Nuorten Luonto

Julkaistu: 15.4.2015

Luonto-Liiton työntekijät kirjoittavat Nuorten Luonnon blogiin noin kerran kuussa omasta työstään, Luonto-Liitosta ja itseään kiinnostavista asioista. Tällä kertaa Luonto-Liiton Lähimetsät haltuun! -kampanjan koordinaattori Hanna Savisaari kirjoittaa vaaleista, päättäjistä ja luonnonsuojelusta.

Äänestin, vaikka edustuksellinen demokratia tympii. Samat ääliöt pysyvät vallassa ja tekevät ympäristölle ja sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle tuhoisia päätöksiä vuodesta toiseen. Ehdokkailla, jotka haluavat muutosta, on vähänlaiset mahdollisuudet päästä läpi. Siitä huolimatta äänestin, koska jaksan vielä uskoa, että sillä on edes vähän väliä.

Valitsin ehdokkaani niiden joukosta, jotka mainitsevat luonnonsuojelun ja ympäristöasiat muutenkin kuin sivulauseessa tai ihan viimeisenä tyyliin ”ympäristöasioita unohtamatta!”.

Monelle se nimittäin tuntuu olevan kuorrutus kaiken muun päällä samaan tapaan kuin yritysten viherpesu tai tuotteen kylkeen lätkäisty vihreä leima, jonka eteen ei tarvitse tehdä käytännössä mitään.

Hyvänä esimerkkinä viherpesusta toimii pohjoismainen metsäsertifikaatti PEFC, johon Suomen talouskäytöstä olevista metsistä 95 prosenttia liitettiin vuosituhannen vaihteessa käytännössä automaattisesti. Mikään ei siis muuttunut, koska minkään ei tarvinnut muuttua sertifikaatin saadakseen, mutta nyt meillä on olevinaan tiukat kestävän metsätalouden kriteerit.

Kun vaikkapa uusliberaali kokoomuslainen sanoo välittävänsä ympäristöstä, se on paskapuhetta. Jos talon runko on laho, ei vihreä pintamaalikerros pitkään lohduta.

Meitä kehotetaan selvittämään ostamiemme tuotteiden alkuperä. Se on toki oikein, mutta tarvitaan enemmän. Pelkkä kuluttaminen ei voi olla ratkaisu maailmassa, jossa valtava osa ihmisistä kärsii joidenkuiden yltäkylläisyyden takia viherleimoista huolimatta. Siksi haluan vakuuttua siitä, että ehdokkaani näkee vaalilauseensa taakse.

Taistelua käydään pienistä yksityiskohdista siksi, että vallassa istuvien ymmärrys ei riitä näkemään koko kuvaa.

Minun ehdokkaani on, paitsi viherpiipertäjä, myös feministi ja ylpeä siitä. Feminismi, jota minä haluan ja josta ehdokkaanikin puhuu, on intersektionaalista. Intersektionaalisen feminismin tavoitteena on purkaa kaikenlaisen alistamisen rakenteita. Se puhuu mm. palkkatasa-arvon, transihmisten itsemääräämisoikeuden ja eläinten oikeuksien puolesta sekä rasismia, fasismia, seksismiä ja väkivaltaa vastaan. Se ei hyväksy syrjintää ja sortoa missään muodossa.

Samaan tapaan viherpiipertäjät ympäristöliikkeessä yrittävät artikuloida kokonaisvaltaisesti länsimaisen elämäntavan mahdottomuudesta ja siitä, että pahanteko on lopetettava kaikilla sektoreilla.

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestön tärkeimpiä tehtäviä on mielestäni saada ihmiset huolestumaan maailman tilasta jo varhain. Ilman huolta ei ole tahtoa toimia.

Huoli voi olla lamaannuttavakin tunne. ”Ihan sama” kertoo välinpitämättömyydestä, mutta usein siinä on paljon toivottomuutta ja turhautumistakin. Silloin tarvitaan keinoja toimia. Mielekästä tekemistä, jolla on merkitystä.

Sekään ei aina riitä: yksilöiden toiminnalla ei tunnu kokonaisuudessa olevan väliä. Ehkä ei olekaan, eikä vastuu voi olla aina yksilön. Tarvitaankin rakenteiden purkamista ja puhetta kokonaisvaltaisen muutoksen kielellä.

Mutta miten rakenteita puretaan? Lopulta siinä ovat avainasemassa juuri ne, jotka jaksavat vaatia. Ne huolestuneet, riittävän vihaiset.

Suomen metsistä ei varmasti olisi suojeltu hehtaariakaan, elleivät yksittäiset ihmiset olisi alkaneet vaatia arvokkaiden alueiden säästämistä. Tähän mennessä on metsämaasta suojeltu vasta naurettavan vähän (Etelä-Suomessa n. 2 %), vaikka väännöt ovat kestäneet vuosikymmeniä.

Muutos on hidas, mutta se on käynnissä.

Hanna Savisaari
Lähimetsät haltuun! -kampanjan koordinaattori, Luonto-Liitto