Ruisrock pyörii biodieselillä ja tuulivoimalla
Julkaistu: 21.8.2014

Ruisrock kuluttaa sähköä 40 000 kilowattituntia ja vesijohtovettä 500 000 litraa. Festivaali kuitenkin pyrkii tuottamaan suurimmaksi osaksi kierrätyskelpoista jätettä, pitää alueen siistinä 120 vapaaehtoisen voimin ja pitää huolta ympäristöstä muutenkin kuin festivaalien aikana.
Vaikka yksikään kymmeniä tuhansia vierailijoita keräävä massatapahtuma ei puhtaalla omatunnolla pysty kehuskelemaan pienellä hiilijalanjäljellään, on Ruisrockissa edellisten kuuden vuoden aikana nähty festarien ympäristövastaava Piia Lääverin mukaan muutos parempaan.
– Ihmiset ovat nykyään enemmän kiinnostuneita ja tarkempia siitä, mihin roskat laitetaan. Kaikkea ei vain heitetä maahan. Sukupolvi sukupolvelta tullaan fiksummiksi näissä asioissa. Olemme tehostaneet kierrätystä joka vuosi, vaikka lajittelu on toki haastavaa näissä olosuhteissa. Lisäksi tänä vuonna otimme sähköntuotannossa käyttöön biodieselin, joka tehdään ruokateollisuuden jätteestä. Sähköverkosta hankittu sähkö on tuulisähköä, vuonna 2008 ensimmäistä kertaa ympäristövastaavana toiminut Lääveri luettelee.
Ruisrockin ruokamyyjillä on käytössä biohajoavat astiat, ja alueella on kaksi monipuolista kierrätyspistettä. Ruokamyynnissä on myös Lääverin mukaan nähtävissä uusi trendi.
– Lähi- ja luomuruuan osuus on kasvanut, ja sillä on tosi kova kysyntä. Ruisburgerit ja uuniperunat ovat olleet ajoittain sold out. Lähi- ja luomuruuasta voidaan tehdä kohtuuhintaista ja houkuttelevaa, ja ne ajavat perinteisten makkaraperunoiden ohi jossain vaiheessa.
Ruisrock järjestetään Turun Ruissalon luonnonsuojelualueella. Ruisrock onkin velvoitettu tekemään Turun kaupungille tarkat kartoitukset festarien vaikutuksesta alueen luonnolle.
– Jopa festarialueen huoltoalueella on rauhoitettuja alueita. Lisäksi tutkimme lintujen pesintää ja valtuutettu tarkastaja käy tarkastamassa aluetta.
Ruisrockiin on mahdollista ostaa myös Saaristomeri-lippuja, joista lahjoitetaan kaksi euroa ympäristönsuojeluun. Lippuja tosin myydään vuosittain vain muutama tuhat. Myös muut festarit ovat ottaneet käyttöön ympäristölippuja, esimerkiksi Ilosaarirockin ympäristölipun ostamalla lahjoittaa kolme euroa Suomen luonnonsuojeluliitolle järvilohien elinolojen parantamiseen. Flow-kävijän on mahdollista tukea Itämeren suojelutyötä lahjoittamalla 2-40 euroa lipunoston yhteydessä. Flow tuki Itämeren suojelua viime vuonna yhteensä 11 868 eurolla.
On kuitenkin väärin mainostaa mitään jättifestivaalia ekologiseksi, vaikka yritystä toki on. Jokainen festivaalikävijä tuottaa melkoisen määrän jätettä – ruokamyyjistä puhumattakaan.
– Pelkästään kotoa pois matkustaminen on epäekologista ja festareilla käyminen on tietynlaista matkustamista. Pelkästään liikkumisestakin tulee hiilijalanjälkeä. Luin jostain, että festarikävijä tuottaa keskimäärin kaksi kiloa jäjettä viikonlopun aikana. Kun miettii kotona tuotetun jätteen määrää, minusta se ei ole kovinkaan paljon. Festarijärjestäjän pitää yrittää minimoida kulutus. Pyrimme kierrättämään jätteen sen sijaan, että dumppaisimme sen kaatopaikalle.
Ruisrock
92 000 kävijää vuonna 2014
40 000 kilowattituntia sähköä (riittää yksihenkiselle perheelle lähes 30 vuodeksi)
500 000 litraa vettä (ei laskettu myytävien vesipullojen määrä).
Lähde: YleX