää tehdä voittoa. Edes kotitöitä ei ole, sillä ruoka valmistetaan yleisissä keittiöissä ja vaatteet pestään yleisissä pesuloissa. Myös rikollisuus on hävinnyt maailmasta lähes kokonaan.

Kun Orwellin teoksessa tekniikkaa käytetään ihmisten valvontaan, Bellamyn teoksessa keksinnöt tekevät ihmisten elämästä miellyttävämpää. Esimerkiksi kun ulkona myrskyää, teiden päälle lasketaan veden- ja tuulenkestävä suoja, eikä kenenkään tarvitse käyttää enää sateenvarjoja.

Kaasuvaunuja, rautalankavaatteita ja maailman kattava lennätinverkko

Vaikka tulevaisuuteen on mahdotonta nähdä, joskus kuvitelmat osuvat lähelle oikeaa. Ranskalaista kirjailija Jules Verneä voi pitää varsin taitavana ennustajana, sillä monet hänen 1800-luvulla kuvailemistaan keksinnöistä ovat myöhemmin toteutuneet. Verne esimerkiksi ennusti, että ilmaa raskaammat lentolaitteet, kuten lentokoneet tulevat olemaan suurempi menestys kuin ilmaa kevyemmät kuumailmapallot.

Vernen kuoleman jälkeen julkaistu romaani Pariisi 1900-luvulla sisältää paljon nykyajan tekniikkaa, vaikka teksti on kirjoitettu jo vuonna 1863. Kirjassa kevyet ja nopeat junat kuljettavat tuhansia matkustajia ympäri kaupungin kymmenen minuutin välein paineilman ja magneettien avulla. Kaasuvaunut ovat korvanneet hevoskärryt ja kulkevat lähes äänettömästi jopa ylämäessä.

Viestejä voidaan lähettää sähkölennättimellä suoraan lähettäjältä vastaanottajalle ja valokuvalennätin mahdollistaa piirrosten ja tekstien sähköisen lähettämisen. Lennätinverkko kattaa koko maailman ja on poistanut välimatkojen merkityksen tiedonvälityksessä. Lisäksi Vernen teoksessa kuvataan muun muassa pilvenpiirtäjiä, taskulaskimia, televisioita ja ilmastoituja huoneistoja – tosin ilman niiden nykyaikaisia nimiä.

Kaikki Vernen kuvitelmat eivät ole toteutuneet vielä meidän aikanamme ja osa niistä kuulostaa ennemmin taikuudelta kuin todelta. Hän esimerkiksi kuvitteli rautalangasta valmistetut vaatteet, jotka ovat ”käteen pehmeää kuin kashmirvilla”, mutta kulumattomat ja ikuisesti uudelleen hiottavissa ja muodin mukaisesti maalattavissa.

Tulevia tulevaisuuksia odotellessa

Monet tulevaisuuskuvitelmat kertovat enemmän niiden kirjoitusajankohdasta kuin meidän nykyisestä maailmastamme. Niin kauhukuvia kuin kuvauksia tulevaisuuden ihanneyhteiskunnasta voi pitää kritiikkinä sen aikaisille epäkohdille, mutta monet kuvitelmista ovat ajankohtaisia vielä nykyäänkin.

Vielä vuonna 2010 pelkäämme, että tulevaisuudessa ihmisten elämää tarkkaillaan ja rajoitetaan liikaa, että kaupungit hukkuvat saastepilviin ja että kaiken kauniin, yksinkertaisen ja tärkeän arvostus katoaa.

Toisaalta usko, että 50 tai sadan vuoden kuluttua ihmiset ovat vihdoin ymmärtäneet, mikä elämässä on merkityksellistä ja unohtavat sotimisen, tuhoamisen ja turhan omaisuuden haalimisen, elää edelleen.

Kirjallisuutta:
Bellamy, Edward 1888: Looking Backward: 2000–1887 (suom. Vuonna 2000)
Martin, James 1978: Wired Society
Orwell, George 1949: Nineteen Eighty-Four (suom. Vuonna 1984)
Verne, Jules 1994 (käsikirjoitus kirjoitettu v. 1863): Paris au XXe siècle (suom. Pariisi 1900-luvulla)

Monimuotoisuus vaarassa

Julkaistu: 30.11.2010

Teksti ja kuva Johanna Karhu

Ympäristöbiologian opiskelija Helsingin yliopistosta oli kevään 2010 työharjoittelussa YK:n biodiversiteettisopimuksen sihteeristössä, Montrealissa, Kanadassa. YK:n yhtenä haasteena on suojella luonnon monimuotoisuutta.

Faktaa:

Vaikka melkein kaikki maat ovat allekirjoittaneet YK:n biodiversiteettisopimuksen ja tunnustaneet luonnon monimuotoisuuden tärkeyden, luonnon köyhtymistä ei kuitenkaan ole pystytty hidastamaan.

Yksikään valtio ei saavuttanut sopimuksen tavoitetta vähentää merkittävästi monimuotoisuuden hupenemista vuoteen 2010 mennessä, ja luonto köyhtyy yhä kiihkeämmällä vauhdilla. Tästä negatiivisesta kehityksestä kärsivät myös ihmiset, sillä luonnon köyhtyminen heikentää meille tärkeitä palveluja, kuten puhtaan veden saatavuutta ja ravinnon tuotantoa.

Olin opintoihini liittyen työharjoittelussa kevään 2010 biodiversiteettisopimuksen sihteeristössä, Montrealissa, missä sopimusta käytännössä pyöritetään. Sihteeristössä oli hektisen kiireistä muun muassa juhlavuoden tapahtumien ja tiedotuksen vuoksi, kansainvälisten neuvotteluiden järjestämisessä ja maailman biodiversiteetin tilaa käsittelevän teoksen kokoamisessa.

Suojelualueet elintärkeitä monimuotoisuudelle

Työni sopimuksen sihteeristössä liittyi luonnonsuojelualueisiin ja niiden rahoittamiseen kehitysmaissa. Luonnonsuojelualueiden merkitys luonnon monimuotoisuuden suojelussa on kiistaton. Suojelualueet eivät vain suojele lajeja ja ekosysteemejä, ne myös tarjoavat yli 1,1 miljardille ihmiselle elinkeinon sekä yli kolmannekselle maailman suurimmista kaupungeista juomaveden.

Suojelualueet ovat tyypiltään hyvin erilaisia. Maailman luonnonsuojeluliitto (IUCN) jakaa suojelualueet kuuteen kategoriaan, jotka vaihtelevat tiukasti suojelluista alueista sellaisiin, joilla mahdollistetaan luonnonvarojen kestävä käyttö. On kuitenkin selvää, että suojelualueet yksinään eivät riitä suojelemaan luonnon monimuotoisuutta, vaan niiden rinnalle tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja biodiversiteetin huomioimista kaikessa päätöksenteossa ja ihmisten valinnoissa.

LifeWeb -hanke, jonka parissa tein töitä, rahoittaa uusia suojelualuehankkeita kehitysmaissa, joiden alueella valtaosa maailman monimuotoisuudesta sijaitsee. Suomi on yksi hankkeen tukijoista.

Haasteita tuleville neuvotteluille

Suurimpana haasteena vuoden 2010 neuvotteluissa on sopia uusista kansainvälisistä tavoitteista suojella monimuotoisuutta. Ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä tulisi myös käsitellä samanarvoisina, toisiinsa sidoksissa olevina kysymyksinä, jotka vaikuttavat myös ihmisten hyvinvointiin.

Ilmastonmuutos on yksi ratkaisevista luonnon monimuotoisuutta köyhdyttävistä tekijöistä, johon ei tulisi etsiä ratkaisuja ottamatta monimuotoisuutta huomioon. Tästä esimerkkinä on monimuotoisuutta uhkaava palmuöljyn tuotanto. Palmuöljy parhaimmassa tapauksessa tarjoaa ilmastoystävällisen vaihtoehdon fossiiliselle öljylle, mutta sen tuotanto köyhdyttää trooppisten alueiden lajirikkautta.

Lisäksi luonnonsuojelun paikallistasolla tulisi ottaa huomioon alkuperäisväestön toimeentulo ja mahdollisuus osallistua suojeluun, sekä oikeudenmukainen hyötyjen jako. Ilman paikallista tukea luonnonsuojeluhankkeet usein kaatuvat hyvästä tarkoituksesta huolimatta.

Lisätietoa:

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=327839&lan=fi&clan=fi
http://www.environment.fi/default.asp?contentid=361409&lan=fi&clan=fi
http://www.cbd.int/2010/welcome/
http://www.unep.org/iyb/
http://www.cbd.int/
http://gbo3.cbd.int/
http://www.cbd.int/protected/

Äänisen niemimaan ikimetsät suojeltava

Julkaistu: 30.11.2010

Teksti ja kuva Anna Kotaviita

Tämän jutun otsikko on Luonto-Liiton ja arkangelilaisen nuorten ympäristöjärjestön Aetasin elokuussa järjestämän Onežskoe Pomorje – pomorskij mir -luontoleirin sanoma. Pomorien asuttaman alueen metsäluonto on ainutlaatuista koko Euroopassa.

Vaellus hakkuille oli Teemu Mustasaarelle pysähdyttävä kokemus.

Äänisen niemimaa sijaitsee Vienan meren rannalla Arkangelin alueella Luoteis-Venäjällä. Seutu on ollut noin 1000-luvulta pomorien asuttama. Pomoreita ei ole virallisesti tunnustettu alkuperäiskansalaisiksi, mutta heidän identiteettinsä on vahva. Metsä ja meri ovat perinteitä vaalivan kulttuurin perusta.

Luontoleiri oli osa Aetaksen ja Luonto-Liiton hanketta, joka edistää kestävää luontomatkailua ja luonnonsuojeluliikettä Barentsin alueella. Leirille osallistui parikymmentä ympäristöjärjestöläistä teini-ikäisistä keski-ikäisiin.

Leirin aikana paikalliskylissä järjestettiin kaksi tiedotustilaisuutta alueen metsiä uhkaavista hakkuista. Lisäksi viikon aikana työstettiin GPS-luontopolku niemimaan pohjoisosan luonto- ja kulttuurinähtävyyksistä.

Leiri järjestettiin Lopšengan kylässä. Kymmenentuntinen matka Arkangelista on vaivan arvoinen. Metsät ovat koskematonta taigaa ojittamattomine soineen ja naavan peittämineen puineen. Perinteiset käsityötaidot näkyvät alueen rakennuskulttuurissa.

Luontokokemuksia ja yhteishaasteita

Leirille osallistuneen luontoliittolaisen Teemu Mustasaaren, 19, leiri toi ensimmäistä kertaa Venäjälle. Teemu kuvailee metsän tuntuneen suomalaiselta kuusimetsältä, jossa kuitenkin jokin oli erilaista.

– Metsässä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt jo kauan sitten. Maa oli täynnä sikin sokin kaatuneita puunrunkoja. Ihan kuin metsä olisi elänyt omaa lahoamisen ja kasvamisen kiertoaan ikuisuuden.

Teemu osallistui leirin aikana 40 kilometrin patikointimatkalle hakkuualueelle.

– Ikuiselta tuntunut metsä oli yhtäkkiä kadonnut! Kostea kuumuus vaihtui esteettömästi maahan porottavaan aurinkoon. Käsittämättöntä, kuinka luonto voisi koskaan toipua näin suuresta muutoksesta!

Leiriä järjestäneet Sveta Ushakova ja Birthe Weijola muistuttavat, että onnistuneen leirin jälkeen työ kansallispuiston perustamisen puolesta jatkuu muun muassa tiedottamalla paikallisille ja metsäyhtiöille.

Svetan mukaan kansainvälinen yhteistyö ja tiedonvaihto edistää metsien suojelua ja luontomatkailua.

– Venäjällä olisi mahdollisuus oppia historiasta katsomalla Suomea ja suojella vielä luonnontilaiset metsänsä. On kuitenkin muistettava, että elämme globaalissa maailmassa ja nämä ongelmat ovat yhteisiä.

Faktatietoa:

Äänisen niemimaa kuuluu suojelualueohjelmaan, jonka tarkoituksena on perustaa Venäjälle kansallis- ja luonnonpuistoja vuoden 2010 loppuun mennessä. Metsät ja pomorikulttuuri ovat kuitenkin vaarassa, sillä venäläinen Onegales tekee alueella hakkuita. Se myy puuta kotimaan lisäksi Eurooppaan.

Aluehallinnon tukemat hakkuut ovat edenneet jo suunnitellulle suojelualueelle, jota on supistettu 500 000 hehtaarista 300 000 hehtaariin.

Vuosi 2010 on YKn kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden teemavuosi. Luoteis-Venäjällä suojelualueiksi odottavat Äänisen niemimaan lisäksi Suomenlahden saarilla sijaitseva Inkerinmaan luonnonpuisto sekä Karjalan tasavallan Laatokan luotojen kansallispuisto. Kymmen vuotta sitten allekirjoitettu sopimuksen täytäntöönpano olisi täydellinen päätös kuluvalle vuodelle.

Sankarikuluttaja näkee mainoksen taakse

Julkaistu: 30.11.2010

Titta Lassila

Kuva Mona Ikonen

Elämme mainonnan kyllästämässä maailmassa. Tarvitsemme, tahdomme ja himoitsemme. Haemme onnea ja tyytyväisyyden tunnetta mielikuvista, joita mainokset meille luovat. Mainoskupla syntyy tyhjistä lupauksista, harhauttavista väitteistä, liioittelusta ja keinotekoisista tarpeista.

Luonto-Liiton Mainoskupla-kilpailu ottaa vuosittain kantaa mainosten moraaliin. Vastamainokset parodioivat oikeita mainoksia käyttämällä niiden omia keinoja, kuten epämääräisiä lupauksia ja mustavalkoista maailmankuvaa. Parhaimmillaan vastamainos tavoittaa pilkan kohteeksi joutuneen kohteensa sanomasta jotakin todella olennaista ja usein piilotettua.

Tänä vuonna kilpailussa keskitytään yritysten vihertymisbuumiin ja sitä väistämättä seuraavaan viherpesuun, kun teemana on kirkkaanvihreät arvot. Lähes kaikkihan on nykyään vihreää. Yhä useammat myyntiartikkelit on koristeltu ylevillä etuliitteillä eko tai bio, tai astetta varovaisemmin sanoilla luonnollinen tai ympäristöystävällinen. Mutta mitä kaikkea luonnollisella oikein voidaan tarkoittaa?

Viherpesun monet konstit

Vihreillä maaleilla huiskiminen voidaan tehdä joko näyttävästi tai tietoisen huomaamattomasti. Ostajan vastuulle jää pohtia, löytyykö vihreyden alta oikeita arvoja ja ympäristötekoja vai pelkkää voitontavoittelua. Kuluttajalta vaaditaan usein tuhannen nurkan taakse kurkistamista, ennen kuin yrityksen aidot tarkoitusperät selviävät – jos sittenkään. Totuushan on, että yleensä yrityksen (ja mainostoimiston) ainoa tavoite on tehdä voittoa, eikä siihen kuulu ympäristö- tai sosiaalinen vastuu.

Miten viherpesu oikein ilmenee? Tyypillisimmillään se piilottaa tuotteen vihreän ominaisuuden alle useita, usein merkittävämpiä, ei-niin-vihreitä seikkoja. Jotakin tuotetta saatettaisiin esimerkiksi mainostaa ympäristöystävälliseksi sen 100 %:n kierrätettävällä pakkausmateriaalilla, vaikka itse tuote olisi kuluttanut valmistusvaiheessaan valtavasti luonnonvaroja ja olisi täysin kertakäyttöinen.

Toisaalta tuotetta voidaan mainostaa ekologiseksi tai vaikka ilmastoystävälliseksi ilman minkäänlaisia todisteita. Harvapa jaksaa niitä yrityksen verkkosivuilta lähteä kaivelemaan. Kolmas tapa vihertää on olla epämääräinen; esimerkiksi kukkasin kuvitettu väite ”luonnollisuudesta” voi johtaa kuluttajaa pahasti harhaan.

Neljäntenä keinona todistaa vihreyttään on esittää väitteitä, jotka ovat ehkä totta, mutta ympäristön kannalta täysin epäolennaisia. Sitä, että jotakin vaarallista kemikaalia ei ole tuotteen valmistuksessa käytetty, ei pitäisi tarvita erikseen mainita. Tämän kaltainen mainonta kuitenkin lisää tietämättämme tunnetta siitä, että tuote on turvallinen ja siten myös hyväksi ympäristölle.

Mainonnassa voidaan myös vedota siihen, että tuote on ”parempi kahdesta pahasta”. Esimerkkinä turve: se on lähienergiaa ja aina ympäristöystävällisempää kuin venäläinen hiilivoima – siis vihreä valinta. ”Tälle ei ole vaihtoehtoa” -ajattelu kukoistaa sekä myyntipuheissa että politiikassa.

Näkyykö sertifikaatti?

Uusin tapa myydä vihreydellä on keinotekoisten sertifikaattien luominen. Nykypäivän kuluttajat on opetettu luottamaan sertifiointeihin, ympäristömerkkeihin ja valvottuun tuotantoon, mitä käytetään hyväksi erityisesti tuotteiden pakkausmerkinnöissä.

Ruokaostoksilla silmiini osui esimerkiksi alumiinitölkki, jonka kyljessä komeili vihreä ympyrä, joka erehdyttävästi muistutti sertifikaattia. Siinä kerrottiin tuotteen olevan ”valmistettu luonnollisista aineksista”. Toisin sanoen… ilmeisesti tuote on ainakin syötäväksi kelpaavaa, jos ei muuta. Muita mainintoja ekologisuudesta ei tuoteselosteesta löytynyt.

Miten viherpesun sitten voi tunnistaa? Edellä mainittujen kepulikonstien tarkkailu voi auttaa. Sen lisäksi kannattaa kyseenalaistaa, kysyä ja tehdä selvitystyötä. Kuluttajalla on suuri vastuu, mutta sitä kautta myös yllättävän paljon valtaa. Kuten Reilun kaupan mainoslause kuuluu, ”maailma muuttuu ostos kerrallaan”. Sankarikuluttajaksi ryhtyminen kannattaa.

Näkymättömyysviitta ja muita ihmeellisiä keksintöjä

Julkaistu: 30.11.2010

Sofia Virtanen

Mihin tekninen kehitys meitä tällä vuosisadalla vie? Mitkä mielikuvitukselliset keksinnöt auttavat ratkomaan ympäristöongelmia, mitkä taas pahentavat niitä? Mitkä eivät hetkauta maailmaa suuntaan tai toiseen muuta kuin hauskuuttamalla ihmisiä ihmeellisyydellään?

Osittain tulevaisuus on jo täällä ihmeellisine innovaatioineen. Me kaikki osaamme käyttää nettiä, olemme joskus hyötyneet modernista lääketieteestä ja tottuneet mukana kulkevaan puhelimeen. Kurkistakaamme nyt kuitenkin arkipäiväistä eksoottisempiin keksintöihin, joista osa on jo olemassa, osa vasta kehitteillä tai tutkijoiden unelmissa.

Veikkaa, mitkä kuudesta keksinnöstä ovat totta jo nyt! Vastaukset ja lisätietoa kustakin on jutun lopussa.

1. Sähköinen tupakka. Tupakalta näyttävä ja maistuva muovinkappale. Myrkytön, toisin kuin tavallinen tupakka, eikä savua; tuottaa vain savun näköistä vesihöyryä. Voi auttaa tupakoitsijoita pääsemään irti riippuvuudestaan.

2. Keinotekoinen fotosynteesi. Mahdollistaa energian sitomisen auringon säteilystä samalla periaatteella kuin kasvit yhteyttävät, tämä vain tapahtuu ihmisen kehittämien keinotekoisten viherhiukkasten avulla. Toisin kuin kasveissa, energia ei varastoidu solukkomassaan tai kulu elintoimintoihin. Se voidaan varastoida vetynä, joka on valmiina poltettavaksi.

3. Näkymättömyysviitta. Kangas, joka ohjaa siihen osuvat valonsäteet viitan alla olevan esineen ympäri. Lopputuloksena on kokonaan näkymätön tai hyvässäkin valaistuksessa tuskin lainkaan näkyvä kohde, kuin Harry Potterissa ikään!

4. Maistiaiskeittokirja. Kun selaat kirjaa, voit maistaa, millaista ruoasta pitäisi tulla jo ennen kuin aloitat sen valmistamisen. Vältyt käyttämästä reseptejä, joiden lopputuloksesta et pidä.

5. Avaruushissi. Päiväntasaajan kohdalla pyörii suuri satelliitti maapallon ympäri 36 000 kilometrin korkeudella, jolloin se pysyy maahan nähden taivaalla aina samassa kohdassa. Vahvasta materiaalista valmistettu vaijeri ”roikkuu” satelliitista maahan. Vaijeria pitkin voi hilata tavaraa satelliittiin ja päinvastoin.

6. Sähköä syövä mikrobi. Auttaa ratkaisemaan yhden uusiutuvan energiantuotannon suurimmista ongelmista. Aurinko- ja tuulivoiman tuotantomäärä on ajasta riippuvaista (vuorokaudenaika, tuuliolosuhteet jne.) ja energiantarve on joskus suurimmillaan silloin, kun tuotantoa on vähän (esimerkiksi vähätuulisena pakkaspäivänä). Sähkönsyöjämikrobi varastoi energiaa edullisesti metaaniksi, ja ylimääräistä energiaa voidaan käyttää silloin kun sitä eniten tarvitaan.

Vastaukset:

1. Totta jo nyt. Sähkötupakkaan voi ostaa nikotiiniampulleja, jolloin ”tupakka” ei ole enää myrkytöntä, mutta muilta tupakan myrkyiltä kuitenkin välttyy. Sähkötupakkaa myydään Suomessakin, mutta nikotiiniampullien myynti ei ole täällä sallittua.

2. Ei totta ainakaan vielä. Aiheeseen liittyvää tutkimusta on tehty muun muassa Turun yliopistossa Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Keinotekoisia viherhiukkasia on kyetty valmistamaan, mutta prosessin loppupää, vedyn tuottaminen ei vielä onnistu. Toteutuessaan menetelmä voisi aiheuttaa todellisen ”energiavallankumouksen”. Silti yhteyttämisprosessit ovat käsittämättömän monimutkaisia, ja luonnon matkiminen tässä asiassa kaikkea muuta kuin helppoa. Läpimurrosta ollaan vielä kaukana – jos sellainen joskus tulee.

3. Totta jo nyt. Näkymättömyysviitan periaate keksittiin vuonna 2006 Englannissa professori John Perdyn tutkimusryhmässä. Alle vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa tutkijat onnistuivat valmistamaan viitan käytännössä englantilaisten julkaisemien piirustusten pohjalta. ”Viitta” on oikeastaan pallomainen suoja, jonka keinotekoiset materiaalit taittavat valoa kirjaimellisesti ennennäkemättömällä tavalla. Yhtä täydellisen kolmiulotteisesti kuin kirjojen taikaviitat oikea näkymättömyysviitta ei vielä kohdetta kätke. Kehittelytyö jatkuu.

4. Totta jo nyt. Keittokirja oli mukana Yhdysvaltalaisen International Design Excellence Awards (IDEA) -keksintökilpailun parhaimmistossa. ”Kirja” on oikeastaan sähköinen, ja siinä on eräänlainen ”makutulostin”, jossa aromiaineampullit tuottavat saman maku- ja tuoksukokemuksen kuin oikeaa annosta syödessä. Resepteissä on myös säätövaraa: erilaisia ainesosa- ja mausteversioita.

5. Ei totta ainakaan vielä. Yhdysvaltain avaruushallinto NASA on kerännyt vuosina 2005–2010 ideoita avaruushissin toteuttamiseksi. Monissa teknisissä yksityiskohdissa ollaan jo pitkällä. Varsinaista hissiä saataneen vielä odotella tovi.

6. Totta jo nyt. Keväällä 2009 Yhdysvalloissa tutkijat kehittivät Methanobacterium palustre -arkista muunnoksen, joka ”syö” pelkkiä elektroneja ja muuttaa ilmakehän hiilidioksidia metaaniksi, jota voidaan polttaa energiakäyttöön. Arkit ovat yksisoluisia eliöitä, bakteerien ja meidän monisoluisten ohella yksi kolmesta eliökunnan suuresta ryhmästä. Meidän kannaltamme ne ovat ”kuin bakteereita”, vaikka todellisuudessa yhtä läheistä sukua meille itsellemme kuin varsinaisille bakteereille. Poltettaessa Methanobacteriumin tuottamaa metaania syntyy hiilidioksidia, mutta päästöt on oikeastaan valmiiksi neutraloitu, koska metaania tuotettaessa hyödynnettiin sähköä ja ilmakehän hiilidioksidia.